Elämänhallinnan ensimmäinen ja alin taso: putoaminen

Elämänhallinnan asteikolla alimmas sijoittuu putoaja. Hän on ihminen, joka pyrkii tai jota viranomaisvetoisesti kannustetaan menestykseen työmarkkinoilla, mutta jolla ei ole markkinoiden kaipaamia ominaisuuksia, tietoja tai taitoja. Hän ei enää itse voi suunnitella elämäänsä vaan viranomaiset ja työnantajat suunnittelevat sen hänen puolestaan. Hänen osakseen jää rangaistuksen uhalla totella. Äärimmillään hänen on minimitoimeentuloa saadakseen otettava vastaan mitä työtä tai koulutusta tahansa milloin, missä ja millä ehdoin tahansa. Ohjeita odotellessa hänen aikansa kuluu erilaisiin anomuksiin vaadittavien selvitysten tekemisessä.
Syy putoamiseen voi olla edellytyksissämme. Monet ovat globaaleilla markkinoilla suorastaan "tuomittuja" häviämään, vaikka mm. Pekka Himanen varoittaa kohtaloitumisesta. Menestykseen tarvittava lahjakkuus saattaa kerta kaikkiaan puuttua. Monissa kulttuureissa myös kodin varallisuus, etninen tausta, sukupuoli, ikä tai poliittinen näkökanta vahingoittavat yksilöiden pyrkimyksiä toteuttaa potentiaaliaan, vaikka uusi talous periaatteessa ymmärtääkin tällaisen eriarvoisuuden haaskaukseksi. Häviämisen alkusyy voi olla myös haluttomuudessamme kouluttautua, laiskassa työnteossamme tai elämäntavoissamme. Yksityiselämän virhearviot, kuten ylivelkaantuminen, vahingoittavat työuraamme suistamalla meidät välittömään rahanhankintaan pitkäjänteisen kouluttautumisen tai säästämisen sijaan. Uran kannalta myös perheen perustaminen voi olla virhe, vaikka se muuten olisikin parasta elämässä. Sairastuminen tai onnettomuus murskaavat joidenkin elämän heiltä kysymättä. Talouden suhdanteisiin tai pääoman oikukkaisiin liikkeisiinkään emme voi vaikuttaa.

Toisen voitosta ei kasvavilla markkinoilla välttämättä seuraa toisen tappiota. Yhden menestys voi hyvin hyödyttää muitakin, kun kakun kasvaessa kaikille jää enemmän jaettavaa. Silti miltei kuka tahansa voi koska tahansa luisua häviäjän asemaan. Menestys on vinhasti muuttuvilla globaaleilla markkinoilla voimassa vain toistaiseksi, ja putoaminen uhkaa jokaista, joka pysähtyy paikoilleen. Juhani Seppäsen mielestä häviäjiä tarvitaan, sillä he "valmentavat" muut raatamaan kaikin voimin. Keskikaljakuppilassa aamuoluitaan särpivät työttömät ovat tärkeä pelote kaikille niille, jotka vielä käyvät töissä. He todistavat pelkällä olemassaolollaan miten voi käydä, jollemme jatka arkista raadantaamme. Roolinsa esittämisestä työttömille kannattaa vähän maksaakin. (ks. Seppänen, 34) Ehkeivät he olekaan yhteiskunnan turha menoerä vaan aikamme kallein mainos (ks. Savolainen).

Elämänhallinnan "tasoryhmistä" jäsenmäärältään suurin ovat putoamista vastaan kamppailevat sinnittelijät. Heistä, tai meistä, seuraavaksi.

Lähteet:
Himanen, P. (2001). Hakkerietiikka ja informaatioajan henki. Helsinki. WSOY.
Savolainen, M. (7.1.2007). Työttömät eivät ole turha menoerä yhteiskunnassa. Helsingin Sanomat.
Seppänen, J (2004). Hullu työtä tekee. Helsinki. Otava.