Palkanmaksajallani menee kohtuullisesti, joten sain pienen bonuksen.
Kiitän ja kuittaan, vaikka en tiedäkään, toteutuuko tavoiteltu innokkaampi ja tehokkaampi tekeminen omalla kohdallani. Teen asiakkaalta laskutettavia tunteja parhaani mukaan muutenkin. Palkkion yleisemmillä perusteilla en vaivaa päätäni. Kokemukseni mukaan vain välittömästi sisään tuleva raha merkitsee. Noudattamani tarkka tuntikirjausohje sitäpaitsi todistaa, että minulta halutaan reipastahtista rutiinityötä. Innovointi on isompia aivoja varten.
Innosti bonus kuitenkin pohtimaan kannustamista yleensä. Ensin meidän tavallisten pulliaisten kannalta. Seuraavassa tekstissä johdon kannalta.
Kannatan kohtuullisista kannustamista.
Ongelmiakin on.
Ensin näen vaarana, ettei kannustinjärjestelmä ylipäätään maksa vaivaansa. Ainakin oma yritykseni jäänee tappiolle, kun kustannuksiin sisällytetään esimiehiltä erilaisiin kokouksiin ja laskutoimituksiin kuluva aika. Kannustinten oikeudenmukaiseen jakamiseen uppoaa enemmän rahaa kuin itse kannustamiseen. Mutta ehkä varsinainen tarkoitus onkin symbolinen. Koen hyvänä ainakin sen, että voin säännöllisesti puhua työstäni naamatusten esimiehen kanssa.
Toinen vaara on kannustaa väärien asioiden tekemiseen. Helsingin Sanomien kirjojen tuottaja Juha Sainio kertoo esimerkin 1950-luvun Vietnamista. Kun ranskalaiset siirtomaaherrat halusivat eroon Hanoita vaivaavasta rottaongelmasta, he päättivät maksaa jokaisesta tapetusta rotasta tapporahaa. Kannustin osoittautui niin houkuttelevaksi, että nokkelimmat luopuivat loukkupyynnistä ja ryhtyivät kasvattamaan rottia siittoloissa. Saatiin, mitä mitattiin, muttei ihan sitä mitä toivottiin.
Kolmas vaara on kannustaa oikeiden asioiden tekemättömyyteen. Näin voi käydä, jos mitataan osasuorituksia kokonaisuuden kustannuksella. Tutkija Matti Kummu esittää, että vaativassa työssä, jossa tarvitaan luovaa ajattelua ja ongelman ratkaisukykyä, bonukset useammin huonontavat kuin parantavat työntekijän kokonaispanosta. Esimerkiksi konsultointia, tutkimusta tai kunnan johtamista ei bonuksilla tuntuisi voivan tehostaa. Eikä Kummun mukaan oikein muutakaan nykytyötä.
Erityisesti isoissa, kankeissa organisaatioissa yleisesti tärkeät, mutta tulosvastuullisille projekteille kustannuksia tuottavat asiat ovat vaarassa jäädä tekemättä. Vasta taloon tullut työntekijä saattaa ilmaista huolensa, mutta antaa periksi, kun konkarit kerta toisensa jälkeen kehottavat keskittymään siihen, mistä ehkä koko tiimin bonukset riippuvat. Kohtalokkaita virheitä selvitellään jälkikäteen kriisipalavereissa. Pahimmillaan päädytään salpaamaan kontrollilla loppukin luovuus.
Neljäs vaara on, että innostamisen sijaan tulehdutetaan työilmapiiri. Näin voi käydä esimerkiksi, jos pyrkimys välttää edellisten kohtien virheet johtaa palkitsemisen perusteiden epäselvyyteen. Tai jos palkitsemisjärjestelmää sovitetaan väkipakolla vääriin yhteyksiin.
Jälkimmäisesti kävi eräässä bisnesdraivia tavoitelleessa koulussa, jonka opettajia päätettiin kannustaa pienellä rahasummalla. Rehtorille jäi vastuu valita voittajat. Hän ei tietysti ehtinyt istuskella oppitunneilla arvioimassa opettajia, eikä eri oppiaineiden opetusta olisi yhteismitallisesti voinutkaan vertailla. Ohjeet taas estivät tasajaon. Rehtori joutui lopulta tekemään ratkaisun lähinnä sen perusteella, miten opettajat itse arvioivat omaa osaamistaan ja aktiivisuuttaan. Seurauksena oli lähinnä mielipahaa. Palkkiotta jääneet kyselivät miksi tuo sai, mutta minä en. Voittajiin kuulunut tuttunikin oli tyytymätön. Kun hänelle selvisi, että yhtä pätevät kollegat jäivät ilman, ehkä siksi, etteivät suostuneet kehumaan itseään, häntä alkoi hävettää.
Työelämää voi kehittää muinkin tavoin kuin bonuksin.
Ottaisin ideoita erityisesti niiltä koulutetuilta nuorilta, jotka voivat valita työpaikkansa. Heillekin raha on tärkeää, mutta ei useinkaan itsetarkoitus. Enemmän he arvostavat vapautta, myönteistä ja avointa työilmapiiriä, kehittymismahdollisuuksia ja mielekkäitä tehtäviä.
Parhaimmiston asenne tuli kiinnostavasti esiin Yleisradion taannoisessa A-stream -keskusteluohjelmassa. Kun työttömäksi valmistunut medianomi Antti Örn kertoi kieltäytyvänsä merkityksettömänä pitämästään työstä, vanhaa maailmaa edustanut maahanmuuttokriittinen kokoomusnuori Wille Rydman riensi odotetusti syyttämään häntä yhteiskunnan varoilla elämisestä. Nuori kasvuyrittäjä, Aalto Entrepreneurship Societyn puheenjohtaja Nils Paajanen ei kuitenkaan yhtynyt Rydmanin syytöksiin. Tekemisestään innostuneelle Paajaselle oli päinvastoin luonnollista, ettei elämää kannata haaskata tyhjänpäiväisyyksiin. Työltä voi vaatia tarkoitusta. Innostamalla eikä kyyläämällä hyvä tulee.
Matti Kummu ehdottaa, että rahallisen kannustamisen sijaan työpaikat pyrkisivät ihmislähtöisempään johtamiseen, joustavampaan työaikaan ja luottavampaan asenteeseen työntekijöitä kohtaan. Bonusrahat voisi käyttää vaikka viihtyisämmän ja luovemman työympäristön kehittämiseen.
Jatkan ajatusta. Entä jos työn ostaja antaisi työntekijöiden valita, haluavatko he kannusteensa rahana vai vapautena? Tai peräti kysyisi, ovatko he valmiit laskemaan palkkojaan korvauksena suuremmasta vapaudesta. Ainakin osa valitsisi itsemääräämisen laajentamisen, jolloin palkkakulut alenisivat ja säästöä syntyisi suoraan. Todennäköisesti tuottavuuskin paranisi työntekijöiden lisääntyneen järjenkäytön kautta. Viihtyminen vähentäisi sairauspoissaoloja.
Erityisen hyvin vapaus sopisi varttuneiden työntekijöiden kannustamiseen. Rahaa heillä yleensä on jo tarpeeksi, eikä iän myötä aleneva tuottavuus toisaalta edellytä bonuksia. Luotettavuus sen sijaan on moneen kertaan hyväksi todettu, ja siitä voisi aiheellisesti palkita. Siinä missä nuoria ehkä pitää hiukan paimentaa, luottotyöntekijän raportointivaateista voidaan hyvin jo höllätä. Vapaus määrätä omasta kalenterista auttaisi myös jaksamaan työssä pidempään.
Entä raha? Tiedän ehdotukseni epärealistiseksi. Ehdotan silti. Riisutaan kaikki itsemme alasti! Saatetaan kaikki palkat, palkkiot, bonukset, eläkejärjestelyt, asuntoedut, autoedut sun muut viritelmät lain voimalla julkisiksi ja siirretään ne vielä kaiken kansan hämmästeltäväksi nettiin. Tuomittakoon vastaavasti pimitetyt edut korkoineen valtiolle. Siinä missä yhdysvaltalainen kysyy oitis uuden tuttunsa tuloja, meidän palkkamme ovat suotta olleet sukupuolitautejakin suurempia salaisuuksia. Niitä ei saa udella, eikä omaansakaan paljastaa. Yksi kerrallaan me sitten käymme esimiehen huoneeseen, jonka suljetun oven takana ääntä madaltaen sovimme palkastamme kuin maailman salamyhkäisimmästä salaisuudesta.
Työn tekijä kärsii hajoita ja hallitse -hienotunteisuudesta takuuvarmasti, ja kärsii työn ostajakin salailua seuraavasta kyräilystä. Molemmat siis hyötyisivät avoimuudesta.
Aluksi voisi tosin syntyä hämmennystä. Palkkojen yhtäkkinen julkistaminen saattaisi monet työn ostajat kiusalliseen tilanteeseen, kun paljastuisi, miten erilaisesti samasta työstä maksetaan sukupuolen tai kansallisuuden perusteella. Ällistys valtaisi niin hyvä- kuin huono-osaisetkin.
Pidemmän päälle ilmapiiri kuitenkin puhdistuisi, kun työn ostaja joutuisi perustelemaan palkkaerot avoimesti. Kun räikeimmät epäoikeudenmukaisuudet korjattaisiin esimerkiksi jakamalla potti tasaisemmin, työntekijöiden yhteisöllisyys lisääntyisi. Tai sitten palkkaerot säilyisivät sellaisenaan. Työn ostaja voisi edelleen maksaa työntekijöilleen haluamallaan tavalla. Läpinäkyvyydessä hänen pitäisi kuitenkin kyetä perustelemaan ratkaisunsa oikeudenmukaisuus. Julki saatetut, reiluiksi koetut perusteet jos mitkä viestisivät työntekijöille selkeästi siitä, mitä heiltä odotetaan.
Palkkojen julkisuudesta työn ostajakin saisi toimivan kannustimen. Syntyisi nimittän tervettä kilpailua työn ostajien välille. Markkinointen huonointa liksaa ei enää ilkeäisi maksaa, vaikka se laillista olisikin, jos siitä seuraisi päätyminen työministeriön netissä julkaisemalle Kuukauden paskatyönantaja – top 50 -listalle.
Viitatut lehtikirjoitukset:
Kummu, M. (28.6.2011). Bonukset huonontavat luovaa ajattelua vaativan työn tuloksia. Helsingin Sanomat.
Sainio, J. (7.4.2012). Kannustinloukkuja Hanoissa ja Helsingissä. Helsingin Sanomat.
Lue myös:
Työn kannusteista 2/2 - johtajat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti