Tulevaisuus on naisten?

Muuttuva työ vaatii fyysisen voiman sijaan henkistä joustavuutta, monialaisuutta ja vuorovaikutustaitoja, eli stereotyyppisesti feminiinisinä pidettyjä ominaisuuksia. Myös pienten lasten hoitaminen valmentaa poukkoilevaan avokonttorityöskentelyyn mennen tullen kapiaisen sokeaa tottelemista paremmin. Kun naisella yhä useammin on miestä korkeampi koulutuskin, hänen luulisi voivan valita töistä parhaat päältä.

Naisten valta onkin kasvanut, ainakin politiikassa. Koulutettujen kaupunkilaisten suosimassa Vihreässä liitossa nais-etuliitteen on viime aikoina voinut korvata mies-etuliitteellä.

Työelämän yleisilme on silti mielestäni edelleen varsin miehinen.
Koska naisella on miestä todennäköisemmin muutakin elämää kuin työelämä, hänen ura- ja ansiokehityksensä hidastuvat, ja jo hänen palkkaamisensa on työnantajalle riski. Työnantaja utelee etenkin nuorilta naisilta kiertelevin sanankääntein perheen perustamisesta. Välttyäkseen äitiysloman tai lapsen sairastelujen aiheuttamista rasitteista, hän palkkaa naisen mielellään vain määrä- tai osa-aikaiseen työsuhteeseen. Usein tämä sopii naisellekin. Työvoimapulan vallitessa työpaikan vaihdos voi olla ammattilaiselle keino kilpailuttaa työantajia (ks. General Intellect, 222). Pitkään jatkuessaan epävarmuus voi kuitenkin hankaloittaa elämän suunnittelemista. Esimerkiksi lasten hankkimista lykätään ensin opintojen ja myöhemmin uran tai työn epävarmuuden takia. Taannoisessa kurssitapaamisessa peräti viisi kahdestakymmenestä vuosikurssini noin nelikymppisestä naisesta oli raskaana. Moni oli vakinaistettu vasta hiljan.

Vaikka palkka ja etenemismahdollisuudet ovat uudessa työssä periaatteessa samat naiselle ja miehelle, nainen jää usein edelleen suorittaviin tehtäviin. Organisaatiokaavion ylimmät lokerot täytetään edelleen teknisesti koulutetuilla miehillä eikä humanistisen koulutuksen saaneilla naisilla (ks. Tilastokeskus 26.2.2004, ks. Lukkari).

Kun Manuel Castells toteaa, että: The "organization man" is out, the "flexible woman" is in, hän ei välttämättä ennakoi naisen aseman kohentuvan (Castells 95, 231 - 235). Työelämän vaatimusten feminiinistyminen voi itse asiassa huonontaa työntekijän tilannetta. "Muutos" alkaa vaatia joustavuutta meiltä kaikilta. Perinteiset tehtaaseen ja työaikaan rajatut miesten työt näyttävätkin laman myötä vähenevän (ks. Tilastokeskus 20.10.2009). Niiden tilalle tulevat vientiin suuntautuva erikoistunut palvelusektori huppuosaajineen ja tätä luovaa, tuottavaa kärkeä tukevat palvelutyöt, joita usein tekevät (laittomat ja oikeudettomat) siirtolaiset. "Jotta luova osaaja voi keskittyä työhönsä, hänellä pitää olla käytettävissään filippiilniläinen nanny, nigerialainen prostituoitu, brasilialainen transvestiitti, venäläinen viulunopettaja, koiraa ulkoiluttava opiskelija, värikäs köyhä taiteilija ja leegio muuta halpaa työvoimaa", ironisoivat tuotanto-osuuskunta General Intellectin tutkijat (General Intellect, 127). Siinä missä rationaalisen, kilpailevan ja "maskuliinisen" yritystoiminnan edelleen katsotaan tuottavan kansantalouden tarvitsemat tulot, "feminiinin", pehmeän ja irrationaalisen julkisen puolen ajatellaan vastaavasti tuhlaavan ne. On siis "luonnollista", että uusien töiden, joiden ajatellaan useimmiten kuuluvan jälkimmäisiin, ehdot heikkenevät.

Kun mies saattoi vanhassa fordistisessa työssä omistautua hyvin palkatulle työlleen naisen ilmaisen kotityön ansiosta, naisen palkaton, tai lähes palkaton työ laajenee nyt kotoa työpaikoille uudeksi työnteon malliksi. Perinteisesti esimerkiksi poliittinen vasemmisto on nähnyt naisen pystyvän kohentamaan asemaansa palkkatyöllä saavuttamansa oman varallisuuden avulla. Halu vapautua vanhoista patriarkaalisista sosiaalisista siteistä onkin houkutellut niin nuoria kuin naisiakin kaupunkeihin, joissa teollisuustyö tarjosi edes suhteellista vapautta. Riitti että olit tuottava kahdeksan tuntia päivässä, muuten sait tehdä ja ajatella mitä halusit (kunhan et ryhtynyt sosialisoimaan tuotantovälineitä). Uudesta, kokonaisvaltaisesta työstä seuraa kuitenkin vaikeita valintoja, kun sen valtasuhteet halutaan nähdä yhtä ainutlaatuisina ihmisten välisinä sitoumuksina kuin naisen perinteinen alistuminen perheessä. Nainen joutuu Abrahamin tapaan ratkaisemaan, uhraako hän kotona sairastavan lapsensa vai kaataako omat työnsä työkavereiden niskaan.

(Laadun)valvonnan ja tuottavuuden mittaamisen nimissä uusi, henkilökohtaista sitoutumista edellyttävä työ myös standardoidaan ja mekanisoidaan teollisen työn tapaan ostettaviksi ja myytäviksi "tuotteiksi". Samalla työntekijästä tehdään helpommin korvattava ja hänen mahdollisuutensa työn sisällöllisesti palkitseviin itsenäisiin ratkaisuihin vähenevät. Kun samaan aikaan vähenevät myös kahden huoltajan perheet, muutos pikemmin lisää kuin vähentää naisen elämän kuormittavuutta. Epäilen, täyttääkö teknistetty hoivakaan tarkoitustaan, kun alipalkattu kodinhoitaja ei osoitakaan sitä aitoa sitoutumista ja henkilökohtaista paneutumista, jota häneltä odotetaan (ks. General Intellect 193 - 230)

Pelkään Juhani Seppäsen tavoin myös, että naiset aliarvioivat miesten sosiaalisia taitoja ja maksavat siitä kalliisti. Seppäsen mielestä naiset tulkitsevat miesten verbaalin pidättyvyyden virheellisesti muidenkin sosiaalisten kykyjen puutteksi. Seppänen vetoaa 1900-luvun alussa vaikuttaneeseen sosiologi Thorstein Vebleniin. Veblen esitti vastoin tavanomaisia käsityksiämme, ettei taloudellisessa toiminnassamme ole ollenkaan kyse rationaalisesta hyödyn tavoittelusta. Sen sijaan se on esihistoriallisilta ajoilta periytyvien sosiaalisten taipumusten ajamaa toimintaa. Heimoelämän alussa omaksuttu työnjako, muun muassa miesten ja naisten perinteisten työtehtävien ero, on voimassa edelleen. Miesten työt ovat Veblenin mukaan sankarillisia urotöitä, metsästystä, sotimista, naisten arkista raadantaa. Nykyinen tuotannollinen työ perustuu käytännössä kokonaan primitiivisen ihmisyhteisön naisten töihin.

Nainen ja mies asennoituvat työhön historiallisista syistä eri tavalla. Nainen pyrkii tekemään hänelle annetut työtehtävät mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti. Niihin tehtäviin, jotka pitää ehdottomasti suorittaa, valitaankin nainen. Sankaritekoja tavoittelevalle miehelle taas ulkoiset tunnusmerkit ovat oikeasti tärkeitä. Hän kokee työelämän kilpailutantereena eli leikkipaikkana. Kilpailu voi koskea työaseman parantumista, työtehtävien laajentumista tai uusien muotojen löytämistä. Sen sijaan se ei ikinä koske nykyisen työtehtävän mahdollisimman hyvää suorittamista.

Naisen stateginen valinta kilpailutilanteissa, siis esimerkiksi yt-neuvotteluissa, on entistä kovempi työnteko. Ulkoisiin muotoihin ja merkkeihin ensisijaisesti keskittyvän miehen nainen leimaa virheellisesti laiskaksi. Hän odottaa työnteon moitteettoman ja tehokkaan suorittamisen kohottavan hänen työnsä arvoa, ja kun näin ei tapahdu, hän uupuu ja kokee itsensä aliarvostetuksi. Häneltä jää huomaamatta, ettei kukaan kaipaa kovampaa työntekoa vaan nimenomaan kovemman työnteon ulkoisia merkkejä, työnteon esittämistä. Miesten kisailussa ei ole kyse laiskuudesta vaan voimakkasta sitoutumisesta - ja sen ulkoisesta tunnustamisesta - työorganisaatioiden arvoihin. (ks. Seppänen, 159 - 161)

Juhani Seppäsen lailla jään pohtimaan oppiiko nainen lopulta, että tehokkuuden esittäminen on tehokkuutta tärkeämpää (ks. Seppänen, 203). Se, eikä niinkään osaaminen tai joustavuus, auttaisi uralla etenemisessä.

Entä muuttuisiko työelämä aidosti paremmaksi, jos pätevät naiset korvaisivat johtotehtävissä edes ne miehet, joiden urakehitys perustuu pelkkään pituuskasvuun, matalaan ääneen tai solmion riittävän varhain aloitettuun käyttöön?

Toivon sydämestäni, että näin on, mutta pelkään vain rahan ratkaisevan. Vaikkei raha tosiasiassa mittaisikaan rationaalista hyötyä, ihmisten kokema onnellisuus ei rahan myötä nouse loputtomiin, se saattaa silti olla pienin yhteinen nimittäjä, ainoa symbolinen menestyksen mittari, josta pystymme sopimaan. Jotta nainen etenisi urallaan, hänen onkin siis valjastettava "äidillinen ymmärryksensä" tehojen lypsämiseen työntekijöistä. Tätä osakkeenomistajat ainakin odottavat nostaessaan hänet johtajaksi - yleensä juuri henkilöstöjohtajaksi.

Ellen muuta niin kirjoitukseni kohottavaksi lopuksi haluan kuitenkin uskoa naisiin, varttuneisiin naisiin.

Ikä ja naiset on ollut hankala yhdistää nuorekkuutta ja "ennakkoluulottomuutta" korostavassa kulttuurissamme. Uskon nuorten, useimmiten miespuolisten headhunterien tekevän isoimman virheensä juuri siinä, etteivät he tunnista varttuneiden naisten potentiaalia. Viisikymppiselle naiselle lapset eivät enää yleensä aiheuta poissaoloja, joten hän pystyy omistautumaan työlleen vähintään yhtä täydellisesti kuin nuori mieskin. Hänen läsnäolonsa toisi myös kaivatun uuden näkemyksen esimerkiksi it-projekteihin, joissa monia turhia virheitä tehdään vain sen vuoksi, että tuotosten oletuskäyttäjänä pidetään edelleen nuorehkoa, uusista vempaimista ja nippeleistä intohimoisesti kiinnostunutta miestä. Sain monen miesinsinöörivuoden kruunuksi työskennellä muutaman kuukauden vähän varttuneempien naisten kanssa. He olivat mitä osaavimpia ja luotettavimpia työkavereita. Businessjargon ja teknopölinä sujuivat kyllä heiltäkin tarvittaessa, mutta maanläheiseen "oikeaan" työntekoon "karattiin" välittömästi, kun olosuhteet antoivat myöten.

Maija-Riitta Ollila onkin havainnut, että vanhoilla naisilla on aivan erityinen taipumus kyseenalaistaa auktoriteetteja (ja siis myös yrityksen tavoitteita). Tämä voidaan nähdä erityisongelmana, mutta myös voimavarana: "Hänet (vanha nainen) on pelattu ulos miesten miellyttämisen pelistä, minkä huomattuaan hänestä voi tulla pitelemätön" (Ollila, 390). Pomojen on Ollilan mukaan syytäkin pelätä.

Kokonaan toinen kysymys on sitten se, haluaako auktoriteetteja kaihtava nainen suunnata ambitionsa ollenkaan palkkatyöhön. Toivon, että haluaisi. Uskon, että juuri symboleiden (raha) sijaan työn tarkoituksen perään kyselevät naiset voisivat aidosti kehittää työelämää. Heidän oman etunsa mukaista se ainakin olisi, sillä kaikkein matalapalkkaisinta työtä kaikkein joustavimmin ehdoin joutuvat yleensä tekemään juuri naiset. Naisten kapinassa on muidenkin toivo. Meidän olutta ja makkaraa särpivien miestenkin kannattaa antaa heille tukemme. Muuten naisten tie on pian meidänkin tiemme.

Lähteet:
Castells, M. (2001). The Internet Galaxy. Reflections on the Internet, Business, and Society. Oxford University Press.
General Intellect. (2008). Vasemmisto etsii työtä. Keuruu. Like.
Lukkari, J & Repo H. (4.3.2004). Diplomi-insinöörit valtaavat johtopaikat. Tekniikka & Talous.
http://www.tekniikkatalous.fi/tyo/article42911.ece
Ollila, M. (2002). Erheitä ja virheitä. WSOY.
Seppänen, J. (2004). Hullu työtä tekee. Helsinki. Otava.
Tilastokeskus. (26.2.2004). Naiset ja miehet johtotehtävissä ja yrittäjinä.
http://www.stat.fi/tk/he/tasaarvo_johtajat.html
Tilastokeskus. (20.10.2009). Syyskuussa työllisiä 75 000 vähemmän kuin vuosi sitten
http://www.stat.fi/til/tyti/2009/09/tyti_2009_09_2009-10-20_tie_001_fi.html