Minulla on suuri ilo puhua joka sunnuntai viipyilevä puhelu äitini kanssa.
Tänään äiti kertoi poikenneensa lähipankin konttorissa.
Tällä kertaa ei puhuttu rahasta.
Tuttu virkailija, joka ehti palvella äitiä vuosikymmenet, jäi eläkkeelle. Hän juhlisti tapahtumaa tarjoamalla pullakahvit.
Äiti on keskittänyt raha-asioitaan tähän pieneen konttoriin. Enää sieltä hän voi nostaa käteistä rahaa pankkikirjalla, kuten on vuosikymmenet tottunut tekemään. Nettiin hän ei suostu menemään, eikä korvaamaan seteleitä kortilla. Automaattejakin hän vierastaa. Täällä se on hänelle sallittu. Hän on kokenut tunnelman ystävällisenä ja asiakasta arvostavana.
Muutama vuosi sitten tapahtui jotain ikimuistettavaa. Vanhempieni talon putket hajosivat. Remontin alta piti muuttaa pois, mutta vuokra-asuntoa ei tahtonut löytyä.
Virkailija tarjosi kotiaan.
Itse hän olisi muuttanut kuukausiksi kesämökilleen. Oli kylmin aika talvesta.
Asia järjestyi muulla tavoin, mutta ele jäi mieleen.
Virkailija oli emäntä talossaan. Asiakkaan asia oli hänen asiansa. Pitkä ura tarjosi varmuutta, minkä vuoksi hän viihtyi työssään ja sai asiakkaatkin viihtymään. Kahvittelun lomassa hän kertoi työskennelleensä kaksi vuotta yli eläkeiän.
Viime viikolla hieno ura kuitenkin päättyi ansaittuihin eläkepäiviin.
Pelkään, että virkailijan ja hänen kaltaistensa myötä katoaa aikakausi. Valtaan tarttuvat laskutikkumiehet, jotka tehostavat palvelut trendikkäiden nuorten tahtiin toimiviksi. Hymystä tulee kiristyvien myyntitavoitteiden lavaste. Tiskin molemmilla puolilla voidaan pahoin.
Liekö hyvä bisnes? Äitien kohtelu vaikuttaa lastenkin valintoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti