Työyhteiskunnasta vapaa-ajanyhteiskuntaan?

Työ ei ole leikin asia. Työn tekemisen avulla on lapsillemme, niillekin, jotka työtä nyt vieroksuvat, hankittu elanto.
Jos työtä tekemättömien joukko lisääntyy paljon, on yhteiskunta romahtamisen partaalla. Jos näin kävisi, ei näillekään työtä vieroksuville olisi tarjota päivärahoja eikä muitakaan etuisuuksia.
(M. Nikkilä Helsingin Sanomien yleisönosastolla)

Tutkijat ovat 1980-luvulta lähtien puhuneet siirtymisestä työyhteiskunnasta vapaa-ajan yhteiskuntaan; luokkayhteiskunnasta, joka jakoi ihmiset taustan mukaan, yksilöiden yhteiskuntaan, joka tarkastelee ihmistä sellaisena kuin tämä on, ottamalla huomioon hänen kykynsä, tekonsa ja suhteensa maailmaan; tuotantoyhteiskunnasta palveluyhteiskuntaan, jossa tuottajan ja tuotannon sijaan tulee käyttäjä, kuluttaja. (Holvas, 35-36)

Taloudellisen taantumamme keskellä tällaiset näköalat näyttävät minusta ennenaikaisilta, vaikka olenkin yllättynyt siitä, miten vähän minua on syyllistetty nyt kaksi kuukautta kestäneen työttömyyteni aikana.
Toki edelleen, ainakin akateemisesti, keskustellaan työsuorituksesta erotetusta vastikkeettomasta perustulosta. Luokkayhteiskunnan katoamista ei kuitenkaan taida hehkuttaa enää kukaan. Vanhat protestanttisen työetikan hyveet pysyvät muuttuvassa työssäkin arvossaan, ja työn "vieroksuntaa" paheksuttaneen "kansan syvissä riveissä"  Helsingin Sanomien yleisönosastolle kirjoittaneen M. Nikkilän tavoin huonojen aikojen pitkittyessä.

Vaikka verkostoyhteiskunta eroaa monin tavoin teollisesta yhteiskunnasta, niin senkään "uusi talous" ei merkitse siirtymistä pois weberiläisestä kapitalismista vaan on vain uutta kapitalismia. Työ on, ja on sosiologi Manuel Castellsin mukaan myös nähtävissä olevassa tulevaisuudessa, ihmisten elämän ydin, vaikkeivat konkreettiset ja rajalliset työtehtävät enää määritäkään persoonallisuuttamme ja rajaa ystäväpiiriämme kuten ennen. Tilastaan (tehdas, toimisto) ja ajastaan (työaika) irtautunut työ täyttää useimpien ihmisten elämää jopa täydellisemmin kuin teollisuusyhteiskunnassa. "Kevyet sosiaaliset suhteet" tai vapaa-aika säilyvät sille alisteisina. (Holvas, 37, Himanen, 26)

Yritän seuraavissa teksteissä hahmottaa työn muuttumista. Keskityn ensin pohtimaan polarisoitumista, eli sitä miten työ eri maiden välillä, niiden sisällä ja jopa työpaikoilla jakautuu "hyviin" töihin ja niihin, joissa tuottavuus saavutetaan kustannuksia leikkaamalla, eli hiostamalla työntekijöitä. Aivan ensin aion kuitenkin täyttää oman velvollisuuteni työttömänä, eli jalkaudun uuden uran toivossa Aikuisopiskelijan viikon päätapahtumaan Vanhalle Ylioppilastalolle Helsinkiin.

Tapahtuman esitteessä todetaan muun muassa, että:

Luovuuden ja mielikuvituksen lähes rajattomat voimavarat ovat osa ihmisen perusolemusta ja myös innovaatioiden perimmäisiä lähteitä. Luova ajattelu ja käyttäytyminen ovat ominaista kaikille ihmisille, eivät vain poikkeusyksilöille, kuten nerokkaille taiteilijoille ja tutkijoille. Luovaa potentiaalia on kaikilla ihmisillä. Kysymys on ennen muuta tämän potentiaalin "löytämisestä", tunnistamisesta, rohkaisemisesta ja kehitykseen tukemisesta.

Tiistaini on siis toivoa... tai no, heh...  Pidän mieleni avoimena, vaikka teemana onkin luovuus ja innovatiivisuus.

Lähteet:
Himanen, P (2001). Hakkerietiikka ja informaatioajan henki. Helsinki. WSOY.
Holvas, J. & Vähämäki, J. (2005). Odotustila. Pamfletti uudesta työstä. Pieksämäki. Teos.
Nikkilä, M. (7.9.2007). Työtä tekevät ruokkivat yhteiskunnan käenpojat. Yleisönosastokirjoitus. Helsingin Sanomat.