tiistai 22. syyskuuta 2009

Protestanttisen työetiikan synty

Varsinkin nuorilta udellaan tulevaisuudensuunnitelmia. On hyvin provosoivaa vastata sedälle tai tädille, että "aion ottaa lunkisti" tai "yritän opetella soittamaan kitaraa". (Olen tosin kerran nähnyt jälkimmäisen toimivan iskurepliikkinä synttäreillä, mikä voisi viitata arvojen muuttumiseen. Mutta siitä toiste.) Yleisesti ottaen meillä odotetaan kuitenkin olevan nimenomaan työtekoon kohdistuvaa kunnianhimoa. Ne, joilta puuttuu ammatillinen kutsumus, ovat syrjäytyjiä, jotka on kepillä tai porkkanalla palautettava lauman yhteyteen. Vaikka taustalla varmasti on kannatettava ajatus, että työmme avulla helpotamme kanssaihmistemme elämää, työn hyödyn perään ei kysele juuri kukaan. Palkka- tai verotiedot kiinnostavat paljon enemmän. Protestanttisesta työetiikastako tässä on kyse?

Ihminen ei "luonnostaan" halua ansaita lisää rahaa. Luontevampaa olisi löysätä heti, kun välttämätön turva on saavutettu. Näin toimivat muut eläinlajit ja näin olemme toimineet itsekin. Kestävä ansaitsemisen vimma yli oman tarpeen onkin sosiologi Max Weberin mukaan saatavissa aikaan vasta pitkällisen kasvatusprosessin tuloksena. Ajatustavasta, joka pyrkii ammattimaisen systemaattisesti ja rationaalisesti lailliseen voittoon, hän käytti ilmausta (modenin) kapitalismin henki. Hengen syntyyn vaikuttivat hänen mukaansa 1500-luvulla protestanttiset aatesuntaukset yleensä ja kalvinismi erityisesti. Siinä missä luterilaiset kirkkoisät uskoivat, että Jumalan armo voidaan menettää ja että se voidaan saavuttaa uudelleen katuvalla nöyryydellä ja oikeauskoisella luottamuksella Jumalan sanaan ja sakramentteihin, Calvin hylkäsi kaikki pelastuspyrkimyksen maagiset keinot taikauskona ja pahantekona. Predestinaatio- eli ennaltamääräytymisopin mukaan ihminen ei teoillaan voi mitenkään vaikuttaa pelastumiseensa, vaan Jumala on yksin viisaudessaan jo ennalta säätänyt, pelastuuko ihminen vai joutuuko hän kadotukseen.

Vaikkei Jumalan kanssa voitukaan käydä kauppaa, ponnistelu oli silti kaikkea muuta kuin turhaa. Ennaltamääräytymisoppi ei nimittäin estänyt uskovia kysymästä, onko olemassa varmoja merkkejä, josta voitaisiin päätellä etukäteen valittuihin kuuluminen. Väsymätöntä ammattityötä korostettiin keinona haihduttaa uskonnolliset epäilykset ja saada varmuus armontilasta.  Niin sopimattomia kuin teot ovatkin keinoina, niin välttämättömiä ne ovat valituksi tulemisen merkkeinä. Jumala halusi tahtonsa toteutuvan myös tässä maailmassa, joten hän palkitsi ne, jotka panivat hänen käskynsä omalta osaltaan täytäntöön. (ks. Weber, 80-81)

Varmuuden hankkiminen pelastuksesta ei kuitenkaan koostunut kultapossukerhomaisesta ansiokkaiden yksittäistekojen vähittäisestä kasaamisesta. Se muodostui joka hetki järjestelmällisestä itsekontrollista. (ks. Weber, 83) Kristillinen askeettisuus oli tähän asti hallinnut kirkollisesta maailmaa luostarista käsin. Arkielämälle se oli kuitenkin jättänyt sen luonnollisen, viattoman luonteen. Nyt askeesi uudelleenmuotoutui maailmansisäiseksi.  Jokaisen kristityn täytyi vastedes olla munkki koko elämänsä ajan. Jumalaa miellyttivät vain teot. Uskoa oli välttämättä koeteltava maailmallisessa ammattielämässä, jossa jokaisella oli työnjaon määräämä oma paikkansa. (ks. Weber, 88) Askeesi muutti elämän rationaaliseksi elämäksi maailmassa mutta ei tästä maailmasta tai tälle maailmalle.

Valittu kristitty on olemassa vain siksi, että hän lisäisi Jumalan kunniaa maailmassa ja panisi hänen käskynsä omalta osaaltaan täytäntöön. Maailmansisäinen protestanttinen askeettisuus räjäytti voitontavoittelun kahleet, eikä se vain sallinut voitontavoittelua, vaan piti sitä suoraan Jumalan tahdon mukaisena. Ihmisellä oli velvoitus hänelle uskottua omaisuutta kohtaan, hänet on alistettu sen palvelevaksi isännöitsijäksi tai suorastaan "hankintakoneeksi". Kyse ei ollut luvasta taloudelliseen rationalismiin vaan nimenomaan velvollisuudesta. Kristityn oli tehtävä työtä ja kartutettava pääomaansa kuin se olisi ehdoton itsetarkoitus, kutsumus. Jumalan sallimus valmistikin erotuksetta jokaiselle ammattikutsumuksen, joka ihmisen oli tiedettävä ja jossa hänen piti työskennellä. Eikä pelkkä sopeutuminen tai alistuminen riittänyt. Jumalaa kiinnosti vain sisäistynyt ja järjestelmällinen toiminta. "Ammattitaidottoman" elämältä puuttui juuri järjestelmällinen metodinen luonne, jota maailmansisäinen askeettisuus vaatii. (ks. Weber, 118-119, 126)

Vain toiminta palveli Jumalan selvästi ilmoitetun tahdon mukaan hänen kunniansa lisäämistä, ei joutilaisuus tai nautinto. Viettien tyydytys tai vain rikkaana oleminen tuli tuomita. Ajan haaskaus oli ensimmäinen ja periaatteessa raskain kaikista synneistä.  Vaikkei vielä sanottukaan, että "aika on rahaa", aika oli loputtoman arvokasta, koska jokainen menetetty hetki oli poissa työstä Jumalan kunnian palveluksessa. (Weber, 116)  Protestanttisen etiikan myötä elämän keskukseksi muodostuikin ajallisesti säännöllisenä toistuva työ, jonka ympärille kaikki muu aika oli organisoitava. Vasta protestanttinen etiikka toi kellon luostarista arkeen sekä synnytti modernin työntekijän idean ja siihen liittyvät työpaikan ja -ajan käsitteet. Maanviljelijät olivat tottuneet tehtäväsuuntautuneeseen työhön. Teollista työtä voidaan nimittää aikasuuntautuneeksi: työ määritellään siihen käytettävän aikamäärän mukaan. (Himanen, 39-45)

Omaisuuden tavoittelu oli sinänsä pahaa, mutta askeettisen ammattityön hedelmänä se oli Jumalan tahdon mukaista. Silti kalvinismin ja muiden "puritaanisten" lahkojen tavoite oli "kapitalismin hengen" herättämisen sijaan sielun pelastus (Weber, 65). Tärkeintä ei ollut työn tulos vaan sielun nöyrtyminen. Ulkoinen tulos on kuitenkin ilmeinen: pääomanmuodostus askeettisen säästäväisyyspakon kautta. Jo luostareista tuttu omaisuuden maallistava vaikutus tuli tutuksi protestanttisille yhteisöillekin. Uskonnollinen juuristo kuolikin hitaasti ja utilitaristinen tämänpuoleisuus-ajatus voitti alaa. Vähitellen hallitsevaksi tuli periaate "to make the best of both worlds".  Hyvän omantunnon täytyi hyväksyä mukavan porvarillisen elämän keinot. Rahan hankkimisessa ei ollut mitään pahaa, kunhan se tapahtui laillisesti ja pahennusta herättämättä. Porvarillinen ammattieetos oli syntynyt. (ks. Weber, 127-131)

Uskonnollisen askeettisuuden voimasta porvarillinen yrittäjä sai käyttöönsä asiallisen, omantunnontarkan, epätavallisen työkykyisen ja työhön Jumalan tahdon mukaisena elämäntarkoituksena antautuvan työläisen. Sama voima antoi yrittäjälle vielä rauhoittavan vakuutuksen, että tämän maailman tavaroiden epätasainen jakautuminen oli erityisesti Jumalan kaitselmuksesta johtuvaa. (Weber, 131)  Työn käsittäminen "ammattina" onkin myöhempien aikojen työläiselle ollut yhtä itsestään selvää kuin yrittäjän vastaava käsitys hyödyntavoittelusta. Askeesin siirtäminen munkinkammiosta ammattielämään auttoi uuden talousjärjestyksen rakentamisessa. Tämä talousjärjestys määritti Weberin mukaan kaikkien eikä vain talouden ammateissa toimivien yksilöiden elämäntyylin ja lisäksi vastustamattomalla pakolla. Ihminen syntyy koneistoon, ja jo Weber epäilee menon jatkuvan fossiilisten polttoaineiden loppumiseen saakka. "Ammattivelvollisuuden" ajatus satuttaa teollisen ajan ihmisen elämää menneiden aikojen uskonnollisten uskomusten haamuna, mutta Weberin mukaan voittoisa kapitalismi ei enää tarvitse uskonnollisuuden tukea. Se lepää jo mekaanisella perustalla. (Weber, 135)  Yhtä hyvin siis japanilaisella, ateistilla ja katolisella saattoi siis olla protestanttinen etiikka (Himanen, 25).

Lähteet:
Himanen, P (2001). Hakkerietiikka ja informaatioajan henki.. Helsinki. WSOY.
Weber, M. (1980). Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. WSOY.
(Alkuteos: Die protestantische Ethik und der Geist des Kapitalismus, 1904).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti