tiistai 3. huhtikuuta 2012

Yleisestä erityiseen eläkeikään

Kirjoituksessani Työvoimapula. Hui kauhistus kyseenalaistin eläkepommin todellisuuden. Epäilin, että EK:n pomot haluavat vain laskea työn hintaa ja päästä eroon eläkeputken kustannuksista.

Samaa mieltä olen edelleen. Yhtään työpaikka ei säily, vaikka yleistä eläkeikää nostettaisiin sataan vuoteen. Kun työpaikan talous on kuralla, porukkaa potkitaan pois. Ellei vanhoja niin nuoria, mikä on vielä pahempi. Tärkein tulee sitäpaitsi tehdyksi. Asiat sujuivat 1960-luvullakin, vaikka maailma oli paljon keskeneräisempi ja palkkatyötä teki paljon pienempi osa väestöstä kuin nykyään.

Sinänsä en kyllä näe syytä pakottaa ketään eläkkeelle yhtään minkään ikäisenä. Jos palkattu ja palkkaaja haluavat, jatkukoon suhde vaikka satavuotiaaksi.

Yleinen eläkeikä on kuitenkin silkkaa julmuutta.

Sen puolesta puhujat nostavat yleensä esiin yhdeksänkymppisen kapellimestarin, kirjailijan, menestyneen elämäntapayrittäjän tai jonkun muun henkisesti palkitsevaa työtä tekevän superyksilön. Ja koska kaikki työ on yhtä arvokasta, nämä törkimykset vaativat, että siivoojan, metsurin, sosiaalityöntekijän ja kalastajan pitää pystyä samaan.

Eihän tässä ole mitään mieltä. Eri ammatit "syövät" miestä ja naista hyvin eri tavalla. Ihminen, joka on valmis lähettämään 65-vuotiaan palomiehen liekkeihin, on yhteiskunnan ymmärtävää hoitoa tarvitseva psykopaatti.

Yleisestä eläkeiästä pitäisi siirtyä erityiseen eläkeikään.

Oikein mielestäni olisi, että jokainen terve ihminen viettäisi elämästään suunnilleen samanlaisen osuuden työssä ja vapaalla. Eläkeikä tulisikin laskea ammateittain kussakin ammatissa toimineiden ihmisten tilastoidun keskimääräisen eliniän mukaisesti. Jos esimerkiksi lääkäri elää 85-vuotiaaksi ja rakennustyömies 70-vuotiaaksi, jälkimmäisen tulisi päästä eläkkeelle merkittävästi nuorempana.

Käytännössä homma toimisi näin. Ensin työmarkkinaosapuolet ja hallitus sopisivat yhdestä suhdeluvusta, eli kestävyysvajeen torjunnan kannalta riittävästä työn osuudesta ihmiselämässä. Tällä luvulla, mutta vain tällä luvulla, voitaisiin tarpeen mukaan politikoida.

Muu olisi matematiikkaa. Vertaamalla ammattikohtaisia elinikätilastoja suhdelukuun laskettaisiin ammattikohtaiset eläköitymisiät. Elinikätilastot elävät, joten eläköitymisiät tarkastettaisiin säännöllisin väliajoin. Periaatteessa kukaan ei tietäisi tarkkaa eläkeikäänsä etukäteen.

Kokonaan uusien ammattien kohdalla pitäisi edustavaa vainajien otosta odotellessa vähän arvailla. Kelvollinen likiarvo on kuitenkin saavutettavissa. Esimerkiksi ohjelmistosuunnittelijan elinikä lienee samaa luokkaa kuin istumatyöläisellä yleensä.

Työn osuuteen sisällyttäisin muutakin kuin pelkän palkkatyön. Ainakin koulutukseen käytetty ihanneaika, esim. korkeakouluopinnoissa 5 vuotta, sisältyy mielestäni työhön. Tuplastikin, jos on pakko opetella uusi ammatti. Työtä on myös pienten lasten hoitaminen kotona, armeijan käyminen ja työn aktiivinen etsiminen. Ammatinvaihtajien eläkeikä määräytyisi suhteessa eri ammateissa toimittuun aikaan.

Erityinen eläkeikä olisi yleistä eläkeikää oikeudenmukaisempi. Lisäksi sillä olisi kaksi muutakin hyödyllistä seurausta.

Ensiksi: työvoimapulasta kärsivien raskaiden ja huonosti palkattujen töiden vetovoima lisääntyisi. Jos ammattia valitseva nuori päättelisi jonkun alan alhaisen eliniän johtuvan itse työn sijaan epäterveellisistä elämäntavoista, hän voisi laskelmoida tässä hommassa ravintoympyrää noudattamalla saavansa enemmän vapaa-aikaa kuin valmistumalla kevyeen toimistoammattiin.

Toiseksi: erityinen eläkeikä suitsisi tehokkaasti hyväosaisten ahneutta. Vaatiessaan työn osuuden lisäämistä elämässä EK:n johtajat nostaisivat aina automaattisesti eniten omaa eläkeikäänsä. Samoin kuin palkkojen prosenttikorotukset tuovat eniten euroja hyvätuloisille työn osuuden nostaminen elämässä lisäisi eniten työvuosia lääkäreille, toimitusjohtajille ja tuomareille.

Lopuksi jää tietysti hiukan kiusallinenkin kysymys sukupuolten tasa-arvosta. Pitääkö eläkeikää määriteltäessä ottaa huomioon se, että naiset elävät keskimäärin 6,5 vuotta miehiä vanhemmaksi? Ero on niin suuri, että mielestäni pitää. Samalla, kun naisen euro korjataan miehen euron suuruiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti