Kymmenisen vuotta sitten taiteilijakaksikko lanseerasi Valituskuoro-nimisen konseptin, jossa entuudestaan toisiaan tuntemattomat ihmiset kokoontuvat yhteen purnaamaan. Kootuista valituksista muokataan sävelteos, jota sitten kajautellaan kuorossa julkisilla paikoilla. Konsepti on vapaa kenen tahansa käyttää. Riemastuttavia valituskuoroja onkin syntynyt kymmeniä eri puolella maailmaa.
Taitelijapari on nyt sukeltanut suomalaisuuden ytimeen Taidehallin komeassa näyttelyssä: 101 kaikkien puolesta. Näyttelyn pääteoksessa 100 suomalaista ottaa videolla kantaa noin 30 julkisesta keskustelusta poimittuun väitteeseen maahanmuutosta voin ja margariinin terveellisyyteen, tuloeroista eutanasian hyväksymiseen. Aiheena ovat myös perustulo ja teknologian kehityksen vaikutus työpaikkoihin. Kukin osallistuja on pyritty valitsemaan niin, että hän ikänsä, sukupuolensa, maakuntansa sekä tulo- ja koulutustasonsa puolesta edustaisi mahdollisimman hyvin yhtä prosenttia Suomen väestöstä. Viime eduskuntavaaleista lähtien taiteilijakaksikko onkin kiertänyt kameroineen Suomen koteja tekemässä haastatteluja kuin modernit lönnrotit.
Katselutilanne on järjestetty siten, että yksi museovieras kerrallaan toimii "seremoniamestarina" keskelle avointa tilaa sijoitetulta "valtaistuimelta" käsin. Häneen viittaa näyttelyn nimessä sadan perään tuleva ykkönen. Seremoniamestari valitsee intuitiivisesti ymmärrettävän käyttöliittymän avulla ensin itseään kiinnostavan väitteen ja sitten sille vastaajan jatkumolta, jolle vastaajat on järjestetty sen perusteella yhtyvätkö he väitteeseen vai ovatko sitä vastaan.
Mielipiteet ja niiden perustelut on kuunneltava loppuun, mistä eräs malttamaton museovieras esitti vastalauseen. Minusta perusteellisimmatkin vastaukset oli editoitu kohtuulliseen mittaan ja jaksoin kuunnella ne vaivatta. "Kanavasurffailun" estämisen ansiosta katselutilanne päinvastoin säilyy rauhallisena ja intensiivisenä. Poissa on television ajankohtaisohjelmista tuttu ylävireinen, vieraidensa päälle neuroottisesti puhuva "kriittinen" toimittaja. Pois on myös epäsosiaalisesta mediasta tuttu älämölö ja vihapuhe, vaikka esillä onkin koko mielipiteiden kirjo. Kaikkia haastateltavia kohdellaan kunnioittavasti. He istuvat mukavasti itse valitsemassaan ympäristössä. Välillä he esittävät epäkorrektejakin mielipiteitä, mutta kun he myös perustelevat ne, usein omalla henkilöhistoriallaan, on ajatuksen seuraaminen poikkeuksetta kiinnostavaa.
Mielipiteiden lisäksi on kiintoisaa tarkata seremoniamestareita. Eräs kävi järjestelmällisesti läpi yhtä väitettä henkilö henkilöltä. Toista kiinnostivat keskenään samankaltaiset (ilmeisesti omaa kantaa myötäilevät) mielipiteet. Kolmas päätyi klikkailemaan itsensä oloisia vastaajia. Oman hetkeni valtaistuimella hyödynsin hamuamalla etukäteen mahdollisimman kahjoina pitämiäni kantoja. Tutustuin mm. nuoreen maahanmuuttokriittiseen islam-foobikkoon ja myöhäisesti keski-ikäiseen vanginvartijaan, jolle taide ei koskaan ollut merkinnyt mitään. Jälkimmäinen oli puoliväkisin retuutettu oopperaan ja istutettu kahden rouvashenkilön väliin niin, ettei hän uskaltanut edes nukkua.
Koska teos sisältää noin 65 tuntia ajankuvaa, sitä olisi äärimmäisen kiinnostavaa kliksutella myös omalla ajalla. Valitettavasti se ei kuitenkaan ainakaan vielä ole saatavilla netissä vaan ainoastaan 22.11. asti Taidehallissa. Kannattaa varata hetki. Mieluummin arkena, jolloin muita vieraita on vähemmän. Näyttelyssä tulee hyvä olo.
Keihäänheiton matkan päässä Taidehallista, uudistetussa Helsingin kaupungin taidemuseossa, on mahdollista päästä hyvin toisenlaiseen hyvään fiilikseen. Yksi nykytaiteen suurimmista megatähdistä, kiinalainen Ai WeiWei on monumentaalisine puuveistoksineen vallannut koko laajennetun yläkerran. Vankilassa ja kotiarestissa kotimaassaan istunut ihmisoikeusaktivisti, hevimuusikko, arkkitehti, designeri, elokuvantekijä, valokuvaaja jne. Ai on tuonut Helsinkiin äärimmäisen meditatiivisen ja yhtenäisen kokonaisuuden. Puu materiaalina yhdistää lähtö- ja kohdemaat. Käden varmuus, jolla työ on tehty, on ällistyttävä. Käsityötaito yhdessä teosten valtavan koon kanssa herättää ainakin minussa tavatonta kunnioitusta ja luottamusta. Kaikki on takuulla kuten kuuluu olla, ei sinnepäin. Näkemäni ääressä tunnen myös haikeutta. Käsityöläiset, joiden avulla Ai on teoksiaan työstänyt, ovat katoava luonnonvara vauhdilla muuttuvassa Kiinassa ja maailmassa yleensäkin. Samoin saattaa olla puu.
Anarkistisempaa puoltaan Ai esittelee videoillaan. Ne kannattaa katsoa vasta lopuksi, kun on kerännyt itseensä hartautta.
"Historiallisesti katsoen kaikkein kauheimmat asiat, kuten sodat, kansanmurhat ja orjuus, eivät ole seurauksia tottelemattomuudesta vaan tottelevaisuudesta."
Tämä on viisaana mottona Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulussa. Kiasman riemastuttava näyttely/tapahtumakokonaisuus tavallaan täydentää syksyn vastarintateeman. Mistä näitä fiksuja, esiintymiskykyisiä nuoria tuleekaan? Samaistun heidän verkostosurffailuunsa ja kysymyksenasetteluihinsa enemmän kuin omaan yksilökeskeiseen sukupolveeni. Yritin jopa päästä koulun penkille, mutta olin auttamatta myöhässä. Ehkä se kertoo hyvää tulevaisuudesta?
Joka tapauksessa Helsinkiä hemmotellaan nyt kunnolla. Kannattaa jättää pikkujoulut ja joulushoppailut väliin, jotta ehtii kokea nämä.
