Asennetta työhön: Personal development

Vaikka huippuosaajuus ja markkinointitaidot tarjoavat meille menestymisen mahdollisuuksia muuttuvassa työssä, motivaatio-ongelmiin ne auttavat huonosti. Moni kokee laiminlyövänsä perhettään tai ystäviään tehdessään pitkää päivää. Toinen kamppailee jaksaakseen informaatiotulvassa. Kolmatta mietityttää vierasmääritteisen työnsä epämääräiset tulokset. Kesken ennätyksellisen tulosjulkistuksen hän harhautuu pohtimaan, onko ympäristöuhkien, ylituotannon ja eriarvoisuuden maailmassa todellista tarvetta hänen tekemälleen asialle. Ongelma ei koske enää pelkästään asetehtailijoita, mainosmaakareita tai moottoriurheilijoita. Mitä abstaraktimmaksi itse työ muuttuu, sitä hankalampaa meidän muidenkaan on vastata kysymykseen työmme perimmäisestä tarkoituksesta.

Jottei se pääsisi unohtumaan (tai muistumaan), kiiruhtaa moni työnantaja tarjoamaan motivaatiovalmennusta, jolla työntekijä yritetään saada sisäistämään johdon asettamat visiot ja missiot ja vakuuttumaan siitä, että hän on mukana jossain paljon suuremmassa ja tärkeämmässä hankkeessa kuin vain omassa työssään.
Sarasvuolaisessa konsulttipuhunnassa arkinen rahan tekeminen perustellaan ylevällä vastuulla jälkipolvista, luonnosta ja maailman kriisialueista. Valmennuspuhunta on Tuomas Nevanlinnan ja Jukka Relanderin mielestä vallannut myös valtion. Viranomainen pitää meitä vastentahtoisina suorittajina, joiden ongelmat eivät aiheudu yhteiskunnan rakenteista, vaan yrittämisen, motivaation tai taitojen puutteesta. Ongelma ratkeaa valmentamalla ja "aktivoimalla" - kouluttamalla työttömiä, terapoimalla ja järjestämällä hengennostatusseminaareja työpaikoilla. (ks. Nevanlinna, 178 - 179) Työterveyslääkäri Juhani Seppänen palauttaa meidät maan pinnalle tokaisemalla, että symposium tarkoittaa ryyppäämistä yhdessä ja seminaari taas siemennystä kumppania sen tarkemmin erittelemättä. (ks. Seppänen, 172 - 173)

Omaan kallooni voittamisen filosofiaa on taottu kunnolla vain parin päivän ajan helsinkiläisessä hotellissa. Keskustelimme, piirtelimme fläppitauluihin, jakauduimme työryhmiin, joiden "spontaaneissa" keskusteluissa kukin puhui ja vaikeni asemansa mukaisesti. Irtautuminen arjesta tuntui silti tervetulleelta vaihtelulta. Myötähäpeää tunsin oikeastaan vain, kun "sankaritarinoimme" maratoneja viikottain nylkyttävästä kaverista. Konsultti pyrki ilmeisesti sitouttamaan meidät työhömme vastaavalla stahanovilaisuudella. Maratontaustani vuoksi minun odotettiin tässä kohdin nyökyttelevän. Kätkin kuitenkin todelliset ajatukseni. Tyyppi, joka tahkoaa vuosikymmenet muutaman kymmenen kilometrin lenkkinsä samaa reittiä ja vauhtia, ei herätä erityistä ihailuani. Jos kestää tylsyyttä, niin puurtamallakin varmaan voi elää. Tulostaulu osoittaa, ettei ainakaan harjoittelusta juuri ole kyse. Konsultilta oli jäänyt oivaltamatta myös, että kuntoilun idea on nimenomaan hyödyttömyydessä. Jos joku ryhtyisi maksamaan hölköttelijälle minimipalkkaa, tämä todennäköisesti suivaantuisi pomottelusta hikisesti ja ryhtyisi sohvaperunaksi.

Yritin kuitenkin tauoilla tsempata kireässä solmiossa hikoilevaa konsulttia. Kehuin hänen energisyyttään. Kallispalkkainen nuorimies vakuutti tsemppavansa satakymmenprosenttisesti ja pulssinsa lähentelevän kahtasataa. Kurssin lopuksi hän jylisi, ettei anti jäisi pelkkiin korusanoihin, vaan että muutaman viikon päästä edistymistämme arvioitaisiin seurantatilaisuudessa. Homma kuivui kuitenkin vaivihkaa. Konsultti ehti vaihtaa työpaikkaa ennen sovittua päivämäärää.

Kursseja ei välttämättä tarvita. "Kehittymisen portaita" voimme kavuta oma-aloitteisestikin. Kun olosuhteiden muuttaminen tuntuu vaikealta, katseemme suuntautuu luontevasti muutettavissa olevaan lähiympäristöön ja itseen. Pelastamme toimijuutemme korostamalla niitä asioita, jotka voimme itse valita. Politiikkaan emme usko, mutta voimme aina kuluttaa eettisesti ja kierrättää tai piristää mieltä pikku ylellisyydellä, kuten maitokahvilla trendikahvilassa. (ks. Siltala, 203) Itsensä kehittämiseen apua tarjoavat myös erilaiset "itseohjelmointi"- tai "personal development" (PD) -oppaat. Yhtenä monista Jari Sarasvuo neuvoo työntekijöitä hyväksymään tosiasiat:

"Kuvitellaan, että työnantajasi menee konkurssiin ja sinulta menee työpaikka. Pyydät ammattiliittoa kostamaan kuluttajille vaikkapa pienellä mielenosoituslakolla. 'Hei! Suljetaan pankit eläkkeiden maksupäivinä, niin jopa miettii kapitalisti, mitä tuli tehtyä' Miettiikö? Aikuiseksi kasvamisen suuri haaste on hyväksyä se, mille emme voi mitään."
(Sarasvuo 1996, 111 - 112)

Kapinoinnin sijaan meidän on Sarasvuon mukaan muututtava maailman mukana ja kohdattava se sellaisena kuin se on.

"Jos henkilökohtainen muutoksesi on nopeampaa kuin ympäristön muutos, sinulla ei ole hätäpäivää."
(ks. Sarasvuo 1996, 115)

"Minkä tahansa tunteen voi muuttaa haluamansalaiseksi, kun manipuloi omaa aineenvaihduntaansa ja sitä, miten ajattelee."
(ks. Sarasvuo 1996, 125)

Samoin ajattelevia löytyy "kansan syvistä riveistä":

"Elämä on aika pitkälle kiinni siitä, miten itse sen ajattelee. Uskon niin, että ihmisen on otettava vastuu omista tunteistaan. Ei ole niin merkityksellistä, miten joku kohtelee minua. Merkityksellisempää on, miten itse siihen reagoin."
(Juha Siltalan haastattelema 27-vuotias akateeminen kahden lapsen yksinhuoltajaäiti, pätkätyöläinen, Siltala, 203)

Kehittyminen edellyttää jatkuvaa fyysistä, henkistä, emotionaalista ja sosiaalista valmentautumista. Yksittäisistä osaamisalueista ei ole juuri hyötyä, jos muut taidot eivät pysy perässä ja tue sitä. Tarvitaan erikoistumista, jota tukee laajamittainen ja kokonaisvaltainen muiden alojen osaaminen. On myös uskaltauduttava uusiin seikkailuihin oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Voimme Sarasvuon mukaan valita elämässämme kahden kivun väliltä; on se kipu, joka tulee itsekurin toteuttamisesta, ja on se kipu joka syntyy katumuksesta, kun emme aikanaan tehneet, mitä olisi pitänyt (ks. Sarasvuo 1996, 240, 281, 322).

Kehitystehtävä on jatkuva ja loputon. Onneksi se voidaan tehdä hallittavaksi fokusoimalla ja vaiheistamalla. Tärkeintä on, että sisäistämme tavoitteen. Meidän on jaettava yrityksen arvopohja ja visio tulevaisuudesta, sillä Sarasvuon mukaan lähes kaikki yrityksen ongelmat ovat lähtöisin niistä, jotka ovat kompetentteja, mutta jotka eivät jaa yhteistä tulevaisuutta ja arvopohjaa, joita samaan suuntaan vetäminen vaatii. Sarasvuon mielestä meitä vaivaa liiallinen toisaalta - toisaalta -ajattelu. Päämme on niin täynnä vaihtoehtoja, että emme uskalla valita yhtäkään. On uskallettava toimia. Stressistä pääsemme irti heittäytymällä täysin siihen, mitä teemme, ja rentoutumalla tuon tekemisen ajaksi. Työstä tulevan onnellisuuden salaisuus on toiminnan hurmoksellisuus. (ks. Sarasvuo 1996, 330, 334 - 335)

Samoin kuin ennen luostareissa, myös PD-kirjallisuudessa metodisuus tarjoaa maailmaan selkeyden ja varmuuden kokemuksen. Otamme monimutkaisen ja vauhdikkaan maailman haltuun opettelemalla yhä täsmällisempää päämäärää. Jos haluamme olla merkittäviä globaalisti kilpailevassa maailmassa, meidän on "lokalisoitava" päämäärämme yhä pistemäisemmäksi. Meidän täytyy keskittää katseemme valitsemaamme pisteeseen ja sulkea suurin osa maailmaa ulkopuolelle. Vauhdin otamme haltuun keskittymällä juuri käsillä olevaan hetkeen. Kysymyksenasettelumme pelkistyy kysymykseen siitä, elämmekö juuri nyt korkeimman Päämäärämme mukaan. Verkostoyhteiskunnassa on henkisesti helpompaa, jos meillä on selkeä metodi, jonka pelastavuuteen voimme uskoa varmasti. Pekka Himasen mielestä sekä PD:n että fundamentalismin vetoavuus kasvavat verkostoyhteiskunnassa tästä syystä. PD:n arvot soveltuvat verkostoyrityksen menestyjille hyvin myös siksi, että ne ovat itse asiassa verkostoyrityksen arvojen soveltamista omaan elämäämme. (ks. Himanen, 110 - 111, 115)

Minä en aio jatkossakaan nousta konsultin kyytiin kyselemättä. Vaikka kritiikittömyys, heittäytyminen, "flow" tai pakkasella housuun virtsaaminen helpottaisikin hetkellisesti oloani, jatkan vastakin jahkailevana ja välillä muutosvastarintaisenakin toisaalta - toisaalta -neurootikkona. Pomon osoittaman suunnan lisäksi haluan haahuilla myös ympäröivässä maailmassa. Sarasvuolaisella hurmoksellisuudella tuottavuusohjelmaan sitoutunut keskitysleirin vartija pelottaa ja inhottaa minua, vaikka hän rakastaisikin balettitanssivaa tytärtään, klassista musiikkia ja koiraansa. Kestävämmin kuin konsulttivetoisesti tai kemiallisesti lietsottuun myönteisyyteen uskon maailman moniselitteisyyden tunnustamiseen, epäilyyn ja etsimiseen niin työ- kuin muunkin elämän voimavarana. Kielteisyydestä siis jaksamista arkeen!

Pientä flirttiä irrationaalisen kanssa jatkan silti vastakin. Haluan välillä heittäytyä omaehtoiseen hulluutteen. Hullutellessani palautan mieleeni, ettei ihmisenä oleminen juuri liity järjen käyttöön. Yritän kuitenkin rajata "pelikentän" tarkoin ja kehotan muita samaan. Yhden kenttä voi olla puutarhanhoito, toisen postimerkkeily, kolmannen tietokonepelien pelaaminen. Minun hulluuttani on vuosikymmenet ollut juokseminen, johon kerran tai kaksi vuodessa suhtaudun ehdottoman intohimoisesti. Ohittaessani kilpakumppanin tai tullessani ohitetuksi kyse on kuitenkin vain leikistä, joskin totisesta sellaisesta. Kyse ei loppusuorallakaan ole kansakuntien, rotujen, uskontojen tai henkilöiden paremmuudesta. Jos vielä suihkusta palattuani höpisen muuta, ohjattakoon minut asiantuntevaan hoitoon. Siellä toivon kohtaavani kaikki työelämän intomieliset tehostajat, mäkihyppymme tulevaisuudesta huolestuneet urheilujohtajat, suomalaisen hiihdon (tai hiihtäjän) perään kuolaavat sankarikonsultit, uskonnolliset fundamentalistit ja muut pistemäisen ja hetkellisen totuutensa sokaisemat kanssakiihkoilijat.

Lähteet:
Himanen, P (2001). Hakkerietiikka ja informaatioajan henki. Helsinki. WSOY.
Nevanlinna, T. & Relander, J. (2006). Työn sanat. Jyväskylä. Teos.
Sarasvuo, J (2005). Huomiotalous: Diilin opetukset. Helsinki. Otava.
Sarasvuo, J (1996). Sisäinen sankari. Uljaan elämän käsikirjoitus. Juva. WSOY.
Seppänen, J (2004). Hullu työtä tekee. Helsinki. Otava.
Siltala, J (2004) Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Muutokset hyvinvointivaltioiden ajasta globaaliin hyperkilpailuun. Helsinki. Otava