lauantai 29. toukokuuta 2021

Rehellisyys maan perii - vai sittenkin maahanmuuttajan?

Helsingin Sanomat julkisti hiljan tietoja eri puolueiden kuntavaaliehdokkaiden rikostaustoista pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen). Perussuomalaiset olivat selvästi yliedustettuina. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007993111.html

Tilastokeskus puolestaan kertoo, että vuosina 2017-2018 maahanmuuttajia epäiltiin rikoksesta keskimäärin 1,2 kertaa useammin kuin kantasuomalaisia. https://www.stat.fi/til/rpk/2018/13/rpk_2018_13_2019-05-16_tie_001_fi.html

Leikittelin hiukan näillä tiedoilla.

torstai 13. toukokuuta 2021

Rauman Lukosta, jääkiekosta ja elämästä

Olen näinä päivinä kaivannut isääni.

Olen usein ajatellut, että muistisairaana ja liikuntarajoitteisena kotihoidon asiakkaana isän oli otollinen hetki lähteä ennen koronaeristystä.

Rauman Lukon mestaruuden myötä en enää tiedä. Olisi ollut hienoa, jos isä olisi ehtinyt kokea tämän. Lukko kiertyy monella tavoin isän elämään, ja omaankin, vaikka muutin Raumalta jo 1982.

1960-luvun alussa isä pyysi äitiä ensitreffeille juuri kiekkomatsiin, ja äiti tykästyi karjalaisnuorukaiseen, joka keksi ehdottaa muuta kuin kapakkailtaa. Jo olemassaolostani voi siis syyttää paitsi Josif Stalinia, joka ajoi isän perheen evakkoon, myös Teppo Rastiota, Matti Keinosta ja muuta Lukon jääkiekkojoukkuetta, joka sittemmin voitti Raumalle edellisen mestaruuden, kun olin alle yksivuotias. 

Myöhemmin isä integroitui länsisuomalaisuuteen mm. hankkiutumalla järjestysmieheksi hallin kutsuvieraskatsomoon (joka oli julmetun kylmä betonipenkki, mutta sentään punaviivan kohdalla), millä verukkeella pääsin muutaman vuoden ajan seuraamaan pelejä aitiopaikalta. Ainakin kerran isä vei minut myös pelaajien pukukoppiin kärttämään mailoja. Muutoissani kulkevat yhä mukana mailat mm. Tapani "Tahvo" Koskimäeltä (tosin hän pölli antamansa mailan Juhani Jylhältä).

Muistan yhä ensimmäisen isän kanssa katsomamme matsin. Päivämäärä oli täsmälleen 9.2.1971, ja ottelu Lukko - Hifk. Lukon piti voittaa sarjakärki, tai putoaisimme sarjaa alemmas.

maanantai 18. tammikuuta 2021

Mihin katoavat valtion rahat?

Helsingin Sanomat on taas julkaissut vuoden suosikkikuvioni, graafisen esityksen valtion ensi vuoden tuloista ja menoista. Petri Salménin laatima graafi on suosikkini siksi, että vaikken ihan kaikkien momenttien tarkkaa sisältöä hahmotakaan, esitys havainnollistaa erinomaisesti ministeriöiden painoarvoa ja eri asioiden välistä suhteellista merkitystä. Absoluuttiset luvut, miljardit ja miljoonat, joita uutisissa aina heitellään, tahtovat mennä minulta sekaisin.

Mielestäni tämä nimenomainen kaavio pitäisi esittää kaikille eduskuntavaalien ehdokkaille. Tehtävänanto olisi seuraava: Tässä on lähtötilanne. Miten olisi toisin, jos sinä saisit päättää? Minne annettaisiin? Mistä karsittaisiin? Maailmaa syleileviä lätinöitä ei poliitikoilta enää hyväksyttäisi, eikä kakun kokoa saisi muuttaa, ainoastaan painotuksia. Kuntavaaleissa vastaavan graafin voisi esittää oman kunnan osalta.

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Suhteiden avulla uralla eteenpäin?

