Tutkinnon suorittaminen on Richard Sennettin mukaan perusteltua ainakin taloudellisesti. Yhdysvaltalaisessa yhteiskunnassa hän näkee tapahtuvan "merkittävän tulonsiirron vähemmän ammattitaitoa omaavilta keskiluokkaisilta työläisiltä pääoman omistajille ja uudelle teknologiselle aristokratialle" (ks. Sennett, 93 - 94) Teollista yhteiskuntaa hallinnut ajatus, jossa yksilö sai kerran koulutuksen johonkin työhön, jossa hän sitten työskenteli loppuelämänsä yhdeksästä viiteen, ei enää päde.
Uusi työ tarjoaa huikeampia näkymiä kuin ennen, mutta vaatiikin enemmän. Globaalissa kilpailussa vain maailman paras on kyllin hyvää ja olemassaolon oikeutus ansaitaan kvartaaleittain. Työssä vaaditaan yhä useammin sekakompetensseja. Enemmän tapahtuu ihmisten välillä ja vähemmän sorvin ääressä. Ammattitutkinto ei riitä - tarvitaan myös korkea yleissivistys, joka jyrää pelkkiä ammattitutkintoja hanttihommien syrjäytyessä kokonaan. (ks. Siltala, 157)
Siteeraan seuraavassa poikkeuksellisesti kokonaisuudessaan Sanna Varpukari-Anttilan pääkirjoituksen ICT-koulutusta tarjoavan FC SOVELTO:n Uutislehdestä 2/2008. Varpukari-Anttila onnistuu mielestäni täydellisesti tiivistämään virallisessa muutospuheessa koulutukseen liitettävät odotukset.
Meidän informaatioammattilaisten oletetaan siis olevan "itseohjelmoituvia" työntekijöitä, joilla on "kyky uudelleenkouluttautua ja sopeutua uusiin tehtäviin, prosesseihin ja informaatiolähteisiin siinä tahdissa kuin teknologia, kysyntä ja johto kiihdyttävät muutosvauhtia". (ks. Castells, 90 - 91) Voittaja saa kaiken -markkinoilla työntekijän on ylikouluttauduttava tullakseen harvaksi ja valituksi voittajaksi (ks. Sennett, 94)
VALLANKUMOUS!
Me elämme vallankumouksen aikaa maailman muuttuessa globaaliksi informaatioyhteiskunnaksi. Muutos on nopeaa ja suurta. Tästä ei meidät kasvattanut kylä tiennyt. Tätä ei kukaan ole koskaan aiemmin kokenut.
EI SAA JÄÄDÄ TULEEN MAKAAMAAN
Selvitäksemme joudumme päivittämään perusoletuksiamme. Maailmankuvaamme on mahduttava jatkuva muutos ja sen merkitys. Tarvitsemme myös arvo- ja asennemuutosta, jotta ymmärtäisimme kehittymisen tärkeyden, pysähtymisen vaarat ja kykenisimme toimimaan uudella tavalla.
PITÄÄ INNOVOIDA
Työelämässä muutokset ovat suurimmat. Yritysten välinen kilpailu kovenee, yhteisöjen haasteet kasvavat ja toimintaympäristö saattaa muuttua arvaamattomasti. Tietämyksen jakamisen merkitys korostuu. Menestystekijät on innovoitava uudelleen ja taas uudelleen.
OLLA LUOVA
Työntekijät ja työnantajat, ihmiset ja organisaatiot ovat uuden edessä. Työntekijän työllisyyden takuuna ovat ainoastaan omat tiedot, taidot, osaaminen, aktiivisuus ja asenne. Työnantajan tehtävä on ensisijaisesti tukea työn tekemistä ja kehittämistä sekä huolehtia henkilöstön kilpailukyvyn säilymisestä. Työntekijän valta ja vastuu on kasvanut ja vastakkainasettelun aika on oikeasti ohi. Meillä kaikilla on vastuu organisaation menestymisestä ja oman osaamisen kehittämisestä. Osaavalla, oppimaan motivoituneella ja aloitteellisella työntekijällä on ottajia, jos työpaikan arvojen ei koeta olevan kohdallaan tai osaamiseen ei panosteta. Luovuus ja avarakatseisuus ovat tärkeitä menestystekijöitä niin yksilöille kuin yhteisöille.
OPPIA
Velvollisuus omaa onneamme kohtaan vaatii meitä astumaan epämukavuusalueille ja asettamaan itsemme alttiiksi uusille asioille. Meidän on tunnustettava, että tietomme ja taitomme vaativat jatkuvaa päivittämistä sekä panostettava tosissamme osaamisen ja oppimiskyvyn kehittämiseen
PALKINNOKSI OSAAMINEN VIE SINUT MINNE IKINÄ TAHDOTKIN!
(Varpukari-Anttila)
Globalisaation ajan työntekijä ei enää välttämättä itsekään halua äitinsä ja isänsä tapaan sitoutua epäluotettavaan työantajaan. Hän asennoituu työpaikkaan oppimistilaisuutena, josta oppimisen jälkeen ponnahdetaan ylöspäin. Kun joustavan sukupolven työntekijä korostaa työn merkitystä ja laatua, hän ei tee sitä yhtiön vaan oman intressinsä vuoksi. Sinnittelyssä putoamista vastaan kohti osaajuutta ja mahdollista pääomatulojen tarjoamaa turvaa on ammattiosaamisen kehittämisellä ja ylläpitämisellä keskeinen merkitys, josta ei voi tinkiä.
Käytännössä kunnianhimoisen työntekijän, freelancerista puhumattakaan, on kehitettävä itseään vapaa-ajallaankin. Kun sidos yhteen työnantajaan on heikentynyt, työntekijä on yhä enemmän mukana kannettavan ansioluettelonsa varassa (ks. Siltala, 171). Myöskään tiimityössä ei enää ole käskyttäjää vaan työ tuloksia on seurattava itse. Työntekijän on otettava vastuu paitsi tuloksistaan myös kykyjensä sijoittamisesta läpi elämän. Hänen on osattava evaluoida itseään kilpailukyvyn näkökulmasta. Työsuhde jatkuu vain niin kauan kuin molemmat osapuolet siitä hyötyvät.
"Jos yhtiö ponnistusteni ansiosta menestyy, se on okei. Mutta motiivini on henkilökohtainen ja puhtaasti itsekäs. Tahdon tehdä työni hyvin ansaitakseni hyvin. Panen peliin aikani, teen työni, opin mitä tarvitaan, verkotun niin paljon kuin mahdollista ja pidän portfolioni ajan tasalla. Niin täytyy tehdä. Voin menettää työni huomenna mutta minulla ei ole varaa menettää taitojani, ammattiani, uraani, tulevaisuuttani."Yhdysvaltalainen yrityskonsultti Brian Tulgan neuvoo johtajia hyväksymään lähtökohdat ja investoimaan työntekijöidensä markkinakelpoisuuteen. Kun ei voida taata työpaikkaa, taattakoon edes osaamistaso, jolla saa työtä yhä uudestaan. Jos uuden polven työntekijöitä ei pomotella vaan he saavat tehdä haastavaa työtä opettavaisella palautteella valmennettuna ja kirjata työnsä tulokset portfolioihinsa, he eivät koe itseään väärinkäytetyiksi vaan hoitavat hommansa hyvin. (Siltala, 173 - 174)
(Juha Siltalan haastattelema uusmediatiimin vetäjä Kimmo, Siltala, 175)
Kun pulaa on rautamalmin tai viljan sijaan muiden ihmisten huomiosta, markkinoitavien taitojen joukossa markkinointitaidot korostuvat. Tiettyjen eksaktien taitojen tarjoaminen on suhteellisen yksinkertaista: työnhakija luettelee ne ja työnantaja ratkaisee, onko hänellä niille käyttöä. Erikoistuminen on kuitenkin kysynnän oikukkuuden vuoksi suuri riski. Vanhentuneita taitoja kauppaavan ihmisen arvo on uudessa työssä eilisen sanomalehden luokkaa. Kun taas tarjolla on yleisempää ymmärrystä, kaikkea, muttei oikeastaan mitään täsmällistä, mielikuvien merkitys kasvaa. Kun samasta koulutuksesta samanlaisin arvosanoin valmistuneista opiskelijoista toinen päätyy johtajaksi, toinen aputehtäviin, selitys voi olla juuri kyvyssä vakuuttaa muut omasta potentiaalistaan.
Koulutus voi myös virittää ylimitoitettuja odotuksia työelämästä, etenkin, jos kotitausta on "väärä" ja markkinointikin onnahtelee. Juha Siltala näkee koulutuksen kärsineen inflaation yleispätevänä selviytymisstrategiana. Kun kaikki kouluttautuvat, vain korkein koulutus tuntuu purevan työttömyyteen, ja nuoremmilla ja naisilla sekin vain ehdollisesti. Tavallisemmin koulutus ja kurssittaminen vain kiristävät kilpailua niukoista työpaikoista. Koulutusinflaatiossa alkaa vanhempien asema jälleen määrätä jälkeläisten asemaa. Tietotyöläiset ovat kolme kertaa tavallisia työntekijöitä useammin lähtöisin professionaalisesta, keskiluokkaisesta kodista, eivätkä he liioin aloita uraansa tuotantopuolen hommista. (ks. Siltala, 156 - 157)
Koulutus tarjoaa myös vain väliaikaista apua, sillä se vanhenee nopeasti. Se on elinikäinen pakko, elämäntapa. Työhön kiinni pääseminen ei enää itsessään pätevöitä. Rutiinityöhön suostuminen päinvastoin altistaa tekijänsä keskinkertaisuuteen ja työmarkkinoilta putoamiseen. Kansantaloustieteen professori Matti Pohjola tarjoaa opiskeluaikojen pitkittymisen syyksi sitä, ettei akateeminen koulutus enää ole kannattava investointi kannattavaan työhön vaan yksi tässä ja nyt kuluttamisen tapa muiden joukossa. Se on yksi keino sietää epävarmuutta, tapa yrittää sinnitellä muutoksessa mukana. (ks. Siltala, 157)
Erityisesti matalapalkkatyöntekijöiden riittävyydestä huolestuneet työnantajat ja työuria eläkepommin purkamisen nimissä pidentävät poliitikot näyttävät kokevan ylikouluttautumisen suurena ongelmana. Tuntemani 15-vuotiaan ammatinvalinnanohjaajakin puffaa kuulemma ammattikoulua lukion sijaan jokaiselle vähänkään epäröivälle. Varmasti putkimiehiä ja bussinkuljettajia tarvitaan jatkossakin, ja joidenkin toisten alojen aloituspaikkoja olisi syytä vähentää. "Perähikiän ammattikorkeakoulun medianomina edessä on varma työttömyys", totesi eräs digitaalisen työn ammattilainen, kun pyysin häntä arvioimaan alansa työllisyysnäkymiä.
Toisaalta on lähes mahdotonta ennakoida edes viiden vuoden päähän erilaisten "osaamisten" tarpeellisuutta. Työnantajat ovat joukkoirtisanoessaan itse puheidensa parhaita ironisaattoreita. Pikakoulutuksella leivän syrjään kiirehtineet ovat harvoin niitä ydinosaajia, joista he pitävät kiinni viimeiseen hengenvetoon.
Jos siis esimerkiksi korkeakoulujen aloituspaikkoja jatkossa merkittävästi vähennetään, toivon että rinnalla toteutetaan, ei sukupuoli- vaan vanhempien yhteiskuntaluokkakiintiöt. Kun rikkaimman neljänneksen ja köyhimmän neljänneksen vesat kisaisivat aloituspaikoista vain "vertaistensa" kesken, varmistettaisiin "säätykierto" ja Ehrnrooth-nimisten siivoojien ja Wahlroos-nimisten ilmaisjakelulehtien jakajien riittävyys jatkossakin.
Eipä silti, varmasti on paljon turhaa, nöyryyttävääkin koulutusta, ja toisaalta fiksu kouluttautuminen liian usein estetään kuten tapauksessani. Silti olen ainakin itse kokenut aikuisopiskelun rikastaneen elämääni. Kouluttauduin yli vuosikymmen sitten onnistuneesti uudelle alalle, tosin it-buumin väkevästi saattelemana. Myös työn ohella opiskelusta nautin tavattomasti. Oli etuoikeus tuulettaa ajatuksiaan välittömästä tulosvastuusta vapaana.
Toki työn ja opiskelun yhdistäminen vaati uhrauksiakin. Päivät venyivät, perhe-elämä kärsi ja työnantaja alkoi kiireiden lisääntyessä suhtautua palkattomiinkin poissaoloihin penseämmin. Omassa intressissäni oli hankkia laaja-alaista koulutusta, joka olisi hyödynnettävissä muuallakin kuin vain tiettynä hetkenä tietyssä työtehtävässä ja tietyn työnantajan palveluksessa. Työnantaja puolestaan kannusti innokkaammin välittömästi hyödynnettävään täsmäkoulukseen. Opinnäytteestä taas oppilaitos toivoi julkista, työpaikka salaista.
Eräänlaista koulutusta ovat myös erilaiset motivaatiovalmennukset, jotka työnantaja käytännössä aina tarjoaa. Niistä seuraavaksi.
Lähteet:
Castells, M (2001). The Internet Galaxy. Reflections on the Internet, Business, and Society. Oxford University Press.
Sennett, R. (2002). Työn uusi järjestys. Miten kapitalismi kuluttaa ihmisen luonnetta. Tampere. Vastapaino.
(Alkuteos: The Corrosion of Character. 1999)
Siltala, J (2004) Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Muutokset hyvinvointivaltioiden ajasta globaaliin hyperkilpailuun. Helsinki. Otava.
Varpukari-Anttila, S. (2/2008). VALLANKUMOUS!. FC SOVELTO Uutislehti 2/2008. Pääkirjoitus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti