Uusi ihminen?

Uudelta työntekijältä kaivataan ainakin seuraavia ominaisuuksia:

- Hän on erityisalansa huipputaitaja, joka hämmästyttää yleissivistyksellään.
- Hän on ennakkoluuloton nuori, jolla on vuosien työkokemus.
- Hän on innokas tiimitekijä, mutta samalla itsenäinen näkijä.
- Asiakkaan kohdatessaan hän on tinkimätön neuvottelija, mutta samalla mainio tunnelman kohottaja.
- Kilpailijan kohdatessaan hän on aggressiivinen mies.
- Työnantajaansa kohtaan hän on joustava nainen.
- Uudet tekniset vempaimimet hän kohtaa innokkaan lapsen tavoin.
- Fyysisesti hän on mies, koska nainen saattaa raskauden takia jättää työnsä.
- Hänellä on perhe, mikä ei kuitenkaan estä häntä tekemästä pitkää työpäivää, tarvittaessa kotona.
- Hän sitoutuu koko sielullaan yrityksen tavoitteeseen, eli osakkeenomistajien voiton maksimointiin.
- Saavuttaakseen yrityksen ja omat tavoitteensa hän on valmis ottamaan riskejä, henkilökohtaisiakin.
- Hän kokee pätkätyösuhteet, epäsäännölliset työajat ja jatkuvat organisatoriset ja tekniset muutokset myönteisinä haasteina.
- Hän elää luontevasti useita identiteettejä samanaikaisesti.
- Hän ei kieriskele musertavissakaan tappioissa vaan suuntaa välittömästi innolla kohti uusia haasteita.
- Hän ei työskentele saadakseen vapaa-aikaa vaan valmentautuu vapaallakin työhönsä. Hän latautuu, opiskelee, seuraa alansa kehitystä, huolehtii fysiikastaan ja ulkoisesta olemuksestaan.

Asetetut toiveet ovat niin suuria ja ristiriitaisia, ettei minkäänlainen lahjakkuus, koulutus tai kokemus auta meitä niitä täyttämään. Opportunistinen sopeutuminen saattaakin tuntua ainoalta tavalta pitää aloite käsissämme. Strategiaksemme jäisi kaikkien mahdollisuuksien pitäminen avoimena mahdollisimman pitkään. Keskittyminen tiettyihin taitoihin, sitoutuminen tiettyihin ihmisiin tai juurtuminen tiettyyn paikkaan pelottaa, sillä jos valitsemme yhden, jäämme ehkä vaille toista. Sen sijaan käytämmekin hyväksemme kulloistakin tilannetta välttyäksemme itse hyväksikäytöltä (ks. Siltala, 363).

"Kysyn itseltäni toistuvasti, olenko valinnut oikein. Päällä on ainainen haku: etsitään vielä haastavampaa ja tyydyttävämpää optiota, elämäntapaa. Aina on se tunne, että on väärässä paikassa, että pitäisi tavoitella aivan muuta."
Jane, 29-vuotias lontoolainen talousasianajaja. (Siltala, 174 - 175)

Juha Siltalan siteeraama Jane ei liene tuntemuksineen yksin. Siltala pohtii, onko syntymässä downsizingia vastaava kokonaan uusi ihmistyyppi, työpaikaton työntekijä, joka ei toivokaan muuta kuin freelancerin elämäntyyliä. Tulevaisuudessa kotoaan työskentelevät riippumattomat toimijat tekisivät kilpailevia tarjouksia globaalissa työpaikkahuutokaupassa. Työhön intohimoisesti suhtautuville huipuille tällainen elämäntapa toisi epäilemättä vapautta ja mammonaa. Pientä eliittiä vastassa on kuitenkin suuri joukko vuokrattavia rutiinityöläisiä, joiden tekemiset ovat helposti pilkottavissa, standardoitavissa tai siirrettävissä halpamaihin. Portfolionomadien tehtävä on usein paikata ruuhkahuippuja ositettuja ja valvottuja rutiinitöitä tehden. Projektien "omuutta" saattaa todistaa vain sen korvaukseton venyminen iltoihin ja viikonloppuihin. (ks. Siltala, 175 - 176)

Jatkuvassa muutoksessa ja epävarmuudessa työsuhteista tulee deittailua, jonka osapuolet tekevät ratkaisujaan kullostenkin tarpeidensa perusteella (ks. Seppänen, 123 - 124). Ennen sitoutumistaan johonkin tiettyyn projektiin työntekijä arvioi kiinnostavuuden ja palkkion lisäksi tarjoutuvia oppimismahdollisuuksia ja avautuvia uusia työnäkymiä. Työn vielä ollessa kesken hän jo samalla online-silmäpelaa verkostossaan uusien työtehtävien toivossa. Työnantaja puolestaan pyrkii löytämään kulloiseenkin tehtävään ensi hetkestä tuottavan täsmäosaajan, jota ei juuri tarvitsisi perehdyttää tai kouluttaa. Työsuhde jatkuu vain niin kauan kuin molemmat osapuolet siitä hyötyvät. Pärjäämisen asenteen voisi molemmin puolin määritellä pitkäjänteiseksi lyhytjänteisyydeksi.

Uusi tilanne, jossa työtä ei enää tarvitse ajatella perinteisenä ylenemisurana, tarjoaa aikaansaavalle ja rämäpäiselle osaajalle valtavia mahdollisuuksia. Juuri oman valinnanvapaudentunteen säilyminen onkin Juhani Seppäsen mukaan deittisuhteen suurin etu (ks. Seppänen, 123 - 124). Verkon vapauden hyödyntäminen edellyttää kuitenkin sosiaalista kyvykkyyttä. Menestystä janoavat joutuvat kiihtyvään tahtiin omaksumaan vaihtelevien trendien tarjoamia identiteettejä. (ks. Pursiainen, 23 - 24) Riskinottajan on tultava rennosti toimeen jatkuvan epämääräisyyden ja epävarmuuden kanssa. (ks. Sennett, 88 - 89)

Jatkuvat valintatilanteet eivät kuitenkaan psykologian professori Daniel Gilbertin mukaan tee ihmisestä onnellista. Onnellisimpia näyttivät päinvastoin olevan ne, jotka tekevät elämänsä suuret ratkaisut suhteellisen nuorena. Gilbert esittää, etteivät ihmisen aivot niinkään pyri onnellisuuteen, vaan ne pyrkivät normalisoimaan muuttuneen tilanteen mahdollisimman pian. Rahan saaminen ei lopulta pelasta, eikä omaisuuden menettäminen pilaa elämää, koska aivot hakevat uuden tasapainon. "Onnellisuus on kiinni pitkälti kaikesta muusta kuin mitä markkinoilla on kaupan, eli terveydestä, rakkaudesta, ystävyydestä ja hengellisistä asioista. Eli jos pyrimme ostamaan onnellisuuttta, se ei varmaankaan onnistu", tiivistää tutkija Tatu Hirvonen. Onnellisimmillaan ihminen on silloin kun hän tuntee kuuluvansa johonkin yhteisöön. Perhe, ystävät, työkaverit, ja naapurit tuovat siis kestävimmän onnen tunteen. (ks. Pulkkinen). Kuulumisen tulisi tietysti tapahtua omilla ehdoilla eikä laskelmoidussa roolissa. Maija-Riitta Ollila pelkää tilannetta, jossa emme enää saisi reagoida aitojen tunteidemme mukaisesti, vaan meidän olisi mietittävä, mitä imagonrakennus- ja PR-kursseilla on opittu yleisöä miellyttävästä tyylistä (Ollila, 291).

Richard Sennett viittaa puolestaan psykologien Amos Tversky ja Daniel Kahneman tutkimuksiin, joiden mukaan meitä askarruttaa tunnetasolla lähinnä menettämisen pelko, ei niinkään voittamisen mahdollisuus. On vain muutamia asioita, jotka saavat meidät tuntemaan olomme paremmaksi, mutta määrätön määrä asioita, jotka saavat meidät voimaan huonommin. Tverskyn ja Kahnemanin mukaan uusi, riskeille jatkuvasti altis tilanne väistämättä pikemminkin masentaa kuin herättää lupauksia. Ihmisiä ajetaan siis yritysmaailmassa tosiasiassa masennukseen,  kun heitä kannustetaan jatkuvaan riskinottoon. Paikallaan pysymistä pidetään puolestaan osoituksena heikkoudesta ja epäonnistumisesta. Se merkitsee ulkopuolelle jäämistä ja lopulta sekin masentumista. (ks. Sennett 85 - 87, 92)

Sennett pohtii kannattaako hyötyyn tähtäävään toimintaan ylipäätään sitoutua. Modernien instituutioiden siteiden heikkouden ja lyhytaikaisuuden takia nuorten kannattaisi ehkä työskennellä "mieluummin organisaatioiden ulkopuolella kuin sisäpuolella" (ks. Sennett, 21). Jos rajojen vetämisen ainoat vaihtoehdot työelämässä ovat fokusoituminen informaatiotulvan alla hetkeen (eli työlle uhrautuminen ja muun unohtaminen), vastarinta (joka tuntuu mahdottomalta), eskapismi (joka johtaa syrjäytymiseen) tai sairastuminen, kiusaus neuvoa nuoria pelastautumaan oravanpyörästä lisääntyy. Ulkopuolisena toimijuus voi säilyä ainakin joissain rajatuissa asioissa.

Elämänhallinnan säilyttämisen mahdollisuudet paranevat, jos kykenemme valikoimaan ympäröivistä ärsykkeistä meille tärkeät ja torjumaan turhat (ks. Eriksen, 225). Jos arvomme ja tavoitteemme ovat selkeät ja tietoisesti itse valitsemamme, epävarmuuden sietäminen ainakin helpottuu. Ihanteellisessa tilanteessa omat tavoitteemme yhdistyvät työnantajan tavoitteisiin. Esimerkiksi yhdessä räätälöity kouluttautuminen voi hyödyttää molempia. Fyysisen kunnon ylläpitäminen tuo terveyttä työntekijälle ja työtehoa työnantajalle. Aina toiveet eivät kuitenkaan käy yksiin. Perheen perustamiseen tai uran edistämiseen liittyviä tavoitteita voi olla hankala sovittaa arkisen työn vaatimuksiin. Lisäksi ei vain työ vaan myös omat mielitekomme muuttuvat ajan myötä. Jos alle 25-vuotias voittaisi lotossa, hän lähtisi ystävineen kiertämään maailmaa. 25 - 35 -vuotias hankkisi omakotitalon, 35 - 49 -vuotias täyttäisi sen elektroniikalla. Yli 50-vuotias käyttäisi rahat terveyteen, jälkikasvuun ja pitkään etelän lomaan keskitalvella. Vaikka työnantaja voi palkkioilla, palkinnoilla ja hengennostatuksella ainakin tilapäisesti suunnata kiinnostustamme tavoitteisiinsa, idylli on harvoin rikkumaton kovin pitkään. (ks. Pulkkinen).

Lähteet:
Eriksen, T. (2003) Hetken tyrannia. Helsinki. Johnny Kniga.
(Alkuteos: Tyranny of the Moment: Fast and Slow Time in the Information Age. 2002).
Gilbert, D. (2007). Stumbling on Happiness. Random House Inc.
Ollila, M. (2002). Erheitä ja virheitä. WSOY.
Pulkkinen, P. & Rossi, J. (7.1.2007). Onnen harhat ja todellisuus. Helsingin Sanomat.
Pursiainen, T. (2003). Sitoutumisesta ja sitoutumattomuudesta. Kirjapaja Oy. Jyväskylä.
Sennett, R. (2002). Työn uusi järjestys. Miten kapitalismi kuluttaa ihmisen luonnetta. Tampere. Vastapaino.
(Alkuteos: The Corrosion of Character. 1999).
Seppänen, J. (2004). Hullu työtä tekee. Helsinki. Otava.
Siltala, J. (2004) Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Muutokset hyvinvointivaltioiden ajasta globaaliin hyperkilpailuun. Helsinki. Otava.