lauantai 19. toukokuuta 2012

Rikkoisinko lakia?

Kirjoituksessa Tottelin vain käskyä päädyin pitämään tottelevaisuuttamme periaatteessa hyvänä asiana. Yhteiseen tahtoon taipuen saamme paljon hyvää aikaan.

On hyvä, että käärimme hihat ja tuotamme yhteistä jaettavaa. On hyvä, että noudatamme työmatkalla liikennesääntöjä; pysymme omalla kaistallamme ja etenemme sovitulla nopeudella. Vastakkaisen kaistan rekkaan tähtäävät sekopäät päätyvät roskalehtien lööppeihin, koska ovat poikkeus. Sääntöjen noudattaminen on niin hämmästyttävän yleistä, ettei siinä riitä uutisoitavaa.

Välillä enemmistö lipsahtaa kuitenkin hulluuden puolelle. Koska vieressä on samanmoinen kaveri, kukin kokee edelleen toimivansa mielekkäästi. Pohjoiskorealainen liehuttaa lippua paraatissa suuren johtajan kunniaksi kummempia kyselemättä, kun samaa tekee 500 000 yhtä hölmöä. Kummallisena muille avautuvan todellisuuden luovat myös erilaiset hyvä veli -verkostoitujat, uskolahkot, perhehelvetit, pedofiilirenkaat ja "kansan" asialla olevat poliittiset ääriryhmät. Peräkammareiden kouluammuskelijapojista puhumattakaan. Tiedonkulun näennäisestä helppoudesta huolimatta olemme alttiita harhaisille todellisuuksille. Mielettömyyden näkevät vain ulkopuoliset.

Myös ammattiryhmät ja työpaikat tulkitsevat maailman tavallaan. Se on luonnollista ja hyödyllistä, mutta joskus yrityskulttuurikin sairastuu. Näin kävi esimerkiksi pääkaupunkiseudulla vaikuttavassa jäteyritys Lokapojissa, jossa tavaksi tuli kipata jätteitä minne sattuu. Asiakasta laskutettiin käsiteltyjä jätteitä suuremmasta määrästä. Jätteenkäsittelylaitoksella, jos sinne asti päästiin, ilmoitettiin vastaavasti todellista pienempi määrä. Työntekijöiltä vaati suorastaan kansalaisrohkeutta noudattaa lakeja. Osa silti kieltäytyi ja irtisanoutui (päätyen epäilemättä työvoimaviranomaisten langettamalle karenssille). Osa oli tottelevinaan, mutta yritti toimia lainmukaisesti esimiehen silmän välttäessä. Osa tottui tekemään työtä käskettyä. (ks. Salonen)

Jos näemme asiat toisin kuin enemmistö, tai ainakin vallanpitäjä, voi oikeustajumme joutua ristiriitaan myös lain kanssa. "Valaistuneelle" syntyy houkutus pitää omaa asiaa lain noudattamista tärkeämpänä. Näin on käynyt Suomessa murheellisimmillaan sisällissodassa. Reilu vuosikymmen myöhemmin Lapuan liike suosi arveluttavia keinoja. Koijärvestä lähtien ympäristöliikkeessä on ollut vahva kapinallisuuden traditio. Sitä ovat jatkaneet turkistarhaiskijät ja sikatilojen luvattomat kuvaajat. "Piraatit" viis veisaavat tekijänoikeuslainsäädännöstä kokiessaan taistelevansa sananvapauden puolesta. Laittomissa lakoissa toisen osapuolen käyttäytyminen koetaan niin epäoikeudenmukaiseksi, että lain kirjain saa väistyä.

Minulla on erityisiä vaikeuksia suhtautua prekariaattiliikkeeseen. Liike ajaa periaatteessa epävarmoissa ja epäreiluissa työsuhteissa työskentelevien asiaa. Pidän liikkeen parissa käytyä keskustelua kiintoisana. Monia tavoitteita kannatan.Tavoitteet tuntuvat kuitenkin oikeuttavan päättömiä keinoja. En esimerkiksi näe kvasiteorettiseen höttöön puetussa proleshoppailussa mitään kivaa. "Ideologinen" perustelu menee ymmärtääkseni suunnilleen näin: koska lähikauppias edustaa riistäjää, minulla on riistettynä oikeus taluttaa mäyräkoira kassan ohi maksamatta (ks. Korhonen, 120). Mielestäni pahaa oloaan purkava ja säpinää etsivä tollojoukko pilaa mahdollisuudet edistää hyvää asiaa. Yhtäällä rosvoilu karkoittaa järjissään olevat kannattajat. Toisaalla se radikalisoi vastapuolta tarjotessaan aineksia viholliskuville. Järkevä keskustelu muuttuu mahdottomaksi. Vastapuolen moraalinen kunnioitus, ja sitä kautta aito neuvotteluyhteys, olisi saavutettavissa vain nollatoleranssilla omaa "roskasakkia" kohtaan.

En silti ajattele kuten tätini, joka aikanaan patisti minua sotaväkeen vedoten lakiin, joka hänestä oli sama kuin Jumalan sana. Ei laki minusta pyhä ole. Ei se välttämättä edes liity totuuteen tai oikeudenmukaisuuteen. Vain harvoissa ideaalitapauksissa laki säädetään tasavertaisten ihmisten demokraattisena sopimuksena. Useimmiten lailliset olot taitavat syntyä, kun hallitseva rosvojoukko väsyy silmittömään saalistukseen ja laskee saavuttavansa enemmän, kun olot rauhoittuvat. Laki vakiinnuttaa vallitsevat, usein epäoikeudenmukaiset valtasuhteet.

Laki on silti parasta, mitä meillä on. Laillisten olojen vaihtoehto, anarkia, on vahvimman valtaa. Siitä pieni ihminen kärsii vielä enemmän kuin epäoikeudenmukaisimmastakaan laista. Vaikka oikeuden saaminen raastuvassa olisikin maan hiljaisille vaikeaa, joutuu eliitti sentään kallispalkkaisten juristiensa välityksellä koristelemaan ahneutensa kaunein sanakääntein. Vähän samaan tapaan kuin diktaattorit ovat järjestävinään vaaleja sen sijaan että vain tappaisivat opposition edustajat. Myös byrokratia on pienten asialla. Byrokraatit varmistavat lakien toimeenpanon tasalaatuisuuden, eli sen että laki tosiaan on sama kaikille. Äänekkäimmät byrokratian vastustajat ovat yleensä niitä kaikki-mulle-heti -liikemiehiä, joiden rajatonta oikeutta rakennella ydinvoimaloita, kaivoksia tai ostosparatiisejä milloin, minne ja miten tahansa viranomaiset ikävästi häiritsevät.

Noudatan siis lakia niin pitkään kuin suinkin koen sen mahdolliseksi. Ääritapauksissa voin silti ajatella turvautuvani kansalaistottelemattomuuteen. Kansalaistottelemattomuudella tarkoitan toimintaa, jossa sääntöjä rikotaan sääntöjen korjaamiseksi, ei kumoamiseksi. Kansalaistottelemattomuus on eri asia kuin rikollisuus. Siinä missä rikollinen ajaa salassa omaa etuaan, kansalaistottelematon ajaa julkisesti yleistä etua. Hän ei pyri välttymään rangaistukselta. Pää pystyssä ja selkä suorana hän vetoaa yleiseen mielipiteeseen: ovatko minulle koituvat seuraukset kohtuullisessa suhteessa tekooni? Jos kansalaistottelematon saa enemmistön puolelleen, säännöt sovitaan uusiksi.

Kansalaistottelemattomuuden on täytettävä tiukat ehdot ollakseen tuloksellista. Viestin on oltava riittävän yksinkertainen. Rasismia ja sensuuria voi kansalaistottelemattomuudella vastustaa ja uskonnon- ja mielipiteenvapautta kannattaa. Arvonlisäveroprosenttiin tai kuntauudistuksen yksityiskohtiin kannattaa sen sijaan vaikuttaa muilla keinoin. Kansalaistottelemattomuuden tavoitteen pitäisi myös olla avarampi kuin pelkkä oma etu. Poliitikko voi syömälakolla vapauttaa kansansa, mutta uudelleenvalintansa hänen on varmistettava ihan perinteisesti kampanjoimalla.

Kaikissa tilanteissa ei kannata ryhtyä kansalaistottelemattomaksi. Jos osapuolten väliltä puuttuu kunnioitus ja keskinäinen riippuvuus, toiveet onnistumisesta ovat vähäiset. Osapuolten on vähintään hyväksyttävä toisensa ihmisenä. Esimerkiksi diktatuurissa, jossa mikä tahansa poikkipuolinen sana tulkitaan joko rikokseksi tai sairaudeksi, maanalainen toiminta saattaa olla ainoa tapa haastaa vallanpitäjät.

Koska kansalaistottelemattomuus perustuu osapuolten keskinäiseen kunnioittamiseen, keinot pitää valita huolella. Väkivalta ei ole kansalaistottelemattomuutta, sillä se vei edellytykset juuri siltä vuoropuhelulta, johon pyritään.

