Pelkkä protestanttinen työetiikka ei itsessään riittänyt synnyttämään teollista vallankumousta 1700-luvun Euroopassa. Tarvittiin myös uudenlaista tietoa ja tämän tiedon soveltamista. Euroopassa oli jo 1100 - 1200 -luvuilla syntynyt riippumaton yliopistolaitos. Uskonnolliset ja poliittiset vallanpitäjät olivat aluksi suvainneet auktoriteetteja kumartamatonta järkeilyä ja kokeiden tekemistä vain siksi, etteivät he kyenneet niitä lopettaakaan. Tieto virtasi vähitellen painokoneiden ja valtamerimatkailun myötä. Eurooppalaiset kehittivät tieteellisen tutkimuskulttuurin, ja vuodesta 1500 lähtien se tuotti valtavasti käytännön tietämystä.
Navigointi ja tähtitiede kehittyivät ensin. Tykistölle hyödylliset fysiikka ja ballistiikka seurasivat, ja hitaammin perässä tulivat lääketiede, kasvitiede, kemia ja muut luonnontieteet. Vähitellen nämä tieteet tuottivat käytännön etuja sotimisessa, maataloudessa, kaivostoiminnassa, metallurgiassa ja muillakin aloilla. Erityisesti tieteen sotilaalliset sovellukset alkoivat 1500-luvun lopulla tehdä pienistäkin eurooppalaisista valtioista yhä mahtavampia. (ks. McNeill, 276 - 279)
Länsieurooppalaiset tyytyivät aluksi luomaan meri-imperiumeja, joiden valta ei juurikaan ulottunut laivatykkien kantamaa pidemmälle (McNeill, 350). Fossiilisten polttoaineiden käyttöönoton myötä protestanttinen työetiikka osoitti kuitenkin tehokkuutensa. Kun puuta poltettaessa oli saatu käyttöön vuosisatojen, ja turvetta poltettaessa vuosituhansien energiavarastot, hiilen energiavarastojen kertyminen oli kestänyt maailmankausia. Hiilirikkailla alueilla höyrykoneen hyödyntäminen merkitsi väestön kasvupyrähdyksestä huolimatta sitä, että ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa joukkoköyhyys voitiin välttää. (ks. McNeill, 340 - 341)
Höyrylaiva ja rautatie käynnistivät liikenteen vallankumouksen. Ne tekivät jättimäisistä tuotantomääristä taloudellisesti kannattavia, sillä muita laadukkaammille ja halvemmille tuotteille löytyi ostajia kaikkialta maailmasta. Tehdasteollisuus vei kehräämisen, kutomisen ja muun käsityön pois kylistä, mikä teki niistä aiempaa riippuvaisempia pelkästä maataloudesta, ja siten vähemmän omavaraisia. (ks. McNeill, 322-323, 365)
Lennätinkaapelit tekivät puolestaan imperiumin rakentamisesta ja hoitamisesta paljon helpompaa. Tietoliikenteen nopeutuminen mullisti kaupankäynninkin, kun lennätintä käyttäneet liikemiehet ja sijoittajat pystyivät tekemään pikavoittoja. Myös kultakantaan siirtyminen helpotti sijoituspääoman nopeaa virtaamista. (ks. McNeill, 321, 385)
Tavallisen ihmisen elämä ei silti välttämättä helpottunut. Varhaisen teollistumisen ja maataloustuotteiden kysynnän lisääntymisen myötä orjuus ja maaorjuus lisääntyivät merkittävästi etenkin Amerikan mantereella ja Itä-Euroopassa (McNeill, 371). Parantuneen tiedonvälityksen aiheuttama moraalinen närkästys ja kapinoinnin aiheuttamat kustannukset auttoivat kuitenkin vähitellen poistamaan orjuuden. Maalta kaupunkeihin ja usein vieraisiin maihin onneaan etsimään lähteneiden ihmisten mahdollisuudet sopia työehdoistaan olivat kuitenkin hyvin puutteelliset.
Teollistuminen muutti työn luonteen lopullisesti. Ihmiset siirtyivät maanviljelyä hallitsevasta päivien ja vuodenaikojen luonnollisesta rytmistä kellon määräämiin työaikoihin (ks. McNeill, 365). Työ oli raskasta, likaista, mekaanista ja usein vaarallistakin. Vaikka työpäivät saattoivat venyä kuusitoistatuntisiksi, palkka ei riittänyt vapauttamaan työläistä köyhyydestä. Kontrollin helpottamiseksi työ organisoitiin tehdashalleihin. (Siltala, 24) Työnantajat palkkasivat tehtaisiin usein mieluummin naisia ja lapsia, sillä heidän arveltiin taipuvan kuriin paremmin. Näppärien sormiensa ansiosta he olivat myös miehiä etevämpiä monissa tehtävissä. Tehdastyöläisillä oli yleensä hyvin tarkasti rajatut tehtävät. Toisin kuin perheenjäsen maaseudulla, työläinen voitiin helposti korvata jollakulla toisella, jos hän joi liikaa tai teki töitä laiskanlaisesti. (ks. McNeill, 355 - 366)
Yhdysvaltalainen insinööri Frederick Winslow Taylor vei kehityksen huippuunsa. Hän purki työn yksittäisiin vaiheisiin, mittasi tieteellisesti tehokkaimmat liikeradat ja kokosi tuotantoprosessin uudestaan niin, että tuotannon luova salaisuus siirtyi johdon haltuun traditionaalisten mestareiden hallusta. Ei tarvittu enää itsenäisen talonpojan kokonaisvaltaista otetta, vaan ajattelu jäi johdon huoleksi. Työstä tehtiin vain mekaanista toimeenpanoa ja työntekijästä ajatukseton "ihmiskone". Kun työntekijät eristettiin tuotteistaan, syntyi Juha Siltalan mukaan eristettyjen mutta samanlaisten yksilöiden massayhteiskunta. Työn käsite sen nykyisessä merkityksessä vakiintui 1880-luvulla yhdistämään kansallisvaltion ja yksilöllisen identiteetin. Kansakunnan voimaa mitattiin työteholla ja bruttokansantuotteella, yksilön laatua työllä, työkyvyllä ja työllisyydellä. (Siltala, 24 - 26)
Teollista työtä symbolisoi liikkuva kokoonpanolinja, joka teki tuotannosta nopeampaa ja halvempaa. Henry Ford asensi ensimmäisen sähköisen kokoonpanolinjan autotehtaalleen jo vuonna 1912. Hänen työntekijänsä inhosivat sitä, ja hän joutui maksamaan korkeampaa palkkaa pitääkseen heidät. Vaurastumisen ansiosta työntekijästä saattoi kuitenkin tulla myös asiakas: kahden kuukaudenn palkalla hän pystyi ostamaan itselleen T-mallin Fordin. Kun miljoonista työntekijöistä tuli kuluttajia, yritykset saattoivat valmistaa yhä suurempia tuotantosarjoja, mikä laski kuluja entisestään. (McNeill, 438)
Hallituksille olisi yleensä riittänyt armeijan nykyaikaistaminen. Muita yhteiskunnallisia muutoksia ne pyrkivät välttämään. (McNeill, 361 - 363) Uudistamiseen vaadittiin kuitenkin aseteollisuutta, rauta- ja terästeollisuutta, tehdastyöläisiä ja useimmissa tapauksissa korkeampi koulutustaso ja tiedon vapaampi kulku. Kun teollistumisen alkuvaiheessa tärkeimmät uudistukset olivat syntyneet sulattamoissa, kaivoksissa tai tehtaissa työskennelleiden ihmisten kokeiluista, järjestäytyneen tiedeyhteisön rooli alkoi nyt vähitellen kasvaa. Myös suuryritykset alkoivat perustaa omia tutkimusosastojaan. (McNeill, 346 - 347)
Rahvaan sivistämisessä piili kuitenkin vaaransa. Työläisten raskas arki loi kysyntää erilaisille uskonnollisille ja kumouksellisille opeille, joista vaikutusvaltaisin oli marxismi. Saksalainen filosofi ja lehtimies Karl Marx visioi historiaa vääjäämättömänä prosessina, jonka lopuksi työläiset tekisivät vallankumouksen ja lopettaisivat kapitalistien ja kuninkaiden vallan. Alkaisi uusi tasa-arvon ja sopusoinnun aikakausi, kommunismi. (McNeill, 366)
Ranskan vallankumouksen edistämä ajatus valtiosta kansan tahdon ilmauksena vähensi kuitenkin kumouksen uhkaa. Nationalismi, solidaarisuuden tunne sellaisten ihmisten kesken, jotka uskovat muodostavansa kansakunnan, teki hallitsemisesta helpompaa. Tässä mielessä se toimi kuten uskonnot jo kauan: se sai hallittavat tyytymään kohtaloonsa. (McNeill, 335) Kehitys teollistumisen ydinalueilla tapahtuikin etupäässä rauhanomaisesti. Työläiset tekivät raskasta työtä epämiellyttävissä oloissa pienellä palkalla, mutta kun tehdastyöläiset järjestäytyivät ammattiliitoiksi, olot paranivat. Työläisten liitot painostivat työnantajat taipumaan turvallisempiin työoloihin, lyhyempiin työpäiviin ja korkeampaan palkkaan, mikä vähensi huomattavasti työläisten vallankumousintoa. (McNeill, 367) Tosin kävi Venäjällä ja Kiinassa, jossa Marxin opin tulkinnat pääsivät 1900-luvulla voitolle.
Teollistumisen jatkuessa lukutaidosta ja peruskoulutuksesta oli entistä enemmän hyötyä, joten yhä useammat tavoittelivat niitä, ja monet katsoivat asiakseen myös tukea koulutusta. Ensimmäistä kertaa historiassa miljoonat lapset viettivät useita vuosia koulunpenkillä oppien lukemaan ja kirjoittamaan, rakastamaan isänmaata (tai emämaata) ja alistumaan perheen ulkopuolisten ihmisten pitämään kuriin. Lapsityön kiellon myötä lapsista oli taloudellisesti enemmän haittaa kuin hyötyä, joten vanhemmat hankkivat vähemmän lapsia. Tämä muutti huomattavasti naisten elämää, johon ilmaantui uusia vaihtoehtoja ja joutavuutta. (McNeill, 367 - 368)
Maailman yhteiskuntien ja talouksien nopea yhdentyminen sai monet olettamaan sotien loppuneen. Toisin kuitenkin kävi. Ensimmäinen maailmansota keskeytti globalisaatiokehityksen. Sodan jälkeen omavaraisuudesta tehtiin ensisijainen tavoite. Kansallisuusaate kukoisti. Totalitarismi kiehtoi luvatessaan puskuria heilahtelevia kansainvälisiä markkinoita vastaan. Vuoden 1929 pörssiromahdus lisäsi sen suosiota. Valtiot tuhosivat maailmantalouden yrittäessään pelastaa itsensä. Ne asettivat tulleja, kiintiöitä ja muita esteitä kaupalle. Samalla valtioista tuli laajentumishaluisia, eritoten niistä, joilla ei ollut merentakaisia alueita. Lopulta suuri osa maailmaa suistui uuteen sotaan. (ks. McNeill, 424 - 429)
Toisen maailmansodan päätyttyä Yhdysvalloista tuli ensimmäinen maailmanlaajuinen supervalta. Sen johdolla globalisaatio pääsi uudelleen vauhtiin. Yhdistyneiden kansakuntien ja muiden kansainvälisten järjestöjen avulla pyrittiin hillitsemään nationalismia, autarkiaa ja militarismia. Maiden sisäpolitiikka suunniteltiin pehmentämään iskuja, joita kansainväliseen talouteen osallistumisesta seurasi. Yleensä sitouduttiin täyteen työllisyyteen/tai työttömyysturvaan, eläkkeisiin sekä tukiaisiin maanviljelijöille ja joillekin alkutuotannon aloille. (ks. McNeill, 437, 439) Juha Siltala pitää sodan jälkeen alkanutta ja 1970-luvun loppupuolelle jatkunutta aikakautta työntekijän kannalta kulta-aikana. Hän esittää, että tällöin nimenomaan vallankumouksen uhka loi markkinatalouden ja demokratian yhdistelmän, ei markkinoiden oma laki. Porvariston valmius integraatiopolitiikkaan ja sosialidemokraattien valmius reformistiseen hallituspolitiikkaan kumpusivat pitkälti kommunismin pelosta. Kommunismi paransi siis työläisten asemaa siellä missä se ei vallinnut. Vastaavasti liberalismi katosi kuvasta puoleksi vuosisadaksi. (Siltala, 46)
Toisen maailmansodan jälkeistä taloudellista nousukautta ja työntekijöiden aseman parantumista käsittelen seuraavassa kirjoituksessani.
Lähteet:
McNeill, J.R. & McNeill, W.H. (2005). Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan. Jyväskylä. Vastapaino.
(Alkuteos: The Human Web. A Bird's-Eye View of Worls History. 2003).
Siltala, J (2004) Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Muutokset hyvinvointivaltioiden ajasta globaaliin hyperkilpailuun. Helsinki. Otava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti