lauantai 19. joulukuuta 2009

Työttömän joulu

Olen viime ajat noudattanut vastikkeellisen työttömyysturvan saamisen ehtoja, eli hakenut aktiivisesti työtä.

Olen toki koko ajan tasaisin väliajoin lähetellyt hakemuksia, ja siis myös tottunut siihen, ettei vastauksia tule tai että ne ovat lyhyitä ja vakiomuotoisia.

Muutama viikko sitten minut kutsuttiin yllättäen puhelinhaastatteluun. Haastattelussa kangertelin, joten suorastaan hämmästyin, kun minulta pyydettiin työnäytettä. Bloggaaminen ja moni muukin asia jäi, kun pakersin tehtävän parissa aamuista alkuöihin.

Toinen haastatteluun talsin torstaiaamuna. Ei mennyt nytkään hyvin, mutta paremmin kuin puhelimessa. Työlleni annettiin arvoa. Ilmapiiri oli jopa iloinen. Mahdollinen tuleva pomoni vaikutti älykkäältä, rehelliseltä ja huumorintajuiselta, kokonaan virallisesta bisnesjargonista vapaalta. Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta edettyäni loppusuoralle oli vaikea kokonaan olla suunnittelematta mielessään jo uutta tulevaisuutta. Joulun yli meitä kandidaatteja ei kiusattaisi, vaan puhelimen luvattiin soivan jo seuraavana päivänä.

Eilen luulen saaneeni häviävän aavistuksen siitä, miksi sodan käyneen sukupolven miehet olivat niin työhulluja kuin olivat. Siis ainakin ne, jotka eivät langenneet huumeisiin tai viinaan.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Leikkauksia 6!



Ammattiyhdistysliike torpedoi kaikkein huono-osaisimpien aseman kohentamisen vaatimalla perusturvan koplaamista ansioturvaan. Poliittinen vasemmisto on täysin sekaisin. SDP:n työläistaustainen kansanedustaja Valto Koski peruu äkisti perusturvan korottamista vaativan lakialoitteensa, ja inhimillisimmät demarit lipeävät Erkki Tuomiojan johdolla Ei riitä! -kampanjaan, joka ajaa 120 euron kuukausikorotusta perusturvaan.

Mainostoimisto Bobin "paviaaneilla" olisi nyt ainutlaatuisen propagandatempun paikka. EK voisi julistaa päivän mittaisen yleisen työsulun kaikkein huono-osaisimpien aseman kohentamisesi. Syntyisi todennäköisesti valtava kansanliike, johon suurin osa ay-liikkeen rivijäsenistäkin liittyisi vastoin johtajiensa toivomusta. Kun työnantaja ja oikeisto hoitaisivat prekaarien asiat kuntoon kokonaan ohi nolatun ay-liikkeen, ei ajatus Sauli Niinistöstä työväen presidenttinäkään enää kuulosta absurdilta huumorilta.

Ei riitä! -kampanjaan voi muuten liittyä täältä.

Lähteet:
A-zoom. (27.11.2009). YLE TV1. http://areena.yle.fi/video/581717
Pohjanpalo, O. (3.12.2009). Työttömän päiväraha ei nouse. Helsingin Sanomat.
Hillamo, H. & Hiila, H. (4.12.2009). Sata-komitean ei annettu auttaa huono-osaisia.
http://www.tuomioja.org/ (Kirjoitus: Perusturvan parantaminen vaatii kaikkien yhteistä tahtoa)

torstai 10. joulukuuta 2009

Käytännön eloonjäämisohjeita

Kaikki ei ole itsestämme kiinni, vaikka puolivillaiset elämäntaidon opettajat ja bisnesgurut niin esittäisivätkin. Globaali talous voi romahtaa ja viedä pienet bisneksemme mennessään, ydinvoimalaonnettomuus voi tehdä kotimme asuinkelvottomaksi. Aggressiivinen syöpä voi yllättää keskikesän juhlassa ja tappaa syksyn tullen, kuten kävi eräälle elämänsä moitteettomasti suunnitelleelle ystävälleni.

Olemme myös monin tavoin geeniemme, kulttuurimme ja kasvatuksemme tuotetta. Etenemme valmiiksi tallottuja uria deterministisemmin kuin tulemme ajatelleeksi. Poliisien lapsista tulee poliiseja, rosvojen lapsista rosvoja. Omista rajoistamme näemme huonosti ulos.

Uskon silti, että voimme vaikuttaa moniin todennäköisyyksiin, joilla asiat meille tapahtuvat tai jäävät tapahtumatta. Joku ON meistä itsestämmekin kiinni vaikkei kaikki olisikaan. Seuraassa ryhdyn saarnamieheksi. Olen yrittänyt koota yhteen sellaisia konkreettisia, koulutukseen, työsuhteen valintaan, työn tekemiseen ja työn ulkopuoliseen elämään liittyviä valintoja, joita tekemällä voimme edistää elämänhallintaamme.

Ota "viisauksia" arvioidessasi huomioon, että niiden antaja sai potkut työstään jo ajat sitten, ja ettei hän vastaa noudattamisen seurauksista sinunkaan tapauksessasi.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Hidastamalla elämänhallintaan?

Monet meistä kiirehtivät koko ajan. Töissä yritämme vimmatusti tehdä kahta asiaa yhtaikaa. Kolmas kuikuilee sermin takaa, neljäs kännykässä, viides pompahtaa sähköpostitse. Touhuaminen ei rajoitu työntekoon vaan vapaa-aikanakin pitää suorittaa. Elämästä on saatava kaikki irti. Omat ja lasten harrastukset, yhteiset aamu- ja iltapalat (jos niitä enää on) ja lomamatkat tehdään yhä aikataulutetummin. Marraskuussa joulupukki avaa uuden rintaman ostoparatiisien tuli(ais)helvettiin. Sairastuminen vapauttaa meidät, tosin usein vain siksi hetkeksi, että ehdimme antaa hätäisen haastattelun arvomaailmme pysyvästä muuttumisesta. Jo kohta jatkamme vanhaan tapaan. Eläkeläisetkään eivät poistu tayloristisesta suorittamisesta vaan tuskailevat, ettei koskaan ole kiireempi ollutkaan.

Minäkin tunnen itseni levottomaksi. On ollut hätkähdyttävää huomata, etten puolen vuoden työttömyydenkään jälkeen pysty keskittymään mihinkään kunnolla. Jään aamulla jahkailemaan vaihtoehtojen välillä, lamaannun ja päädyn illalla syyllisenä tuskailemaan, etten ole saanut ainuttakaan edistetyksi. Pelkään koko elämän tuhraantuvan tolkuttomaan touhuamiseen. Olemme saavinamme kovasti aikaan, mutta kun jotain viimein pitäisi jälkipolville muistella (mikä sinänsä on turha vaiva, koska kiireinen kodinhoitaja, joka huolehtii meistä vielä kiireisimpien sukulaistemme sijaan, ei kuitenkaan ehdi kuunnella), mieleemme ei tulekaan mitään erityistä. Muistamme vain itse kiireen. Vielä letkuissa maatessamme olisi kiirehdittävä: paikka olisi vapautettava jonossa seuraavalle.

Helpottaisiko tietoinen hidastaminen levottomuuttamme?