Iltalenkilläni Töölönlahden ympäri tapahtui jotain hämmentävää. Neljä viidestä vastaan vaeltajasta kantoi raukeassa kesäillassa kännykkää käsissään. Kuin kotiseutuni prostituoidut tai naisrauhaa Pikku-Huopalahdessa turvaavat Odinit he harhailivat omassa verkkaisessa tahdissaan. Himokkaiden asiakkaiden tai mielikuvitusmukiloitavien sijasta nämä yksin ja ryhmässä kulkijat olivat kuitenkin vailla POKÉMONEJA. Kuin korostaakseen kuulumistaan uuden ajan airueisiin korskeat hanhetkaan eivät enää välittäneet väistellä menneessä ajassa puuskuttavaa juoksijaa.Hätkähdin. Töölönlahti ei liene poikkeus. Epäilemättä sama tapahtuu paraikaa kaikkialla ympäri maailman.
Mietin, olinko nähnyt tulevaisuuteen. Jos yhä suurempi osa nuorista, ja meistä iäkkäämmistäkin, jää tulevaisuudessa osattomaksi reaalimaailman riemuista, kuten palkkatyöstä, tai kokee joutuvansa hyväksikäytetyiksi erilaisissa palkattomissa kokeiluissa, tarjoavatko Pokémonin kaltaiset todellisuuden laajentumat heille uuden yhteisön, arvostuksen ja identiteetin?
