maanantai 18. tammikuuta 2021

Mihin katoavat valtion rahat?

Helsingin Sanomat on taas julkaissut vuoden suosikkikuvioni, graafisen esityksen valtion ensi vuoden tuloista ja menoista. Petri Salménin laatima graafi on suosikkini siksi, että vaikken ihan kaikkien momenttien tarkkaa sisältöä hahmotakaan, esitys havainnollistaa erinomaisesti ministeriöiden painoarvoa ja eri asioiden välistä suhteellista merkitystä. Absoluuttiset luvut, miljardit ja miljoonat, joita uutisissa aina heitellään, tahtovat mennä minulta sekaisin.

Mielestäni tämä nimenomainen kaavio pitäisi esittää kaikille eduskuntavaalien ehdokkaille. Tehtävänanto olisi seuraava: Tässä on lähtötilanne. Miten olisi toisin, jos sinä saisit päättää? Minne annettaisiin? Mistä karsittaisiin? Maailmaa syleileviä lätinöitä ei poliitikoilta enää hyväksyttäisi, eikä kakun kokoa saisi muuttaa, ainoastaan painotuksia. Kuntavaaleissa vastaavan graafin voisi esittää oman kunnan osalta.

Omia huomioitani nykytilasta:

Koulutus (4) ja terveydenhoito (3) muodostavat valtion menoista merkittävän osan. Samoin eläkkeet (2) ja erilaiset tuet kunnille (1) ja kansalaisille (11). Paljon rahaa kuluu myös hallintoon, sillä pieniä menoeriä löytyy sieltä täältä ympäri kaavion. Jos jostain halutaan merkittävästi säästää, pitää säästää näistä kohteista. Periaatteessa poliitikot ovat siis fiksulla asialla pohtiessaan vaikkapa sote-uudistusta, eläkeiän nostamista tai työllisyyden parantamista (vaikka varsinaiseen perusturvaan ja ansioturvaan kuluukin valtion rahaa varsin kohtuullisesti (14). Kansanterveyttä edistävät ratkaisut maksavat myös itsensä takaisin.

Oma suosikkini on hallinto. Soten yhteyteen koplattu maakuntauudistus olisi vallan erinomainen innovaatio, jos maakunnilla korvattaisiin ronskisti Suomen kunnat. 17 kuntaa voisi toki olla liian vähäinen määrä, mutta hevoskyytien ajalta peräisin olevaa tilkkutäkkiä on reaaliaikaisen tiedonkulun aikana enää vaikea perustella. Harva meistä rakentaa identiteettiään byrokratian varaan. Eivät tapiolalaiset, leppävaaralaiset tai matinkyläläiset ole menettäneet ominaislaatuaan, vaikka heidät onkin sullottu Espoo-nimiseen hallinnolliseen fiktioon. Ihmisten identiteetti voi keskittämisen myötä jopa vahvistua, kun ei enää ole mahdollista kinastella pikkuasioista oman porukan kesken vaan pitää puhaltaa yhteen hiileen osana isompaa kokonaisuutta.

Merkittäviä menoeriä ovat myös maataloustuet (6) ja vaikkapa hävittäjähankinnat (5), jotka molemmat voidaan toki nähdä osana turvallisuuspolitiikkaa. Näiden menoerien keskinäinen suhde on mielestäni kiinnostava. Muutaman hävittäjän saaminen taivaalle torjumaan ryssän uhkaa (1,48 mrd) maksaa miltei saman kuin koko elintarvikehuoltovarmuudesta huolehtiminen (1,89 mrd).

Populistien vakioratkaisut säästää EU-maksuista (joista suuri osa tulee toiseen taskuun takaisin) (13), maahanmuutosta (7), kehitysyhteistyöstä (8), postmodernin tekotaiteen tuista (tai jopa kaikesta kulttuurin tukemisesta) (12) ja Yleisradiosta (15) kaavio asettaa noloon valoon. Juuri mikään ei valtion taloudessa heilahtaisi, vaikka ne kaikki lopetettaisiin tykkänään.

Myös Risto E.J. Penttilä näyttäisi taannoisine velkakelloineen olevan kyseenalaisella asialla. Valtion vuosittaiset velanhoitokulut (9) ovat (ainakin nykyisillä koroilla) hyvin maltilliset.

Kiinnostava pieni menoerä on presidentti. Tai pikemmin presidentin perusparannus (10), johon on osoitettu 7,5 miljoonaa euroa. Tietääkö joku, mistä voisi olla kyse? : )

Lähteet:
https://nakoislehti.hs.fi/ab440285-a3fc-4621-a363-8e3ca5527474/8

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti