lauantai 29. maaliskuuta 2014

Prosessi, resurssi (sinä?), ja kolmas maailmansota

Nollien ja ykkösten maailma on horoskooppeihin ja voimaeläimiin uskomattomien miesten. Luulisi, ettei huuhaalle ole tilaa.

Silti joka niemeen, notkoon, saarelmaan, kuntaan ja sairaanhoitopiiriin nousee oma vaikeasti käytettävä tietojärjestelmänsä, joka ei suostu puhumaan muiden järjestelmien kanssa. Alkujaan kehityksestä innostuneet käyttäjät alkavat suhtautua tekniikkaan välinpitämättömästi tai jopa vihamielisesti, kun eivät koe sen helpottavan arkeaan. Neljännes hankkeista ei tuota maksajalleen koskaan minkäänlaista hyötyä vaan päätyy keskeytykseen (ks. Ryhänen). Ja vaikka verorahoitetut katastrofit paistattelevat julkisuudessa, meininki kylmää myös yrityksissä. Ne vain vaikenevat nolona miljoonamokistaan. Mistä ihmeestä on kysymys?

Olen ollut alalla 15 vuotta, enkä ole vielä nähnyt törmännyt kylmään harkintaan. Tunteellisempaa olentoa kuin johtavassa asemassa oleva pukumies ei taida ollakaan. Katsokaa kyynelehtivää Harry Harkimoa tai Kalervo Kummolaa Sel8nne -dokumenttielokuvassa (ks. Siili). IT-talon johtaminen on arvailua ja harhailua siinä missä muukin elämä.

Isot järjestelmät ovat äärimmäisen mutkikkaita. Ne ovat mutkikkaita silloin, kun ne luodaan tyhjästä ja ennen kaikkea ne ovat mutkikkaita silloin, kun ne kehittyvät vähitellen. Ne saattavat pitää sisällään hyvin erilaisia teknologioita eri aikakausilta. Alkuperäiset tekijät ovat jo muissa töissä tai eläkkeellä, ja kun dokumentaatiokin on summittaista, on päässyt syntymään erilaisin purkkaviritelmin kasassa pysyvä spagettihirviö, johon kukaan vastuullinen ihminen ei enää uskalla koskea.

Ennen kaikkea riippuvuuksien verkosto on ylivoimainen asiakkaalle. Suhteessa teknologiaan asiakas elää samassa epävarmuudessa kuin maanviljelijä on elänyt vuosituhansia suhteessa säähän. Riippuvaisena, ymmärtämättä. Tulvat, kuivat kaudet, heinäsirkkaparvet, yöpakkaset tai myrskytuulet ovat saattaneet koska tahansa tehdä tyhjäksi viljelijän uutterat ponnistelut ja suistaa hänet perheineen nälkäkuoleman partaalle.

Huhujen ja luulojen maailmassa on suuri kiusaus uskoa asiantuntijaan, joka vakuuttaa tuntevansa kalenterit, joka väittää tietävänsä, milloin kyntää, milloin kylvää. Asiantuntijaan, joka selittää selittämättömän.

Moderni meteorologia ja tukiaiset ovat tehneet papistosta viljelijälle tarpeettoman. Uusi työpaikka löytyy it-alalta.

Mielestäni it-yritykset ovat syvimmältä olemukseltaan uskonnollisia laitoksia, jotka julistavat asiakkailleen ajattelusta vapautumisen ilosanomaa. Jätä huolesi huomaamme. Me huolehdimme puolestasi.

Asiakkaalle luetaan Raamatun sijasta powerpoint-kalvoja. Kalvosarjat sisältävät nuolia ja laatikoita, animaatiolla tai ilman. Niissä resursoidaan, allokoidaan, breinstormataan, visioidaan migraatioita, esitellään kyvykkyyksiä, hahmotetaan rajapintoja, kohdataan haasteita ja mahdottomia yhtälöitä out of the box. Ja samoin kuin uskovaiset tulkitsevat raamatunlauseita aina uusilla raamatunlauseilla, selitetään powerpoint-kaavioita aina uusilla powerpoint-kaavioilla. Esitystä on sen sekavuuden takia mahdotonta seurata, minkä vuoksi sekä jumalanpalveluksessa että presentaation äärellä nukuttaa armottomasti.

Esitykset eivät kuitenkaan ole epäonnistuneita. Sekavuus on tarkoituksellista. Kilpailu markkinoilla on ankaraa. Vähänkään merkittävämpää asiakasta väijyvät ties minkälaiset Rasputin Consultingit. Koska kaikkien kauppatavara on suunnilleen samaa, asiakas vietellään pakkauksella. Maailmoja syleilevä presentaatio vaikuttaa kuin vaatteitaan varisteleva (muttei niistä kokonaan luopuva) kaunotar aurinkolaseissa ensimmäisen kesäpäivän tullen. Hurjimmin ei viettele esillä oleva vaan se, mikä kätketään. Sen asiakas saa fantasioida juuri haluamakseen. Eniten valehteleva voittaa tarjouskilpailun.

Juuri sekavuus vakuuttaa asiakkaan toimittajan todellisesta asiantuntemuksesta. Sekavuus osoittaa, että toimittajalla on hallussaan sellaista syvempää viisautta, jota asiakkaalla itsellään ei ole, ja josta siksi kannattaa maksaa. Hyödyt ja laatu tuplaantuvat. Kustannukset ja aikataulu puolittuvat.

Koska toimittajalla on hallussaan Prosessi.

Näin ulospäin. Keskenään it-papisto kantaa synkkää salaisuutta. Sen antama lupaus on samanlaista puppua kuin sielun ylösnousemus, pyhä kolminaisuus tai kullan valmistaminen raudasta. Papisto ei kuitenkaan ole syyllisyyksineen yksin. Se vain ottaa vallan, joka annetaan, Osasyyllinen on ahne asiakas, joka suorastaan rukoilee tulla huijatuksi vaatiessaan helppoa vastausta kysymykseen, jota ei edes pysty muotoilemaan.

Ylipappi vastaa rukoukseen heittäessään hiipastaan tunnilleen ja eurolleen tarkan työmääräarvion neliön ympyröimiseksi tai painovoiman kumoamiseksi. Nimet paperiin, kättä päälle. Räpsäistään aurinkoinen kaverikuva. Viimeinen hetki rationaalisuutta. Kannattaa tosiaan juhlia.

Alkavat hommat ja vaikeudet. Aikataulu venyy, budjetti paukkuu, laatu venyy ja paukkuu. Prosessin mukaan silti edetään niin kauan kuin asiakas maksaa laskunsa. Kun mitta täyttyy, hulluus vihelletään poikki. It-talo kellahtaa yt-taloksi. Väkeä potkitaan pois, kun organisaatio muutetaan vastaamaan uutta, ehompaa Prosessi 2.0:aa. Osana uudelleenjärjestelyjä konttorin siivousta harvennetaan ja ilmaiset kahviautomaatit poistetaan.

Ongelma jää.

Kolmesta syystä.

Ensimmäinen on asiakas, merkityksessä maksaja. Asiakas ei tiedä, mitä tahtoo, mutta rukoilee toimittajaa toteuttamaan tahtonsa silti. Halvalla, nopeasti ja laadukkaasti. Asiakas tietää, mitä tavoittelee, mutta kanta vaihtelee sen mukaan, keneltä asiakkaan edustajalta kysytään. Asiakas antaa speksit, ehkä tarkatkin, ja jää odottamaan valmista sovellusta. Asiakkaan edustaja valvoo tavoitteiden toteutumista, muiden töidensä ohella. Asiakasta edustaa iso pomo, jolla on valtaa, muttei aikaa projektille. Asiakasta edustaa juoksupoika, jolla on aikaa, muttei visioita tai valtaa.

Toinen syy on asiakas, merkityksessä käyttäjä. Käyttökokemus toki huomioidaan, myyntipuheissa. Kun nimet ovat paperissa, teknokraatit kaappaavat vallan. Projektin alussa tuhlataan aikaa pää pilvissä visioiden. Loppu panikoidaan jalat suossa tekniikan kanssa sähläten. Aikataulupaineessa ollaan lopulta tyytyväisiä, jos edes jotain saadaan valmiiksi. "Viilataan käytettävyyttä, ja niitä muita "koristeluja", sitten lopuksi, jos jää aikaa", tylyttää projektin johto kyselijöille. Harvoin jää. Silloin kun projektiryhmä huomioi käyttäjät, se tyytyy pitkissä kokouksissa kinaamaan keskenään heidän tarpeistaan. Isoin pomo päättää. Ehkä kuvitelluista kustannussyistä todellisen käyttäjän kohtaamista kavahdetaan kuin ruttoa. Käyttäjältä ei kysytä, eikä myöskään tuotoksia testata hänellä projektin edetessä, vaan ne tarjoillaan lopuksi annettuina. Erityisen kohtalokasta käyttäjän sivuuttaminen on silloin, kun suunnitellaan muille kuin projektiryhmän kaltaisille, nappuloita rakastaville nuorukaisille tai heidän työtään ostaville viisikymppisille pukumiehille. Esimerkiksi lapsille, vanhuksille tai vammaisille.

Digitaalisten hometalojen syntyminen pitäisi olla helppo välttää. Tilaajan pitäisi sitoutua projektiin ja käyttäjät pitäisi osallistaa mahdollisimman varhain ja pitkin matkaa havainnoimalla heidän todellista käyttäytymistään, ottamalla heidät mukaan suunnitteluun, käymällä heidän kanssaan läpi prototyyppejä. tekemällä käytettävyystestejä, järjestämällä käyttäjäpaneeleita.

Käytettävyysasiantuntija Timo Jokela epäilee, ettei näin toimiminenkaan auttaisi asiaa. Käyttäjäkeskeisen suunnittelun periaatteet on tunnettu jo 1980-luvun lopulta lähtien. Niiden hyödyntäminen ei kuitenkaan ole merkittävästi parantanut järjestelmien toteutunutta käytettävyyttä. Jokela ehdottaakin, että tietojärjestelmien hankkijoiden tulisi tarjouspyynnössään vaatia aitoa helppokäyttöisyyttä. Käytännössä käyttäjien pitäisi mitatusti osata käyttää toimitettua järjestelmää - muuten tilaaja ei hyväksy eikä maksa toimitusta. (ks. Jokela)

Jokela on oikeassa. Mutta ei mielestäni riittävän oikeassa.

Kolmas syy on nimittäin itse Prosessi.

Prosessissa urakka pilkotaan homerakentamisesta tutulla tavalla tasalaatuisiksi osiksi ja ketjutetaan.

Kokonaisuuksia syvästi hallitseva asiantuntija on uhka Prosessille, joten hänet uudelleenkoulutetaan resurssiksi. Hän saa eteensä samat powerpoint-kalvot kuin asiakas, ja hän ymmärtää niistä yhtä vähän. Sekin kuuluu asiaan. Tarkoitus ei nytkään ole ymmärtää vaan luoda syyllisyyttä, nujertaa tuore resurssi uskomaan Prosessin ylivoimaisuuteen.

Resurssi istutetaan tiedon jakamisen nimissä hälyiseen avokonttoriin, jossa keskittynyt ajattelu on mahdotonta. Ajattelu ei toisaalta ole tarpeenkaan, sillä Prosessin tasalaatuiset osat voidaan kilpailuttaa ja teettää kenellä tahansa. Resurssin viimeinen palvelus, ennen strategisia uudelleenjärjestelyjä, eli potkuja, on kouluttaa halpamaiden resurssit tilalleen.

Koska resurssi ei ole asiantuntija, pitää ohjeistusta tarkentaa. Terveen järjen käyttö vaihtuu lakikirjan paksuisiksi dokumentaatioiksi, joka sisältää ohjeet kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin, ja jota silti ja siksi tulkitaan miten sattuu. Palvelulupauksen pitämiseksi dokumentaatio saa vähitellen tuekseen mitä mielikuvituksellisinta valvontaa, sisäistä laskutusta, raportointia ja laadunvalvontaa. Kunnes lopulta kaikki tuottava työ käy mahdottomaksi. Jää vain touhu.

Kuten muiden, tämänkin lahkon perimmäinen tarkoitus on tuottaa rahaa omistajilleen.

Tärkeintä onkin laskutus. Vaikkei muuten enää koulutettaisi, resurssi opetetaan kädestä pitäen kirjaamaan tuntinsa kömpelöön tuntikirjausjärjestelmään.  Onnistumista mitataan asiakaslaskutusasteella, joka saisi mielellään ylittää 100 prosenttia työajasta. Mikä ei tietysti sekään takaa työpaikan säilymistä. (Vastuullisen asiakkaan kannattaa vaatia päästä tutustumaan toimittajakandidaattien tuntikirjaus- ja työajanmittauskäytäntöihin ennen sopimuksen allekirjoittamista! Paitsi että ne tarjoavat mustanpuhuvaa huumoria, ne antavat asiakkaalle myös paljon paremman ymmärryksen toimittajan todellisesta sielusta kuin myyntipuheet tai powerpoint-presentaatiot.)

Ammattiylpeytensä menettänyt asiantuntija joutuu Prosessissa "haasteiden" eteen. Rahasta ei ole elämän tarkoitukseksi. Voi olla ylevää uhrautua kodin, uskonnon tai isänmaan puolesta, mutta rahan puolesta uhrautuminen vaatii poikkeuksellisen lapsellisen luonteen. Edes Hollywoodin unelmatehdas ei ole onnistunut tekemään sankareja voittoja veroparatiisiin junailevista yritysjohtajista. Myös rahojensa keskelle orgastisesti räjähtävä Roope Ankka on komediahahmo, ei samaistumiskohde.

Halpatyöntekijä sentään motivoituu, mutta hän häipyy heti, kun saa rahaa enemmän muualla. Uusi on koulutettava tilalle. Toisin kuin tuore resurssi, halpatyöntekijä tietää vastavuoroisuuden vitsiksi jo alunperin, koska on palkattukin vain halpuutensa takia. Niinpä hän toimii kuten yrityksen ylin johto, saalistaa sen minkä pystyy.

Laskuharjoituksena mainiosti toiminut Prosessi ajautuu ongelmiin. Baabelin tornissa lisääntyvät pätkivien yhteyksien yli kailotetut näennäistehokkaat palaverit, mutta identiteetistä riisuttujen resurssien toimesta ei hoidu enää mikään. Ajaudutaan homerakentamisesta tuttuun hälläväliä-meininkiin. Materiaalit vettyvät sateessa. Ohjeistusta ei ymmärretä tai siitä ei piitata. "Hoidan omat hommani. Hoitakoon Prosessi loput."

Toisaalta, vaikka rahan uskonto vaatii paljon, se on voittajille myös salliva, mikä vähentää halua kapinointiin. Saat pukea päällesi mitä haluat. Saat äänestää ketä haluat. Saat suhtautua seksuaalisesti miten haluat. Saat uskoa niin moneen muuhun jumalaan kuin haluat, tai olla uskomatta. Viisas raha tietää, että ihminen on tehokkaimmillaan itsenään, joten se sallii toissijaisuudet. Sallittua on kaikki, mikä ei aidosti kyseenalaista rahan valtaa. Työtä kaikille vaativa kommari tai lentomatkaileva viherhippi ovatkin vaarattomia kuplan sisäisiä sankareita, joista tehdään hupijuttu henkilökuntalehteen.

Pelkään, että muutos voi tulla vain ulkoa. Viime vuosisadalla näin kävi kahdesti. Ensimmäiseen maailmansotaan ei pitänyt ajautua, koska se ei hyödyttänyt ketään. Meni hetki, saatiin verikekkerit.

Juoksuhautojen liejussa katkeroitunut sotaveteraani Adolf Schicklgruber koki rikkaiden pankkiirien hylänneen sotilaat. Vuosia sitten löysin tuttavani kirjahyllystä Mein Kampfin ja luin sen. Monet ajatukset olivat kummallisia, kuten maa-alueen merkityksen jankuttaminen. Suurimmalta osalta kirja oli kuitenkin kuin kenen tahansa nykypoliitikon huono vaalikirja. En koskaan toteuttanut pilaani poimia kirjasta yksittäisiä väitteitä, joiden hyväksyttävyyttä olisin sitten illanvietossa kysynyt liberaaleilta tuttaviltani. Uskon että useimmat olisivat hyväksyneet lähes kaikki väitteet, ja lähteen kuultuaan järkyttyneet. Toiseen maailmansotaan johtanut kansallissosialismi alkoi pelottavan ymmärrettävänä kapinana oman aikansa nallewahlrooseja vastaan.

Ihmisen käyttäytymisen voi ennustaa vain niin kauan kun raha on hänelle rakasta. Kun joku aidosti haistattaa "taloudellisille realiteeteille", voitontavoittelija menettää täydellisesti kykynsä kommunikoida hänen kanssaan. "On Venäjälle enemmän haittaa kuin hyötyä omia Krimin niemimaa itselleen", hän piipittää ahdistuneena, eikä tiedä, mitä ajatella. Putin-nuorten kesäleirillä ei tosiaan puhuta rahasta vaan kunniasta ja kohtuudesta. Osansa halveksunnasta saa materialistinen länsi, mutta helpolla nämä kunnon nuoret eivät päästä kotimaisia, korruptoituneita ahnurikuhnureitakaan.(ks. Kokko)

Kohdatessaan uskonnollista tai poliittista fundamentalismia rahauskovainen viuhtoo mediapaniikissa sinne tänne tietämättä mitä tehdä. Hän etsii syytä milloin islamista, milloin internetin pomminteko-ohjeista, milloin väkivaltaviihteestä, milloin suurvaltajohtajien mielenterveydestä. Kaikkialta muualta paitsi peilistä. Talousajattelun mädättämä mieli ei tajua, tai välitä tajuta, että taloudelliselta kannalta järkevä mekanismi, jossa ihmiseltä riistetään arvokkuus ja hänet riisutaan resurssiksi, on paitsi välinpitämättömyyden, myös fundamentalismin tuotantolaitos. Raiskattu radikalisoituu. Eivätkä yt-arpajaisissa hävinneet enää ole todelliseen pahaan kykenemättömiä reppanoita vaan koulutetumpia ja aikaansaavempia kuin koskaan.

Voimmeko tehdä mitään? Resurssiksi alentaminen ahdistaa, mutta lähteminen vasta olisikin luovuttamista. Toisaalta aitoon vaikuttamiseen sisältä on vaikea uskoa. Prosessin sijasta rikkuisivat omat rillit.

Pitäisikö maailman sijasta yrittää muuttaa itseä? Päntätä personal development -kirjallisuutta? Ehkä lopulta jopa kunnostautua kapona Prosessin hiontatalkoissa?

Sillä kuten yhdysvaltalainen pitkän linjan yritysneuvoja Price Pritchett Henkilöstön käsikirjassaan jo vuonna 1995 opettaa:
"On turha valittaa tai katkeroitua siitä, mitä ympärillämme tapahtuu. Se on itse asiassa vain haitaksi. Vastustamalla muutosta, antautumalla vihan valtaan tai ryhtymällä haikailemaan mennyttä, ihminen tuhlaa kallisarvoista energiaansa. Hän vaarantaa tulevaisuutensa pitämällä kynsin hampain kiinni periaatteista, jotka aikaisemmin säätelivät hänen urakehitystään.
Maailma ei totta puhuen ole kiinnostunut yksilön mielipiteistä tai tunteista. Maailma palkitsee vain ne, jotka pysyvät ajan hermoilla ja ovat valmiina tarttumaan niihin tilaisuuksiin, joita muutos tuo tullessaan."
(Pritchett, esipuhe)
En tiedä. Hiukan lohtua mietteisiini sain kuitenkin Kansallisteatterin Aikaero-näytelmästä, joka on oivaltavasti koottu Keravan vankilan elinkautisvankien kirjoituksista. Yhtenä teemana nousee esiin se, miten säilyttää järkensä olosuhteissa, joissa päivät toistuvat loputtomiin toistensa kaltaisina. Minkään ei luulisi olevan kauempana yhä vinhemmin muuttuvasta työelämästä. Elämänohje on kuitenkin yhteinen:

"Ole itsesi aina, kun se on mahdollista."

Viittaukset:
Hitler, A. (1942). Taisteluni. WSOY. (Alkuteos: Mein Kampf. 1925-1926)
Jokela, T. (18.3.2014). Vaikeakäyttöisyys myös uusien järjestelmien riesa. Helsingin Sanomat.
Kokko, J. (2012). Rakastan sinut kyyneliin. Dokumenttielokuva.
Korhonen, K. (2014). Aikaero. Näytelmä. Kansallisteatteri
Pritchett, P. (1995).Uudet työtavat radikaalien muutosten maailmassa. Henkilöstön käsikirja. 13 menestyssääntöä tietoaikakaudelle. Oy Rastor Ab.
Pääkirjoitus. (17.3.2014). Tietoyhteiskunnassa unohtui käyttäjä. Helsingin Sanomat.
Ryhänen, P. (2013). Critical Success Factors of IT Project - Why do projects fail? Pecuman.
Siili, JP. (2013). Sel8nne. Dokumenttielokuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti