Miksi ihminen on ryhtynyt raatamaan ja mitä hän on hulluudellaan saavuttanut? Tätä pohtiessani törmäsin historioitsijoiden J.R. ja W.H. McNeillin (isä ja poika) kiehtovaan kirjaan Verkottunut ihmiskunta. Kirja kertoo koko ihmiskunnan historian verkostojen synnyn ja kehityksen näkökulmasta. Verkottuminen on totuttu liittämään yksinomaan nykyaikaan ja tietotekniikan mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin. McNeillit esittävät kuitenkin, ettei verkottumisessa lopultakaan ole mitään uutta, sillä sitä on tapahtunut koko ihmiskunnan historian ajan. Muita parempi kyky verkottumiseen ja verkostoitumiseen (en tässä puutu näiden eroon) selittää heidän mukaansa myös muuten syrjäisen ja kylmän Euroopan historiallista menestystarinaa.
Yritän seuraavassa tulkita McNeillien yli 500-sivuista järkälettä työn tekemisen kannalta. Tulkintani on väistämättä sekä vapaa että typistetty. Kannattaa ehdottomasti tutustua McNeillien teokseen myös itse. Ainakin minun miestäni se on sekä viisas että helppolukuinen. Mutta sitten itse asiaan, eli ihmislajin aamuhämärään.
Nykyihmisen varhaiset esi-isät elivät metsästyksellä ja keräilyllä. Kyky kielen avulla luoda yhteisistä merkityksistä koostuvaa maailmaa paransi heidän kykyään yhteistoimintaan, mikä lienee auttanut heitä pääsemään hallitsevan lajin asemaan maapallolla. Jo varhain elämä perustui työkaluihin ja työnjakoon. Tuli oli tärkein ympäristön muokkaamisen väline. Syntyivät naisten ja miesten työt. Naiset ja lapset keskittyivät munien, hyönteisten, juuresten, siementen, marjojen ja hedelmien jne. keräilyyn, metsästys ja kalastus olivat miesten alaa. Erilaiset henkimaailman asiantuntijat erottautuivat tavallisista ihmisistä. Heillä oli kyky selittää yhteisölle miksi asiat tapahtuivat, ja heidän johtamiensa rituaalien avulla tapahtumiin uskottiin myös voitavan vaikuttaa. Kun ravintoa opittiin säilömään, ihmisille jäi joutilasta aikaa, jonka he täyttivät erilaisin rituaalimenoin. Ennen samankaltaisten vaeltelevien ryhmien kulttuurit lähtivät nyt kehittymään eri teitä. (ks. McNeill, 31-42)
McNeillit eivät osaa varmuudella selittää, miksi vaeltavasta elämäntavasta luovuttiin. Äkkiseltään paikalleen asettuminen näyttää nimittäin järjettömältä. Siinä missä maanviljelyyn ja karjanhoitoon keskittyneet ihmiset joutuivat raatamaan vuorokaudet ympäriinsä, käyttävät ainakin nykyiset metsästäjä-keräilijät ruoanhankintaansa vain muutaman tunnin päivässä. Heidän ruokavalionsa on myös monipuolisempi kuin pienviljelijöiden, jotka saavat lähes kaiken ruokansa yhdestä ainoasta pääasiallisesta ravintokasvista. Lisäksi aloilleen asettuminen altisti ihmiset yhä useammin nälänhädälle, taudeille ja sodille. (McNeill, 49, 51)
Paikalleen asettumisella oli toki etunsakin. Se mahdollisti mukavamman asumisen ja raskaampien ja monipuolisempien työvälineiden käytön. Kasvavan väestön myötä villien eläinten ja kasvien määrä väheni, jolloin yhteisöt todennäköisesti huomasivat olevansa lopullisesti sidoksissa yhä työläämpään elämään. Ajatus yksityisomaisuudesta korvasi vaeltavien ryhmien keskuudessa vallinneen yhteisomistuksen asenteen. Perheestä ja paikallaan pysyvästä kyläyhteisöstä tuli vähitellen yhteiskunnan perusta, jonka vaikutuspiirissä suurin osa ihmiskuntaa on näihin päiviin saakka elänyt. Astronomisten kalenterien pitämisestä tuli asiantuntijoiden alaa, koska oli tärkeää tietää, milloin kasvit piti istuttaa. Kylien runsaat, keskitetyt ruokavarastot loivat vähitellen edellytykset ensimmäisten kaupunkien ja valtioiden synnylle. (ks. McNeill, 49-70)
Hyvien kulkuyhteyksien varrelle syntyneet kaupungit edistivät tuotteiden, aatteiden, uskontojen, tautien, sodankäyntitaitojen, viljelymenetelmien ja muiden uutuuksien leviämistä. Lisääntynyt meritse ja karavaanein käyty tavaroiden ja palvelujen vaihto kannusti ihmisiä erikoistumaan tiettyyn tuotteeseen tai tehtävään. Vauraus, mutta myös eriarvoisuus lisääntyivät. Väestö kasvoi. Kirjoitustaidon ja symbolisen vaihdannan välineen, rahan, käyttöönotto vauhditti kehitystä. Kirjoitustaitoa tarvittiin myös hallinnon yhtenäistämiseen ja ulottamiseen koskemaan yhä laajempia valtioita. Maaseudun kyläyhteisöille keskushallinto tarjosi paitsi raskaita veroja myös hyödyllisiä uskonnollisia ja maallisia palveluja. Papisto tunsi taivaankappaleiden liikkeet ja osasi määrittää kylvölle suotuisat kaudet. Paastot, uhrit ja sadonkorjuujuhlat puolestaan säännöstelivät ruoankulutusta vuoden kuluessa. Maallinen auktoriteetti tarjosi suojaa ryöstelyltä. (ks. McNeill, 71-128, 174-175)
McNeillit eivät katso maailmaa erityisen Eurooppa-keskeisesti. Eurooppa oli päinvastoin aina 1000-luvulle asti syrjäinen ja levoton maanosa, jonka myöhempi menestys oli oikeastaan pienoinen ihme. Voittokulku alkoi asteittain, kun maatalouden tuotanto paisui, edellytykset merenkulkuun paranivat ja käsityöläisten tuotteiden kysyntä kasvoi. Yhteistyö oli voimaa. Toisin kuin esimerkiksi Kiinassa sen paremmin kirkonmiehet kuin riitaisat ja varustelun velkaannuttamat hallitsijatkaan eivät kyenneet suitsimaan vaurastuvien kaupunkivaltioiden kauppiaiden ja pankkiirien toimintaa. Syntyi rohkeita taloudellisia suurhankkeita, joissa riskiä jaettiin ventovieraiden sijoittajien kesken. McNeillit esittävät, että edellytykset yhteistoiminnalle olivat suotuisat myös siksi, että maaseudulla oli jo pitkään totuttu siihen muidenkin kuin verisukulaisten kanssa. Vastaavasti ydinperheen ylittävät sukusiteet olivat epätavallisen heikot suurimmassa osassa Länsi-Eurooppaa. Tilapäishankkeet eivät liittyneetkään yksinomaan rahantekoon vaan myös uskontoon, hyväntekeväisyyteen, älylliseen ponnisteluun tai vaikkapa juhlimiseen.
Kaupankäyntiä ja työnjakoa edistävät käytännöt saattoivat siis levitä Euroopassa helpommin kuin muualla. Yhteydet muuhun maailmaan tutustuttivat eurooppaiset moniin uusiin keksintöihin. McNeillit nimittävät kehitystä vähittäiseksi digitalisoitumiseksi. Erilaiset keksinnöt kuten kaksoiskirjanpito, irtokirjakkeet kirjapainossa, sävelkorkeuden ja keston nuotintaminen, keskeisperspektiivi maalaustaiteessa sekä mekaaniset kellot olivat osoitus uudesta tavasta lähestyä luonnollisen maailman loputtomia yllätyksiä. Eurooppalaiset alistivat tavalliset aistikokemukset aritmetiikan alaisiksi.
Joustavuudella oli myös hintansa. Keskusvallan tarjoama rauha ja suvun tarjoama lämpö ja turva menetettiin. Euroopassa vallitsi loputon väkivalta ja kilpailu. Rikkauden lisäksi myös köyhyys lisääntyi. Ihmisten asema riippui, ainakin kaupungeissa, yhä enemmän rahasta ja aina vain vähemmän kunniasta, sukupuusta tai hurskaudesta. Vanhat, tuottamattomat, ihmiset sysättiin syrjään tavalla, jota ei olisi voinut kuvitella Kiinassa tai Afrikassa. Maaseudulla erikoistuminen johti kylien yhteishengen heikkenemiseen, kun jotkut perheet alkoivat menestyä muita paremmin myymällä ylijäämän kaupunkiin sen sijaan, että olisivat kuluttaneet ruokatarpeet kylän juhlatilaisuuksissa, kuten omavaraisviljelijät olivat tehneet. (ks. McNeill, 176-182,205-220, 304)
Vuoteen 1400 mennessä maailmanuskonnot olivat (vaihtelevassa määrin) luoneet byrokraattisen hierarkian, joka houkutteli uran tavoitteluun. Uskonnot säilyttivät lämpimät välit poliittisiin mahtimiehiin tekemällä silloin tällöin kompromisseja, ja niiden vauraus altistui korruptiolle. Uudella kaupan ja kaupunkien hallitsemalla aikakaudella ne tyydyttivät nousevien yhteiskuntaluokkien ja levottomien sielujen tarpeet yhä huonommin. Tämä avasi väylän uusille älyllisille ja uskonnollisille liikkeille. Euroopassa katolisen kirkon oppia uhkasi vakavimmin protestanttinen uskonpuhdistus. (ks. McNeill, 268)
Protestanttisuuden nousulla sosiologi Max Weber selittää nimenomaan länsimaisen kapitalismin myöhemmän erityisyyden. Kapitalismia, siinä missä seikkalunhalua ja halua riskinottoonkin, oli toki esiintynyt kaikkialla. Tekninen kehitys loi keskeiset edellytykset, mutta kehittynyttä tekniikkaa oli muuallakin. Ihminen ei luonnostaan mitenkään erityisesti halua ansaita rahaa. Puhtaasti tavaramarkkinoille suuntautunut järkiperäinen yritysorganisaatio ja kotitalouden ja yrityksen erottaminen ja kirjanpito toteutui Weberin mukaan vain länsimaissa. Muualla maagiset ja uskonnolliset mahdit ja niiden uskomiseen ankkuroituneet eettiset velvollisuuskuvitelmat rajoittivat ihmisen käytännöllis-rationaalista käyttäytymistä. Käsitys rahanansaitsemisesta ihmistä velvoittavana itsetarkoituksena, "kutsumuksena" suuntautui kokonaisen aikakauden siveellistä tunnetta vastaan. Esimerkiksi koronottoa paheksuttiin Euroopassa yleisesti. (ks. Weber, 52-53)
Ajatustavasta, joka pyrkii ammattimaisen systemaattisesti ja rationaalisesti lailliseen voittoon, Weber käytti ilmausta (modenin) kapitalismin henki. Tämän hengen työntekoon kannustavaa olemusta yritän pähkäillä seuraavassa kirjoituksessani.
Lähteet:
McNeill, J.R. & McNeill, W.H. (2005). Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan. Jyväskylä. Vastapaino.
(Alkuteos: The Human Web. A Bird's-Eye View of Worls History. 2003).
Weber, M. (1980). Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. WSOY.
(Alkuteos: Die protestantische Ethik und der Geist des Kapitalismus, 1904).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti