tiistai 24. marraskuuta 2009

Välitilinpäätös

Olen parin viime kuukauden ajan kirjoittanut muuttuvasta työstä. Aluksi ihmettelin työn tekemisen tarkoitusta yleensä. Työnteon lyhyen historiikin kautta etenin uuteen talouteen ja uuteen työhön. Viimeisimmissä teksteissä olen pohtinut mahdollisuuksiamme hallita elämäämme uudistuvassa työelämässä.

Olen koonnut kirjoitukset linkkilistaksi tämän sivuston oikeaan "palkkiin". Kootut tyäjutut -otsikon alla ne ovat nyt luettavissa alkuperäisessä rakenteessaan. Koska olen pyrkinyt tekemään blogikirjoitukset itsenäisiksi kokonaisuuksiksi, kronologinen lukija tuskastunee paikoin asioiden toistelemiseen. Toivon, ettei toisto tee lukemisesta kohtuuttoman puisevaa.

Kokonaisuus ei ole millään muotoa valmis, vaan kirjoitukset elävät. Vastaanotan enemmän kuin innokkaasti kommentteja kaikkiin teksteihin. Vaihdan mielelläni kärkevätkin kantani edustamiisi tuoreempiin ja perustellumpiin.
Uusiakin tekstejä kirjoitan, jatkossa varmaan kuitenkin verkkaisemmin. Aion pohtia ainakin julkisia (esim. perustulo) ja omassa vallassamme olevia keinoja parantaa elämänhallintamme. Oloissamme vähemmän keskeistä mutta silti tulenarkaa maahanmuuttoteemaa olen tarkoituksella vältellyt, mutta senkin aika varmaan tulee. Markkinoituun työvoimapulaankaan tuskin maltan olla puuttumatta.

Oikeastaan olen tähän asti kirjoittanut "puhtaaksi" työn muuttumista käsittelevää ja työttömyyden takia keskeytynyttä opinnäytettäni. Tai oikeammin sen johdantoa. Lopullisen opinnäytteen oli tarkoitus sisältää myös soveltava osuus, johon palaan ehkä myöhemmin. "Teoria"osuudessa keskeistä oli pienimuotoinen kysely, jolla pyrin selvittämään uuden työn tekijöiden omia ajatuksia työstään. Tuloksista puhuminen nimimerkillä on mielekkäällä tavalla mahdotonta. Tyydynkin muutamaan hajahuomioon.

Yleinen huomioni oli, että nuoret ammattilaiset olivat anonyymeinäkin iästä, sukupuolesta, koulutustasosta ja työsuhteen laadusta riippumatta ainakin vielä nousukauden aikana hyvin sitoutuneita työhönsä. He myös viihtyivät varsin hyvin ja kokivat työn tarjoavan ainakin kohtuulliset elämänhallinnan eväät.

Digitaalisen ajan työntekijät tunsivat globalisaation ja nopean muutoksen aiheuttamat ongelmat omakohtaisesti, mutta pystyivät kuitenkin jotenkin tulemaan toimeen niiden kanssa. Vaikka he haikailivat pysyvyyden ja varmuuden perään, kokopäivätyö ei yllättäen kuitenkaan lisännyt elämänhallinnan tunnetta. Tämä lienee osin johtunut hyvien aikojen tarjoamasta hyvästä neuvotteluasemasta. Eräs vastaaja teki myös huomion, että työntekijä joutuu jakamaan yrittäjän kaikki riskit, muttei silti voi vaikuttaa työnsä määrään tai saada täyttä hyötyä sen tuloksista. Osa-aikaisen on ehkä henkisesti helpompaa ottaa työ vain työnä.

Työ oli kaikkiaan arkisempaa kuin olisi voinut vuosituhannen vaihteen hulppeita tarinoita kuultuaan odottaa (ks esim. Finn). Yhtä vähän kuin koko 1960 - 1970 -lukujen opiskelijaikäluokka oli valtaamassa Vanhaa ylioppilastaloa tuntuivat 2000-luvun uusmediatyöntekijätkään osallistuneen IT-huumaan hurjine juhlineen ja hurjempine kuplineen. Nuori, huoleton, kulutuskeskeinen menestyjä vaikuttaakin samanlaiselta ylhäältä tarkoituksenmukaisesti luodulta fiktiolta kuin kansallisromantiikan vakaa mutta rehellinen kansanmies. Merkillepantavaa aineistossa on muun muassa se, ettei sinkkuus vaan pikemminkin lapsiperheen arjen ja työelämän yhdistäminen näytti lisäävän elämänhallinnan kokemusta.

Jokin oli silti muuttunut. Mikä tahansa työ ei enää protestanttisen työetiikan hengessä kelvannut. Työn tuli olla riittävän haastavaa ja mielellään myös ainakin kohtuullisesti palkattua. Jatkuvat organisatoriset muutokset, uranäkymien puute, arjen keskeytykset ja työn tunkeutuminen vapaa-aikaan mainittiin puolestaan inhokkilistan kärjessä.

"Oman onnensa seppä" -ajattelun vähyyttä hämmästelin. Monilta vastaajilta tuntui pikemminkin puuttuvan tunne siitä, että oma kohtalo perimmältään riippuisi kovinkaan paljon omasta ponnistelusta. Useimmat pitivät ammattiyhdistysliikettä hyödyllisenä työntekijän etujen puolustajana, vaikkei omaa suhdetta siihen oikein osattukaan hahmottaa. Portfoliopätkätyöläisen arkea tai globaalitalouden lainalaisuuksia ay-liike ymmärsi vastaajien mielestä puutteellisesti.

Maija-Riitta Ollilan arvio siitä, etteivät 45-55-vuotiaat enää etupäässä suunnittele uraansa vaan eläkeaikaansa sai osittaista tukea aineistosta (ks. Ollila, 302). Kiinnostavaa oli, että miehet haikailivat eläkkeelle peräti kymmenen vuotta naisia aikaisemmin. Yllättävän moni, työtyytyväisyysvakuutteluistaan huolimatta, haaveili samanaikaisesti tavalla tai toisella palkkatyöstä vapautumisesta. Moni tavoitteli ihmisen kokoista maailmaa, jossa voisi tehdä asioita viimeinkin kunnolla alusta loppuun. Vielä useampi haaveili ryhtyvänsä suorastaan maailmanparantajaksi. Pelkkä oma vaurastuminen ei siis ainakaan yltäkylläisyyden aikana kannustanut vuosikymmenten raadantaan.

Lähteet:
Finn, K. (2004). Riot On! Dokumenttielokuva.
Ollila, M. (2002). Erheitä ja virheitä. WSOY.

2 kommenttia:

  1. Kiitos mielenkiintoisesta juttusarjastasi. Ne ovat olleet asiantuntevia ja perusteltuja. Jopa niin, että minusta on tuntunut, etten kehtaa kommentoida niitä ja tuoda omaa tietämättömyyttäni esiin.

    Huomiosi palkkatyöstä vapautumisen -haaveesta on ehkä kuvaavinta tämän ajan työelämälle. Työstä ei saada oletettua ja odotettua tyydytystä. Samaan aikaan työ ulottuu vapaa-aikaan, jolloin sen koetaan riistävän ihmisen mahdollisuuksia olla oma itsensä.

    Työn iloa ja sitoutumista työhön tunnetaan ja koetaan edelleen. Hetkittäin esim. onnistumisen tunteena. Mutta tekemisen vauhdin nopeutuminen ei soviluovaan työhön. Kiireiset aikataulut synnyttävät keskeneräisyyden tunteen. Ei ihme, että siina haaveilee asioiden kunnolla, alusta loppuun tekemisestä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos työttömän itsetuntoa hivelevistä kiitoksista.

    Ihmettelin tosiaan aikanaan, kun monet yhtaikaisesti sekä kehuivat työtään että haaveilevat vapautuvansa siitä. Tokihan anonyymiteetin rohkaisemana purettiin sydäntäkin, mutta valtaosin oltiin aika tyytyväisiä, ainakin siis noudukauden aikana. Eikä nimettömänä annettujen kehujenkin aitoutta tarvinne epäillä.

    Toisaalta panin merkille tuon kummallisen näkemyksettömyyden. Eläkkeelle ei haikailtu hälyttävän varhain, mutta nykyisen työantajansa tarjoamiin uramahdollisuuksiinkaan ei uskonut kerta kaikkiaan kukaan (!), ja puolet vastaajista piti tilannetta epämiellyttävänä. Kasvava kiire yhdistettynä papukaijamaiseen muutospuheeseen taitaa suunnata monien vakavimmat pyrinnöt perheeseen, harrastuksiin tai työuran jälkeiseen aikaan. Eräs kovapalkkainen, korkeassa asemassa oleva juttukaverini haaveili muuttavansa ulkosaaristoon kunnostamaan puuveneitä NIIN HYVIN KUIN OSAA.

    Olen itsekin kantapään kautta havainnut nykytyöstä jäävän lapsenlapsille niukasti kerrottavaa. Pakersin it-humanistina toistakymmentä vuotta, mutta jo nyt muutaman kuukauden jälkeen on vaikea esittää työnhaussa näytteitä, jotka todistaisivat osaamisestani. Tulokset olivat käytännössä aina ryhmätöitä, yleensä salaisia, ja vähänkään vanhemmat jo muuttuneitakin. Sulaudumme näköjään itsekin järjestelmien nopeasti peittyviksi kerroksiksi, joista ei jää aikalaismuisteltavaakaan tiimin jäsenten hajautuessa projektien valmistuttua välttömästi omiin uusiin haasteisiinsa.

    Oma erityinen inhokkini ovat erilaiset minuutta manipuloivat olemme-kaikki-samassa-veneessä -tyyppiset hengennostatukset. Koen, että niissä työntekijöitä psyykataan vastoin omaa etuaan ja parempaa tietoaan yhä suurempaan vastikkeettomaan sitoutumiseen työnantajan tavoitteisiin, eli viime kädessä rahantekoon.Yllätyin ETTEIVÄT muut näytä arvioivan ylhäältä ohjattua me-hengellisyyttä yhtä kriittisesti. En tiedä pitivätkö he siitä oikeasti vai oliko se vain tervetullutta vaihtelua hektiseen arkeen. Pelottavinta on, jos he kokevat, että valheellinenkin yhteishenki on parempi kuin vaihtoehtonsa - se ettei ole yhtään mitään.

    Olen kuitenkin optimistinen. Yksi jos toinen "oman onnensa seppä" näyttää taantuman myötä heräilevän kyselemään isoja kysymyksiä. Netin ansiosta heräileminen voi olla nopeaakin. En osaa arvioida mitä roolia perinteinen työväenliike tai ammattiyhdistysliike esittää (perinteisten ammattien kadotessa). Veikkaan kuitenkin, että järkevästi toteutetussa vastikkeettomassa perustulossa (jota vasemmisto ja ay-liike henkeen ja vereen vastustavat) voisi olla riittävän innostava yhteinen tavoite. Se olisi myös riittävän konkreettinen, jotta useimmat pätkä-, silppu- ja kausityöntekijät yhdessä erilaisten pienyrittäjien kanssa voisivat jakaa sen eri maailmoista olevista ammatti-identiteeteistään huolimatta

    VastaaPoista