keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Oman kansan suuruudesta

Itsenäisyyspäivä ja vastaanoton katselun välttely harhauttivat polveilevat ajatukseni nationalismin kautta rotuoppeihin. Niihin, joilla oman ns. kansan tai rodun etevämmyyttä muihin nähden on yritetty todistella.

Kun tuo etevämmyys, eli käytännössä poikkeuksetta itsemme kaltaisuus, on tunnistettu, on ryhdytty toimiin. Kuten käsihygienialla olemme torjuneet koronaa, olemme rotuhygienialla, esimerkiksi romaneja, saamelaisia ja irtolaisia steriloimalla (ja kehottamalla toisaalta juurevia maalaisia lisääntymistalkoisiin), edistäneet etevämmyyttä ja hankkiutuneet eroon hevoshuijareista, prostituutiosta ja muusta pahasta.

Etevämmyyden yksi keskeinen kriteeri on ollut älykkyys.

Jotta älykkyys on voitu todentaa, on sen määritelmään pitänyt sisällyttää testein mitattavissa olevia asioita, joihon ympäristö ei ole päässyt vaikuttamaan.

Vaikea homma. Omasta lapsuudestani, 1970-luvulta, muistan kansakoulun Luki-testit. Sillä nimellä ne kai kulkivat. Testisettejä oli useita, ja kukin mittasi eri ominaisuuksia. Testitilaisuudet olivat haudanvakavia ja 9-10-vuotiaasta uuvuttavan pitkiä. Ohjeistus suosi mekaanista suorittamista ja keskinkertaista hutilointia (eli sikäli visionäärisesti modernia työntekoa). Vaikealta tuntuvien, kiinnostavienkin, kysymysten yli piti suosiolla hypätä, sillä tärkeintä oli tuottaa määräajassa niin mahdollisimman monta oikeaa vastausta. En muista rangaistiinko vääristä.

Taisin itse menestyä keskinkertaisesti, paitsi musikaalisuudessa. Muistan vielä, miten opettaja, koulun kuoron johtaja, pöllähti kesken tunnin supisemaan korvaani häikäisevästä tuloksestani. Pelästyin, sillä pakosta aloitetuissa pianotunneissa oli sekä minulle että soitonopettajalle kylliksi, olisin mieluummin loistanut jääkiekkomaalivahtina.

Epäoikeudenmukaisena koin myös sanojen oikeinkirjoituskokeen. Kirjoitin ääneen lausutun sanan Göteborg kutakuinkin muotoon Jööttepori ja sain virhemerkinnän. Protestoin, mielestäni aiheellisesti: sillä mitä ihmettä muka mitattiin sanalla, jota en ollut koskaan kuullutkaan? (Epäilemättä se oli otettu mukaan tasaamaan “lahjakkuuseroja” Ruotsiin siirtolaiseksi muuttaneiden lasten eduksi kantasuomalaisiin verrattuna, osasin pikkuvanhasti päätellä. Mutta sitä ei testeissä arvostettu.)

Paradoksaalisesti etevyytemme ja älykkyytemme ensisijaisiksi kriteereiksi on tavattu määritellä juuri ne (matemaattis-loogiset) ominaisuutemme, jotka tietokone helpoiten korvaa. Vastaavasti, vaikka portaattomalla mustan huumorin säädöllä varustettua tekoälyä ei vielä hetkeen ole tulossa markkinoille, testi, joka muuntaisi mitattaviksi numeroiksi kykyämme vihaan ja rakkauteen, empatiaan tai moraaliseen pohdintaan puuttuu yhä.

Sitä saadaan mitä mitataan. Ja mitä ei mitata, jääkö se uupumaan?

Edistyisikö ihmiskunta, jos saisimme nykyiset päättäjät korvatuiksi älykkäämmillä? Epäilen. Moni tuntemani testatusti älykäs on jo yhdellä silmäyksellä vaikuttanut huippuunsa treenatulta, ilottomalta itäsaksalaiselta urheilubroilerilta. Perustavasti jotenkin vajaalta, jostain syvemmästä pihalla olevalta.

Voisiko mitattu korkea älykkyys olla jopa samanlaista aivojen kompensaatiota kuin sokeille on tuntoaistin herkistyminen?

Vastaavasti moni “tavallisempi” ihminen, jos on välttänyt katkeruuden ja säilyttänyt uteliaisuuden, on synnyttänyt minussa välittömän luottamuksen suhteellisuudentajuunsa ja asioiden hallitsemiseensa. Ajattelen tässä tietysti puolueellisesti äitiäni, jonka koulut jäivät sairauden vuoksi kesken, mutta joka silti loisti intuitionsa ja välittämisensä varassa kasvatustehtävässään (katsokaa minua!) lukematta varmaan ainuttakaan kasvatusopasta. Toisaalta ajattelen monia korkeasti koulutettuja kasvattajaopettajiani, joilta todellisuus tuntui hukkuneen ismien labyrinttiin. Martti Ahtisaari taisi Namibian ensimmäisten vaalien yhteydessä tokaista, ettei se, ettei ihminen osaa lukea, tarkoita sitä, etteikö hän osaisi ajatella.

Ehkä meidän tulisi älykkyyden tai lahjakkuuden sijasta tavoitella ulotteisuutta? Läpi eliniän jatkuvasta herkkyyttä ja avoimuutta. On hienoa osata integroida ja derivoida (ja huippua jos jopa ymmärtää mitä silloin tekee), matematiikka ja logiikka avaavat varmasti kiehtovia maailmoja. Hienoa on myös osata soittaa ja laulaa, kokata ja keskustella. Upeita ovat mitkä tahansa muutkin erityistaidot, oli sitten kyse ilmiömäisestä muistista tai kyvystä hypätä seipään varassa muita korkeammalle. Pieni määrä jäätävähermoisia psykopaatteja löytää paikkansa kirurgeina tai hävittäjälentäjinä.

Jos unohdamme "rodut" ja nationalismin, jonkinlainen yleisempi “jalostumisen” tavoite (ilman että sitä voidaan (ja toivottavasti ei yritetäkään!!!) mitata) voisi silti olla “pinta-alaltaan” mahdollisimman ulotteinen ihminen, jolla on sisässään kattaus erilaisia tietoja ja taitoja ja niiden suhteita, uteliaisuutta, ymmärrystä, yksin ja yhdessä toimimista, osallisuuden kokemusta. Ennen kaikkea ihan jokaisella olisi miten-kysymysten kruununa myös rohkeus ja intohimo selvittää, että miksi helvetissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti