En haikaile isäni Suomeen.
Hänen ikäpolvensa miehet urakoivat kyllä itselleen talon, mutta monelta jäi kiireessä sirkkeliin sormi tai useampia. Koulukaverini isä piteli Mazdansa rattia pelkällä koukulla. Monen talon hintaan lisättiin myöhemmin myös sydänvika. Isäni ei ole eläkkeelle päästyään töihin kaivannut. Kertoo joskus näkevänsä painajaisia.
Myös oman työurani alusta muistan vittumaiset pomot, epäselvät ohjeet, väsyttävän vuorotyön, palelun, hikoilun, puuttuvat suojavarusteet, humalahakuisen vapaa-ajan. Toki hyviäkin hetkiä.
En tunne nostalgiaa, mutta haluan ymmärtää mikä muuttui. Uskon, että talous. Talous ja teknologia.
Humanistina ymmärrän taloutta huonosti. Keskeytin kansantaloustieteen peruskurssin aikanaan kahdesti. Kolmannella kerralla läpäisin. Vaisto motivoi. Jotain isompaa oli pakko olla tekeillä, kun pieni hilanvitkutinkin saattoi kaupassa maksaa maltaita. Oli vuosi 1990 ja käynnissä nousukauden viimeinen saalistus.
Vaistoani tottelen nytkin. Käsittelen taloutta jatkossa vain ymmärtääkseni, en julistaakseni. Uskon, että syrjähypyn jälkeen voin palata viisaampana varsinaiseen teemaani, eli pohtimaan sitä mitä työlle on tapahtumassa. Asiantuntevammat kommentoikaa, jos eksyn talousmetsään!
Eli jotain tällaista varmaan tapahtui: Höltynyt säätely yhdistettynä kehittyvään teknologiaan teki rahan ansaitsemisesta paljon helpompaa rahoitusmarkkinoilla kuin kaupan parissa. Tietoliikenne ja verkottuneet tietokoneet mahdollistivat välittömät kaupat kaikkialla maailmassa nimellisin kustannuksin (McNeill, 457). Maailman pääomavirtojen arvo satakertaistui vuodesta 1975 vuoteen 2000, eli se kasvoi tuhannella prosentilla 25 vuodessa (Eriksen, 140). 1990-luvun lopulla valuuttamarkkinoiden yhden viikon kaupankäynti vastasi jo Yhdysvaltain vuosittaista bruttokansantuotetta. Maailmalla päivittäin vaihtuneesta 1300 miljardin dollarin summasta vain 5 miljardia käytettiin tavaroiden ja palveluiden maksuun, loput valuutta- ja osakekeinotteluun (Siltala, 91). Globaaleilla markkinoilla investoijista tuli keskeisiä toimijoita. Heidän tuomionsa ratkaisevat yritysten ja projektien elämän ja kuoleman. He ovat myös käyneet malttamattomammiksi. Varhaiskapitalisti odotti pääoman tuottoa seuraavaan sukupolveen, 2000-luvun riskisijoittaja vaatii tulosta jo seuraavalla vuosineljänneksellä.
Uusi liberalismi poikkeaa filosofi Tuomas Nevalinnan ja historioitsija Jukka Relanderin mielestä merkittävällä tavalla vanhasta. Kun Adam Smith halusi suojata taloudellisen vaihdannan alueen valtion liialliselta sekaantumiselta, uusliberaalit kohottavat idealisoidun markkinakäyttäytymisen kaiken rationaalisen toiminnan malliksi. Kaikki elonpiirit valtionhallinnosta urheiluun, taiteeseen ja rakkauteen tulee mieltää talouden mallin mukaan - vaihtona, tuotantona, keskinäisenä hyödyn motivoimana kauppana. (ks. Nevanlinna, 80 - 82, 157 - 161) Siinä missä vielä 1970-luvulla pelättiin valtion tunkeutuvan markkinoiden alueella, ovat markkinat sittemmin alkanut uhata valtiota (ks. Siltala, 361). Etenkin pienissä maissa pääoman kyky siirtyä hetkessä muualle rajoittaa merkittävästi mahdollisuuksia tehdä itsenäisiä päätöksiä. Yritykset saattavat kilpailuttaa valtioita: niitä kiinnostavat alhaiset palkkakulut, suotuisa kauppapolitiikka, verohelpotukset tai mahdolliset muut tukiaiset. Koulutuksen tai terveydenhuollon kaltainen voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen toiminta joutuu ongelmiin kamppaillessaan samoista pääomista huipputehokkaiden pörssiyhtöiden kanssa. Tämä merkitsee monesti irtisanomisia, yhteiskunnallisten menojen leikkaamisia ja muita kivuliaita toimenpiteitä. Valinta on usein tehtävä pääoman paon tai kansalaislevottomuuksien välillä.
Taloudesta on Nevanlinnan ja Relanderin mukaan vähitellen kehittynyt kaiken muun sisälleen kietova elinpiiri, jolla on valta rakenteistaa muut elämänalueet näköisekseen. Myös työväenliike on myötävaikuttanut muutokseen. Vielä teollistumisen alkuaikoina kansalaisyhteiskunta (talous ja perhe) ja politiikka erotettiin toisistaan. Smithin mukaan yksilö toimi kansalaisyhteiskunnassa omaksi parhaakseen siten kartuttaen yleistä hyvää. Valtiossa hänen taas tuli toimia yhteisön parhaaksi, mikä samalla edisti myös hänen omaa hyväänsä. Valistuksen kaudella kiteytynyt ajatus tasavallasta nojasi ennen kaikkea vaurastuneeseen kauppiasluokkaan. Politiikointi jätettiin niiden (miesten) huoleksi, joiden varallisuus takasi riittävän riippumattomuuden. Karl Marx huomautti, etteivät omistajat järjestele valtion asioita puolueettomasti vaan omaksi edukseen. Työväenliike halusikin tuoda myös työvoiman päättämään valtion asioista. Osa poliittisista toimijoista olisi tällöin kuitenkin taloudellisesti riippumattomia (omistajat) ja osa riippuvaisia (työvoima). Marx halusi ratkaista ongelman ottamalla tuotantovälineet työläisten omistukseen, jolloin jokainen olisi sekä vapaa että ei-vapaa. Vaikkei tämä sellaisenaan lännessä toteutunutkaan, politiikka ja talous kietoutuivat entistä peruuttamattomammin toisiinsa. (ks. Nevanlinna, 157 - 161)
Käytän käsitettä uusi talous kuvaamaan löyhästi taloudessa viimeisen vuosikymmenen aikana tapahtuneita muutoksia. Filosofi Pekka Himanen toteaa, että mitä tahansa uutta "uudessa taloudessa" onkin, niin tuo uutuus ei ole ainakaan vanhan rahantekemisen päämäärän hylkääminen. Elämme Himasen mukaan tosiasiassa historian kapitalistisinta aikaa. Jo protestanttisessa etiikassa sekä työ että raha nähtiin itseisarvona. Niiden välinen jännite ratkaistiin kuitenkin asettamalla työ vielä rahaa korkammalle sijalle. Rahaa ei sen itsensä takia sopinut tavoitella, vaikka se olikin oikeudenmukainen seuraus siitä, että muuten toimimme oikein. Uudessa taloudessa työ on edelleen itseisarvo, mutta edellä mainitussa jännitteessä raha voittaa työn. Yrityksen työn tuloksen (osingon) ja pääoman (osakearvon) suhde on kallistunut jälkimmäisen hyväksi. Siinä missä 1600-luvun työkeskeiset protestantit nimenomaan kielsivät vedonlyönnin, uusi talous perustuu siihen. Rahaa itseään saa tavoitella. (ks. Himanen, 52 - 53)
Rahasta saa nyt myös nauttia. Rahallinen omaisuus on merkki tunnustetuksi tulemisesta - yhteiskunnallisesta arvostuksesta, sosiaalisesta asemasta ja menestyksestä. Ennakoimattomassa ympäristössä raha on kuitenkin viime kädessä tapa säilöä mahdollisuuksia. Se tarjoaa turvallisuutta ja vapautta kaltaisillenikin, jotka eivät tavoittele ulkoisia menestyksen merkkejä. Työtönkin voi hetkeksi paeta maailmasta vaikka kirjoittamaan blogia, ja olla ottamatta vastaan mitä tahansa työtä, jos hänellä on säästöjä. Raha ei ole keino jonkin tietyn asian saavuttamiseksi, vaan "keino yleensä"; muuttuja, joka voi saada minkä tahansa tavara-arvon; jokin joka voi vaihtua miksi tahansa. Mitä rahakkaampi ihminen on, sitä enemmän hänellä on auki olevia mahdollisuuksia. Vaikka kuolevaisuutemme pakottaakin meidät lopulta valitsemaan jotain tiettyä, rahalla voimme ainakin hetken tavoitella illuusiota elämästä pelkässä mahdollisuudessa.