Luottamusta voi horjuttaa vähemmälläkin. Ihminen voi kyllä itse kokea toimivansa oikein, jos hän uskoo pienellä vääryydellä estävänsä suuremman vääryyden toteutumisen. Näin lienevät ajatelleet ainakin eläinten oloja salaa kuvanneet Karry Hedberg ja Saila Kivelä, peiteostoja tehneet Helsingissä huumepoliisit ja erilaisia aktioita verkon suojassa toteuttavat Anonymous-aktivistit. (ks. Luoma-aho, ks. Berner) Vaarana on kuitenkin, että suuri yleisö näkee vain rikoksen. Homma voi myös karata lapasesta, jos omiin joukkoihin värväytyy äärimmäisyyksiin viehtyneitä Touho-serkkuja. Vastuullisuudesta pitäisi pystyä viestimään selkeästi paitsi niille, joihin pyritään vaikuttamaan, myös omalle porukalle.

Kansalaistottelemattomuuteen liittyy sekä aktivistille että hänen läheisilleen niin suuria riskejä, etten ainakaan minä kehota ketään rikkomaan lakia edes ilmiselvän vääryyden korjaamiseksi. Erityisen moraalittomasti toimivat mielestäni ne, jotka julkisuuden tai varallisuuden suojasta käsin villitsevät tottelemattomuuteen niitä, joilta suojaverkko puuttuu. Esimerkiksi harkintakyvyttömiä nuoria, joilla olisi tulevaisuus edessään.

Milloin kansalaistottelemattomuus sitten on oikein?

Ainakaan minä en osaa vastata kenenkään puolesta. Kyse on syvästi henkilökohtaisesta kokemuksesta. Tarvitaan ainakin horjumaton usko oman asian oikeutukseen. Tarvitaan myös uskoa kanssaihmisiin: hulluutta hypätä suuren yleisön ymmärrykseen varaan.

Vaikka henkilökohtainen rohkeus riittäisi, moni päätyy ajattelemaan läheisiään. Tämän ratkaisun pukee sanoiksi eräs Lokapoikien kuljettaja: "Kurjalta se tuntui, kun perheelle piti kuitenkin leipä repiä ja samalla tiesi tekevänsä väärin. Kun itse yritin laskuttaa lasteista oikeudenmukaisesti, siitä tuli heti huutoa johdon taholta". (ks. Salonen) Kuljettajan ratkaisu on mielestäni kunniallinen. Hankkimalla itselleen potkut hän tuskin olisi auttanut vääryyden korjaamisessa.

Toiset kokevat vääryyden niin musertavana, etteivät he kerta kaikkiaan voi olla toimimatta. Kävi miten kävi. Heistä tulee joko uuden ajan airueita, kuten Václav Havelista tai Nelson Mandelasta tai sitten he tuhoutuvat, emmekä kuule heistä enää koskaan.

Minua on vaikeiden ratkaisujen äärellä auttanut yksinkertainen kysymys, johon vastaaminen on ollut yllättävän helppoa. Olen kysynyt itseltäni:

Kumpaa epäonnistumista haluan muistella myöhemmin?

Kyyristelyä vai tyhmänrohkeutta? Yleensä sydän tietää.

Teemasta muualla:
Berner, A. (15.4.2012). Nimettömät.
Korhonen, A, Peltokoski, J. ja Saukkonen, M. (2009). Paskaduunista barrikadille. Prekariaatin julistus. Like.
Luoma-aho, V. (28.8.2011). Sikakuvaajia uhkaa häkkituomio. Helsingin Sanomat.
Megafoni - prekariaatin "äänenkannattaja" verkossa.
Salonen, J. (16.2.2012). Lokapoikien entinen kuljettaja: "Mentiin siitä mistä aita oli matalin". Helsingin Sanomat.

2 kommenttia:

  1. Pitää erottaa piraatit ja Piraatit. Epäilemättä joukoissa on overlappia, mutta kukaan ei välitä enemmän tekijänoikeuslaeista kuin Piraatit. Siksi toisekseen on erotettava sananvapauden, kansalaisoikeuksien puolesta taisteleminen isojen firmojen tekijänoikeustyrannian vastapainona toimimisesta.

    VastaaPoista
  2. Kun oikolukee omiaan, lipsahtaa läpi välillä vaatimattomia muotoiluja. Varsinainen pointti oli muualla kuin piraateissa, mutta luin tekstiäni varten silti Piraattipuolueen ohjelman ( http://arkisto.piraattipuolue.fi/asiakirjat/puolueohjelma_2011.pdf ), ja löysin mainitsemaasi ja muutakin hyvää, mutta myös epäilyksiä herättäviä linjauksia. Koska piraatit kuitenkin pyrkivät lain kehittämiseen eikä kiertämiseen, lauseeni "Piraatit viis veisaavat tekijänoikeuslainsäädännöstä kokiessaan taistelevansa sananvapauden puolesta" oli liiallinen yleistys, jota pahoittelen.

    VastaaPoista