Kanadalainen kulttuurifilosofi Marshall McLuhan visioi jo 1960-luvulla, että uusi sähkön aikakausi merkitsisi typistetyn ihmisen paluuta moniaistiseen kokonaisvaltaisuuteen.
Varhaisissa heimokulttuureissa elimme McLuhanin mukaan kyläyhteisön puitteissa. Kylän tai heimon toimintaan osallistuivat kaikki, ja jokainen oli mukana kaikessa koko olemuksellaan. Suullinen vuorovaikutus oli hetkellistä, reaaliaikaista, kokonaisvaltaista ja moniarvoista. Heimokulttuurin syrjäyttänyt, näköaistiin ja painettuun tekstiin perustunut kulttuuri puolestaan yhdenmukaisti ja lineaaristi McLuhanin mukaan aisteja. Se mahdollisti yhtenäiset lait ja osoittautui muutenkin hyvin tehokkaaksi. Muun muassa työn (ja työttömyyden) ja tuottavuuden käsitteet syntyivät. (ks. McLuhan 1984, 161)
Painanta mahdollisti koneistetun teollisuuden ja markkinointiorganisaation, jotka edelleen vaikuttivat siihen, että kaikkia asioita ja toimia alettiin käsitellä pala kerrallaan. Aakkosten ja lukujen kaikkialle tunkeutuva teknologia vaikutti länsimaisten ihmisten tapaan pitää peräkkäisyyttä "logiikkana". Tämä osittelu on McLuhanin mukaan kyllästänyt elämämme kaikki puolet ja sen avulla olemme kyenneet levittäytymään niin voitokkaasti kaikkiin suuntiin ja kaikkiin elämänpiireihin. Hajaantuminen tapahtui myös tieteessä ja kasvatuksessa. Descartesin myötä filosofian suuri valtakunta jakautui moninaisiksi toisiinsa liittymättömiksi tieteiksi ja erikoisaloksi. (ks. McLuhan, 96, 107, 130, 136, 185)
Aakkosten avulla ihminen vapautui suvun ja perheen valtapiiristä, jolloin tavallaan syntyy yksilö sellaisena kuin me hänet ymmärrämme. McLuhan pitää kirjallisen ajan yksilöä, spesialistia, kuitenkin varsin onnettomana hahmona. (ks. McLuhan, 110). Siinä missä oraalisen ihmisen sisäinen maailma oli monimutkaisten tunteiden ja tuntemusten ryteikkö, on käytännöllinen länsimainen ihminen jo kauan sitten typistänyt aistinsa tehokkuuden hyväksi. (ks. McLuhan, 71 - 73) Länsimainen luku- ja kirjoitustaitoinen ihminen pyrkii olemaan hajuton ja mauton. Hänen erityisenä "etunaan" on McLuhanin mukaan se, että hän voi toimia reagoimatta, sisäisesti osallistumatta. (ks. McLuhan, 108, 169, 198) Karmeimmillaan hän on voinut toimia vaikkapa keskitysleirin vartijana, totellen käskyä, tehden vain työtään.
McLuhanin ilosanoma on, että uusi sähköteknologia lopettaa perättäisen järjestyksen tekemällä kaiken (jälleen) silmänräpäykselliseksi. Viidakkokylä, jossa kaikki osallistuivat kaikkeen, palaa maailmanlaajuisena. Kun väistyvällä mekaniikan aikakaudella liikkeen hitaus varmisti sen, että reaktiot viipyivät huomattavan pitkään, tapahtuvat toiminta ja sen vastavaikutus jatkossa miltei samanaikaisesti. Pyrkimys kokonaisuuteen, empatiaan ja tietoisuuden syvyyteen seuraavat tästä luonnollisena.
McLuhan ennusti, että "silmänräpäyksellisen informaation aikakaudella työ "ammattina" luovuttaa paikkansa omistautumiselle ja sitoutumiselle. Ihminen omaksuu informaation keräilijän roolin. Riistanamme tässä uudessa nomadisessa ja "työtä tekemättömässä" maailmassa on tieto ja elämän ja yhteiskunnan luovien prosessien oivaltaminen. "Jos käytämme vieläkin 'taloudeksi' kutsumamme alan käsitteitä, tämä tarkoittaa, että kaikista palkkatyön muodoista tulee 'palkallista oppimista' ja että kaikki varallisuuden muodot johtuvat tiedon siirrosta. Ammattien ja töiden keksiminen saattaa osoittautua yhtä vaikeaksi kuin varakkuus on helppoa"
(ks. McLuhan, 81, 161).
Myös filosofi Pekka Himanen uskoo rutiineista ja paikan ja ajan kahleista vapauvan työn mahdollistavan aidon itsensä toteuttamisen. Kirjansa Hakkerietiikka aluksi hän esittelee Linux-käyttöjärjestelmän luojan, tietotekniikkaguru Linus Torvaldsin muotoileman Linuksen lain. Sen hengessä hakkerille (tulevaisuuden työntekijälle) elossapysymisestä huolehtiminen ei enää ole elämän isoin asia. Sosiaalinen tyydytys; ystävät, perhe, kotimaa, uskonto, ovat tärkeämpiä. Ylin motiivi on kuitenkin viihde. Linux-hakkerit eivät siis tavoittele voittoa itsessään. Rahan tavoittelun sijaan he haluavat tehdä jotain, jota he pitävät itsessään kiinnostavana ja jonka he voivat jakaa muiden kanssa. Näin syntyy vahva verkostoitumisefekti, jossa suuri joukko hakkereita työskentelee yhdessä, koska he nauttivat tekemisestään. (Himanen, 12-16)
Vaikka digiltalisoituva työ näyttää suppea-alaisten spesialistien sijasta suosivan moniosaavia renessanssineroja, kokonaisvaltaisuus lisää helposti myös työn vaativuutta. Siinä missä taylorismi teki työstä vierasmääräytynyttä, tietotyö edellyttää autonomiaa välillä ylikuormitukseen saakka. Koska globalissa kilpailussa tuottavuuden kasvu on keskeistä ja vain paras kyllin hyvää, työntekijän on kyettävä toimimaan itseohjautuvasti. Globaali luokka asettaa Juha Siltalan mukaan pärjäämisstandardit muillekin. Kunniallinen keskitaso, jossa ihminen voisi olla itseensä tyytyväinen kohtuullisten työsuoritusten varassa, jää puuttumaan. Pahimmassa tapauksessa vaihtoehdoiksi jäävät joko jatkuva näyttäminen terveyden, perheen ja ihmissuhteiden kustannuksella tai putoaminen kunnon töistä - sekin terveyden, perheen ja ihmissuhteiden kustannuksella. (ks. Holvas, 125, ks. Siltala, 158, 221)
Tuomas Nevanlinnan ja Jukka Relanderin mukaan uusi työ mallintaa itseään pikemmin romanttisen ajattelun mukaan kuin valistuksen edistysuskon, jonka mukaan teollinen jälleenrakennus hahmotti itsensä. Uuden työn projekti ei rajoitu työajan kehyksiin. Niin kuin taiteilija, joka on "aina töissä ja koko ajan lomalla", uuden työn tekijä kantaa projektia sisällään. Hän on kävelevä projekti tai projekti kävelee hänen jaloillaan. Mutta kuten aiemmin todettiin, taiteilijasta hänet erottaa aina se, ettei hän voi itse päättää työnsä tavoitteista. (ks. Nevanlinna, 131 - 135) Voidaan puhua jopa itseilmaisun pakosta, stripteasesta, kun työntekijän on koko persoonallaan sitouduttava muiden asettamiin päämääriin (Holvas, 92). Koska kaikki työ viime kädessä kuitenkin pyritään taylorisoimaan, voi työtekijä päätyä haasteiden sijaan valitsemaan mekaaniset, ongelmattomasti aikataulutettavat ja mitattavat työtehtävät. Onhan vaivattomampaa tehdä tarkka aikataulu- ja laskutusarvio vaikkapa verkkosivuston ohjelmakoodin valmistumisesta kuin lähteä suunnittelemaan sivuston ulkoasua, jossa jo pelkästään ihmisten moninaiset mieltymykset aiheuttavat ylimääräisiä iterointeja, kriisipalavereja ja viime hetken yötyötä. Etätyötäkin kyynistynyt osaaja välttää, koska tietää, että työelämän pudotuspelissä menestyvät parhaiten toimiston kahviautomaatin läheisyyteen "sitoutuneet" työntekijät. Pois silmistä ja mielestä siirretyt etätyöidealistit sanotaan helposti irti ensimmäisenä.
Työn kokonaisvaltaistumisestakin voimme kiistellä. Tämän päivän työpaikkailmoituksissa etsitään muun muassa .NET/Moss -arkkitehteja, C/C++ -taitaja ja Oracle/JBoss/MySQL -osaajia. Työntekijä päätyy yleensä edelleen toimimaan erikoistuneena asiantuntijana. Kapea-alaistuessaan hän kadottaa kykyään hallita suurempia kokonaisuuksia. Avoimen lähdekoodin kulttuurista tuttu lahjan logiikka, jonka mukaan oman panoksensa lahjoittaminen vastikkeetta verkostolle muiden käytettäväksi tuottaa antajalleen moninkertaisen hyödyn, toimii sekin Juha Siltalan mielestä puutteellisesti yrityksen sisällä. Esimerkiksi tutkimuksessa uuden luojasta tulee helposti palkkatyöläinen ja varsinainen tekijyys oikeuksineen siirtyy tuottajalle, yritykselle. (ks. Siltala, 163)
Jakke Holvaksen ja Jussi Vähämäen mielestä päätteensä äärellä istuva tietotyön tekijä typistyy ihan fyysisestikin. Yrittäessään parhaansa mukaan sopeutua yhä uusiin teknisiin vaatimuksiin hankkimalla ohjelmistoja, tekemällä päivityksiä tai kurssittautumalla, hän ei enää käytä konetta vaan koneet alkavat käyttää häntä. Holvas ja Vähämäki näkevät tietotekniikan lopullisen päämäärän olevan sama kuin anoreksian eli lihan poistaminen. Teknologiset keksinnöt autosta kaukosäätimeen ja verkkopankkiin tähtäävät yhteen asiaan, ihmisen liikkumattomuuteen. Uutta teknologiaa markkinoidaan silti virheellisesti työn helpottajana. Olemme paradoksaalisesti samanaikaisesti liikkumattomia ja teemme työtä enemmän kuin koskaan. Holvas ja Vähämäki tekevät havainnon, että teknologisia innovaatioita markkinoivat mainokset alkavat usein kolmella sanalla: enää ei tarvitse. Enää ei tarvitse kävellä, odottaa, muistaa - elääkään. Tarkoitus on "saada enemmän aikaa todella tärkeille asioille". Tärkeiden asioiden aika ei kuitenkaan koskaan koita. (Holvas, 99 - 102)
Lopulta digityöntekijä ammentaa aistein havaitun maailman tyhjiin. Se analysoidaan ja museoidaan tiedostoksi. Kun voimme aina palata mihin tahansa koska tahansa, mikään erityinen hetki ei enää ole korvaamaton. Vapaudumme esimerkiksi television lähetysajoista ja suunnittelemme katsovamme tallenteet joskus paremmalla ajalla. Tuleeko teillä tuo aika koskaan? Minä pelastan tätä kirjoittaessani mielielokuviani digiboksin täyttyvältä kovalevyltä kasvavaan ja koskemattomaan dvd-levypinoon. Thomas Hylland Eriksenin mielestä yksi syy myös vanhuuden ylenkatsomiseen ja nuoruuden palvomiseen on se, ettei ennen meitä eläneiden keräämä tieto enää katoa heidän kuollessaan. Vain elämänviisaus häviää, mutta nopeassa yhteiskunnassa sen arvo on koko ajan laskussa (Eriksen, 61).
Jääkö työtä tekevästä ihmisestä jäljelle lopulta pelkät aivot, joiden tarpeetonta ympäristöä ruumis on? Modernit teknologiat eivät Holvaksen ja Vähämäen mielestä ole ihmisen uusia ulottuvuuksia, kuten Marshall McLuhan ajatteli. Ihmisistä itsestään on päinvastoin tulossa logistisen systeemin ulottuvuuksia. Japanilainen hikikomori-syndrooma, ulkomaailmalta sulkeutuminen, ei ole enää ongelma vaan elämäntapa. Holvas ja Vähämäki luonnehtivat tätä epäsosiaaliseksi sosiaalisuudeksi. Työssä kuten muussakin sosiaalisessa elämässä osallistutaan eristäytyneenä. Olemistamme ei leimaa vieraantumisen draama vaan kommunikaation ekstaasi. Tietokone tuotantovälineenä ei tyydytä klassisia perustarpeita, mutta se tyydyttää jotain paljon tärkeämpää - kommunikoinniksi kutsutun haltioitumisen tarpeen. Ohessa syödään jos ehditään. (ks. Holvas, 107 - 111)
Lähteet:
Eriksen, T H (2003) Hetken tyrannia. Helsinki. Johnny Kniga.
(Alkuteos: Tyranny of the Moment: Fast and Slow Time in the Information Age. 2002)
Himanen, P (2001). Hakkerietiikka ja informaatioajan henki. Helsinki. WSOY.
Holvas, J. & Vähämäki, J. (2005). Odotustila. Pamfletti uudesta työstä. Pieksämäki. Teos.
McLuhan, M. (1984). Ihmisen uudet ulottuvuudet. Juva. WSOY.
(Alkuteos: Understanding Media: The Extensions of Man. 1964).
Nevanlinna, T. & Relander, J. (2006). Työn sanat. Jyväskylä. Teos.
Siltala, J (2004) Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Muutokset hyvinvointivaltioiden ajasta globaaliin hyperkilpailuun. Helsinki. Otava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti