"Aina kun herrat jäävät kiinni kohtuuttomien etujen junailemisesta itselleen ja toisilleen, mietin samaa kysymystä: eivätkö he tajua vai eivätkö he välitä? Eikö etuoikeutettu luokka ymmärrä sopivaisuuden rajoja vai eivätkö herrat vain piittaa siitä, miten heidän yletön ahneutensa loukkaa muita", Korhonen puuskahtaa.
Ihmiset ovat riippuvaisia toisistaan. Tai useimmat ovat. Korhonen viittaa Berkeleyn professori Dacher Keltneriin, jonka mukaan köyhät arvostavat naapureitaan enemmän kuin suurituloiset, koska köyhä tarvitsee naapuriapua, mutta rikas voi ostaa saman palvelun. Kun sosiaalinen etäisyys kasvaa, myötätunto käy niukemmaksi. Koetilanteessa korkeassa asemassa olevat jaksoivat huonosti kuunnella alempiarvoisten kertomuksia. Heidän katseensa harhaili, heidän teki mieli keskeyttää, ja jälkikäteen he muistivat kuulemansa huonosti.
Korhosen kirjoituksesta on helppo tehdä johtopäätöksiä. Poliitikon pitäisi kuunnella äänestäjiään, rikkaan pitäisi kotiuttaa rahansa veroparatiiseista ja kokoomusnuoren pitäisi käyttää mopokypärää. Totta, muttei varmaankaan koko totuus.
Rikkauden tuoma riippumattomuuden tunne voi tehdä ihmisestä törpön, kuten Korhonen esittää, mutta rikas voi myös harhautua tarkastelemaan köyhyyttä ihannoiden. Hän voi vuodattaa kyyneleen jos toisenkin esimerkiksi Aki Kaurismäen köyhyyttä väärentäviä elokuvia katsellessaan. Valkokankaan toisiaan charmantisti kohtelevat jalot villit saavat hänet salaa kaihoamaan vastaavaa kumppanuutta omaan elämäänsä. Syyllisyydentuskissaan hän heittää lantin lastensairaalalle, äänestää vasemmistoa, tai ehkä vihreitä.
Armottomimmin köyhyyteen, tai esimerkiksi maahanmuuttoon, taitavat rikkaiden sijaan suhtautua ne, jotka kokevat itse kovalla työllään saavuttaneensa aseman yhteiskunnassa. Eliittikaupunginosien lullukat, jotka eivät ole diplomaattia kummempaa maahanmuuttajaa tavanneetkaan, suhtautuvat vähintään kevytlempeästi. Varmempaa tulitukea maahanmuuttokriittisille mielipiteilleen keskikaljakuppilan miekkonen saa toisen polven maahanmuuttajalta. "Minä olen kärsinyt, joten älkööt muutkaan pääskö helpolla!"
Yhtä vähän kuin rikkaus tuottaa automaattisesti myötätuntovajetta, tuottaa samankaltainen sosiaalinen asema myötätuntoa. Köyhät saattavat toki, rikkaiden tavoin, autella naapuriaan, mutta pidemmän päälle vain, jos kokevat vastavuoroisuutta. "Vanhojen hyvien aikojen" yhteisöllisyys lienee sekin ollut paljon pakon sanelemaa. Asialliset hommat hoidettiin kimpassa, muuten huolehdittiin omista asioista. Tavan takaa riideltiin laitumista ja rysäpaikoista rankemmin kuin nykyään konsanaan rappukäytävien sotkemisesta ja musisoinnista.(ks. Nyberg)
Läheinen sosiaalinen status ruokkii siis todennäköisemmin eripuraa kuin harmoniaa. Toimitusjohtaja kadehtii kaltaistaan, jolla on isommat bonukset, komeampi auto, nuorempi vaimo. Määräaikainen toimistoapulainen puolestaan tehtailee valituksia työpaikan vessan siivouksen tasosta. Keskenään johtaja ja siivooja tulevat hyvin juttuun.
Väärennös | Aito asia |
Niin eliitti kuin massa tönivät kaltaisiaan. Tönimisen luonne kuitenkin vaihtelee. Kun hyvät veljet mittelevät, suurinkin panoksin, he tekevät sen sivistyneesti. Epävarmuuden lisääntyessä ja jaettavan ehtyessä kamppailu kuitenkin katkeroituu. Se alkaa muistuttaa ennemmin Arto Salmisen inhorealismia kuin Aki Kaurismäen romanttista höttöä. Hengenmenoon välienselvittely päättyy neljältä aamuyöllä nakkikioskin jonossa kahden syrjäytymisvaaraan luokitellun örisijän kiistellessä siitä, kumpi saa porilaisensa ekana.
Mistä päästään työpaikalleni.
Olen viime vuodet saanut tehdä hommia hienossa työyhteisössä. Aikanaan minut otettiin aivan erinomaisesti vastaan. Tietoa jaettiin, ja vaikka monet asiantuntijat olivat tehneet töitään vuosikymmeniä, ei noviisiakaan nolattu. Työyhteisön jäsenet ovat kokeneet olleensa arvostettuja ammattilaisia, joiden sanaa kuullaan. Se on näkynyt hyvällä tavalla heidän käytöksessään. Ruma sana on sanottu isoillekaan kihoille, jos kokonaisuuden etu on sitä vaatinut. Useimmin on kuitenkin naurettu yhdessä. Työt on muutamasta omalaatuisesta tehostamishankkeesta huolimatta pystytty tekemään kutakuinkin kunnolla. Organisaatiomuutoksissa esimiehet ovat vaihtuneet, mutta uuden kanssa on aina oppinut tulemaan toimeen.
Kuten viime kirjoituksessa ennakoin, pääsin seuraamaan globalisaatiota lähietäisyydeltä. Yhteiskuntavastuuta korostava toimija, joka on tehnyt mainiota tulosta, ulkoistaa suuren joukon pitkään palvelleita ihmisiä. Vastaanottajalle olemme sikoja säkissä. Vasta, kun sopimus allekirjoitettiin, se sai tietää meistä edes kirjoittamamme ansioluettelon verran. Meidän tulisi nyt muutamassa kuukaudessa "jakaa", ei pidä sanoa siirtää, osaamisemme työtovereillemme halpamaihin. Meille on luvattu suoja-aika, mutta arvaamme mitä sen umpeuduttua tapahtuu. Ja jo suoja-aikana saa lomauttaa.
Jälkikäteen katsottuna osa porukasta luki peliä hyvin jo varhain. Asemia ytimessä pedattiin kuukausia itselle ja suosikeille. Parhaista pelureista löytyvät nyt ne, jotka näkevät uudessa mahdollisuuden meille kaikille. Eivät muutkaan yllättyneet. Vastaavaahan on käynnissä kaikkialla. Ja onhan se tavallaan oikein, että elintasoerot planeetan eri puolilla pienenevät. Korkeintaan laajuus yllätti.
Alkuällistyksen jälkeen yleisin tunne lienee voimaton harmitus. Eniten harmittelevat eläkeikää lähestyvät, jotka menettävät etujaan. Harmissaan, tai suorastaan ahdistuneita, ovat myös nuoret, jotka ovat suunnitelleet tulevaisuuttaan pysyvään työpaikkaan uskoen. Ilosta eivät tanssi taloon jäävätkään. Työ muuttuu, eikä välttämättä mieluisaan suuntaan. Ositellaan, pilkotaan, monotonisoidaan. Valvontaa lisätään. Osa työntekijöistä on vetäytynyt kuoreensa. Parhaimmisto etsii ja löytää uutta työtä.
Moni on silti edelleen omaa selviytymistään enemmän huolissaan töiden sujumisesta jatkossa. Nämä itsestään numeroa tekemättömät asioiden todellisen monimuotoisuuden ymmärtäjät kantavat sydämessään synkkää salaisuutta. Paljon olisi kerrottavaa, kukaan ei kuuntele. "Antakaa heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät", sitoutujat ajattelevat tyhjät silmät kiiluen iskulauseita syytävistä dynaamisista johtajistaan.
Kohtaloamme ei tarvitsisi surkutella, ellei vastaavaa ja pahempaa tapahtuisi kaikkialla koko ajan. Massairtisanomisia, lomautuksia, ulkoistuksia. Pätkätöitä, silpputöitä, nollasopimuksia, pakkoyrittäjyyttä, palkatonta harjoittelua. Uusimpana iljetyksenä osallistavaa sosiaaliturvaa.
Perusturvallisuuden tunne järkkyy.
Yhä useampi oppii omakohtaisesti, eikä vain median välityksellä, että työmme ostaja sitoutuu meihin vain siksi hetkeksi, jona tuotamme pääomalle suuremman tuoton kuin kukaan muu koko maapallolla. Sekuntiakaan kauempaa side ei kestä, ja opimme ajattelemaan, ettei sen kuulukaan kestää. Talouden lainalaisuudet tulevat annettuna. Vain omaan asenteeseen voi vaikuttaa.
Uudessa tilanteessa sitoutuminen alkaa vaikuttaa itsetuhoiselta käytökseltä. Kuka siis enää sitoutuu? Kuka enää uskoo lykättyyn tarpeentyydytykseen, siihen että tämän päivän ponnistelu tuottaa huomenna kaksinkertaisen palkinnon? Kuka enää uskoo seuraavaan organisaatiomuutokseen? Kuka esimiehen tai alaisen kanssa sovittuun? Kuka työnantajan lupauksiin? Kuka tulevaan eläkkeeseen? Kuka vanhuuden hoivaan? Kuka mihinkään muuhun kuin laskelmoivaan saalistamiseen. Edes perheeseen, läheisiin, ystäviin.
Mihin luonnonlain toteutumiselta vaikuttava muutos johtaa?
Arvioisin, että myötätuntovajeeseen. Ei rikkaus tai köyhyys sinänsä, vaan perusturvallisuuden tunteen järkkyminen, on vajeen todellinen syy.
Intialaissyntyinen Aravind Adiga kuvaa hyvinvointihössötyksestä vapaata uutta maailmaa mehevästi romaanissaan Valkoinen tiikeri. Köyhän päähenkilön, Balram Halwain, täysin opportunistinen matka ryysyistä suhteelliseen menestyksen ei kuitenkaan enää ole vain kuvaus toisesta kulttuurista. Kun ulkoistamme tekemisiämme, muutumme itsekin.(ks. Adiga)
Näyn tähän uuteen ajatteluun tarjoaa kokoomusnuorten tavoiteohjelma. Se sisältää julkisuudessa kohutun vihapuheen kriminalisoimisen lopettamisen lisäksi muitakin raikkaita ja ennakkoluulottomia ajatuksia. Muun muassa työehtosopimusten yleissitovuudesta on luovuttava, ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha on lyhennettävä 90 päivään, työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus on poistettava ja ensimmäinen sairauspäivä on tehtävä palkattomaksi. Muuten setä Talous on hyvin vihainen.
Pedofilian yksilön vapautta muuten ylistävä ohjelma ilmeisesti vielä tuomitsee, koska vaatii väkivalta-, seksuaali- ja omaisuusrikoksista annettujen rangaistusten koventamista. Kokoomusnuoret hahmottavat siis edelleen ainakin hämärästi aikuisen ja lapsen välisen valtasuhteen, minkä vuoksi lasta pitää suojella. Monikansallisen siivousyrityksen ja kuusikymppisen selkävaivaisen siivoojan kahdenkeskisessä sopimisessa he eivät sen sijaan näe minkäänlaista epäsuhtaa. Työelämän pedofilia on päinvastoin paitsi sallittua, myös toivottavaa, sillä siivoojan oikeutta tulla hyväksikäytetyksi ei millään säädöksillä saa rajoittaa.
Näen ajatuksissa vain pimeyttä.
Kokoomusnuoruus on silti geenivirhe yhtä vähän kuin varojen kätkeminen veroparatiiseihin. Kaikkiin puolueisiin kuuluu hyviä ihmisiä ja vaarallisia sekopäitä. Nuoruuteni kokoomusnuorista voisin edelleen äänestää mm. Sirpa Pietikäistä, kunhan ääni ei varmasti mene näille nulikoille. Mutta eivät kaikki nulikatkaan liene vauraiden kaunialaislaisperheiden hemmoteltuja vesoja. Uskon, että monia kokoomusnuoria, samoin kuin veroja kiertäviä miljonäärireppanoitakin ajaa äärimmäisyyksiin perusturvallisuuden puute. Toistamalla mantrana omaa kuulumistaan voittajiin, käyttäytymällä ja pukeutumalla voittajafiiliksen mukaisesti, itsetunnoltaan hauras nuori toivoo voivansa manata onnettomuuden itsensä ulkopuolelle. Köyhän "kannustaminen" on suoraa jatkoa koulukiusaamiselle.
Myötätunto pitää siis ulottaa kokoomusnuoriinkin. Sekopäisenä ja ennakoimattomana kieppuva, ihmispolon nielevä globaali talouskasvain on ajassamme uudelleen syntynyt Vanhan testamentin mielivaltaisia tuomioita jakeleva Jumala. Tämän päivän kokoomusnuoruus on paitsi nuoruuden normaalia äärimmäisyyttä myös hauraan ihmispolon ja tämän pahantahtoisen jumalan kohtaamisesta syntyvä hätähuuto. Tulevaisuuden mielentila.
Tuomitessamme on hyvä muistaa, että globalisaatio voi milloin tahansa tehdä omastakin lapsestamme kokoomusnuoren.
Viittaukset:
Adiga, A. (2009). Valkoinen tiikeri. BTJ Kustannus. Alkuteos: The White Tiger. (2009).
Kokoomuksen nuorten liitto. (2013). Tavoiteohjelma 2014.
Korhonen, J. (9.10.2013). Rikas etääntyy yhteisestä hyvästä kauimmaksi. Helsingin Sanomat.
Mäkelä, T. (2011): Varasto. Elokuva. Kinosto.
Nyberg, P. (2011): Teemu Keskisarja: Kyynelten kallio. Kertomus seksistä ja väkivallasta. Kirja-arvio.
Oma varhaisempi kirjoitukseni:
Avoin kirje ammattiyhdistysliikkeelle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti