lauantai 31. heinäkuuta 2010

Pieni suuri päivä ja suuri pieni päivä

Palasin lomalta. Lähiesimies kysyi kollegan ja minun kuulumisia. Käytyään läpi kollegan työtilannetta hän pyysi minut huoneeseensa. Aloin odottaa pahinta.

Hätkähdin kertaalleen jo palkattoman lomani aikana. Työkännykkäni vaikeni mökillä, ja epäilin työsuhteeni koeajan puitteissa puretun. Jos pääministerillinen ero hoituu tekstiviestillä, rividuunari potkittaneen pois vain katkaisemalla yhteys.

Mökki sijaitsee katveessa, jossa häiriöitä on usein. Yhteys palautuikin seuraavana päivänä. Aiheettomasti tuskailin eilenkin. Esimies ilmoitti koeajan päättyneen, toivotti tervetulleeksi taloon ja esitteli syksyn haastavia ja kiinnostavia työtehtäviäni.

Olen nyt siis niin vakituisessa työssä kuin tänä päivänä voi olla.

Ihmisen muisti on lyhyt. Kohta kai minäkin alan uskoa kaiken olevan itsestä kiinni ja jokaisen työttömän olevan vastuussa tilanteestaan.

Työttömyyden aika alkoikin unohtua nopeammin kuin olin uskonut. Keskipäivällä vastasin puhelimeen ja yritin samalla tallentaa tietokoneella käsittelemääni tiedostoa painamalla ctrl+s. Taisin kumminkin tehdä jotain muuta. En ole ihan varma. Kun palasin koneelle, tiedosto oli tyhjä.

Se sisälsi henkilökohtaiset muistiinpanoni puoleltatoista vuodelta. Ne kaikki ovat kadonneet. Fiiliksiä, mutta myös konkreettisia asioita, joiden selvittäminen tuntuu nyt lähes mahdottomalta. Varmuuskopiota ei tietysti ole.

Olin ajatellut hyödyntää muistiinpanoja muun muassa kirjoittaakseni fiktiota työttömyydestä. Siltä nyt säästytte. Harmittaa. Olen kärsinyt taiteeni takia. Teidän ei tarvitse.

2 kommenttia:

  1. En usko, että olisin siitä kärsinyt, päinvastoin.

    VastaaPoista
  2. Heh, voi olla että joitain vanhempia tekeleitä ilmestyy tyrkylle vielä syksyn aikana.

    VastaaPoista