Esiityjiä enemmän huomiota sai tällä kertaa esiintymättä viime hetkellä jättänyt venäläinen Pussy Riot -aktivistiryhmä. Huhuttiin ryhmän jäsenten turvallisuussyistä paenneen "maan alle". Istuuhan pari ryhmäläistä paraikaa vankilassa esitettyään presidentti Vladimir Putinin vastaisen punk-rukouksen moskovalaisessa katedralissa.
Siinä missä Maailma kylässä aloittaa kesäni, kantaa Docpoint-dokumenttielokuvafestivaali pimeimmän talven yli.
Tämän vuoden otokseeni osui entisen huipputaitoluistelija Andrey Gryazevin ohjaama Tomorrow. 1500 euron (!) budjetilla tehty elokuva seuraa Voina-nimisen taiteilijakollektiivin elämää ja toimintaa.
Elokuvassa Voinan (sota) jäsenet varastelevat ruokaa paikallisesta supermarketista, kaatavat poliisiauton katolleen ja maalaavat peniksen pietarilaiseen nostosiltaan. Mukana meiningissä pyörii ryhmän alfapariskunnan pieni poika. Suomalaisin kriteerein epäilemättä huostaanotettava.
Penis ja nostosilta riemastuttivat. Ne saatoin nähdä pönäkän itsevaltiuden riemukkaana karvevalisointina. Mikään ei järkytä diktaattoria kuin naurunalaiseksi joutuminen. Muuten touhuaminen kummastutti. Näpistely näytti pelkästään näpistelyltä, ei kannanotolta minkään puolesta tai mitään vastaan. Sympatiat kääntyivät nopeasti kauppiaan puolelle. Myös lapsen pallon vierittäminen poliisiauton alle motivoi huonosti auton kaatamisen katolleen.
Ohjaaja Gryazev ei elokuvan jälkeen ollut vastaamassa kysymyksiin, joten hänen ajatuksistaan emme tiedä. Ohjaajan sijaan, hänen luvallaan tai luvattaan, paikalle oli etsitty rohkeaksi ihmisoikeusaktivistiksi esitelty toimittaja Oksana Tšelyševa.
Jatko oli hämmentävä.
Tšelyševa oli nähnyt aivan toisen elokuvan kuin me suomalaiset. Rosvoilun hän selitti Robin Hood -toimintana, jonka saalis jaettiin sitä tarvitseville. Jotain eriarvoisuutta oltiin myös demonstroivinaan. Me muut olimme näkevinämme, etteivät aktivistit jakaneet mitään vaan istuivat tyytyväisenä puistossa mättämässä varastettua ruokaa omaan napaansa. Kun nuorehko mies yleisöstä rohkeni muotoilla näkemänsä sanoiksi, Tšelyševa sai miltei hysteerisen raivokohtauksen.
Elokuvateatterista poistuessani olin aktivistisympatioiden sijaan valmis ottamaan tosissani sen anarkian, jota Venäjän nykyhallinto on Putinin johdolla torjuvinaan.
Tunne oli kummallinen, sillä se haastoi kaiken siihen mennessä todeksi luulemani. Solženitsynini lukeneena ja molemmat isoisät suuressa isänmaallisessa sodassa menettäneenä tiesin virallisen Venäjän olevan suuri sairauskertomus. Miltei geneettinen koe, kun kaikki vähänkään aktiiviset ihmiset tapettiin Stalinin aikana varmuuden vuoksi. Epäluottamus toista venäläistä kohtaan elää yhä ainakin varttuneemmassa väessä. Kun venäläinen rikastuu, hän vie rikkautensa tilaisuuden tullen "turvaan" ulkomaille sen sijaan että investoisi omaan maahansa.
Elokuva ja välikohtaus palautuivat viikonloppuna mieleen, kun samainen Oksana Tšelyševa ilmestyi televisiooni esittämään arveluja Pussy Riotin jäsenten katoamisesta.
Me suomalaiset ihmettelemme venäläisen median tarkoituksenhakuista tyhmyyttä, kun se hyväksyy sellaisenaan dosentti Johan Bäckmanin ällistyttävät lausunnot Suomesta.
Onko tyhmyys kuitenkaan yksisuuntaista? Emmehän itse syyllisty vastaavaan peukuttaessamme joka ainutta toisinajattelijaksi esittäytyvää venäläistä?
Itse asiaan on vaikea ottaa kantaa. Ehkä Pussy Riotin naiset olivat todellisessa vaarassa, tai ainakin kokivat olevansa sellaisessa. Ehkä he toimivat viisaasti tehdessään festivaalijärjestäjille oharin. Yhtä hyvin kyseessä saattoi silti olla vain suunniteltu näytös, jonka media hyväksyi kritiikittä, koska se sopi vakiintuneeseen ajatteluumme. Emme voi tietää.
Yhtä vähän totuutta taitavat rakastaa kaikki osapuolet.
Mekin?
Elokuva:
Gryazev, A. (2012). Tomorrow. Dokumenttielokuva. Alkuteos: Zavtra http://asiallistaoleskelua.wordpress.com/tag/voina/ http://vimeo.com/36047306
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti