Työmarkkinat näyttävät polarisoituvan hyviin ja huonoihin töihin.
Hyvien töiden tekijät voivat neuvotella työehdoistaan. Heidän huipputärkeä aivotyönsä vaatii huippuosaamista, joten sen tekemisestä maksetaan huippupalkkaa tai -palkkioita.
Huonot työt (paskatyöt, jos niin halutaan), joilla kannattavuus saavutetaan leikkaamalla tuotantokustannuksia, katoavat osaksi halvempien tuotantokustannusten maihin. Kirjailija Hannu Raittila ennakoi niiden katoavan sieltäkin. Banaanipalkalla työskentelevä apinakin on lopulta liian kallis vaihtoehto tuotantoprosessiaan optivoivalle pääomalle. Ihmisen osaksi jää pitää prosessia käynnissä kuluttamalla. Talousjärjestelmässä on Raittilan mielestä jossain vaiheessa ratkaistava, kuinka tämä tapahtuu, ellei ihmisille kohta Kiinassakaan makseta palkkaa tuotantotoimintaan osallistumisesta.
(Raittila, 1.6.2005, HS)
Työvoimaintensiivisiin halpatöihin ajaudutaan etenkin kehitysmaissa, mutta polarisaatiota tapahtuu teollisuusmaissakin. Kansantaloustieteen professori Paavo Okko huomauttaa, että kun työnjako syvenee ja kauppa lisääntyy, kilpailua käydään ennemmin työtehtävä vastaan työtehtävä kuin (loppu)tuote vastaan (loppu)tuote, mikä tuo polarisaation yksittäisten yritysten sisällekin. Globalisaatio on tunkeutunut tehtaiden lisäksi toimistoihin aina pääkonttoreita myöten. (Okko) Palkassa, itsesäätelyvarassa ja rutiininomaisuudessa on suuria eroja eri työntekijäryhmien välillä. Vaikka esimerkiksi ohjelmointi oli tietokoneiden alkuaikoina korvaamattomien spesialistien harjoittamaa esoteerista taidetta, se on pitkälti rationoitu osaksi pakkotahtista teollista proseessia siinä kuin autojen liukuhihnatuotantokin. (ks. Siltala, 160-161)
Sen enempää hyvä koulutus kuin ankara aherruskaan eivät välttämättä enää auta meitä pätkätöitä pitemmälle. Työvoimapula koskee pikemminkin siivoojia, lehdenjakajia ja bussinkuljettajia - aloja, joissa tutkintoja ei kysytä, eikä oikein palkkojakaan makseta, mutta joita ei voida siirtää kehitysmaihinkaan. (ks. Hellman) Ne, jotka eivät kykene verkottuneeseen tehotalouteen, hakevat sijaansa epätyypillisiltä työmarkkinoilta tai harmaasta taloudesta. Epätyypillisissä työsuhteissa tuottavuus saavutetaan polkemalla työn hintaa, harmaassa taloudessa kiertämällä veroja. (Siltala, 168) Listaan voisi vielä lisätä rikollisuuden. Tämän päivän Helsingin Sanomat kertoo, että Virossa korvauksetta jääneitä työttömiä värvätään murtokeikoille Suomeen (Kunnas).
Oikein kenelläkään ei näytä menevän hyvin. Samalla kun työttömät päivystävät ilmaiseksi, maailmankilpailun huippuosaajat uupuvat pohjattomiin tuloksentekovaatimuksiin ja siihen, ettei hyvästäkään palkasta ehdi nauttia. Jos ruumiillinen työ on henkistynyt, henkinen työ on vastaavasti taylorisoitunut. Talouskasvun hedelmät poimii pääomatulonsaajien pieni etujoukko. (Holvas, 31, Siltala, 152, Hellman, Hänninen)
Työntekijöiden kohtaloiden muuttuessa yksilöllisemmäksi, reilun pelin ja vastavuoroisuuden periaatteet alkavat rakoilla työpaikoilla. Siitä lisää jatkossa.
Lähteet:
Hellman, H. (7.1.2007). Valkoinen kaulus kiristää. Helsingin Sanomat.
Holvas, J. & Vähämäki, J. (2005). Odotustila. Pamfletti uudesta työstä. Pieksämäki. Teos.
Hänninen, J. (3.7.2007). Palkkojen osuus kansantulosta on pysynyt matalana lamasta lähtien. Helsingin Sanomat.
Kunnas, K. (5.10.2009). Virossa poikia värvätään apureiksi murtokeikoille Suomeen. Helsingin Sanomat.
Okko, P. (6.9.2007). Globalisaatio osittaa tuotantoa ja kilpailuttaa uudella tavalla. Helsingin Sanomat.
Raittila, H. (1.6.2005). Ansaintalogiikkaa. Helsingin Sanomat.
Siltala, J (2004) Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Muutokset hyvinvointivaltioiden ajasta globaaliin hyperkilpailuun. Helsinki. Otava.