(ks. Nevanlinna, 136 - 139)
Pääomien vapauttaminen merkitsi joka tapauksessa tuoton siirtymistä työstä pääomaan, mikä kasvatti 1980-luvulta lähtien nopeasti eriarvoisuutta yhteiskuntien sisällä ja välillä. Ihmiset, joilla oli tarjota maailmanlaajuisille markkinoille pääomaa, hyötyivät valtavasti siitä, että pääomaa saattoi liikutella hetkessä ilman suurempia rajoitteita. Ihmiskunnan suuren enemmistön, jolla on tarjota vain vahva selkä tai taitava käsipari, asema on tähän asti vain huonontunut, sillä vaikka muuttoliikekin kiihtyi, ihmisten liikuttaminen pysyi kalliimpana ja hitaampana kuin rahan liikuttaminen. (ks. McNeill, 458 - 459, 463)
Sähköisessä maailmankylässä myös kulttuurinen pudotuspeli on kiihtynyt. Englannin kieli kasvattaa suosiotaan. Poliittisessa kulttuurissa lähestytään aina vain harvempia normeja, samoin uskonnossa. Nuorisokulttuurissa ja viihteessä yhdenmukaistuminen on edennyt pisimmälle. Helsingin taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén pitää taidettakin osana globalisaatiota, sen hyvänä puolena (Petäjä). Historioitsijat J.R. ja William H. McNeill ovat havainneet myös tieteentekijöiden hyväksyneen suhteellisen yhdenmukaisen joukon totuuksia, toimivatpa he sitten Bostonissa, Berliinissä tai Bombayssa. Euroopassa 1600-luvulla syntyneet, havainnointia ja kokeita korostavat lähestymistavat ovat saavuttaneet ehdottoman auktoriteettiaseman. (ks. McNeill, 397-404)
J.R. McNeill katsookin, että ihmiskunnan historia on aluksi ollut kehitystä yksinkertaisesta monimuotoisuuteen ja lopulta edelleen kohti monimutkaista samuutta. Verkkojen kasvaessa ja sulautuessa toisiinsa monimutkaisuudesta on tullut sääntö, uusi yhdenmukaisuus. Parhaiksi havaitut toimintatavat leviävät, ja yhteiskunnat tyytyvät pienempään valikoimaan ominaisuuksia, uskomuksia ja instituutioita, jotka kaikki soveltuivat laajojen vuorovaikutusverkkojen piirissä vietettyyn elämään..Tällä hetkellä ihmiskunta muodostaa jo yhden ainoan, suunnattoman suuren yhteistyön ja viestinnän verkoston, jota pitävät yllä valtavat informaatio- ja energiavirrat. (ks. McNeill, 472 - 474)
Seuraavaksi yritän käsitellä uuteen talouteen liittyneitä katteettomia odotuksia, mutta myös taustalla tapahtuneita todellisia muutoksia.
Lähteet:
Eriksen, T H (2003) Hetken tyrannia. Helsinki. Johnny Kniga.
(Alkuteos: Tyranny of the Moment: Fast and Slow Time in the Information Age. 2002)
Himanen, P (2001). Hakkerietiikka ja informaatioajan henki.. Helsinki. WSOY.
McNeill, J.R. & McNeill, W.H. (2005). Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan. Jyväskylä. Vastapaino.
(Alkuteos: The Human Web. A Bird's-Eye View of Worls History. 2003).
Nevanlinna, T. & Relander, J. (2006). Työn sanat. Jyväskylä. Teos.
Petäjä. J. (31.3.2007). Taiteen matkamies saapui Helsinkiin. Helsingin Sanomat
Siltala, J (2004) Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Muutokset hyvinvointivaltioiden ajasta globaaliin hyperkilpailuun. Helsinki. Otava.
Hei!
VastaaPoistaMielenkiintoisia tekstejä työstä ja sen vaikutuksista ihmiseen. Itse työskentelen tavoittaakseni taloudellisen riippumattomuuden, ts. teen työtä päästäkseni työstä vapaaksi. Se paljonko ihminen tarvitsee rahaa päästäkseen siihen pisteeseen riippuu pitkälti omasta mukavuudenhalusta. Mikäli tyytyy askeettisempaan elämään ei työelämässäkään tarvitse kerätä varoja niin pitkään.
Siten joudun itsekin pohtimaan omassa päässäni työn miellekkyyttä, sekä sitä miksi sitä teen. Koska kuitenkin teen työtä päästäkseni siitä vapaaksi on kaiken taustalla jotakin suurempaa. Tehdä jotakin, jolla on itselle suurempi merkitys. Työn tekeminen työn itsensä takia onkin aina kuulostanut minulle vieraalta.
Tervetuloa myös tutustumaan omaan blogiini, jossa käsittelen tapoja taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiseksi, säästämistä ja muita talouden ilmiöitä.
Kiitos kommentista!
VastaaPoistaSijoittamista tunnen huonosti, mutta periaatteellisestikin projektisi on erittäin kiinnostava. Seuraavassa heränneitä ajatuksiani ja kysymyksiäni. Jaan ihmiset aluksi elämänhallinnan mukaan neljään ryhmään: putoajat, sinnittelijät, osaajat ja pääoman omistajat.
Putoaja on moderni orja, joka pyrkii tai jota viranomaiset kannustavat työhön, mutta jolla ei ole markkinoitavia ominaisuuksia, tietoja tai taitoja. Hän ei enää itse voi suunnitella elämäänsä vaan muut tekevät sen hänen puolestaan. Hänen osakseen jää totella.
Sinnittelijä tarraa verissä päin viimeiseen paikkaan putoamisviivan yläpuolella. Vielä tänään häntä tarvitaan, mutta huomisesta kukaan ei tiedä. Hänen työssään kannattavuus saavutetaan ennen kaikkea kustannussäästöillä eli hiostuksella. Hän selviää juuri ja juuri juoksevista menoistaan, muttei voi irrottautua rutiineista pitemmäksi aikaa.
Osaaja on voitolla oleva sinnittelijä. Hänen osaamistaan tarvitaan, joten hänellä on rahallista ja aikataulullista tinkimisvaraa työnantajiin. Osaajaksi on vaikea päästä ja osaajana on vaikea pysyä, sillä globaaleilla voittaja vie kaiken -markkinoilla vain parhaat, nopeimmat ja taitavimmin markkinoidut menestyvät.
Vain pääomatuloilla eläjällä näyttäisi olevan kunnolliset edellytykset elämänhallintaan, kuten lienet päätellyt. Työn perimmäinen motiivi on siis työstä eroon pääseminen. Hankitulla rahalla ostetaan se oikea elämä, mitä pikemmin sen parempi.
Vaikken harrasta pankkitallettamista kummempaa sijoittamista, en näe valinnassasi eettistä ongelmaa, jollet siirtele pääomia ihmisten kohtalosta tai ekosystmeemistä piittaamatta. Vauraina voimme tehdä oikeasti hyvää, kuten George Soros, tai akateemikko Eino Jutikkala, joka vuosikymmenten ajan haali kotimaisia osakkeita, ja jätti lähes satavuotiaana jättiperinnön - humanistiselle tutkimukselle.
Vaan on projektissasi riskinsäkin. Epäonni tai suuri lama voivat viedä kaiken. Oletko terve tai edes elossa, kun suuri päivä koittaa? Toivottavasti siis nautit näistäkin vuosista, joina aherrat ja säästät.
Kun krääsää ja palvelujakin alkaa olla jo liikaa, on silti tosiaan järkevää pohtia työnsä mielekkyyttä. Miksi alistuisimme oravanpyörään, jos vain osakkeenomistajat voivat voittaa? Uskon, että ihmisellä on perimmäinen tarve tavalla tai toisella hyödyttää muita. Mutta palkkatyön ei todellakaan tarvitse olla se tapa, jolla perustarpeen tyydytämme.
Yllättävän moni saattaisi kuitenkin työskennellä pudotuspelin lakattuakin. Osa jatkaisi pelkkää mielikuvituksettomuuttaan, koska ei keksi muutakaan. Osa jatkaisi syyllisyyttään, koska kokisi joutenolon moraalittomaksi tai ainakin kiusalliseksi selittää muille. Osa jatkaisi, koska työssä on kivaa. Näin arvelen monien IT-miljonäärien tekevän. Osaa ajaisi kutsumus. Nokian johtaja Hanna Kaskinen jätti vaurastuttuaan työnsä talousjohtajana ja eettisten asioiden asiantuntijana ja ryhtyi opiskelemaan sairaanhoitajaksi.
Varmaan keskeistä on se, mitä työtä teemme. On elitististä puppua julistaa töiden samanarvoisuutta, ja samalla kannustaa toista minimipalkalla, toista maksimibonuksilla. Ei vaihetyöntekijältä tai metsurilta voi vaatia samaa päivittäistä hurmosta tai eläkeikää kuin kapellimestarilta tai johtajalta. Erilaiset motivaatiokoulutukset ovat sitä irvokkaampia mitä alistetuimmille ihmisille niitä pidetään.
Omaa hyödyllistä ja kiinnostavaa IT-humanistin uraani olisin mieluusti vielä jatkanut. Ihan mikä muu työ tahansa ei kuitenkaan kiehdo joutenoloa enempää. Mitä sinä ajattelet siitä työstä, jota tekemällä säästät pääomaasi? Haluatko tosiaan päästä irti, vai riittäisikö pelkkä mahdollisuus? Mihin ryhdyt, kun lopulta saavutat tavoitteesi?
Muuttaisiko perustulo suunnitelmiasi? Sehän toisi myös putoajille, sinnittelijöille ja osaajille elämänhallinnan, kun kenellekään ei tarvitsisi pelätä jäävänsä aivan tyhjän päälle. Heittäisitkö projektisi syrjään, jos minimitoimeentulosi olisi nöyryytyksettä turvattu kaikissa tilanteissa? Ryhtyisitkö heti tekemään niitä asioita, jotka nyt olet siirtänyt tulevaisuuteen? Vai laiskistuisitko vain?
Hei,
VastaaPoistahyviä kysymyksiä ja kommentteja. Toivottavasti saat tästä ainakin osaan näistä vastauksen. Joudun laittamaan tämän vastuaksen kahdessa osassa, sillä vastaus saa bloggerin mukaan olla maksimissaan 4096 merkkiä.
Kirjoitat:
"Vaan on projektissasi riskinsäkin. Epäonni tai suuri lama voivat viedä kaiken. Oletko terve tai edes elossa, kun suuri päivä koittaa? Toivottavasti siis nautit näistäkin vuosista, joina aherrat ja säästät."
Lyhyesti vastaten edes suuri lama ei voi viedä aivan kaikkea. Tämä johtuu riittävästä hajautuksesta eri omaisuuslajien kesken. En lähde tässä selittämään asiaa sen enempää, lisätietoja hajautuksesta ja sen tuomista hyödyistä saa vaikkapa blogistani ja monen monista muista lähteistä.
Mitä tulee esimerkiksi sairastumiseen ja muihin vastoinkäymisiin, niin henkilö, joka on varautunut tulevaisuuteensa säästämällä/sijoittamalla on huomattavasti paremmassa asemassa. Hänen taloutensa ei mene täydellisesti sekaisin tällaisen odottamattoman tapahtuman seurauksena. Säästäminen ja sijoittaminen tuo siis turvallisuutta ja mielenrauhaa - vapautta sekin. Vaikkei perimmäistä tavoitetta jostakin ennaltanäkemättömistä syistä siis saavuttaisikaan, antaa se silti runsaan puskurin eri elämäntilanteiden varalle.
Liian yleinen käsitys on, että säästäväisen ihmisen elämä olisi jotenkin kurjaa. Näin varmasti onkin mikäli säästäväisyyden vie äärimmilleen. Elämä on valintoja ja säästäjäkin voi nauttia elämästä täysin rinnoin. Jokaisen tuleekin löytää itse oma kultainen keskitiensä riittävän säästämisasteen ja kuluttamisen väliltä. Ei ole väärin käyttää rahaa siihen, joka tuo itselle nautintoa. Tekemällä oikeita valintoja jää siltikin rahaa säästöön. Valinnoista olen kirjoittanut esimerkiksi tässä kirjoituksessa: http://www.taloudellinenriippumattomuus.com/2009/04/ostatko-varoja-vai-velkaa.html
En henkilökohtaisesti välitä krääsästä. Sen sijaan moni muu tuntuu välittävän aivan liikaa siitä. Tehdään työtä kieli vyön alla, jotta saataisiin taas jokin uusinta uutta oleva hilavitkutin. Ja kun naapurillakin on, niin sellainen tulee saada vaikka lainarahalla. Velka on yksi tehokkaimmista orjuuttamisen muodoista. Antamalla piut paut ihmisten keskinäiselle nokittamiselle ja krääsälle kokee aivan toisenlaisen vapauden. Tulee toimeen paljon vähemmällä.
Kysyt mitä ajattelen työstä jota teen. Tässä kohden kykenet varmasti samaistumaan minuun, sillä työskentelen IT-alalla. Olen työskennellyt nyt vajaa kymmenen vuotta tällä alalla. Pidän työstäni, mutta väistämättä edessäni on vielä jokin uusi ammatti. Kuinka monen ihmisen olet itse nähnyt eläköityvän IT-alalta? Olen reilu kolmekymppinen, joten vielä uskon muutaman työvuoden olevan tällä alalla edessä, mutta neljänkymmenen tultua täyteen todennäköisyys joutua kilometritehtaalle kasvaa kovasti. Onneksi nykyisellä säästämistahdilla en tarvitse aikaa kuin reilu kymmenen vuotta ja tavoitteeni on täysi.
Se mihin ryhdyn, kun saavutan tavoitteeni on vielä epäselvä. Mutta aikaa on sen verran runsaasti miettiä tätä asiaa, että se selviää varmasti ajan myötä. Tällä hetkellä uskon, että muuttaisin ulkomaille, jonnekin lämpimään ja viettäisin lähimmäisteni kanssa huomattavasti enemmän aikaa. Haluaisin myös sivistää itseäni enemmän ja ainakin tässä työni on esteenä pienentäen vapaa-aikaani tehokkaasti. Haluaisin myös antaa enemmän aikaa urheiluun. Todennäköisesti pyörittäisin omatoimisesti myös jotakin liiketoimintaa, joka ei olisi ajasta eikä paikasta kiinni, ts. jota voisi tehdä sitä tahtia kun itse haluaa ja silloin kun itselle sopii.
Perustulo ei muuttaisi suunnitelmiani, sillä haluaisin tulevaisuudessa pitää kuitenkin yllä kohtuullista elintasoa. Jollekin toiselle ihmiselle se varmasti riittäisikin, muttei minulle ainakaan nykyisessä tahtotilassa.
VastaaPoistaEn usko, että laiskistuisin. Uskon, että ihminen tarvitsee aina aktiviteetteja ja itse hakisin haasteita mitä todennäköisimmin sivistyksen, liiketoiminnan ja harrastusten puolelta.
Tiedän olevani etuoikeutettu siinä mielessä, että työskentelen keskivertoa parempipalkkaisessa työssä. Tästä huolimatta uskon, että suurimmalla osalla työssäkäyvällä on mahdollisuus saavuttaa taloudellinen riippumattomuus. Heidän vain tarvitsee tehdä oikeita valintoja ja aloittaa riittävän varhain. Koronkorko on niin ihmeellinen asia, että Albert Einstein sanoi sitä maailman suurimmaksi matemaattiseksi keksinnöksi. On aina niin paljon helpompaa kuluttaa rahaa nyt, kuin lykätä omia tarpeitaan, jotta hyötyisi enemmän myöhemmin. Ennenkaikkea sijoittamisessa ja säästämisessä on kyse itsekurista.
Kiitos vastauksestasi, joka osui ja upotti. Olen samaa mieltä kanssasi lähes kaikesta. Etenkin kun tulevaisuuden odottamisen lisäksi elät myös nykyhetkeä. Jos hyvin käy, asustat minun iässäni, miltei viisikymppisenä, jo valitsemassasi mukavamman ilmaston maassa. Kysymystä siitä, mitä oikeasti haluat tuolloin tehdä, aloittaisin kyllä pohtimaan jo tänään. Eikö liikenevää vapaa-aikaa, vähäistäkin, kannata rahan tavoin ryhtyä sijoittamaan haaveiden suuntaisesti, esimerkiksi opiskeluun jo nyt, jottet uuden elämän vuonna 0 ole henkisesti tyhjän päällä? Ja haluavatko esimerkiksi ne läheisesi, joille tuolloin aiot antaa aikaasi, muuttaa mukanasi?
VastaaPoistaLinkin http://www.taloudellinenriippumattomuus.com/2009/04/ostatko-varoja-vai-velkaa.html takaa löytyvässä mainossa tekstissä toteat, että "Ja mitä aikaisemmin aloittaa sitä helpompaa ja varmempaa vaurastuminen on. Vaurastuminen ei edes vaadi suuria kuukausittaisia summia, kun aloittaa aikaisin. Aika on rahaa ja pitkä aika on paljon rahaa." Minä taidan siis jo olla vähän passé, varsinkin kun minulle kävi juuri kuten ennakoit itsellesikin ehkä iän käyvän myötä, kilometritehdas kutsui. Hyvää tilanteessani ovat velaton omistusasunto, joka vaikkei olekaan tarkoittamaasi varallisuutta, takaa kumminkin pienet pakolliset menot, autottomuus (ylpeyden aihe ja terveyden lähde) ja tukku "patjan alle" kerättyjä, välittömältä mielivallalta suojaavia seteleitä. Sijoittamista olen toki aina välillä ajatellut. Alan terminologia tuntuu kuitenkin vaikealta ja pankkien neuvojat huijareilta. Vainoharhaisesta tuntuu, että viime kädessä tuotto valunee joka tapauksessa veroihin tai pankkien palvelumaksuihin. Olisiko sinulla todella yksinkertaista vinkkiä yli-ikäiselle humanistille, joka mieluusti olisi arjessaan mieluusti ajattelematta rahaa ollenkaan?
Peruspointtisi, että "Rikkaat ostavat varallisuutta. Köyhät ja keskiluokka ostavat velkaa ja luulevat sen olevan varallisuutta", on kirjoituksessasi terävästi ja havainnollisesti muotoiltu. Tähän järjettömään elämäntapaan meitä kuitenkin kannustetaan, sillä mikäpä hyödyttäisi kulutusyhteiskuntaa tai työantajaa enemmän kuin vuosikymmenet kädestä suuhun elävä nöyrä sinnittelijä. Jos asian tiimoilta haluaa ilkamoida lisää, kannattaa lukea Juhani Seppäsen mainio: Hullu työtä tekee. Otava (2004). Työterveyslääkäri Seppänen pohtii työhulluutemme syitä, ja toteaa muun muassa, että: "Yli varojensa eläminen, velaksi kuluttaminen, on huomattavasti hyväksytympi ilmiö kuin liian vähän kuluttaminen. Miksi? Koska yli varojensa elävä viestittää sitoutuvansa ympäröivän yhteisön normeihin ehdottoman intensiivisesti." (s. 50)
Ainoa mistä olen Seppäsen ja sinunkin kanssasi hiukan eri mieltä, on väite että lähes kaikilla olisi mahdollisuus ottaa rennommin, jos vain ymmärtäisivät miten raha toimii. Pienipalkkaisen nuoriparin, joka ilman vanhempiensa tukea opiskelee korkeakoulutettuun matalapalkka-ammattiin, hankkii kodin ja ehkä turvallisessa iässä vielä lapsiakin, ja ehkä autonkin (voidakseen käydä töissä), voi olla vaikeaa kartuttaa sijoitettavaa pääomaa vuosikymmeniin. Mutta toki paljon on niitäkin, jotka kärvistelevät ihan ajattelemattomuuttaan.
"Eikö liikenevää vapaa-aikaa, vähäistäkin, kannata rahan tavoin ryhtyä sijoittamaan haaveiden suuntaisesti, esimerkiksi opiskeluun jo nyt, jottet uuden elämän vuonna 0 ole henkisesti tyhjän päällä? Ja haluavatko esimerkiksi ne läheisesi, joille tuolloin aiot antaa aikaasi, muuttaa mukanasi?"
VastaaPoistaItse asiassa teen juuri näin jo nyt. Ikävästi työn johdosta käytettävissä oleva aika on tähän vain pienempi kuin haluaisin. Opiskelen päivätyön ohella rahoitusta taloustieteiden puolella yliopistossa. Talousasiat kiinnostavat minua aidosti, niinpä upotan varsin paljon aikaani myös alan kirjallisuuden lukemiseen. Näiden lisäksi olen sivutoiminen yrittäjä ja toivon mukaan nämä erilaiset projektit antavat hyvää kasvualustaa tulevaisuutta ajatellen. Ehkä tämän kuvauksen jälkeen voit pitääkin minua työnarkomaanina. :)
Läheisistä ihmisistä, esimerkiksi isäni ja äitini ovat tuolloin eläkkeellä ja mm. heidän kanssaan olisi mukava vielä kiertää maailmaa. Tulevaisuutta tulen varmasti pohtimaan myös blogissani, kun maali lähenee. Nyt siihen on vielä pitkä matka. Samasta syystä ajatuksetkin ovat vielä erittäin abstraktisella tasolla.
Sinä et ole passé. Ymmärrän rivien välistä, että eläköitymiseesi on vielä arviolta 15 vuotta aikaa. Tuona aikana ehtii kasata vielä tuntuvat säästöt joista nauttia. Kehoitan, että aloitat säästämisen ja sijoittamisen heti, kun löydät uusia töitä. Säästäminen kannattaa aloittaa keräämällä ensin 3-6 kuukauden nettopalkkaa vastaava vararahasto. Tämän jälkeen kannattaa rahat sijoittaa laajasti hajauttaen matalan kustannuksen indeksirahastoihin, kuukausittain. Lukemalla muutaman alan perusteoksen saat asiasta hyvän kuvan. Suosittelen Burton G. Malkielin teosta Sattuman kauppaa Wall Streetillä, joka löytyy varmasti paikallisesta kirjastosta.
"Pienipalkkaisen nuoriparin, joka ilman vanhempiensa tukea opiskelee korkeakoulutettuun matalapalkka-ammattiin, hankkii kodin ja ehkä turvallisessa iässä vielä lapsiakin, ja ehkä autonkin (voidakseen käydä töissä), voi olla vaikeaa kartuttaa sijoitettavaa pääomaa vuosikymmeniin."
Nuorella parilla on paljon aikaa, joten pienikin säästösumma tekee pitkän ajan kuluessa paljon rahaa. Otetaan esimerkki. Jos tämä nuoripari säästää vain 20 euroa kuukaudessa 10% tuottavaan (osakkeiden keskimääräinen vuosituotto) tuotteeseen 30 vuoden ajan, tekee se noin 43500 euroa. Mikäli he alkavatkin säästää samaan tuotteeseen 20 vuoden kuluttua saman säästösumman saavuttamiseksi tarvitaan yli KYMMENKERTAINEN summa kuukausittain - yli 200 euroa! Jos nuoripari jättää kuukausittain kaksi mäyräkoiraa ostamatta he voivat säästää tämän summan. Tämä esimerkki osoittaa mielestäni hyvin, kuinka suuri merkitys pienilläkin summilla on pitkän ajan kuluessa. Mikäli nuorella parilla olisikin laittaa 200 euroa kuukaudessa säästöön tekisi se jo tuon 435000 euroa.
Olen siis jälkimmäisestä väittämästä kanssasi eri mieltä.
Lisään vielä lyhyesti, että säästäväisyys vie vain tiettyyn pisteeseen. Kun kaikki mahdollinen (järkevä) on säästetty, kuten sähkö, vakuutukset, ruoka ja niin edelleen on vain yksi tapa päästä suurempiin säästöihin käsiksi. Se on lisärahan tienaaminen. Meillä kaikilla on tietoja ja taitoja, jotka ovat rahan arvoisia. Sinullakin on tässä käsissäsi yksi mahdollisuus lisäansioihin - suosittelen lisäämään Googlen AdSense mainoksia blogiisi.
VastaaPoistaItse pyrin rakentamaan yhä enemmän niin kutsuttuja passiivisia tulonlähteitä, siis sellaisia joista saa tuloja oli sitten itse missä tahansa tai teki mitä tahansa. Erilaiset verkkoprojektit ovat yksi tie näihin ansioihin ja sinullakin taustasi puolesta olisi täydet edellytykset niiden hyödyntämiseen. Muita passiivisia tulonlähteitä ovat esimerkiksi vuokratulot sijoitusasunnosta ja osingot osakkeista.
Tällaiset tulonlähteet ovat yksi tapa tavoitella taloudellista riippumattomuutta.
Kiitos kirjavinkistä ja neuvoista. Vaikka oma projektini on tällä erää olla enemmän työllistyminen kuin vaurastuminen, aion tuota opusta lähitulevaisuudessa ainakin selata.
VastaaPoistaOmat suunnitelmasi näyttävät olevan todella hyvällä mallilla. Ei ole hyväksi turvattomuus, muttei myöskään täydellinen ennustettavuus. Tarkempia suunnitelmia en tee itsekään, on hyvä olla avoin myös vastaan sattumalta tuleville mahdollisuuksille.