perjantai 30. huhtikuuta 2010

Lakko

Työn juhla innostaa pohtimaan suhdettani lakkoon.

Kuluvana keväänä työmarkkinoilla on ollut sen verran "kitkaa", että työn ostajat ovat kiiruhtaneet vaatimaan lakko-oikeuden rajoittamista. Niinhän he tosin aina tekevät. Niin mitätöntä lakkoa ei olekaan, etteivät he julistaisi vaivalla rakennetun Suomi-kuvan turmeltumista ja kansallista murhenäytelmää. Vähintään vienti kärsii ja yritykset ulkoistavat tuotantonsa autuaammille metsästysmaille.

Muualla ei lakkoilla? Reppureissatessani Italiassa onnistuin kahdessa viikossa junailemaan itseni kahteen lakkoon. Ensimmäisellä kerralla pysähdyimme kesken matkan. Koko konkkaronkka saatettiin selityksittä väliaseman laiturille. Paikalliset viuhtoivat ja huitoivat, ja turistilta meni aikansa selvittää, että oltiin Veronassa vaikka piti päästä Venetsiaan. Toisen lakon koin öisellä Napolin rautatieasemalla. Huligaanit pärisyttelivät mopojaan hallin sisätiloissa ja me turistit yritimme mitenkuten varjella tavaroitamme. Ikäviä kokemuksia. Ei entuudestaan varsin epäilevä italokuvani niistä silti erityisemmin hötkynyt. Suomessahan italialaiset junat seisovat ilman lakkoakin.

Romahtaako oma maineemme siis tosiaan italialaisten silmissä, jos ahtaajat ovat muutaman päivän facebookissa tai jos kaupat ovat hetken kiinni tai vartioimatta?  Ne lakottomat maathan vasta imago-ongelmissa kamppailevatkin.

En jaksakaan kantaa huolta maineestamme. Vaikka ilmeisesti lakkoilemmekin hieman enemmän kuin muut eurooppalaiset keskimäärin, meininki on kuitenkin kesyä verrattuna vaikkapa 1970-lukuun.

Välillä minusta vaikuttaa, että osapuolet täsmälakkoilevat nykyään yhä enemmän medialle. Medialakoissa ne pyrkivät maksiminäkyvyyteen minimivahingoilla, mikä tietysti on hyväkin. Vain muutos on uutinen, ja päivän tai parin seisauksilla asia pysyy uutisissa pidempään kuin yhtäjaksoisella lakolla. Pitkittyessään lakko väistyy nopeasti iskelmälaulukilpailun, tekstiviestisotkun tai jonkun muun kiinnostavamman puheenaiheen tieltä. Elintarvikealalla työn myyjät ja ostajat ovatkin yltyneet lakkoilemaan ja sulkuilemaan suorastaan vuorotahtia. Riidellään aika pienistä asioista, mutta sitäkin kovemmalla metelillä. Riitapukarit vetoavat kilvan ulkopuolisiin vuoroin uhreilta anteeksi pyydellen, vuoroin toisiaan ahneudesta syytellen.

Luulen myös, että osapuolet hakevat nyt uusia, keskitetyn sopimisen jälkeisiä, asetelmia. Voimia mittaillaan ja ilmiriitaa ainakin vielä vältellään.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Kansa bloggaa - Google kertoo

Uuden työn opettelu vaatii nyt ajan, jonka aiemmin bloggasin. Onneksi tärkein tuntuukin tulleen puolessa vuodessa sanotuksi. Tahti harvennee siis syystäkin.

Tyystin en lopeta. Viimeistään syksyllä saatan yltyä kaupittelemaan työaiheista viihdepläjäystäni, jos vain saan sen valmiiksi.

Juuri nyt mielisin tulikivenkatkuilla ydinvoimasta, mutta suutuksissaanhan ei kannata kirjoittaa. Tulee sanotuksi asioita, joita ei oikeasti tarkoita.

Tutkin sen sijaan mitä Google Analytics kertoo blogistani. Tämän mainion ilmaisohjelman voit milloin tahansa liittää myös omaan sivustoosi.
Aloitin bloggaamisen syyskuun puolivälissä 2009. Osin tein sen terapiamielessä, mutta myös koska työttömyyteen keskeytyneen opinnäytteen aihiot tuntui mielekkältä saattaa edes jotenkin julki. Tämä blogini kestävin sisältö löytyy jäsenneltynä oikean palstan Kootut työjutut -banneria klikkaamalla. Kuluvan vuoden aikana olen kirjoitellut lähinnä alaviitteitä aiempaan tai aikalaishuomioita, välillä muustakin kuin tiukasti työstä.

Arvelin yksinpuhelevani. Työnhakuni (ja nyttemmin työntekoni) takia kirjoitan nimimerkillä, ja olen aika harvalle tutullekaan kertonut bloggaavani. Elämänkumppani moittii kirjoituksia myös pitkiksi ja vaikeiksi. "Kuka tuollaista jaksaa näytöltä lukea", hän ihmettelee.

Silloin tällöin joku on lukenut, ja jopa kommetoinut, mikä erityisesti ilahduttaa.

Google Analyticsin mukaan kävijöitä on syyskuun 15. päivästä huhtikuun 20:een ollut yhteensä 4752, joista 1434 on vieraillut vähintään kahdella sivulla. Vierailijoita on Suomen lisäksi tullut 33 muusta maasta. 167 kaupungista edustetuimmat ovat Helsinki, Oulu, Joensuu, Tampere ja Kauniainen.

Luettujen juttujen top 10 on seuraava:
  1. Miksi teemme työtä?
  2. Käytännön eloonjäämisohjeita
  3. Työttömän joulu
  4. Minä, laiskuri?
  5. Työn vallasta rahan valtaan?
  6. Kolmas valintamme: onko työ sisältö vai väline?
  7. Protestanttisen työetiikan synty
  8. Hidastamalla elämänhallintaan?
  9. Palikkatestissä
  10. Sain töitä

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Uskonnosta, omasta uskonnollisuudestani ja taloudesta uskontona

Pohtiessani työskentelymme motiiveja viittasin psykiatri Viktor E. Frankliin, jonka mukaan tarve löytää tarkoitus on elämämme primäärinen voima ja samalla aikamme suurin ongelma (ks. Frankl, 22).

Uskovainen vältti vuosisadat moisen ahdistuksen. Hänelle Jumala, tai jokin muu kosminen periaate, tarjoasi perimmäisen tarkoituksellisuuden tunteen mielettömässä maailmassa. Koska Jumalan eksaktia tahtoa oli vaikea päätellä, sitä riensivät tulkitsemaan maalliset edusmiehet. Jumalan auktoriteettiin nojaten he opastivat uskovaista harrastamaan seksiä vain silmät kiinni ja heteroliitossa, työskentelemään nöyrästi, kunnioitamaan auktoriteetteja ja testamenttaamaan omaisuutensa kirkolle. Tai mitä milloinkin. Hyvien aikojen muuttumaton ja ikuinen Jumala oli yleensä lama-ajan Jumalaa sallivampi.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Jääkiekko työn ja elämän kuvana

En ole koskaan tempautunut poliittiseen puolueeseen, ammattiyhdistykseen tai edes urheiluseuraan. Karismaattisia johtajia pelkään, olivat he sitten poliitikkoja, guruja tai rokkareita. Vierastan myös vappumarsseja, kansallista ja uskonnollista paatosta. Muotia seuraan vain sen verran, että revin yltäni rättifirmojen logot.

Tuttuni pitävät minua immuunina massailmiöille.

Kerran vuodessa petän heidät. Nyt kai myös blogini lukijat.

Jääkiekon ratkaisupelien aikaan sulaudun nimittäin ehdoitta villinä mylvivään ihmislaumaan.

On vaikea selittää syytä.