torstai 14. lokakuuta 2010

Elämäni siivoojana

Rahoitin opintojani ja sittemmin unelmiani pitkään siivoojana.

Nuo ajat tulivat mieleen, kun luin Kreeta Onkelin kolumnin siivoamisesta.

Onkeli toteaa osuvasti, ettei siivoojia arvosteta, siisteyttä kyllä. Oikeudenkäynnissä, jossa vaimoa epäiltiin miehensä taposta, häntä vastaan todistanut poliisi kertoi, kuinka kotona oli ollut siivotonta. Siivottomuus tarkoitti, että kotona meni huonosti. Suhteen tukipilari ei Onkelin mukaan olekaan läheisyys vaan siivoaminen.

Silti siivoojaksi ei pyritä vaan joudutaan. Syrjäytymiskeskusteluissakin siivooja on Onkelin mielestä pahin esimerkki. Kun rokkarilla meni huonosti, hän siivosi Tukholmassa.

Juuri tuon alhaisen arvostuksen takia minä ryhdyin aikanaan siivoamaan. Vain asuntoni nähneet ymmärtävät koko vitsin. Halusin mieltä vaivaamattoman työn, jossa voisin urakoida, jossa välttyisin työtä hidastavilta ihmissuhteilta ja jota en perfektionismissani innostuisi tekemään kunnolla. Pidin työtäni myös jalkapohjien rasitusvammoilta suojaavana juoksun oheisharjoitteena. Olin tyytyväinen, vaikka kadehdinkin erään julkisyhteisön yövahtimestaria, joka työajalla saattoi kirjoittaa graduaan. Minä sain tyytyä sanelemaan siivouskärryissä kulkevaan sanelukoneeseen hajamietteitä, ja niitäkin vasta konttorien tyhjennyttyä.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Miten uudistaisin koulun?

Viipyilen vielä hetken peruskoulun tuntijakouudistuksessa.

Jotten edellisen kirjoitukseni tavoin vain kritisoisi, kehittelen lyhyesti omien toiveideni mukaisen peruskoulun, lähinnä yläkoulun.

Tarkkoihin tuntimääriin en puutu, enkä kaikkiin oppiaineisiinkaan. Oppilaiden kokonaistuntimäärän pitäisin kuitenkin ehdottomasti ennallaan. Lisättäköön vapaaehtoisten, tai jopa puolipakollisten kerhojen määrää, jos niin halutaan, mutta oppivelvollsuuteen en lisälaitostumista sisällyttäisi. Peruskoulu alkaa mielestäni riittävän varhain, kestää riittävän pitkään, eikä päiviäkään ole nykyisestään syytä pidentää. Luovuus ja eheys edellyttävät niin nuorella kuin aikuisellakin myös joutilasta luppoaikaa ilman tulostavoitteita ja raportointia. Koulua ei saa käyttää nuorten välivarastona, jonka todellinen tarkoitus on mahdollistaa vanhempien pitemmät työpäivät.

Alakoulun valinnaisuutta en lisäisi, koska se johtaisi osaamiseltaan hyvin erilaisiin yläkoululaisiin ja myös alueelliseen eriarvoisuuteen. Yläkoulussakin äärimmilleen viety valinnaisuus vaikeuttaa opetuksen suunnittelua, koska osallistujamäärät voivat vuosittain vaihdella kovastikin. Pätevää henkilökuntaa on vaikea rekrytoida lyhyellä aikavälillä ja toisille päteville on ikävä jakaa pikapotkuja.

Todellisille lahjakkuuksille yksi tai kaksi lisäviikkotuntia ei myöskään merkitse juuri mitään. Jos lapsinerokas viulisti, juoksija, kuvataiteilija tai matemaatikko oikeasti haluaa kehittää taitojaan, tarvitaan ylivirkamiesmäistä intohimoa ja tuhatkertainen tuntimäärä koulun tarjoamaan oppiin nähden.

Järjestettäköön näille superlahjakkuuksille siis laadukasta yksityisopetusta eikä sotketa kaikkia Suomen kouluja. Me tavikset voimme ainakin yläkouluun asti mennä yhtenäisenä ikäluokkana samassa tuubissa.

Mutta niihin muutoksiin. Aloitan karsimalla.