torstai 20. marraskuuta 2014

Riemukas löytö orjamarkkinoilta

Tunnelma töissä on syksyn ollut luova ja innovatiivinen kuin venäläisen ruletin pelaajilla. Ensin tulivat lomautukset, päivien lyhetessä seurasivat irtisanomiset. Johdon puheissa kaikki on loistavasti. Duunarien ruokatunnilla jutut ovat olleet toiset, ja sanat valitaan sen mukaan, keitä sattuu istumaan kuuloetäisyydellä viereisessä pöydässä.

Yt-viikate ei tällä kertaa osunut minuun. Viereltä lähti parempia. Jälkeen jääneet suremme heitä, mutta tiedämme myös, ettei osamme ole kummempi: seuraava kvartaali tervehdyttää jälleen. Voi hyvin olla, että otan lopputilin ja työvoimaviranomaisten langettaman karenssin jo ennen sitä. Etsin koko ajan töitä, taidamme etsiä kaikki, mutta erästä ällistyttävää, vakavaan johtamatonta headhunttaustiedustelua lukuun ottamatta, on ollut hiljaista.

Olo on kummallisen tyhjä. Olin paremmin valmistautunut töiden loppumiseen kuin niiden jatkumiseen. Suunnitteilla on kolme kirjoitettua ja sata luettua kirjaa, sarjakuva-albumi, vähän musiikkijuttuja. Iäkkäiden vanhempien auttamista, mahdollisesti vapaaehtoistyötä. Maratontavoitteen kunnianhimoistaminen niin, että olisin ansiosidonnaisen työttömyysturvan päättyessä Suomen kovakuntoisin luuseri, huippusyrjäytyjä joka aiheuttaa kestävyysvajetta vielä vuosikymmeniä. Tahdon kaikenlaista, mutta yhtä en: viranomaisvetoista aktivointia.

Omien näkymieni takia olin tavallista herkemmällä tuulella, kun Yle TV 1:n Ajankohtainen kakkonen 11.11.2014 tarttui aiheeseen. Ohjelmassa käsiteltiin kiinnostavasti sitä, miten pitkäaikaistyöttömyyttä pyritään purkamaan erilaisilla aktivointitoimilla kuten työkokeiluilla ja kuntouttavalla työtoiminnalla. Julkilausuttuna tavoitteena on työkyvyn ylläpito, parempi elämänhallinta ja viime kädessä paluu työmarkkinoille. Työtä, joka usein vertautuu vaativuudeltaan suoraan palkkatyöhön, tehdään työttömyystuella ja yhdeksän euron päiväkorvauksella. Kieltäytymisestä seuraa karenssi, minkä vuoksi kriitikot vertaavat aktivointia orjatyöhön. (ks. Vaarne)

Reportaasissa seurattiin kahden aktivointitoimenpiteiden kohteena olevan noin viisikymmenvuotiaan pitkäaikaistyöttömän arkea. Erityisesti toinen aktivoitavista, huittislaistunut raumalainen, Teppo Palmroos, jää mieleen. Palmroosia ei varsinaisesti käytetä hyväksi, vaikka hän osallistuukin palkattomaan aktivointiin jo kahdeksatta vuotta peräkkäin. Häneltä ei nimittäin kirjaimellisesti vaadita yhtään mitään. Kotiin hän ei kuitenkaan saa jäädä täyttämään sanaristikoita, vaan karenssin uhalla hänen pitää tulla täyttämään niitä kaupungin osoittamaan kiinteistöön.

Palmroos osoittautuu jonkinlaiseksi oman aikamme Nelson Mandelaksi. Hän on onnistunut välttämään jatkuvien nöyryytysten aiheuttaman katkeroitumisen ja pystynyt kääntämään häpeällisen kohtelunsa komeiksi lauluiksi. Erityisesti ammentaessaan omasta elämästään hän on häikäisevä. Hän asettaa itsensä rohkeasti likoon ja höystää älykkäitä ja ilmavia biisejään huumorilla niin, että yhteys säilyy niihinkin, jotka muuten elävät toisessa maailmassa. Uskon että juuri tällaista yt-aikamme tarvitsee. Linjakkaita biisejä näyttää syntyneen jo pitkään, joten on synti ja häpeä, jos musisointi jää peräkammariin. Mars, mogulien puheille, Teppo Palmroos! Olet sen niin itsellesi kuin meille muillekin velkaa!

Levyä odotellessa on tyytyminen kuulemaan Palmroosin youtube-tuotantoa.


Lähde:
Vaarne, V. (11.11.2014). Kuntoutus ja kokeilut - työttömien aktivointia vai orjatyötä? Ajankohtainen kakkonen. Yle TV 1. http://areena.yle.fi/tv/2160156 (ks. 9 min 30 sekunnin kohdalta eteenpäin)

Muuta:
Teppo Palmroosin youtube-kanava, josta löytyy lukuisia muitakin biisejä: http://www.youtube.com/user/muukalaiset
Uuninpankkopoika Saku Timonen - Mietteitä peräkamarin uuninpankolta. Komea blogi palkattoman pakkotyön tiimoilta.

Omia aiempia kirjoituksiani:
Katoamistemppu ja miksi se tehdään
Leikkauksia 7
Elämänhallinnan ensimmäinen ja alin taso: putoaminen

1 kommentti:

  1. Vai mogulien puheille. Mitä levy-yhtiötä suosittelet?
    teppo.palmroos@gmail.com

    VastaaPoista