Sisko Savonlahti kertoo Hesarissa miten suhteet ovat avittaneet häntä työuralla. Kolumnin innostamana minä unohduin pohtimaan suhteiden vaikutusta omaan työhistoriaani.

Hankaluuksia oli jo alkuun pääsemisessä. Vaikka kirjoitin 1980-luvun alussa kuusi laudaturia, kesätöitä ei pieneltä paikkakunnalta tahtonut löytyä. Työttömyyden, epäselvien tulevaisuudensuunnitelmieni ja hitaan lukunopeuteni vuoksi hakeuduin työvoimatoimiston testeihin. Palautetilaisuudessa kuulin että olin pärjännyt paremmin kuin kukaan koskaan, ja ilmeisesti siksi testin vetäjä sotki aikataulunsa juttelemalla kanssani innostuneesti koko aamupäivän. Kun viimein olin poistumassa, nimeäni huudettiin viereiseltä rakennustyömaalta. Huutaja oli Jari, luokkakaverini, jonka taskumatista olin koulun bileissä saanut ensimmäisen kännini. Jari oli paikkakunnan julkkis, sillä hän oli päässyt sanomalehteen jo kahdesti. Ensin laiska toimittaja haastatteli ensimmäistä ylioppilaskirjoituksista poistujaa. Ja joitain viikkoja myöhemmin laiska toimittaja haastatteli uuden Alkon ensimmäistä asiakasta. Jarilla oli yllään työhaalarit, ja hän kertoi iloisesti saaneensa hyväpalkkaisen duunin isänsä kautta.

Minä päädyin yliopistolle lukemaan valtio-oppia. Minulla ei ollut oppinutta taustaa, joten rituaalit ja käsitteistö tuntuivat välillä oudoilta. Kurssikaverit olivat kuitenkin mukavia, joten viihdyin, olkoonkin ettei koulutus valmistanut mihinkään tiettyyn ammattiin. Kurssikaverit päätyivät kesätöihin ministeriöihin, lehtitaloihin ja yliopistolle, ja usein heitä näytti avittavan joku samanniminen jo valmiiksi paikassa työskentelevä. Heistä tuli tutkijoita, toimittajia, tiedottajia, diplomaatteja, korkeita virkamiehiä jne. Minusta tuli yhdeksäksi ja puoleksi vuodeksi siivooja.

Sellaisiin töihin, joista maksettiin palkkaa, ihmisaran introvertin pelasti vasta vuosituhannen vaihteen IT-buumi. Minulla ei nytkään ollut suhteita mihinkään suuntaan, mutta kun niitä ei ollut uudella alalla vielä muillakaan, se ei ollut tällä kertaa kohtalokasta. Käytännössä nollatasolta (en erottanut printteriä skannerista) päädyin vuoden kurssin päätteeksi satumaisesti töihin maailman suurimpaan IT-taloon.

Tai valehtelen.

Sainhan minä sen työn suhteiden avulla. Kurssikaverini oli nimittäin käynyt työhaastattelussa juuri ennen minua. Mutta kun hän oli jo lupautunut toisaalle, hän ystävällisesti vinkkasi paikasta minulle. En minä sinne ikinä muuten olisi löytänyt. Sillä tiellä vietin parikymmentä vuotta. Pelastauduin keskiluokkaan, jonka jäsenyys oli jo jäädä haaveeksi. Hankin moitteettoman yhteiskunnallisen statuksen, omistusasunnon ja lopulta perheenkin.

Kiitos vielä, Janne!

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Ajatuksia syntyvyydestä

Syyskuussa 1945 suursotien jälkeiseen Suomeen syntyi 12 681 vauvaa. Vuonna 2019 koko vuonna alle 45 000.

Miksi näin? Sodan jälkeen kiima oli varmaan hengissä selvinneiden kesken tapissa ja ehkäisy herrassa. Mutta toisaalta tuoreessa muistissa olivat vaikeat ajat kun tosi vaikeiksi äityivät. Paljon vaikeammat joka tapauksessa kuin nyt, edes porvarihallituksen aikaan.

Lapsettomuuden asiantuntijana päätin hetken pohtia lapsettomuuden syitä, olkoonkin että minun lapsettomuudestani on jo aikaa, ja syyt saattavat tänä päivänä olla toiset. Eli setämiehen masentavaa mansplayingia seuraa...

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Äänestä, hyvä ihminen!

Vaalien alla alkaa näyttää mahdolliselta, että nykyinen hallituspohja jatkaa, muttei enää Juha Sipilän eikä edes Petteri Orpon, vaan Jussi Halla-ahon viitoittamalla tiellä. Kepu ja kokoomus sössivät mahdollisuutensa soteen, ja kun gallupkärki Antti Rinne sekoili odotetusti niin puheissaan kuin ajatuksissaankin, "mestari" saattoi vaalitenteissä myhäillen kuunnella kannatuksen kasvun kohinaa.
Mestarin aate on tuttu historiasta. Mutta kun aikalaistodistajat ovat manan majoilla, uudet sukupolvet viehättyvät siitä taas.
Mitäpä siitä? Kaikki puolueet vetoavat kansaan, ovat populistisia. Eikö ole vain hyvä että sirkuksen tirehtööri vaihtuu? Miksi Halla-aho olisi huonompi kuin muut? Mistä erottaa hyvän ja pahan populismin?
Ainakin se että hyvä populisti noudattaa pelin sääntöjä. Se tekee valtaan päästyään mitä tekee: aktiivimallin, bisnes-soten, hallintarekisterilain, mutta ei ota haltuunsa tiedotusvälineitä tai vainoa poliittisia vastustajiaan, minkä vuoksi häviää seuraavat vaalit.
Valta vaihtuu. Uudet vallanpitäjät eivät ole entisiä kummempia, mutta kuitenkin uusia. Kun valta vaihtuu säännöllisesti, ei synny klikkejä eikä rakenteellista korruptiota. Muutos on demokratian "se juttu".
Paha populisti sen sijaan tietää alun perinkin lupaavansa katteettomia. Paha populisti, tuo yksinkertaisten viettelijä, poliittinen pedofiili, kylvää pelkoa ja vihaa vaikka itse hyvin tietää, ettei maata kaada kaksi jäähallillista pakolaisia, eivät eriväriset eivätkä eriuskoiset ihmiset, tai rikkaiden suomenruotsalaisten tai juutalaisten salaliitto. Paha populisti ei valtaan päästyään pyri ajamaan aktiivimallia, bisnes-sotea tai hallintarekisterilakia. Paha populisti pyrkii yksinomaan valtaan.
Kun paha populisti pääsee valtaan, se pyrkii yksinomaan valtansa säilyttämiseen. Paha populisti tietää, että sille kävisi seuraavissa vaaleissa yhtä kalpaten kuin muillekin "herroille", kansa buuaisi sen vallasta. Siksi se ryhtyy heti ensimmäisenä vallassaolopäivänään muuttamaan pelin sääntöjä. Vähitellen se ottaa haltuun median, lisää kansalaisten valvontaa, kieltää ehkä osan kilpailevista puolueista. Poliittiset vastustajat alkavat kärähdellä erilaisista rikoksista.
Jos seuraavat vaalit järjestetään, paha populisti voittaa ne häikäisevin numeroin, ja äänestysprosenttikin on huikea.
Kun pahat populistit ovat kaapanneet vallan kaikkialla ja "itsenäisten kansojen Eurooppa" on rakennettu, ja yhteinen vihollinen, kansainväliset korruptoituneet yhteistyörakenteet, on tuhottu ja raunioilla tanssittu, on vallan säilyttämiseksi keksittävä uusi vihollinen.
Kun eri maiden populisteilla on jäljellä enää toisensa, ainoa keino säilyttää valta on uusi maailmanpalo.
Äärimmäinen nihilisti ajattelee ehkä, että ihmislajin nopea loppu on luonnolle paras mahdollinen lahja ja sen vuoksi perussuomalaisten äänestäminen, tai kokonaan äänestämättä jättäminen, on ylivertainen ekoteko verrattuna kasvissyöntiin, lentomatkailusta luopumiseen tai kierrätykseen.
Minä en usko niin.
Minä oikeasti pelkään.
Vetoan sinuun, jumalan tähden, äänestä vaalipäivänä ja raahaa tuttusikin uurnille!



keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Taas uusi sota, jipii!!!


Sote, koulutusleikkaukset, työttömien ”aktivointi”… Politiikka tuntuu olevan jatkuvaa riitelyä, lehmänkauppoja ja selkään puukotusta. Moni kyllästyy negatiiviseen ilmapiiriin ja suuntaa kiinnostuksensa yhteisten asioiden sijaan kodinsisustukseen, purjehdukseen tai puutarhanhoitoon. Moni muistelee ennen kaiken olleen paremmin, mikä tietysti on valemuisto, jos vertaa vaikka lakkojen määrää nyt ja 1970-1980-luvulla (jolloin tosin juuri kukaan ei tainnut vaatia lakko-oikeuden rajoittamista). Riitelevät länsimaat tuntuvat silti kauttaaltaan olevan keskinäisten ja sisäisten riitojensa takia kaaoksessa.

Miksi emme korvaisi riitelyä myönteisellä ajattelulla, yhteen hiileen puhaltamisella, moni kysyykin.
Miksi uutiset kertovat niin paljon kriiseistä ja onnettomuuksista ja niin vähän vakaasta kehityksestä kohti parempaa tulevaisuutta?

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Testataan populistien ajatukset!

Sain syysflunssan. Kuumehoureessani virittelin perustulokokeilun jatkoksi persustelukokeilun.

Sen sijaan, että jaamme kaiken maailman pummeille ja tekotaiteilijoille ilmaista rahaa, voisimme testata kansan syvien rivien tahdon toteutumista.

Suomeksi: mitä seuraa, kun kaikki perussuomalaisten suoraselkäiset toiveet toteutetaan sellaisenaan?

Ehdotan, että kokeilu totutetaan esim. 10 vuoden mittaisena ja paikallisesti rajattuna. Niin, että eduskuntavaalien 2019 jälkeen Suomen perussuomalaisin kunta muodostaa itsenäisen Persunperän vapaavaltion.

Jossa toteutuu mm. seuraavaa:

torstai 24. elokuuta 2017

Turun jälkeen. Lisää kuria ja järjestystä?

Minulta on kysytty ajatuksiani Turun puukotuksista. Ajatellut surra muiden mukana, vaieta, kun olen tyhjä kuten useimmat. Monet ihmiset puukkotyypin ympärillä toimivat rohkeammin kuin minä ikinä olisin pystynyt. Samoin hienosti toimi poliisi. Jenkeissä tyyppi olisi ammuttu tuhannen päreiksi, Venäjällä olisi varmuuden vuoksi ammuttu lisäksi puoli torillista. Hyvä ettei ruikusta tehty marttyyriä vaan hänet tuomitaan varoittavana esimerkkinä oikeudessa kuten lain mukaan kuuluu.

Murhenäytelmän jälkeinen sosiaaliporno on ollut vastenmielestä.

Nettiöykköreiltä tiesti, mitä odottaa, ja pimeyden ruhtinas Halla-aholta, mutta vakavasti otettavilta poliitikoilta olisi odottanut suhteellisuudentajua eikä intomielisyyttä purkaa oikeusvaltiota. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta pitäisi muistaa, että elämme maailmanhistorian turvallisinta aikaa, yhdessä maailman turvallisimmista maista.

Yksikin uhri on kuitenkin liikaa? Ei ole. Ei voida ajatella niin, että estämme lapsia jäämästä auton alle katkomalla kaikilta varmuuden vuoksi synnytyslaitoksella jalat.

Myöskään varmuuden vuoksi tehtävässä rajojen sulkemisessa tai turvapaikanhakijoiden massakarkoituksissa ei olisi mieltä. Rajojen yli kulkee paljon enemmän hyvää kuin pahaa, ja pahaa löytyy myös itsestämme. Pelottavia ovat niin radikalisoituneet muslimit kuin natsiaatteen viettelemät breivikit kuin narsistiset perhesurmaajat kuin piripäiset sekoilijat kuin kapakan sulkemisaikaan ilman naista jääneet känniläisetkin. Usein, joskaan ei aina, uhkissa on kyse hukkaan joutuneista nuorista miehistä.

Jokainen, joka on joskus ollut nuori mies, tietää ettei nuoria miehiä mikään uskonto tai ideologia ohjaa. Vaan se, joka itsellänikin, ehkä vähän jo muistumana, on omasta arvostaan tarkka ja roikkuu jalkojen välissä.

Jos terrorismia, perhesurmia, koulusurmia tai huumehörhöilyä vastaan halutaan suojautua, se ei onnistu katkomalla lapsilta jalkoja tai lisäämällä jokaiseen kadunkulmaan poliisipartioita tai sallimalla kaikkien kansalaisten puhelin- ja nettivalvonta. Ei myöskään suojautumalla muilta kulttuureilta, aatteilta tai uskonnoilta. Ei edes ottamalla aseet pois kaikilta.

Vaan luomalla olosuhteet, jossa mahdollisimman monen on hyvä olla. Tulo- ja varallisuuserojen kaventaminen, koulutus, terveydenhoitopalvelut, mielekäs tekeminen ovat arkisia ratkaisuja. Monelle turvapaikanhakijalle mielekästä tekemistä olisi työ. Jopa kotimaisia säädöksiä alemmin palkattu, kun se yhdistetään esimerkiksi kieliopintoihin. Jos vastaavasti isolle joukolle nuoria miehiä ei anneta mahdollisuutta mielekkääseen tekemiseen, he alkavat tehdä mielettömiä tekoja. Sääntöön ei ole poikkeusta. Siihen eivät vaikuta uskonnolt tai poliittiset aatteet tuon taivaallista. Ay-liike hohoi!

Valvontaakin tarvitaan. Mutta kohtuudella. Äärimmäisyyteen ei pidä vastata äärimmäisyydellä, sillä juuri siihen pyrkivät ne uskonnolliset ja poliittiset pedofiilit, jotka nuoria pudokkaita ohjailevat. Heidän hyödyllisiä idioottejaan ovat kotoiset meuhkaajamme, jotka ovat olevinaan terrorismia vastaan, mutta jotka ovat terroristien tärkeimpiä tukijoita. Tynkä-perussuomalaisia voidaan hyvin kutsua Suomen islamistipuolueeksi.

Mitä liiallisesta valvonnasta voisi meille kunnon ihmisille seurata? Eikö valvonta ole samantekevää, jos omatuntomme on puhdas?

Näen, että suurempi vaara kuin kaikki terroriteot yhteensä, on digitalisoituvassa maailmankylässämme päätyminen kaikenkattavaan valvontaan. Kaikenkattavasta valvonnasta on ollut ja on pelottavia paikallisia esimerkkejä. Mutta niin itäblokin kommunistimaissa kuin nykyään Pohjois-Koreassa ihmiset saattoivat kuitenkin haaveilla vapaudesta, joka sijaitsi jossain omien rajojen ulkopuolella. Mutta jos pelko ja sen myötä valvonta pääsevät ulottumaan kaikkialle, ei enää jää ulkopuolista maailmaa, josta käsin valvonnan voisi enää koskaan purkaa. Ja jos ja kun valvonta liukuu ajan myötä väistämättä vääriin käsiin, syntyy painajaismainen maailma, jossa toive paremmasta lakkaa kokonaan.

Ei siis tueta niitä meuhkaajia, jotka nyt raakkuvat perustuslakia pilkaten lisää valvontaa ja kovempia rangaistuksia. Ei tueta pelkureita ja raukkoja.