Työttömän joulu

Olen viime ajat noudattanut vastikkeellisen työttömyysturvan saamisen ehtoja, eli hakenut aktiivisesti työtä.

Olen toki koko ajan tasaisin väliajoin lähetellyt hakemuksia, ja siis myös tottunut siihen, ettei vastauksia tule tai että ne ovat lyhyitä ja vakiomuotoisia.

Muutama viikko sitten minut kutsuttiin yllättäen puhelinhaastatteluun. Haastattelussa kangertelin, joten suorastaan hämmästyin, kun minulta pyydettiin työnäytettä. Bloggaaminen ja moni muukin asia jäi, kun pakersin tehtävän parissa aamuista alkuöihin.

Toinen haastatteluun talsin torstaiaamuna. Ei mennyt nytkään hyvin, mutta paremmin kuin puhelimessa. Työlleni annettiin arvoa. Ilmapiiri oli jopa iloinen. Mahdollinen tuleva pomoni vaikutti älykkäältä, rehelliseltä ja huumorintajuiselta, kokonaan virallisesta bisnesjargonista vapaalta. Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta edettyäni loppusuoralle oli vaikea kokonaan olla suunnittelematta mielessään jo uutta tulevaisuutta. Joulun yli meitä kandidaatteja ei kiusattaisi, vaan puhelimen luvattiin soivan jo seuraavana päivänä.

Eilen luulen saaneeni häviävän aavistuksen siitä, miksi sodan käyneen sukupolven miehet olivat niin työhulluja kuin olivat. Siis ainakin ne, jotka eivät langenneet huumeisiin tai viinaan.
Kouluttautumiseen he eivät ahdistukseltaan enää pystyneet, mutta arkinen työ auttoi pitämään poissa mielestä ne asiat, joihin ei kerta kaikkiaan itse voinut vaikuttaa. Vaiteliaat miehet rakensivat Suomen ja pitivät samalla kasassa itseään. Minä vein hermostuksissani matot ja vuodevaatteet pakkaseen, imuroin, luuttusin ja pyyhin pölyt, tein joulusiivouksen. Hyöriessäni välttelen ajattelemasta sitä, miten mukava olisi jouluna kotopuolessa kertoa uudesta kiintoisasta työstäni, joka sijaitsee huutomatkan päässä asunnosta ja jossa palkkakin on kohdallaan. Varsinkin kun huolta piisaa muutenkin; läheisen kymmenen vuoden sisään yhdensientoista yyteiden lopputulema julkistetaan joulun alla, ja lopun ajat näyttävät hänelläkin olevan käsillä.

Kolmen jälkeen puhelin viimein soi. En saanut paikkaa. Haastateltavia oli viime vaiheessa ollut neljä ja kohdallani homma kusi kielitaitoon. Työhön olisi kuulunut "diplomatiaa", eli ventovieraiden suostuttelua vieraassa maassa vieraalla kielellä, joten en osannut moittia päätöstä. Toki harmitti vietävästi, mutta helpottikin. Olin nähnyt itseni myös jo pettämässä fiksulta ja huumorintajuiselta vaikuttavan pomoni luottamuksen kelvottomalla lobbaamisellani.

Elämänkumppani lohdutti töistä palattuaan. Sain erityiskehut siivouksen edistymisestä. Kun illalla olimme ryhtymässä aterioimaan, elämänkumppanin ystävätär pyrähti pimeydestä kailottamaan omaa jaksamistaan. Työtön tunnisti asemansa ja jaksoi tunnin verran odottaa perunoiden jäähtymistä. Lopulta autistiselta vaikuttanut ystävätär ymmärsi kuitenkin yskän ja saimme syödä jäähtnyeen ruokamme vaiteliaissa merkeissä. Yöllä otan vastaan moitteita vanhalta työkaveriltani, jonka mielestä petin heidät lähtiessäni "leveämmän leivän ääreen". Puolustelen, ettei minusta olisi humanistina tainnut olla softafirman pelastajaksi. Aamulla jään poikkeuksellisesti torkkumaan muiden rientäessä toimiinsa.

15-vuotias (ei sentään oma, joten ei luojan kiitos huoltajuutta) kantaa koulusta mainion todistuksen. Heittää pöydälle ohimennen koululehdenkin, jota on ollut tekemässä. Selaan paikoin nokkelia kirjoituksia samalla kun kuuntelen seinän läpi bassojumputusta. Suomi ameeboille! Me yksisoluiset olimme täällä ensin! Heh...

Nuorissa on tulevaisuus. Näillä pakkasilla ei silti vanhaakaan huvita paluu "luontoon", vaikka Arto Paasilinnan mainosmies Vatasen ratkaisut aina heikkoina hetkinä kiehtovatkin. Olisi tavallaan hienoa lopettaa niin työnhaku kuin korvausten nostaminenkin. Ainakin ennen viranomaiskannusteiden alkamista. Mummonmökki, luontaistalous, tieto huomisesta, eikä jatkuvaa joka suuntaan varalla olemista, here I come, maybe. Mutta korkeintaan vasta kun saan mökin sisälämpötilan puulämmittämällä edes 15 asteen.

Pidän nyt pienen taoun bloggaamisesta, jouluilen ja sukuloin. Yritän samalla perehtyä vähän syvällisemmin erilaisiin perustulomalleihin, joihin palannen pian pyhien jälkeen. Levollista joulunaikaa itse kullekin!