torstai 10. joulukuuta 2009

Käytännön eloonjäämisohjeita

Kaikki ei ole itsestämme kiinni, vaikka puolivillaiset elämäntaidon opettajat ja bisnesgurut niin esittäisivätkin. Globaali talous voi romahtaa ja viedä pienet bisneksemme mennessään, ydinvoimalaonnettomuus voi tehdä kotimme asuinkelvottomaksi. Aggressiivinen syöpä voi yllättää keskikesän juhlassa ja tappaa syksyn tullen, kuten kävi eräälle elämänsä moitteettomasti suunnitelleelle ystävälleni.

Olemme myös monin tavoin geeniemme, kulttuurimme ja kasvatuksemme tuotetta. Etenemme valmiiksi tallottuja uria deterministisemmin kuin tulemme ajatelleeksi. Poliisien lapsista tulee poliiseja, rosvojen lapsista rosvoja. Omista rajoistamme näemme huonosti ulos.

Uskon silti, että voimme vaikuttaa moniin todennäköisyyksiin, joilla asiat meille tapahtuvat tai jäävät tapahtumatta. Joku ON meistä itsestämmekin kiinni vaikkei kaikki olisikaan. Seuraassa ryhdyn saarnamieheksi. Olen yrittänyt koota yhteen sellaisia konkreettisia, koulutukseen, työsuhteen valintaan, työn tekemiseen ja työn ulkopuoliseen elämään liittyviä valintoja, joita tekemällä voimme edistää elämänhallintaamme.

Ota "viisauksia" arvioidessasi huomioon, että niiden antaja sai potkut työstään jo ajat sitten, ja ettei hän vastaa noudattamisen seurauksista sinunkaan tapauksessasi.

Koulutus
  • Opiskele rohkeasti sitä, mikä kiinnostaa. Kukaan ei tiedä minkä alan "osaajia" tulevaisuudessa tarvitaan. Sen takia poliitikot ja yhä useammin työnantajatkin puhuvat yleisesti osaamisesta eivätkä ammattitaidosta, joka ilmaisisi täsmällisesti sen mitä tarkkaan ottaen pitäisi osata.
  • Älä usko ammatinvalinnaohjaajia, jotka puffaavat lyhyttä ammattikoulutusta perustavamman ja yleisemmän koulutuksen sijaan. "Käytännön" työn tekijöiden perään huutavat työnantajat joukkoirtisanovat surutta jo seuraavassa hetkessä. Pikakoulutuksella leivän syrjään kiirehtineet uhrataan ensimmäisenä.
  • Opiskele rohkeasti sitä, mikä kiinnostaa, mutta suhtaudu silti epäillen muotialoihin. Iskelmälaulajista, malleista, juontajista ja muista pintajulkkiksista on jatkuvaa ylitarjontaa. Ellet osaa kaupitella itseäsi aivan taivaallisesti, joudut todennäköisesti pettymään odotuksissasi. Kun julkkikset väittävät haastatteluissa tulleensa "löydetyiksi", he valehtelevat. Tosiasiassa lahjakkaimmatkin tekevät hartia- ja kyynärpäävoimin töitä päästäkseen parrasvaloihin esittämään vaatimatonta.
  • Vähemmän mediaseksikäskin työ voi olla antoisaa, kunhan siihen syventyy. Ainakin minä innostuvan usein vasta tehdessäni jotakin.
  • Varmista koulutuksesi laadukkuus: "Perähikiän ammattikorkeakoulun medianomina edessä on varma työttömyys", totesi eräs digitaalisen työn ammattilainen, kun pyysin häntä arvioimaan alansa työllisyysnäkymiä. Koska oppilaitokset saavat määrärahoja opiskelijamääriensä perusteella, ne kyhäävät vastuuttomasti muodikkaita, mutta työllistymisen kannalta toivottomia koulutusohjelmia.
  • Opiskele omaan tahtiisi. Älä usko niitä, jotka patistavat valmistumaan mahdollisimman nopeasti. Vain sopiva joutilaisuus tuottaa luovuutta. Anna aikaa myös toisille ihmisille ja elämän suurten kysymysten ihmettelylle. Voit luottaa "viisaiden" huolehtivan puolestasi siitä, että sinnittelet talouskasvaimen etäispesäkkeenä miltei seitsemänkymppiseksi. Tuolloin on jo aika myöhä pohtia elämän tarkoitusta.
  • Jos opiskelet työn ohella työnantajaa hyödyttäviä asioita, sovi tekeväsi se ainakin osin palkallisella työajalla.
Työsuhde
  • Selvitä itsellesi, miksi teet työtä. Onko työ sinulle "juttu" itsessään vai vain keino rahoittaa jotain itsellesi tärkeämpää tekemistä? Siteiden heikkous ja lyhytaikaisuus moderneissa instituutioissa on syy miksi esimerkiksi Harvard Business Schoolin professori John Kotter neuvoo nuoria työskentelemään "mieluummin organisaatioiden ulkopuolella kuin sisäpuolella". ". (ks. Sennett, 21)
  • Älä odota työnantajalta rakkautta. Työsuhde on perimmältään pelkkä hyötysuhde, vaikka kivaa olisikin. Se on voimassa vain niin kauan kuin sekä sinä että palkkaajasi siitä hyödytte. Rentona, hyvänä tyyppinä pitämäsi pomo irtisanoo sinut ensimmäisenä tuottamattomana hetkenäsi. Sen jälkeen häntä ei kiinnosta miten sinulle käy. Ole sinäkin itsekäs. Tee työsi kunnolla, mutta deittaile samalla muiden työnantajien kanssa. Työpaikkaa vaihtaessasi on luontevaa neuvotella paremmista ehdoista.
  • Vaihda työpaikkaa tasaisin väliajoin, jos se on sinulle mahdollista. Näin vältyt kaikkein näännyttävimmältä hiostamiselta. Onnistuminen työssä ei oikeuta hengähtämiseen vaan kohonneet ennätykset on päinvastoin ensi vuonna taas rikottava. Sisäänajettavana työntekijänä saat muutaman kuukauden perehtymiseen allokoitua armonaikaa kontrollisysteemeiltä.
  • Vaadi kunnon palkkaa. Älä tyydy kehuihin, työsuhde-etuihin tai kultakelloihin. Jos työ antaa sinulle ihmissuhteita, hyvän tiimin, kontakteja, oppimistilaisuuksia ja muutakin sisältöä elämään, nauti niistä, mutta pidä mielessäsi kaiken katoavaisuus. Vain raha mahdollistaa todellisen elämänhallinnan. Sen turvin voit perustaa perheen, ostaa asunnon, kouluttautua ja harrastaa kysymättä lupia keneltäkään.
  • Uusi työ on väistämättä elämistä jatkuvassa epävarmuudessa, erilaisten todennäköisyyksien ja mahdollisuuksien vaihtelevassa kentässä. Siedä vapauttasi, mutta uskaltaudu silti tarvittaessa valintoihin, nopeisiinkin. Onnellisuutta tutkineen professori Daniel Gilbertin mukaan avoinna olevien asioiden suuri määrä ei tee meistä onnellisia vaan pikemminkin päinvastoin. Ja jollet itse valitse, muut valitsevat puolestasi.
  • Liity työttömyyskassaan. Kaikki voi olla ohi nopeammin kuin uskotkaan.
Työ
  • Vaadi tehtäviä, joista saat edustavia työnäytteitä ja joita oppimalla pääset muuallekin töihin.´
  • Työssä ollessasi suhtaudu siihen vakavasti.. Kun havaiset ongelman, pyri ratkaisemaan se itsenäisesti tai yhdessä muiden kanssa. Ole (harkintasi mukaan) vaikeakin. Saat osaksesi arvostelua, mutta todennäköisesti myös yllättävääkin kunnioitusta. Jos kuitenkin menetät toivosi, yritä etsiä uusi työ, johon pystyt suhtautumaan vakavasti. Lepsuilu, ja kyynisyys siirtyvät helposti vapaa-aikaan myrkyttämään koko minuuttasi.
  • Torju nukkatieto. Suodata kaikkialta tulvivasta informaatiosta itsellesi tärkein (ks. Eriksen, 210). Prioriosoi, tai pakota esimiehesi priorisoimaan puolestasi. Älä hyväksy vastausta, että "kaikki on periaatteessa yhtä tärkeää".
  • Vaali hitautta. Pidä taukoja. Luovuus on taukojen tulosta. Tauot hyödyttävät lopulta työantajaakin. (ks. Eriksen, 220)
  • Vedä tietoisesti rajat joustavuudellesi ja pidä niistä johdonmukaisesti kiinni. Tiedota päätöksistäsi avoimesti esimiehille, työkavereille ja perheelle, jotta he tietävät missä mennään. Älä pidä rajojen vetämistä itsekkyytenä, äläkä ajattele siirtäväsi velvollisuuksiasi muiden hoidettavaksi. Ajattele pikemmin, että omia rajoja asettaessasi suojelet myös kykyäsi palvella muita (ks. Siltala, 283). Yllytä muitakin samaan. (Perheensä, muut ihmissuhteensa ja harrastuksensa hylkäävää työkaveria ei sitäpaitsi oikeasti pidetä hyvänä vaan outona tyyppinä, jolle naureskellaan takanapäin.)
  • Älä kuvittele ilmaisilla yli- tai kotitöillä saavuttavasi työnantajan vastavuoroista lojaalisuutta. Kyse on vain bisneksestä. Ylivertaisista ponnistuksistasi tulee valitettavasti vain normi, jota sinulta ja muiltakin aletaan odottaa vastakin, tehostamista tietysti unohtamatta.
  • Jos olet esimies ja bisneksesi jatkuvuus on sinulle tärkeää, älä palkitse palkattomista ylitöistä. Älä usko, että työntekijäsi tietävät itse parhaiten mitä haluavat. Todennäköisesti he vain pelkäävät potkuja ja uuvuttuaan etsivät itselleen uuden työn vieden sinulle tärkeää osaamista mennessään. Saata siis henkilökohtaisesti ulko-ovelle ne työntekijät, jotka jäävät norkoilemaan työpäivän jälkeen. Harkitse tarvittaessa kellokorttia.
  • Pyri suoraan asiakaskontaktiin. Henkilökohtaisten asiakassuhteiden avulla saat neuvotteluvaraa työnantajaasi. Saat haltuusi työntantajallesi tärkeää tietoa asiakkaiden toiveista, ja yrityksen "kasvoina" sinua on rivityöntekijää hankalampi saneerata. Eniten työnantajaasi pelottaa, että perustaisit oman yrityksen ja veisit asiakkaat mennessäsi. (ks. Siltala, 161)
  • Tutustu yleensäkin ihmisiin. Asiakkaisiin, työtovereihin, esimiehiin, alaisiin. Verkostojen merkitystä ei voi ylikorostaa. Yksin puurtaja syrjäytyy.
  • Vältä etä- ja osapäivätöitä. Saneeraaminen aloitetaan niin kaukaa työpaikan kahviautomaatista kuin suinkin. Sodassakin on helpompi tappaa, ellei vastapuolta tarvitse katsoa silmiin.
  • Jos olet nainen, horoskooppisi kehottaa yt-uhkan alla hankkimaan perheenlisäystä.
  • Sekaannu kaikkeen mahdolliseen. Ota iloisesti hoitaaksesi kaikki sinulle maan ja taivaan väliltä osoitetut tehtävät. Ylityöllistettyä harvemmin potkitaan pois. Päinvastoin, kun olet ujuttanut "lonkerosi" kaikkialle, olet työnantajallesi korvaamaton, tai olet ainakin onnistunut luomaan sellaisen vaikutelman (kukaan kun ei oikein enää tiedä missä kaikessa olet mukana). Parhaassa tapauksessa voit valita runsaudesta kiintoisimmat hommat, ja delegoida rutiinit kiitollisille, irtisanomista pelkääville kollegoillesi. (Tämän mainion vinkin sain eräältä isossa it-yrityksessä muutamat yt-neuvottelut kokeneelta ammattilaiselta.)
  • Jätä jälkeesi niin sekavat dokumentit, että olet niiden tulkitsijana korvaamaton. (Tämän ohjeen sain eräältä uusmedia-alan kouluttajalta jo 1990-luvulla.)
  • Älä tyydy flirttiin, vaan ryhdy raivokkaasti etsimään uutta työnantajaa, jos tekemisiäsi ryhdytään vakavammin arvoimaan, mittaamaan tai "tehostamaan". "Helpottamisen" verukkeella tehtävillä toimilla työnantaja pyrkii palastelemaan työsi mitattaviksi osiksi, jotka kuka tahansa, esimerkiksi intialainen, kiinalainen tai kone, voi tehdä sijastasi halvemmalla. Mekanisaatio on saavuttamassa sinut, joten pidä kiirettä. Hyväuskoinen odottaja päätyy kiihtyvän hiostuksen ja yt-neuvottelujen kujanjuoksun loppuunpolttamana mittailemaan katuja sellaisella portfoliolla, ettei enää pysty myymään itseään muualle.
Työn ulkopuolella
  • Jos olet perheellinen, aseta perhe pomon ja asiakkaankin edelle. Perhe ei ole vapaa-ajan harrastus.
  • Pidä yhteyttä niihinkin ystäviisi ja sukulaisiisi, joista ei sinulle ole hyötyä, mutta joille itse olet tärkeä.
  • Nauti elämästä tässä ja nyt. Suhtaudu epäillen "realisteihin", jotka kehottavat hyväksymään nykyhetken mielettömyydet tulevan onnen hintana. Sosialismissa vain reaaliversio osottautui todelliseksi. Kapitalismi tarjoaa loputonta muutosta vailla levon hetkeä.
  • Nauti elämästäsi tässä ja nyt, kohtuudessa. Kouluttautuminen, säästäminen ja maltillinen osakesijoittaminen ovat fiksusta tapoja sijoittaa tulevaisuuteen. Vain velaton on oikeasti vapaa ja vain pääomatuloilla eläjä voi saavuttaa aidon elämänhallinnan.
  • Suo itsellesi työstä täysin vapaata aikaa, jolloin et lue sähköpostiasi tai vastaa työpuheluihin.
  • Itketä lapsiasi antamalla heille tavaran sijaan aikaasi. Älä kuvittele, että pieni superkuluttajasi kiittäisi aikuistuttuaan sinua siitä, että ajoit itsesi loppuun heidän tavaroidensa takia. Vertaisyrhmänsä hyväksyntää kuluttamalla kärttävä ja maksamisen sinulle ulkoistanut teini on lapsi, jolle sinun pitää aikuisena määritellä rajat. Koulu tai ainakaan mainosmies ei tee sitä puolestasi.
  • Älä tee vapaa-ajasta suorittamista. Monia vapaa-aika tuntuu stressaavan työtä enemmän, ja työhön tullaan lepäämään. Edes lasten ei tarvitse joka ilta harrastaa. Oma minuus ja ajattelu kehittyvät paremmin, kun virikkeitä tasapainottaa niiden sulattelun mahdollistava joutilaisuus. (Tosin esimerkiksi Kallion ilmaisutaidon lukio Helsingissä näyttää julistavan oppilasvalintaperusteissaan, että voimme yltää luovuuteen vain kaikkiaikaisesti touhuamalla)
  • Mökkeile tai puuhaile muuten vain omiasi. Norjalainen sosiaaliantropologi Thomas Hylland Eriksen pitää pohjoismaista mökkielämän mallia niin mainiona innovaationa, että se pitäisi tehdä tunnetuksi kaikkialla. Eriksen tekee huomion, että monet ihmiset ovat tavattoman aikaansaapia tällaisessa ympäristössä, jossa kuukauden ajan syödään kun nälättää ja nukutaan kun väsyttää, eikä seuraava hetki ole koko ajan tönimässä nykyhetkeä tieltään. (ks. Eriksen, 221 - 222) Uskon vastoin "tehostajien" käsityksiä myös, että myöhäinen koulunaloittamisikämme selittää PISA-tutkimusten hyviä oppimistuloksia ja lopulta myös taloudellista menestystämme.
Lähteet:
Eriksen, T. (2003) Hetken tyrannia. Helsinki. Johnny Kniga.
(Alkuteos: Tyranny of the Moment: Fast and Slow Time in the Information Age. 2002).
Gilbert, D. (2007). Stumbling on Happiness. Random House Inc.
Sennett, R. (2002). Työn uusi järjestys. Miten kapitalismi kuluttaa ihmisen luonnetta. Tampere. Vastapaino.
(Alkuteos: The Corrosion of Character. 1999)
Siltala, J (2004) Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Muutokset hyvinvointivaltioiden ajasta globaaliin hyperkilpailuun. Helsinki. Otava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti