Ruumiin kontrollista mielivaltaan

Työnantajalle päätettään tuijottava aivotyön ammattilainen tuottaa päänvaivaa. Miten hallinnoida, organisoida ja kontrolloida hänen työtään? Hyvin erilaiset aivotyön muodot; projektisuunnitelman laatiminen, 3D-grafiikan tekeminen, ohjelmistosuunnittelu tai vaikkapa kirjan kirjoittaminen, näyttävät kaikki ulospäin kutakuinkin samanlaiselta: ihminen tuijottaa näyttöpäätettä pöydän ääressä ja (mahdollisesti) hypistelee hiirtä ja näppäimistöä. Ulkoapäin on lähes mahdotonta päätellä, keskittyykö työntekijä aidosti hänelle osoitettuun tehtävään, vai vaeltelevatko hänen ajatuksensa muissa asioissa. Kun perinteiset työnkuvatkin ovat pitkälle kadonneet, on vaikea arvioida sitäkään, mitä työntekijän kullakin hetkellä edes tulisi tehdä. Sähköpostien kirjoittelu, veppisurffailu, pelien pelaaminen ja käytäväpalaveeraaminen ovat monille olennainen osa työtä.

Tarvitseeko uuden ajan luova osaaja valvovaa silmää ollenkaan? Eikö kyttääminen pikemmin itsessään laske motivaatiota? Voitaisiinko siitä luopua? Tuskinpa. Kontrollia tarvitaan ymmärtääkseni ennen kaikkea siksi, että tuottavuuden kasvua vaaditaan uudessa taloudessa enemmän kuin koskaan. Työn tilaaja ja sijoittaja haluavat välitöntä näyttöä siitä, että saavat vastinetta rahoilleen.

Teollisen ajan keinot, muodolliset hierarkiat, käskytys ja yhtenäinen työaika soveltuvat kuitenkin huonosti uuden työn tehostamiseen. Mennyt maailma rakentui Jakke Holvaksen ja Jussi Vähämäen mukaan kahden toisiaan täydentävän "hallintomallin" varaan. Työvoiman fyysinen hallinnointi tapahtui kurin avulla määrätyissä tiloissa, kuten tehdas, toimisto, koulu, sairaala tai vankila. Hyvinvointivaltio puolestaan huolehti kurilla kontrolloidun työvoiman syntyvyydestä, kasvatuksesta, terveydestä, tavoista ja tottumuksista. (ks. Holvas, 112)

Ulkoista käyttäytymistä liikaa valvottaessa valvottava on kuitenkin vaarassa vaipua kyyniseen opportunismiin, jolloin hän ei enää ole tuottava. Hän saattaa myös paeta yksityisiin haavemaailmoihinsa, muuttua akateemiseksi versioksi "Hollywoodin tarjoilijasta", joka tekee loputtomasti väliaikaista työtä, pyyhkii pöytiä ja kantaa astioita, koska kuvittelee itsensä aina tulevaisuuden parrasvaloihin (ks. Holvas, 28). Kun arjessa ennen havaittiin ongelma, työporukka korjasi sen. Työporukan hajottua Hollywoodin tarjoilija, yksilö, sivuuttaa havaitsemansa ongelman, sillä hän mieltää tilanteensa vain tilapäiseksi, hänhän on oikeastaan ihan toisen alan osaaja. Pahimmillaan hän taantuu aloitteettomaksi tottelijaksi, joka välttää tekemästä mitään ilman ylhäältä tulevaa nimenomaista ohjetta.

Hyvän huonon esimerkin liiallisen valvonnan seurauksista antaa vaikkapa Mike Judgen suuren IT-yrityksen hierarkkista työkulttuuria ironisoiva elokuva Konttorirotat (Office Space). Eräässä kohtauksessa pomotteluun kyllästynyt päähenkilö, hypnoosin kautta estoistaan vapautunut tietokoneohjelmoija pamauttaa hiostamaan tulleille konsulteille päin naamaa työskentelevänsä "oikeasti" vain noin 15 minuuttia viikossa. Kaikki muu on teeskentelyä. (Judge)

Aivotyövoiman hallinta, kontrolli ja ohjaus eivät Holvaksen ja Vähämäen mukaan enää toimi tehdastilaan asetetun tuottavan ruumiin ja hyvinvointivaltioon sijoitetun väestön ruumiin uusintamien kautta. Informaatioajassa on tarve siirtyä vanhasta fyysistä työtä koskeneesta taylorilaisesta kysymyksestä "voisivatko työntekijän raajat liikkuva vielä optimaalisemmissa kaarissa?" henkisempään kysymykseen: "voisivatko työntekijän tunteet liikkua vielä optimaalisemmissa kaarissa?" (Himanen, 104). Teknologian kehityksen avustamana siirrymme aineettoman, henkisen ja kommunikatiivisen työvoiman hallinnointiin tietona ajassa.


Holvas ja Vähämäki puhuvat mielivallasta, vallankäytöstä suoraan ihmisen mieleen. Mielivalta pyrkii "mielialojen" hallinnan kautta työvoiman välittömään kontrolliin - ei suoritusten tai tuotteiden tasolla, vaan ennen kaikkea toiminnan mahdollisuuksien tasolla. Se pyrkii aivotyön ja aivojen välisen yhteistyön suoraan hallinnoimiseen ja "kaupallistamiseen" yrittämällä kontrolloida ihmismielten yhteistyön edellytyksiä.

Oikeutuksensa uudet kontrollimuodot hakevat instituutioiden sijaan yleisestä mielipiteestä ja eettisesti oikeasta. Siksi media ja kommunikaatio ovat niin tärkeitä. Niissä etiikka ja moraalisesti oikea syrjäyttävät modernien demokraattisten yhteiskuntien kulmakivinä toimineet muodollisen lain ja sen instituutiot. Niissä tuotanto alistetaan käytölle ja luodaan palvelualtista mielialaa. (ks. Holvas 114 - 116, 118)

Mielivallan kaikille elämänalueille tunkeutuvat kontrollimuodot eivät enää toimi entiseen tapaan poikkeuksen ja normin välisen erottelun kautta. "Luovuuteen" päinvastoin kannustetaan. Työ huipulla on aktiivista toimintaa; itsensä, ajatustensa, tavoitteidensa ja arvojensa myymistä (ks. Sarasvuo, 247). Tilaajan vaatimukset voidaan tyydyttää vain mobilisoimalla koko persoonallisuus. Uudet kontrollit auttavat ilmaisemaan, pakottavat puhumaan ja kommunikoimaan eivätkä välttämättä estä tai rajoita. Ne näyttävät antavan paljon vapautta eroille ja "yksilöllisyyksille": aikataulujen vaihtelu, yksilöllisten tapojen vaihtelu, tilojen vaihtelu jne. on niissä sallittuja. (ks. Holvas 115 - 116)

Viisas työntekijä käyttää vapauttaan kuitenkin harkiten. Manuel Castells näkee internetin kehittymisen jatkuvana toisaalta tunnistus- , valvonta- ja tiedusteluteknologioiden (technologies of identification, of surveillance, and of investigation) ja toisaalta vapauttavien teknologioiden (technologies of freedom) välisenä kamppailuna. Vaikka internet itse edustaa vapautta, sinne pääsyä pystytään kontrolloimaan varsin helposti. Työntekijän tullessa yhä riippuvaisemmiksi verkkoyhteyksistään, hän samalla altistuu kontrollille. Castells varoittaa internetin olevan kehittymässä vapauden tilasta lasitaloksi. (ks. Castells 168 - 185) Kun merkittävä osa arjesta eletään netissä, elämä muuttuu filosofi Michel Foucaultia mukaillen sähköiseksi panoptikoniksi, jossa olemme jatkuvan tarkkailun mahdollisuuden piirissä tietämättä kuitenkaan kuka ja millä hetkellä meitä tarkkailee. (ks. Foucault, 273 - 312)

Elektronisen panoptikonin lisäpiirre fyysiseen vankilaan, kouluun, sairaalaan tai tehtaaseen verrattuna on meistä kerättyjen tietojen tallentuminen määrättömäksi ajaksi. Kerran menetettyä mainetta on verkostossa hankala palauttaa. Teinihupailuna väsätyt veppisivut, sinkkuvuosien surffailut pornosivuilla, harkitsemattomat tekstiviestit tai kannanotot intenetin keskustelupalstoilla saattavat vuosienkin kuluttua koitua työuralla etenemisen esteiksi.

Hämmennyn huomatessani miten paljon tietoa pystyn keräämään tämän blogin kävijöistä pelkän ilmaisen Google Analytics -ohjelman välityksellä. Yksittäisiä käyntejä on 15.9.2009 lähtien kertynyt 805 kappaletta. Kolme neljästä kävijästä on pettynyt sisältöön, sillä he ovat jatkaneet matkaansa saman tien. Loput ovat viettäneet sivuilla keskimäärin 8:45 minuuttia ja käyneet 3,72 sivulla. Vieraita on tullut 19 maasta, joista kaukaisimmat ovat Kolumbia ja Vietnam. 66 kaupungin kärjessä ovat Helsinki, Oulu ja Tampere. Kauniaisissa joku klikkailee sivuja taajaan, muttei koskaan lue mitään. Vierailut ajoittuvat enemmän viikoille kuin viikonloppuihin ja työaikaan enemmän kuin varhaiseen aamuun tai myöhäiseen iltaan, mikä ei ilahduttane työnantajia. Palvelu kertoo myös sen millä sivuilla vierailijat käyvät ja kauanko he viettävät siellä aikaa. Sen kautta selviää sekin, miltä sivustolta ja mistä verkosta vieraat tulevat. Yksittäisistä hakusanoista ylivoimaisesti suosituimpia ovat henkilöiden nimet. Eniten vierailuja on tehty Elisan verkosta, 170. Eksoottisimmat vieraat tulevat puolestaan eduskunnasta, Euroopan parlamentista ja Sisäasiainministeriön poliisiosastolta. Poliisi on 23.9.2009 klikannut 12:26 minuutissa läpi 10 sivua, ja ilmeisesti luokitellut Sisyfos Kiven harmittomaksi hepuksi, koska ei kokenut tarpeelliseksi enää palata. Google Analyticsin avulla selviävät myös muun muassa kävijöiden käyttöjärjestelmät, selaimet ja selainversiot, näytön tarkkuuden ja värimäärät, Flash-versio ja mahdollinen Java-tuki. Eri tietoja yhdistellen olisi verraten helppoa tuottaa kelpo tietoa esimerkiksi markkinoinnin tarpeisiin.

Onhan tietysti mahdollista sekin, että meistä kerätyt "raskauttavat" tiedot itse asiassa auttavat meitä urallamme eteenpäin. Näin tapahtuu Karel Kachynan Tsekkoslovakian miehityksen tunnelmissa ohjaamassa, vastikään Ylen Teema-kanavallakin nähdyssä elokuvassa Korva (Ucho), joka on terävin mieleeni tuleva poliittisen vallan toiminnan erittely valkokankaalla. Siinä puolueen eliitin juhlista kotiutunut pariskunta selvittää välejään raivokkaasti läpi yön, kunnes huomaa tyrmistyksekseen kotinsa olevan täynnä mikrofoneja. Vääjäämättömältä näyttävän tuhoutumisen sijaan seuraa kuitenkin odottamaton arvonnousu. Yhteinen salaisuus lojalisoi pelin osapuolet luotettavammin kuin kunnollisuuden vaikutelma. Me tiedämme, että te tiedätte, että me tiedämme, joten... (Kachyna)

Työn arjessa vallitsee kuitenkin ainakin näennäinen vapaus. Fyysistä kontrollia innokkaammin valistunut työnantaja hakee tehokkuutta tulosohjauksella. Siinä johto ja omistajat määrittävät vain tavoitteet ja resurssit ja jättävät yksityiskohtaisemmat keinot tiimien ja sen yksittäisten jäsenten itsensä ratkaistaviksi. Tulospalkkaus ja tiimit, joissa kunkin jäsenen suoriutuminen vaikuttaa kaikkien muidenkin saamaan korvaukseen, varmistavat, että kaikki todella työskentelevät koko ajan.

Säännöllisin väliajoin koittaa tilinteon hetki. Esimerkiksi neljännesvuosittain yritykset, tiimit ja yksilöt raportoivat aikaansaannoksistaan esimiehilleen, tilaajilleen ja/tai markkinoille. Byrokratia, jota tiedonkulun parantamiseksi kevennettiin, saattaakin erilaisten selvitysten ja palauteraporttien muodossa palata entisessä laajuudessaan. Olennaista arvioinnissa on, että ryhmät ja yksilöt ottavat siihen itse osaa.

Lopullisena tavoitteena on täysin työn arvomaailman omaksi arvomaailmakseen sisäistänyt työntekijä. Tällainen ihanneyksilö oppii valmiiksi annetun kontekstin sisällä itse kontrolloimaan edistymistään. Arvioi mitä olet tehnyt, kuinka olet käyttänyt aikasi, oletko saavuttanut tavoitteesi, oletko käyttänyt kaikkia kykyjäsi parhaalla mahdollisella tavalla. (ks. Holvas, 116)

Lähteet:
Castells, M (2001). The Internet Galaxy. Reflections on the Internet, Business, and Society. Oxford University Press.
Foucault, M. (2001). Tarkkailla ja rangaista. Keuruu. Otava.
(Alkuteos: Surveiller et punir. 1975).
Himanen, P (2001). Hakkerietiikka ja informaatioajan henki. Helsinki. WSOY.
Holvas, J. & Vähämäki, J. (2005). Odotustila. Pamfletti uudesta työstä. Pieksämäki. Teos.
Judge, M. (1999). Office space. Elokuva 90 min. Suom. Konttorirotat.
Kachyna, K. (1970). Ucho. Elokuva 94 min. Suom. Korva.
Sarasvuo, J (1996). Sisäinen sankari. Uljaan elämän käsikirjoitus. Juva. WSOY.