Käyn nykyään harvoin leffassa. Useimmat elokuvat noudattavat laskelmoivia lajityyppejä, enkä enää kuulu romanttisten komedioiden tai eroottisten trillereiden kohderyhmään. Katastrofielokuvakeskustelukaverini kauhisteli, kun murjaisin toivovani dinosaurusten tai ulkoavaruuden hirviöiden popsivan suihinsa samastumiskohteeksi tarkoitetun, epäekologisesti elävän yhdysvaltalaisen perheen isosilmäiset lapset.
Pettymyksen tahtovat tuottaa taide-elokuvatkin. Kuten Aki Kaurismäen Le Havre. Valmiiksi samanhenkisiä nostalgikkoja elokuvahistoriallisten viittausten bongaileminen varmaan viehättää. "Elämää suurempi" pateettinen loppurepliikki: Kirsikkapuut kukkivat, ei kuitenkaan tee yhdestäkään maahanmuuttokriitikosta suvaistevampaa. Elokuvateatterin ulkopuolista todellisuutta palkintoraateja kosiskeleva eteerinen humanismi ei tavoita.
Paremmin on onneksi dokumenttielokuvien laita. Toisin kuin fiktioissa, niissä aiheet yllättävät, samoin käsittelytavat, tavat ymmärtää maailmaa. Parhaimpien oivallusten ääressä riemastun ja ällistyn. Harvemmin törmään totiseen sormella osoitteluun tai edes sensaation tavoitteluun. Aiheet saattavat olla rankkoja, mutta rankkaa on sitten käytetty huumorikin.
Onneksi pimeintä talvea valaisee täällä Helsingissä myös tänä vuonna Docpoint-festivaali, jossa dokumentteja pääsee katsomaan oikein urakalla. Olin myös minä kerrankin lippuluukulla ajoissa. 24.-29.1.2012 välillä aion ehtiä kahteentoista näytökseen. Niiden avulla vauhditan kunnolla kaavoihin kangistuneita keski-ikäisiä aivojani. Enkä onneksi ainoana, sillä yleisössä istuu lupaavan paljon muitakin, joille ihan kaikki ei näytä olevan ihan samantekevää.
On tietysti mielipide- ja varallisuuskysymys, tuntuvatko seitsemän euron (sarjakortilla hieman halvemmat) liput sopivan hintaisilta. Minä ainakin laajennan tajuntaani mieluummin fiksujen tulkintojen parissa kuin lentämällä viikoksi makoilemaan aurinkorannoille tai pulittamalla 155-195 euroa yhdestä Suomen joukkueen pelistä tulevissa jääkiekon mm-kisoissa.
Kiinnostavaa ohjelmistoa kannattaa (ja vielä ehtii) tulla katsomaan kehä kolmosen takaakin. Poimin maistiaisiksi muutaman kiinnostavalta vaikuttavan, työtä ja globalisaatiota sivuavan elokuvan. Etsivä löytää muutakin.
Jörg Adolph, Gereon Wetzel: How to Make a Book with Steidl
Työlleen omistautunut kirjapainaja yhdistää keskiaikaisen käsityöläisyyden uusimpaan teknologiaan.
David Bernet, Bettina Borgfeld: Raising Resistance
Soijanviljelyn geenimanipuloitu todellisuus Paraguayssa.
Miriam Fassbender: Foreign
Malilaisen nuorukaisen matka mielikuvien paratiisilliseen Eurooppaan.
Giovanni Giommi: Bad Weather
Elämää bangladeshilaisella bordellisaarella.
Leonard Retel Helmrich: Position Among the Stars
Suku haluaisi kouluttaa Jakartan slummissa asuvan teinitytön, jota kiinnostavat vain pojat ja siniset piilolinssit.
Nicolaas Hofmeyr, Gabriel Mondlane: A Miner's Tale
Kahden perheen loukussa kärvistelevän mosambikilaisen kaivosmiehen tarina.
Vit Klusak: All for the Good of the World and Nosovice
Korealalainen Hyundai tuo itämaisen työkulttuurin pieneen tsekkiläiseen kylään.
Sirkka-Liisa Konttinen: Byker, Today I'm with You
Suomalainen valokuvaaja havainnoi brittiläistä Bykerin työläiskaupunginosaa vuonna 1983 ja uudelleen vuonna 2010.
Mika Koskinen: Punaisen metsän hotelli
Kriittinen dokumentti Enson toiminnasta Etelä-Kiinassa.
Eyal Sivan: Jaffa, the Orange’s Clockwork
Jaffa-applesiinin tarina israelilaiseksi vientituotteeksi.
Mark Soosaar: Father, Son and Holy Torum
Siperialaisen shamaanin ottopoika palaa kotikyläänsä ja yrittää öljy-yhtiön edustajana ostaa pilkkahinnalla poroisäntien perintömaat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti