Koska rahaa tehdään tulevaisuudessa entistä enemmän ideoilla, organisaatiot pyrkivät poistamaan tiedonkulun esteitä. Ne pyrkivät avoimeen ja helppoon vuorovaikutukseen työntekijöiden kesken ja työntekijöiden ja johdon välillä (ks. Castells 91).
Teollistumisen kaudelle tyypilliset hierarkkiset ja jähmeät organisaatiomallit korvataan verkostoituneilla ja projektikohtaisilla malleilla, jolloin organisaation rakenne määräytyy tehtävän, ei organisaatiokaavion mukaan. Entinen jako työantajiin ja työntekijöihin hämärtyy, tasa-arvo lisääntyy ja "management by perkele" -tyylinen johtaminen korvautuu neuvottelevammilla metodeilla. Tämä tarjoaa työntekijöille usein todellista vapautta, mutta myös monenmoista kiusaa. Eräs uudelle työlle leimallinen piirre ovat kokoukset.
Jos muotoutuva uusi yhteiskunta nimettäisiin maatalous- ja teollisuusyhteiskunnan tavoin sen mukaan mitä ihmiset todella tekevät, tietoyhteiskuntaa osuvampi nimitys olisi Tuomas Nevanlinnan ja Jukka Relanderin mielestä kokousyhteiskunta.
Uusi työ, joka on ensijaisesti organisointia ja koordinointia, tapahtuu nimittäin ennen muuta juuri kokouksissa. Siinä missä työ aiemmin tehtiin muualla, ja siitä raportoitiin välttämättömänä pahana pidetyissä kokouksissa, varsinainen työ on nykyään yhä useammin kokous itse. Muualla vietetty aika on niihin valmistautumista. (ks. Nevanlinna, 64 - 66)
Kokousyhteiskunnassa seurallisuus on itsessään tuottava voima. Ihannetyöntekijät eivät enää niinkään ole tuottajia kuin organisoijia ja asioiden toimittajia. Jakke Holvas ja Jussi Vähämäki irvailevat, että paras toimittaja on tyhjäntoimittaja, joka tuottaa juoruja, hallitsee väärentämisen ja keinottelun taidot (Nevanlinna, 38 - 39, Holvas, 127).
Kokouksia on helppo kritisoida. Useimmat ovat istuneet mielestään turhissa kokouksissa. Ainakin niitä on välillä aivan liikaa. Entisessä työpaikassani monia työtovereitani on miltei mahdotonta tavoittaa, koska heidän ruokataukonsakin olivat viikkoja etukäteen palavereille varattuja. Ihmettelin, milloin he ehtivät tekemään oikeita töitään. Relander ja Nevanlinna näkevät turhanaikaisilla kokouksissa julkilausumattoman tavoitteen ulkoistaa varsinainen (vanha) työ työntekijöiden vapaa-ajalle (ks Nevanlinna, 64 - 66).
Pahimmillaan kokoukset ovat myös jonninjoutavaa jaarittelua, tolkutonta kahvin juontia ja ylenmääräistä rasvaisten konditoriatuotteiden nauttimista. Erityinen inhokkini ovat erilaiset havainnollistamiseen tarkoitetut presentaatiot, joiden virittelyyn haaskaantuu helposti vartti kokouksen alusta. Haukottelevan yleisön tavoin Power Pointin uhriksi joutuvat esitysten laatijat, joiden aikaa tuhraantuu keskittymistä häiritsevien animaatioiden kanssa puuhasteluun.
Huonoille johtajille kokoukset voivat myös olla mahdin rituaalista näyttämöllepanoa ja vertailua. Kunnon työntekijöiden on istuttava tuntikausia itseään tehostavien, mitään asiaa tuntemattomien tyhjänjauhajien terrorisoitavina. Lopulta saadaan aikaan vain päätös uuden kokouksen ajankohdasta, (ks. Siltala, 313, Ollila, 223, Nevanlinna, 64 - 66)
Nevanlinna ja Relander puhuvat erityisestä uusuuskielestä, jolle on ominaista rakennella näennäisen ilmimerkityksellisistä partikkeleista pitkiä yhdistelmiä siten, että lopputulos on huomattavasti vähemmän kuin osiensa summa. Näennäisesti turhalla puheella saatetaan pyrkiä rajaamaan ajattelua hyväksyttävään suuntaan. Julkista kieltä it-alan tilaisuuksissa ja yliopistojen missiodokumenteissa tutkineen Don Watsonin mukaan sanojen pitäisi synnyttää oivalluksia ja inspiroida, mutta managerikielen ilmaukset sitä vastoin ennustettavassa latteudessaan tylsistyttävät ja passivoivat. Amanda Sinclair, johtamisen professori, kysyy, onko niiden tarkoituskin ehkä "ikävystyttää meidät alistumaan". Ajan tasalla olemista osoitetaan puhumalla amerikkaisesta bisnesjargonista väännettyä nykyajan maailmankieltä, managereseä. Samalla tuhotaan se kieli, joka on aidosti sidoksissa tehtävään työhön ja kykenevä tunnistamaan sen vivahteita. (Nevanlinna, 152 - 153, ks. Siltala, 310-312)
Kryptisten ammattilyhenteiden sinkoillessa minut valtaa välillä epäusko. Olemmeko uuden uljaan tietoyhteiskunnan sijasta synnyttämässä valtavaa, tehotonta, kaoottista kokousta, uutta Neuvostoliittoa? Keskustelevan Ruotsin menestys kuitenkin rohkaisee. Yksinäinen sankari tai vaikkapa totalitaristisesti johdettu valtio voi tehdä hetkellisiä näyttäviä esiintuloja, mutta pitkällä aikavälillä menestyy yhteistyökykyisin ja moniarvoisin yhteisö.
Uskonkin kokousten kritisoinnin olevan usein perspektiiviharhaista. Näemme, aivan oikein, jahkailut, asiasta eksymiset, itseään tehostavat tyhjänpuhujat, tekniset kömmähtelyt, aidot väärinymmärrykset. Tuskailemme, etteivät asiat valmistu ajallaan. Meiltä jää kuitenkin todentamatta se, miten huonosti kävisi jos palaveeraamisen sijasta todella ryhtyisimme toimeen ympärillemme vilkuilematta. Jos ratkaistava ongelma on vähänkään monitahoisempi, huomioon otettavaa kertyy niin valtavasti, ettei etevinkään ajatusten Tonava voi hallita kokonaisuutta yksin. Kun konsultoimme riittävän monia riittävän varhain, vältymme virheet, joiden korjaaminen tulisi tuonnempana monin verroin kalliimmaksi. Jatkuva vuorovaikutus hidastaa toki etenemistämme, mutta samalla se lisää todennäköisyyttä, että lyhyemmät askeleet otetaan oikeaan suuntaan.
Vertaisin kokousrumbaa kilpapyöräilyyn. Kilpailun alussa letkan vauhti tuntuu meistä pitkästyttävän hitaalta. Arvelemme pääsevämme lujempaa omin voimin. Kirimme kärkeen ja ryhdymme vetämään kaulaa muuhun joukkoon. Hetken tuntuu helpolta, mutta jo kohta ilmanvastus alkaa väsyttää. Pian muut pyöräilijät ohittavat meidät kevyesti ja jäämme koko joukon hännille.
Kokouksissa etenemme parhaimmillaan juuri samalla tavalla "imussa". Saamme muilta jatkuvasti huomaamattamme arvokasta informaatiota, jonka avulla suoriudumme työssämme paremmin kuin yksin puurtamalla. "Näkymättömästä" avusta tulevat karvaimmin tietoiseksi ne, joilta se puuttuu. (Minäkin pohdin tällä hetkellä sitä, miten ylläpidän ammattitaitoani ilman entisen työporukan tukea.)
On kovin todennäköistä, että tietotyöläiset viettävät vastakin suuren osan työajastaan kahvimukin ja kampaviinerin äärellä mukavia jutustellen. Tulisiko meidän siis vain hyväksyä väistämätön? Opetella nauttimaan kokouksista vaikka väkisin? Aidosti erilaisten ihmisten kokoontumisissa eri ammatti- ja yrityskulttuurit kohtaavat paljastavimmin kuin ehkä missään muualla. Oivaltava havainnoija poimii tästä hedelmällisestä karnevaalista kirkkaimmat oivalluksensa.
Seuraavaksi muutama sana projekteista ja tiimeistä.
Lähteet:
Castells, M (2001). The Internet Galaxy. Reflections on the Internet, Business, and Society. Oxford University Press.
Holvas, J. & Vähämäki, J. (2005). Odotustila. Pamfletti uudesta työstä. Pieksämäki. Teos.
Nevanlinna, T. & Relander, J. (2006). Työn sanat. Jyväskylä. Teos.
Ollila, M. (2002). Erheitä ja virheitä. WSOY.
Siltala, J (2004) Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Muutokset hyvinvointivaltioiden ajasta globaaliin hyperkilpailuun. Helsinki. Otava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti