torstai 27. tammikuuta 2011

Suomea suomalaisille

Me keski-ikäiset olemme antiikin ajoista tienneet, että nuorison käsissä kaikki rappeutuu, kielikin.

Äidinkielenopettaja Minna Moisanen on lisäksi oivaltanut internetin olevan saatanasta.
Suurimpana syynä kielitajun ja -taidon huononemiseen pidän sitä, että nuoret lukevat entistä vähemmän kaunokirjallisuutta, aikakausi- ja sanomalehtiä. Aika kuluu rattoisammin internetissä naamakirjaa päivittäen, pelejä pelaten, ja jos siellä jotain luetaankin, ovat tekstit helposti ja nopeasti selattavia blogeja, joiden kieliasu ei ole hyvän yleiskielen normien mukainen.
(Ks. Moisanen)
Moisanen komppaa kansallisen kivääriyhdistyksen puheenjohtajaa Runo K. Kurkoa, joka Jokelan kouluammuskelujen jälkeisessä televisiokeskustelussa korosti aseiden tarjoavan välttämättömiä virikkeitä etenkin maaseudun nuorille. Pyssyjen sijaan, jos voisi, hän olisikin kieltänyt internetin.

Vaan ei. Koska kuulun niin internetiä diggaaviin nykybloggaajiin kuin sukupolveen, jonka jo 1970-luvulla piti raaistua ja vaurioittaa lukutaitonsa sarjakuvien takia, symppaan nuoria ja panen vastaan. Uskon, että on ollut ja on aina oleva niin, että tulevat psykologit hämmästelevät edellisen sukupolven kasvattajia.

Uskon, että rappeutuneita olemme nimenomaan me keski-ikäiset. Meidän tulisi ottaa oppia diginatiiveista, jotka ovat treenanneet kielenkäyttöään monipuolisesti eri medioissa. Tai eivät kaikki, vaan yhä harvemmat. Mutta sekään, että yhä pienempi eliitti luo ja yhä suurempi massa kuluttaa, ei ole nuorten tai internetin vika, vaan meidän keski-ikäisten valinta.

Arvioisin olevani Minna Moisasen ihanneoppilas, lukevani keskimääräistä korkeatasoisempia tekstejä. Blogeja kyllä, mutta myös kirjallisuutta ja lehdistä ainakin Hesaria. Niistä löytämäni perusteella kehottaisin huolestumisteollista kompleksia kääntämään katseen itseensä. Seuraava kammotusten luettelo on nimittäin koottu lähes yksinomaan ns. laadukkaista teksteistä. Yleisönosastokirjoitukset, mutta myös esimerkiksi pääkirjoitukset, ja tietysti liike-elämän puppupuhunta, ovat ehtymättömiä kliseegeneraattoreita. Ehdotan, että kun kirjoittamisen ammattilaisia seuraavan kerran saneerataan, pahimmat kielen raiskaajat korvataan tekstiviesteillä, mesellä, facebookilla ja twitterillä monipuolisesti karaistuneilla nuorilla.

Moisanen toteaa äidinkielen ja kirjallisuuden olevan liian monelle oppiaineena pakkopullaa. Ehkä se on tervettä kapinaa.

Mutta seuraavassa siis lista inhokeista. Täydennä vapaasti!

tiistai 18. tammikuuta 2011

Miehenä oleminen

Ystäväni pyysi projektiinsa ajatuksia miehuudesta ja miehenä olemisesta. Arvelin helposti tuottavani muutaman sata sanaa ja lupauduin mukaan. Homma osoittautui kuitenkin yllättävän vaikeaksi. Olin kuvitellut kirjoittavani pitkistä päivistä, velvollisuudentunnosta ja sen sellaisesta. Edes jotakin. Yllätyin, että tuskin sivusinkaan itsensä elättämisen eetosta. Työ tuntuu aivan liian häilyvältä ja epävarmalta, jotta enää sisimmässäni laskisin mitään sen varaan, vaikka mielelläni työskentelenkin. Työn mahdollistama kuluttaminenkin tuntuu vain hetken huumalta. Lääkäreitä ilahduttanee, että naiset sentään edes kävivät mielessä. Ennen kaikkea huomasin kuitenkin kirjoittavani - juoksemisesta.

Kosken sarjikseni markkinoinnin, lumitöiden ja muiden verukkeiden vuoksi ole ehtinyt päivittämään blogiani, läiskäisen kirjoittamani tekstin tähänkin, vaikkei se teemaan oikein sovikaan: