Kehittämispäällikkö
Pekka Myrskylän Elinkeinoelämän valtuuskunnalle tekemän
raportin mukaan 50 000 nuorta, kokonainen ikäluokka, on vaarassa syrjäytyä. 30 000 näistä nuorista ei enää näy missään rekisterissä. He eivät ole sen paremmin koulun penkillä, työnhakijoina, sairaana, eläkkeellä kuin työvoimakoulutuksessakaan.
Syrjäytyminen on minusta vähän hankala sana. Sen käyttäjä olettaa seuransa niin kiehtovaksi, että kaikki sitä automaattisesti tavoittelevat. Jollei tavoittele, on tuen tarpeessa. Oletettavasti nämäkin nuoret ovat silti valinneet kannaltaan parhaimman vaihtoehdon ja pyrkivät ihan aidosti sitä kohti.
Epäilemättä he ovat ainakin jossain vaiheessa olleet "työvoimapoliittisten toimenpiteiden" kohteina. Jos he ovat kokeneet "palvelun" uhkailuna tai nöyryyttävänä palkattomana pakkotyönä, ei pakoon pinkomisessa ole mitään ihmeteltävää. Epäreiluuteen ei kannata sitoutua. Moni nuori elää tässä ja nyt. Hän ei kykene järkeilemään, että orjatyö voisi vuosien kuluttua johtaa pysyvään työsuhteeseen ja aitoon elämänhallinnan paranemiseen. Varsinkin, kun terapiapajastelu on ansioluettelossa pikemmin rasite kuin suositus kunnon töihin.
Kannan minäkin kyllä huolta näistä nuorista. Ymmärrän heidän pakonsa ahdistavista olosuhteista, mutta hyväksyn sen vasta, kun kaikki muut vaihtoehdot on tutkittu. Vetäytymispäätöstä ei saisi tehdä pelkkien mielikuvien perusteella, edes tutustumatta yhteisössä elämisen tarjoamiin vaihtoehtoihin.
Siksi muuten kannattamani
perustulo ei näitä nuoria auttaisi. Se kun mahdollistaisi liian helpon vetäytymisen.
Ellei sitten olisi toisinpäin. Työnteko auttaisi perustulolle. Jos esimerkiksi kahden vuoden yhteenlaskettu
työhistoria olisi perustulolle pääsyn edellytys, minkä tahansa työn tekeminen muuttuisi nuorelle kannattavaksi.
Nuori saattaisi ensin ajatella huijaavansa yhteiskuntaa, paukuttavansa vasaraa jossain nyrkkipajassa nuo pari vuotta ja palaavansa sitten peräkammariin tapailemaan kitaraansa. Näissä kahdessa vuodessa olisi kuitenkin tilaisuutemme. Jos nuori saisi onnistumisen kokemuksia, työ olisi mielekästä, työyhteisö reilu, liksa kohtuullinen, hän unohtaisi vähitellen alkuperäisen penseytensä ja pikemmin suunnittelisi jatko-opintoja, perheen perustamista, asunnon hankintaa. Kaikkea, mitä työllä voi hankkia, mutta mitä nuori ei koskaan ole tullut ajatelleeksikaan. Pahimmassakin tapauksessa pienipalkkainen pätkätyö löytäisi tekijänsä ainakin hetkeksi, ja nuori saavuttaisi elämässään jotain, vähintään sen perustulon.
Onneksi olen huolineni arvovaltaisessa seurassa. Myös virkaan astuva tasavallan presidentti on ilmaissut erityishuolensa nuorten syrjäytymisestä. Ainakin uusi työryhmä on tekeillä. Se on minulle vähän pettymys, sillä tutkittua tietoa ja hankkeitakin piisaa. Jos olisimme halunneet vielä yhden komitean, olisimme valinneet presidentiksi vielä yhden demarin. Olisiko aika aloittaa itse työt?
Presidentti
Sauli Niinistö on julistanut taistelevansa myös ahneutta vastaan. Odotan kiinnostuksella, keitä hänen mielestään ovat ne kaikkein ahneimmat. Etteivät vain juuri nämä nuoret? Nollasta on joka tapauksessa enää vaikea vähentää, joten perinteiseen tapaan etuja karsimalla syrjäytyjiä ei enää voi "kannustaa".
Lähteet:
Hankkeet riittävät jo - nyt töihin. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus 2.2.2012.
Laitinen, J. (24.1.2012).
Niinistö haluaa työryhmän nuorten hätään. Helsingin Sanomat.
Liiten, M. (1.2.2012).
Raportti: Kymmeniätuhansia nuoria opintojen ja työelämän ulkopuolella. Helsingin Sanomat.
Myrskylä, P. (2012).
Hukassa - Keitä ovat syrjäytyneet nuoret? EVA-analyysi no 19.
Omia aiempia kirjoituksiani:
Nuoret ja työ
Perustulosta:
http://sisyfoskivi.blogspot.com/search/label/Perustulo
Saneerausten yhteydessä televisioon pääsee myös tuohtunut pääluottamusmies. Hän toteaa irtisanomisten tulleen täytenä yllätyksenä ja joka tapauksessa ylimitoitettuina. Marssitatte joukkonne "spontaanisti" iltapäiväksi ulos työpaikalta, koska kapitalistin ahneudella ei ole rajoja.