torstai 12. marraskuuta 2009

Elämänhallinnan neljäs ja ylin taso: pääoman omistaminen

Pelkällä suhdanneherkällä osaamisella on vaikea saavuttaa pysyvää elämänhallintaa. Juha Siltala näkee elämänhallinnan saavuttamisen vaikeutuneen myös siksi, että yrityksen voitot, jotka ennen jaettiin henkilöstön kesken tai investoitiin tuotannon kehittämiseen, jaetaan nykyään osinkoina sijoittajille (ks. Siltala, 131). Tämän vuoksi työelämä on muuttunut eräänlaiseksi nollasummapeliksi, jossa toisen voitto on toisen tappio, vaikka kakku kokonaisuudessaan kasvaisikin. Useimmille huippuosaajuuskin takaa vain kohtuullisen ansiotason.

Pääomatuloilla eläminen näyttäisikin tarjoavan parhaat elämänhallinnan edellytykset. Muiden tuottavuutta tehostava sijoittaja voi pysyvämmin hallita ajankäyttöään ja tekemisiään kuin työntekijä, joka myy työtään globaaleille markkinoille.
Siltalan mukaan moni nuori Yhdysvalloissa pyrkiikin keräämään lyhyissä, yhä haastavammissa työsuhteissa mahdollisimman nuorena mahdollisimman paljon kokemusta voidakseen myöhemmin rajoittaa tahtia perhe-elämän takia (ks. Siltala, 175). Työelämään suhtaudutaan ikään kuin urakkana, ja ympärivuorokautisen työskentelyn perimmäinen motiivi on työstä eroon pääseminen. Hankitulla rahalla ostetaan se oikea elämä, mitä pikemmin sen parempi. Siltala muistuttaa kuitenkin, että monet uupuvat matkalle. Virosta suuren muutosjohtajan, Josif Stalinin, aikana Siperiaan pakkosiirretyistä juuri talonpojat menehtyivät ensin, sillä he tarttuivat pakkotöihin samalla otteella kuin olivat tottuneet hoitamaan omat työnsä sen sijaan, että olisivat pyrkineet säästelemään voimiaan (ks. Siltala, 30).

Pitkäjänteiseen sijoittamiseen turvaa nimimerkki Kohti taloudellista riippumattomuutta, joka kutsuu meidätkin vaurastumaan kiinnostavan bloginsa välityksellä. Sijoittamisessa on toki vaaransa siinäkin, (paitsi että suoranainen reaaliaikainen pelaaminen on mielestäni myös vastuutonta). Menneiden aikojen käppyrät eivät välttämättä ennusta tulevaa. Pörssivetoinen kapitalismi saattaa romahtaa kommunismin tavoin vieden mukanaan yritykset ja rahamme (humanistin mutu-tuntumalla elvytyksellä tekohengitetty nykymaailmantalous on vakaa kuin puhkuva tulivuori). Maailmanlopun peruuntuessakin sairaus tai tapaturma voivat tehdä tulevaisuudensuunnitelmamme tyhjäksi. Silti köyhän olisi epäilemättä viisaampaa turvata osakkeisiin kuin vaikkapa lottoon tai raveihin, joissa häviää paljon varmemmin.

Pääomatuloilla elämiseen avittaa silti yhä parhaiten liiketoimiin tai syntyperään liittyvä onnekkuus, vaikka Osmo Soininvaara huomauttaakin, että Suomessa myös monen keskituloisen mahdollisuudet päättää ajankäytöstään ja tavoitteistaan paranevat tulevaisuudessa, kun he perivät vanhempiensa asunnot (ks. Soininvaara, 70).

Useimmille luontevin keino parantaa elämänsä hallintaa näyttäisi olevan koulutus. Siitä seuraavaksi

Lähteet:
Siltala, J. (2004). Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Muutokset hyvinvointivaltioiden ajasta globaaliin hyperkilpailuun. Helsinki. Otava.
Soininvaara, O. (2007). Vauraus ja aika. Jyväskylä. Teos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti