13.4.2025 Suomen 308 kunnassa järjestettävät kuntavaalit tarjoavat hyvän syyn pohtia niiden kaikkien tarpeellisuutta. Kuntarakenteemme periytyy ajalta, jolloin vaivalloista ja vaarojen sävyttämää matkaa pitäjästä toiseen taivallettiin päivätolkulla hevoskärryillä tai reellä. Reaaliaikaiseen sähköiseen tiedonvälitykseen siirtyminen ei ole järkeistänyt kattausta mitenkään, vaan kärrypolkuajattelu vallitsee yhä. Suuri osa kunnista on vain ison koulun kokoisia. Mediaanikokokin oli vuonna 2022 vain 5879 asukasta. Muuttotappioiden ja väestön ikääntymisen myötä yhä useamman kunnan talous on lohduttomassa jamassa, eikä parempaa ole luvassa.
Pitäisikö meidän, sen sijaan että yhä uudelleen ja epätoivoisemmin leikkaamme sote-palveluista ja koulutuksesta, niistä oikeasti kansalaisille ja kansakunnalle tarpeellisista asioista, tarkastella olohuoneeseemme unohtunutta virtahepoa? Kyse ei ole ainoastaan siitä, mihin meillä on varaa, vaan yhä enemmän myös mahdollisuudestamme vaikuttaa kohtaloomme tulevaisuudessa.
Yhtä vähän kuin yksittäisen työntekijän on viisasta sopia työehdoistaan suoraan suuren työnantajan kanssa ohi ammattiliittojen tai pienen valtion on tukeutua vain omaan puolustukseensa suurten puristuksessa, kannattaa Euroopan loskaisella syrjällä sijaitsevan parin tuhannen asukkaan kunnankaan odottaa kurjuudesta pelastavaa arpajaisvoittoa, neuvotella näennäisen itsenäisesti monikansallisten datakeskustoimijoiden, kaivosyritysten, tuulivoimayritysten tai ydinjätteiden loppusijoittajien kanssa. Potentiaaliset jätti-investoijat ovat hajota ja hallitse -pelin ainoita voittajia. Ne tulevat kilpailuttamaan kuolintoreissaan kamppailevia, työpaikkoja ja verotuloja hamuavia "itsenäisiä" pikkukuntia toisiaan vastaan vedättämällä niiltä yhä uusia investointeja infraan ja poikkeuksia ympäristölupiin. Myönteinen päätös miniatyyrivaltuustossa syntyy epäilemättä, kuin netin rakkaushuijauksissa, kunhan oheen kirjataan, että saasteet kipataan rajan taa, naapurikunnan puolelle.
Tunnustetaan tosiasiat. Vain liittymällä yhteen kunnat voivat tavoitella tasavertaisen sopijaosapuolen asemaa ja neuvotella itsensä ja kokonaisuuden kannalta säälliset ehdot.
Huoli rikkaiden paikallisten identiteettien säilymisestä on tietysti suuri. Miten paikallisuudelle kävisi, jos kuntia Suomessa olisikin 308 sijasta yhtäkkiä vain 30? Luullakseni ei mitenkään. Kokoontumis- ja yhteydenpitovapaus vallitsisi kuntarajojen kadottuakin. Netti toimisi ja kirjastosta voisi varata kokoushuoneen. Myös paikannimet säilyisivät. Tapiola on yhä Tapiola ja Leppävaara Leppävaara, vaikka Espoossa paistais. Kovin harvan kuntalaisen identiteetti kiinnittyy myöskään omaan, usein homevaurioista kärsivään, kunnantaloon saati kymppitonnilla kuussa eioota jakavaan omaan kunnanjohtajaan. Kun Espoon kaupunginjohtajana peräti vuodesta 2011 palvellut Jukka Mäkelä jäi hiljan eläkkeelle, hyvin harva kuntalainen edes tunnisti häntä valokuvasta.
Olemme istuvasta hallituksesta muuten mitä mieltä tahansa, historiallinen hetki kuntarakenteen rationalisoinnille on juuri nyt, ja hallituksen kokoonpanon ansiosta. Kokoomukselle muutos olisi märkä uni. Se saavuttaisi suurimman puolueen aseman lähes kaikissa uusissa kunnissa. Perussuomalaisillekin uudistus kävisi, sillä he keräävät äänensä tasaisesti kaupungeista ja maalta. Pohjanmaalle ja etelärannikolle synnytettävät kaksi ruotsin kielen osalta merkittävää kuntaa toisivat RKP:n tuen, ja myös kristillisdemokraatit saavuttaisivat todennäköisesti vahvan aseman ainakin yhdessä kunnassa Pohjanmaalla.
Sen, ettei näin merkittävästä hallintorakenteen muutoksesta ole mainintaa hallitusohjelmassa, ei pitäisi olla tekosyy vitkasteluun. Päinvastoin, kun Suomi on syöksymässä yhä hurjempaan velkakierteeseen, ja kun myös maailmalla kiihtyvä kamppailu energia- ja raaka-aineresursseista kiihtyy, meillä ei ole varaa muuhun. Osana kokonaisturvallisuutta on käärittävä hihat ja pantava toimeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti