Jo kirjoituksessani perustulosta epäilin koko yleistä työvoimapulaa. Kyse on valinnoistamme. Mitä oikeasti haluamme saada tehdyksi ja mitä olemme valmiit maksamaan? Jos tekijöitä puuttuu, voimme jättää vähemmän tärkeän tekemättä. Edes Osmo Soininvaaran peräänkuuluttamaan veronmaksajapulaan en huoltosuhteen heikkenemisestä huolimatta oikein usko. Ymmärtääkseni tuotannon automatisoiminen johtaa kannattavuuden paranemiseen, eli kasvaneista voitoista (kuten myös kulutusveroista jne.) yhteiskunta voi kerätä saman rahan kuin on tähän asti kerännyt työntekijöiden palkoista.
Mielikuvitusongelmaan on kuitenkin ainakin neljänlaisia reaalisia ratkaisuja.
1. Voimme pidentää työuraa alkupäästä.
Käytännössä lyhentäisimme opiskeluaikojamme ja/tai luopuisimme yleisestä asevelvollisuudesta. Paljon turhaa koulutusta sietäisi varmasti lopettaa. Työvoimapoliittisen koulutuksen nimellä tarjotaan aikuisille kallista päivähoitoa. Vastuuttomat oppilaitokset haaskaavat opiskelijoiden aikaa myös tarjoamalla huonosti työllistäviä muotialojen tutkintoja vain, koska saavat rahoituksen yhteiskunnalta osallistujamäärän mukaan.
Voisimme tietysti nostaa vastikkeettoman opintotuen niin suureksi, että se vapauttaisi opiskelijat hanttihommista valmistumaan nopeammin. Näin ei lamassa varmasti käy. Päinvastoin, opiskelun luonnetta sijoituksena haluttaisiin korostaa muuttamalla tukea nykyistäkin lainapainotteisemmaksi. Opiskeluajat lyhenisivät näinkin, mutta vain, koska köyhien lapset luopuisivat opiskelusta. Vain vauraiden perheiden vesat uskaltautuisivat korkeakouluihin. Me muut kouluttautuisimme hetkellisiin "käytännön" ammatteihin, eli jäisimme kilvoittemaan halpatöistä kiinalaisten ja intialaisten kanssa.
Jos Suomi-niminen kansallisvaltio haluaa jatkossakin menestyä osaamisella, koulutustasoa on pähkähullua ryhtyä laskemaan. Lyhytnäköisiä saattavat olla myös joustamattomiksi ohjelmoidut opintokokonaisuudet. Luovassa joutilaisuudessa opiskelevat, eri alojen yli kerkeästi hyppelevät, välivuosia ja erilaisia töitä kokeilevat ihmiset saattavat osoittautua suuremmaksi rikkaudeksi kuin ohjatuista harrastuksista vauvana aloittaneet, tiiviissä putkitutkinnoissa tuntejaan Excel-taulukkoon kirjaavat ja innovaatioita pakolla pusertavat sisarensa ja veljensä.
2. Voimme lisätä vuosittaista työaikaa.
Nousukauden aikana työnostaja ja -myyjä voisivat hyvin sopia pidentävänsä työaikaa ainakin väliaikaisesti niillä aloilla, joilla on aitoa työvoimapulaa.
Lamasta työajan pidentäminen ei meitä auta. Jo nyt työlliset uupuvat taakkansa alle työttömien pyöritellessä peukaloitaan. Työpäivien pidentäminen vain lisäisi epäsuhtaa. Hyvää työajan pidentämisessä olisi ehkä se, että työpaikkansa säilyttäneet saisivat oikeasti palkkaa siitä ilta- ja kotityöstä, jota he jo tällä hetkellä tekevät peloissaan ilmaiseksi. Viisaampaa laskukauden aikana olisi kuitenkin jakaa työtä, jos se on käytännössä mahdollista.
3. Voimme pidentää työuraa loppupäästä.
Eläkkeelle pääsyämme ovat viime aikoina halunneet viivyttää ennen kaikkea EK:n johtajat. Vaatimus nostaa yleistä eläkeikää saa minut ymmälleni, kun en ymmärrä koko yleisen eläkeiän perusteita. Kahdeksankymppinen kirjailija voi olla elämänsä vedossa, mutta terveenkään kuusikymppisen palomiehen lähettää liekkeihin vain julmuri tai tyhmyri. En myöskään ymmärrä, miksi yleinen eläkeikä on työnostajalle niin rakas, kun toisaalta yleistä vähimmäispalkkaa on niin vaikea hyväksyä.
Siitä, ettei eläkkeelle, tai "kuolokkeelle", pitäisi pakottaa, olen sen sijaan työnostajan kanssa samaa mieltä. Jatkukoon työsuhde vaikka sataan ikävuoteen saakka, jos se molemmille osapuolille sopii. Moni haluaisi varmasti jatkaa nykyistä pidempään, jos voisi hiukan joustaa työajassa tai -tehossa. Sapattivapaat ja osa-aikaeläkemahdollisuus soisivat jatkossakin tällaista turvaa. Sairauden takia on toki päässyt eläkkeelle tähänkin asti, mutta vakuutuslääketiede on käytännössä monelle julma vastustaja. Etenkin henkisen jaksamisensa paras asiantuntija on yleensä ihminen itse.
En usko työnostajien oikeasti huolehtivan huoltosuhteesta tai työpaikkojen hiljaisesta tiedosta, kun he haluavat tukkia eläkeputken, eli poistaa ikääntyneiltä työttömiltä mahdollisuuden ansiosidonnaisen työttömyysturvan jatkumiseen. Työnostajathan voivat jo nyt vapaasti olla irtisanomatta ketään. He halunnevatkin vain halventaa vanhojen työntekijöiden poispotkimista, eli eroon eläkeputken kustannuksista. Irtisanomiset riippuvat täysin yrityksen taloudellisesta tilanteesta, joten putken tukkiminen ei pelastaisi ainuttakaan työpaikkaa. Jollei irtisanottaisi vanhoja, irtisanottaisiin nuoria, mikä olisi vielä surullisempaa ja kansantaloudellisesti tyhmempää.
Pelkään kiristysvaatimusten pikemminkin lyhentävän kuin pidentävän työuriamme. Loppupäästä kaikki suinkin kykenevät pakenevat työelämästä "ajoissa" ennen huononnuksia. Alkupäässä taas ne, joita työelämään kiivaasti odotetaan, lykkäävät tuloaan kaikin mahdollisin keinoin. Miksi kiirehtiä, kun oravanpyörässä joutuu kuitenkin kirimään seitsemänkymppiseksi, ja senkin jälkeen mahdollisesti jää ilman eläkettä?
Koko eläkekeskustelu herättää minussa pienen populistin. Tuo veijari haluaa kutakin kohdeltavan oman moraalinsa mukaan. Annettakoon siis johtajielle kerrankin tilaisuus johtaa "edestä". Toteutettakoon heidän omalla kohdallaan 68-vuoden eläkeikä. Poistettakoon heiltä myös passivoivat ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäivät. Ellei 65-vuotias johtaja löydä työtä 500 päivän kuluessa potkuistaan, hän näyttää esimerkkiä meille muille ja ryhtyy nostamaan työmarkkinatukea. Ei kuitenkaan kauan, sillä partiopojan innolla hän rientää mihin tahansa työhön millä tahansa ehdoin. Kaikki työhän on yhtä arvokasta.
4. Deus ex machina
Voimme laskea työn hintaa myös houkuttelemalla uusia tekijöitä. Maahanmuuton ja työmarkkinoiden suhteesta kirjoitan seuraavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti