perjantai 22. huhtikuuta 2011

Barbaarien invaasio?

Vaalien jälkeisenä yönä en tahtonut saada unta. Kansa oli sanonut sanansa, joka ei ollut toivomani, eikä ihan odottamanikaan.

Natsikortti tunki katkonaisiin uniini. Yhteydet 1930-luvun Eurooppaan pelottavat. Tuolloinkin suuri joukko ihmisiä tunsi pettymystä. Tuolloinkin helppoja vastauksia tarjoava vahva johtaja haastoi eksyksissä olevat vanhat valtiaat. Tuolloinkin haastaminen tapahtui laillisissa vaaleissa. Tuolloinkin johtaja korosti kansallisuusaatetta ja lietsoi vihaa rahavaltaa (ent. juutalaiset, nyk. suomenruotsalaiset) kohtaan. Tuolloinkin puolue tuomitsi "postmodernit" kokeilut rappiotaiteena ja tarjosi tilalle herooista kansallismielisyyttä.

Olen tietysti epäoikeudenmukainen. Perussuomalaisia ei mitenkään voi verrata natseihin, ja vielä vähemmän ihmisvihasta irti sanoutuvaa Soinia Hitleriin. Maailman, tai edes Karjalan, valloittamisen sijaan perussuomalaiset pyrkivät palaamaan Suomeen, jota ei koskaan ollutkaan. Perussuomalaisessa utopiasssa profeetta Timo on johtava unohdetun kansansa takaisin äidin kohtuun, jossa kukaan tai mikään ei voi sitä häiritä.

Tilanne on muutenkin toinen. Elämme, ainakin nyt ennen euron romahtamista, mittakaavaltaan paljon 1930-lukua pienempää aikaa. Silmittömään hulluuteen suistumiseen vaadittaisiin keskiluokan romahdus. Riittävän monien olisi menetettävä riittävän paljon, jotta he olisivat valmiit takertumaan mihin tahansa omaa ahdistustaan helpottavaan selitykseen.

Seuraavan neljän vuoden odottaminen masentaa minua silti. Lisäarvoa tuottavan luovuuden sijaan saamme tiukempaa valvontaa rajoilla, virastoissa ja todennäköisesti työpaikoillakin. Maailman parhaat aivot alkavat pitää Suomea kyräilevänä ja sisäsiittoisena tuppukylänä, mikä sekin taannuttaa taloutta. Perustulon sijaan suosimme risusavottojen kaltaista tempputyöllistämistä. Ilmastonmuutoksesta emme piittaa. Ehkei kohta ole varaakaan.

Toivottavasti sentään vältämme yleiseen kaaokseen. Hallitukseen todennäköisesti nousevat perussuomalaiset ovat vaaliohjelmaansa myöden hajanainen porukka. Puolueen nimeen vannovia euroskeptikoita, maahanmuuttokriitikoita, homofoobikkoja, rötösherrajahtaajia tai muuten vain oman elämänsä hallinnan menettämistä pelkääviä kansalaisia yhdistää oikeastaan vain nykymenon vastustaminen. Monet perussuomalaisten 39 edustajasta tapaavat toisensa vasta eduskunnassa. Työhön perehtyminen vie aikaa, ja ainakin aluksi Timo Soini käyttänee yksin useimpien edustajien ääniä.

Koulutus ei tee kenestäkään viisasta, eikä ainakaan rehellistä. Työ opettaa tekijäänsä, kunhan tekijä on riittävän nöyrä ja avoin oppimaan uutta. Martti Ahtisaarelta kysyttiin muistaakseni vuosia sitten, onko mieltä järjestää vaaleja Namibiassa, jossa suuri osa kansasta on luku- ja kirjoitustaidotonta. Ahtisaari vastasi viisaasti, että vaalit voidaan hyvin järjestää koskei lukutaidottomuus tee ihmisistä tyhmiä.

Vauhtia, vaarallisia ja vähän koomisiakin tilanteita tuskin silti ainakaan hetkeen puuttuu. Useimmat uudet edustajat ovat kokemattomia, eikä päteviä avustajiakaan suurelle joukolle ihan helposti löytyne.


Alkuperäinen, Tyko Sallisen vuonna 1918 maalaama Jytkyt. Ei ihan kansallisromanttista tyyliä, mutta kuitenkin...
Jo vaalivalvojaisissa saimme esimakua. Kun Uudenmaan piirin puheenjohtaja Pietari Jääskeläinen moitti nykymenoa ja hehkutti "Urkin" 1970-luvulla työttömyyden takia kokoon runnomaa hätätilahallitusta, perussuomalaisten kantaisä Veikko Vennamokin lienee pyörähdellyt haudassaan. Ajatus vaikkapa kulttuuriministeri Kike Elomaasta ei enää tunnu mahdottomalta. Onneksi maisterisjätkä Soini sentään tarttui sivistystehtäväänsä rivakasti ja valitsi vaalivoittoaan symboloivan iskusanansa jytky puolueohjelmassa mainittujen ylevien kansallisromantikkojen sijaan "rumista" maalauksistaan tunnetulta Tyko Salliselta.

Viikolla tapahtui onneksi jotain, minkä vuoksi perussuomalaisten vaalimenestys surettaa minua jo vähemmän. Katsoin Ryhmäteatterin suomalaista demokratiaa käsittelevän Eduskunta-näytelmän. Esitys jakoi Suomen kahtia.

Ensimmäisellä puoliajalla köyhät köyhtyivät. Autenttisin puheenvuoroin käytiin läpi se, miten Sata-komitea päätyi vuosisadan perusturvauudistuksen sijaan vain perinteiseen tapaan leikkaamaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevien nuorten perusturvaa. Poliitikot esitettiin typeryksinä, mutta sentään idealisteina, joiden synti oli lähinnä arjesta irtautuminen.

Toisella puoliajalla rikkaat saivat lisää rahaa. Poliitikot muuttuivat hyväntahtoisista idiooteista korruptoituneksi konniksi. Matti Vanhasen lautakasasta edettiin autenttisin puheenvuoroin suomalaisen hyvän veljeyden ja harmaan talouden ytimeen. Ravintola- ja rakennusbisnestä suurempi Saatana on ohjaaja Susanna Kuparisen mukaan valmisteilla oleva hallintarekisterilakiuudistus, joka tekisi Suomesta suoranaisen veroparatiisin. Lain myötä viranomaiset tai media eivät enää voisi valvoa sijoitustoimintaa, mikä tekisi verojen maksamisesta käytännössä vapaaehtoista. Pääomatuloveroa jäisivät maksamaan lähinnä vain piensijoittajat ja pieniä vuokratuloja saavat vuokranantajat. Onnellisena sivutuotteena myöhempien aikojen Juhantalojen ja Sundqvistien kytkökset jäisivät selvittämättä.

Ne jotka eivät voi nähdä itse näytelmää, kannattaa lukea Jari Hanskan ja Kari Sihvosen samansisältöinen artikkeli Voima-lehdestä.

Näytelmässä ei esiinny ainuttakaan perussuomalaista, vaikka tuoreimmat dokumentit ovat maaliskuulta. Tämä tekee minut toiveikkaaksi. Ehkä jytky onkin hyvä asia. Ehkä asiantunteviakin poliitikkoja on hyvä vaihtaa tasaisin väliajoin, jopa selvästi huonompiin. Pitkä vallassaolo, jollei varsinaisesti korruptoi, niin ainakin synnyttää vakiintuneen verkoston tai hovin, joka hoitaa asiat vakiintunein menoin, oman kulloisenkin ainoan totuutensa mukaisesti.

Uudet perussuomalaiset kansanedustajat ovat kokemattomia ja osin epäpäteviäkin. Korruptoituneita he eivät silti ole. Ainakaan hetkeen. Ihminen on makealle perso karvaton nisäkäs jäsenkirjan väristä riippumatta, ja perussuomalaisetkin oppivat "maan tavan" muiden lailla. Vallan vaihtuessa hämärämiehet joutuvat silti näkemään vaivaa palauttaakseen verkostonsa. Sitä edeltävästä ajasta voisi parhaimmillaan tulla perussuomalaista maailmankuvaa raikkaampi. Toivottavasti perussuomalaiset käyttävätkin ainakin osan etsikkoajastaan solmioon sonnustautuneiden oikeiden rosvojen jahtaamiseen sen sijaan että kävisivät vain pakolaisten, kerjäläisten, päihdeongelmaisten, mielenterveysongelmista kärsivien, syrjäytyneiden nuorten ja muiden itseään heikompien kimppuun. Ainakin politiikan kieli selkenee, kun Soini rynnii hallitukseen oven läpi menokehykset kaulassaan.

Perinteinen eliitti on tekemisillään ja ennen kaikkea piittaamatta jättämisillään avittanut perussuomalaisten nousua. Kiihtyvä maailmanlaajuinen muutos, johon osallistumiselle emme ole saaneet vaihtoehtoa, on lisännyt vaurauttamme kokonaisuutena ja tarjonnut rikkaille ja osaaville lisää mahdollisuuksia niin työssä kuin vapaallakin. Ketään ei jätetä -periaate pääsi Mari Kiviniemi-Antoinettelta ja kumppaneilta kuitenkin unohtumaan, ja heikoimmat ovat saaneet etsiä paikkaansa leipäjonosta miten ovat taitaneet. Eivät perussuomalaisetkaan keskikaljabaarien tai metsien miehiä saaneet uurnille. Äänestysprosentti nousi lopulta vain vähän. Sen sijaan kasvavaa, putoamista omista ponnisteluistaan huolimatta pelkäävää sinnittelijöiden joukkoa perussuomalaisten protesti puhutteli.

Ymmärrän kyllä eliittiäkin. Kukaan ei hakeudu itseään tyhmempään seuraan, ellei ole ihan pakko. Koulutetun eliitin on helppo nähdä populismin läpi. Se ymmärtää, että perussuomalaisin keinoin jaettava vain vähenisi, ja köyhät köyhtyisivät entisestään. Miksi kenenkään siis pitäisi vaivautua kuulemaan ilmastonmuutosskeptikon, periaatteellisen euroepäilijän, maahanmuuttajakriitikon tai homofoobikon katkeraa paasausta? Tai jonkun tyypin, jonka mielestä Taistelevat metsot on ihan oikeasti ylittämättömän mestariteos. Laatuviinein ryyditetty ironinen illanvietto elämän vivahteita ymmärtävien Facebook-kavereiden kanssa houkuttelee raskaan työpäivän jälkeen paljon enemmän.

Houkuttelevaa olisi myös jättää uudet edustajat kohtaamaan maailman monimuotoisuus omin avuin. Ilkkua sitten näiden luovaa taloutta ja postmodernia taidetta ymmärtämättömien pökkelöiden kömpelöä kompastelua kohti vääjäämätöntä katastrofia.

Ironiset lohkaisut eivät kuitenkaan auta yhtään niitä, joilla oikeasti on hätä. Jospa kerrankin viitsisimme, näkisimme vaivaa myös heikoimpien auttamiseksi? Olemmeko me lopulta itse parempia vai vain onnekkaampia? Tai edes turvassa putoamiselta?

Mistä sitäpaitsi on lähtöisin se eliitin (erittäin laajasti ajatellen minunkin) kyky edes vähän ymmärtää maailman mekanismeja? Ainakin omia opintojani ovat olleet rahoittamassa myös vähän koulutusta saaneet, joille saatankin olla palveluksen velkaa. Toisissa olosuhteissa olisin itsekin saattanut äänestää perussuomalaisia, kuten kauhukseni kuulin läheisen sukulaiseni tehneen. Valintamme taitavat olla lähes olosuhteidemme summa.

Rehellisissä vaaleissa valitut edustajat ansaitsevatkin tukemme. Vaalitulos velvoittaa erityisesti tällä kertaa sietämään tyhmänäkin pitämiämme mielipiteitä. Hyväksyä ei tarvitse, eikä itse persuuntua. Suhde perussuomalaisuuteen säilyy väistämättä monin tavoin epäsymmetrisenä hoitajan ja hoidettavan suhteena. Hoitosuhteen on kuitenkin perustuttava alentumisen sijaan rakkaudelle, jota ilman emme voi voittaa katkeruutta. Ollilan brändityöryhmä olisikin voinut antaa meille vielä yhden tehtävän: on kuultava niitäkin, joista emme hyödy ja joiden seurassa emme edes viihdy.

4 kommenttia:

  1. Persulaisuus on trendikästä, sitä ei käy kieltäminen. Tuulipuku tulee kansallispuvun asemaan ja Soinilaiset sananparret kanonisoidaan Suomen kansan uuteen Kalevalaan.

    VastaaPoista
  2. Tyypillinen Persujen mollaushajatelma, jota netti ja tv on täynnä tällä hetkellä. En ymmärrä miten Persut saavat noin paljon paskaa niskaansa? Esimerkki: Uudet perussuomalaiset kansanedustajat ovat kokemattomia ja osin epäpäteviä. No mitäs ne Kokkareiden, Demareiden ja Keskustan uudet kansanedustajat ovat? Kokeneita ja päteviä? Sylettää tämänkaltainen hössötys. Annetaan heidän näyttää mitä osaavat ja jäkätetään sitten jos on aihetta.

    VastaaPoista
  3. Hei, näin juuri tehdään! En tosiaan halunnut mollata.

    Ei se uusi perussuomalainen edustaja ole sen epäpätevämpi kuin uusi kepulainen, demari tai kukaan muukaan. Mielestäni on myös hyvä valita nimenomaan niitä epäpäteviäkin, jotka sitten työssä pätevöityvät. Näin sitoutetaan vastuuseen uusia ihmisiä, mikä on yhteisön eheyden kannaltakin hyvä asia.

    Valitsemalla uusia puolueita ja kasvoja vältymme myös hyvä veli -kerhoilta, joissa sama klikki junailee asioita mieleisellään tavalla vuodesta toiseen. Yritin tätä kirjoituksessani korostaa, ilmeisen puutteellisesti.

    Päättelit ihan oikein etten kannata perussuomalaisten politiikkaa. Haluan kuitenkin laillasi, että vaalien tulosta kunnioitetaan. Epäilyni liittyy pelkästään kerrallaan valittujen uusien perussuomalaisten edustsajien suureen määrään. Puolueella ei siinä yhteydessä ole mitään väliä.

    VastaaPoista
  4. Ja te Persuja kritisoivat ihmiset luulette, että suomenkansalaiset ovat rikkaita... Te kokoomuslaiset, kultalusikkaperseessä syntyneet, ketkä eivät köyhyyttä ole ikinä nähneetkään voi pitää turpansa kiinni ja muuttaa Kreikkaan.. Alkaa pikkuhiljaa silloin teillekin sisäfile muuttua makaroniksi.

    VastaaPoista