keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Kaasua vai jarrua?

Tulevaisuususkoiset näkevät uuden teknologian tuovan tullessaan maailmanlaajuisen demokratian ja yltäkylläisyyden. Älykkäät ja näkymättömät koneet helpottavat ensin arkeamme. Elämän muuntuessa algoritmeiksi vapaudumme lopulta myös ruumiin rajoituksista puhtaisiin ajatuksiin. Hurjimmissa unelmissa voitamme kuolemankin.

tiistai 29. syyskuuta 2009

Tietämisen ihanuus ja kurjuus

Tieto on tärkeämpää ja tietäminen vaikeampaa kuin koskaan ennen. Tiedon puutteesta emme kärsi, päinvastoin. Juuri siitä on sosiaaliantropologi Thomas Hylland Eriksenin mielestä aivan erityistä ylitarjontaa. Laadukkaitakin kirjoja, elokuvia, verkkosivustoja, julkaisuja, teatteriesityksiä, musiikkia, tutkimuksia jne. tehdään enemmän kuin kukaan ehtii eläessään omaksua. Mainiossa kirjassaan Hetken tyrannia Eriksen tekee huomion, että esimerkiksi yhteiskuntatieteellisten julkaisujen artikkeleista yli puoleen ei koskaan viitata missään. Hän pohtii lukeeko niitä edes kukaan? (Eriksen, 134)

Olennaisen tiedon tunnistaminen on varsinainen ongelma.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Internet ja verkostot

Pahin IT-hype jäi minulta kokematta, ellei sitten tuhkimotarinani, tyhjätaskuhumanistista vuoden kurssilla monikansallisen IT-konsernin asiantuntijaksi, ole itsessään osa vuosituhannen vaihteen hulluutta. Työskentelin kuitenkin suomenkielisellä tittelillä hötkyilemättömässä insinööripopulaatiossa, joten elin hurjimmat tarinat vain tuttujeni kautta. Tämä ei tietysti estänyt jakamasta yhteistä toiveikkuutta.

Uuden talouden gurut asettivat 2000-luvulle tultaessa kehittyvään informaatioteknologiaan suuria odotuksia. Uskottiin päättymättömään tuottavuuden kasvun. Laskukausia ei enää esiintyisi, vaan nousu jatkuisi katkottomana.

lauantai 26. syyskuuta 2009

Työn vallasta rahan valtaan

En haikaile isäni Suomeen.

Hänen ikäpolvensa miehet urakoivat kyllä itselleen talon, mutta monelta jäi kiireessä sirkkeliin sormi tai useampia. Koulukaverini isä piteli Mazdansa rattia pelkällä koukulla. Monen talon hintaan lisättiin myöhemmin myös sydänvika. Isäni ei ole eläkkeelle päästyään töihin kaivannut. Kertoo joskus näkevänsä painajaisia.

Myös oman työurani alusta muistan vittumaiset pomot, epäselvät ohjeet, väsyttävän vuorotyön, palelun, hikoilun, puuttuvat suojavarusteet, humalahakuisen vapaa-ajan. Toki hyviäkin hetkiä.

En tunne nostalgiaa, mutta haluan ymmärtää mikä muuttui. Uskon, että talous. Talous ja teknologia.

Humanistina ymmärrän taloutta huonosti. Keskeytin kansantaloustieteen peruskurssin aikanaan kahdesti. Kolmannella kerralla läpäisin. Vaisto motivoi. Jotain isompaa oli pakko olla tekeillä, kun pieni hilanvitkutinkin saattoi kaupassa maksaa maltaita. Oli vuosi 1990 ja käynnissä nousukauden viimeinen saalistus.

Vaistoani tottelen nytkin. Käsittelen taloutta jatkossa vain ymmärtääkseni, en julistaakseni. Uskon, että syrjähypyn jälkeen voin palata viisaampana varsinaiseen teemaani, eli pohtimaan sitä mitä työlle on tapahtumassa. Asiantuntevammat kommentoikaa, jos eksyn talousmetsään!

torstai 24. syyskuuta 2009

Isäni Suomi

Viisivuotiaana kuulin joka puolelta vasaran pauketta ja sirkkelin surinaa. Seudun muiden miesten tavoin isäni, alle kolmikymppinen työnjohtaja, rakensi perheelleen omakotitalon suojaksi pahalta maailmalta. Tuossa korkean orapihlaja-aidan ympäröimässä talossa asuimme ylioppilaaksi tulooni asti koko keskivertoperhe; äiti, isä, sisko ja minä. Naapurustossa kohtasimme samanlaisia perheitä, koulussa samanlaisia lapsia. Talvi-iltoina talojen ikkunat loimottivat mustavalkoista valoa, kun perheet uppoutuivat Peyton Placeen, John Wayneen tai Archie Bunkeriin. Suvivirren soitua pihoilta alkoi kuulua ruohonleikkurin hurinaa ja kastelusuihkun säksätystä. Kuukaudeksi matkattiin kesämökille. Useimmat omalla autolla, nuoriso enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti. Vuodet kartuttivat vaurautta, öljykriisistä huolimatta. Tulivat Anttilat, väritelevisio, keihäsmatkat ja pizza. Tätä turvallista mutta vähän tylsää idylliä sukupolveni oppi pitämään maailman ääriin jatkuvana, kaikille mahdollisena itsestäänselvyytenä. Erehdyimme tietysti pahasti.

Tosiasiassa maailmantalous kuusinkertaistui vuosina 1950 - 1998, mikä on talouskasvun historiassa poikkeavaa.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Teollinen vallankumous ja vaihetyön synty

Pelkkä protestanttinen työetiikka ei itsessään riittänyt synnyttämään teollista vallankumousta 1700-luvun Euroopassa. Tarvittiin myös uudenlaista tietoa ja tämän tiedon soveltamista. Euroopassa oli jo 1100 - 1200 -luvuilla syntynyt riippumaton yliopistolaitos. Uskonnolliset ja poliittiset vallanpitäjät olivat aluksi suvainneet auktoriteetteja kumartamatonta järkeilyä ja kokeiden tekemistä vain siksi, etteivät he kyenneet niitä lopettaakaan. Tieto virtasi vähitellen painokoneiden ja valtamerimatkailun myötä. Eurooppalaiset kehittivät tieteellisen tutkimuskulttuurin, ja vuodesta 1500 lähtien se tuotti valtavasti käytännön tietämystä.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Protestanttisen työetiikan synty

Varsinkin nuorilta udellaan tulevaisuudensuunnitelmia. On hyvin provosoivaa vastata sedälle tai tädille, että "aion ottaa lunkisti" tai "yritän opetella soittamaan kitaraa". (Olen tosin kerran nähnyt jälkimmäisen toimivan iskurepliikkinä synttäreillä, mikä voisi viitata arvojen muuttumiseen. Mutta siitä toiste.) Yleisesti ottaen meillä odotetaan kuitenkin olevan nimenomaan työtekoon kohdistuvaa kunnianhimoa. Ne, joilta puuttuu ammatillinen kutsumus, ovat syrjäytyjiä, jotka on kepillä tai porkkanalla palautettava lauman yhteyteen. Vaikka taustalla varmasti on kannatettava ajatus, että työmme avulla helpotamme kanssaihmistemme elämää, työn hyödyn perään ei kysele juuri kukaan. Palkka- tai verotiedot kiinnostavat paljon enemmän. Protestanttisesta työetiikastako tässä on kyse?

maanantai 21. syyskuuta 2009

Työnteon varhaista historiaa

Miksi ihminen on ryhtynyt raatamaan ja mitä hän on hulluudellaan saavuttanut? Tätä pohtiessani törmäsin historioitsijoiden J.R. ja W.H. McNeillin (isä ja poika) kiehtovaan kirjaan Verkottunut ihmiskunta. Kirja kertoo koko ihmiskunnan historian verkostojen synnyn ja kehityksen näkökulmasta. Verkottuminen on totuttu liittämään yksinomaan nykyaikaan ja tietotekniikan mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin. McNeillit esittävät kuitenkin, ettei verkottumisessa lopultakaan ole mitään uutta, sillä sitä on tapahtunut koko ihmiskunnan historian ajan. Muita parempi kyky verkottumiseen ja verkostoitumiseen (en tässä puutu näiden eroon) selittää heidän mukaansa myös muuten syrjäisen ja kylmän Euroopan historiallista menestystarinaa.

perjantai 18. syyskuuta 2009

Meidän suomalaisten työhulluus

Työ on pyhä asia, sakramentti. Työn tekeinen on arvokasta itsensä takia enemmän kuin siitä saatavan väliaikaisen tuloksen takia. Työ jalostaa meitä. Työstä pidättäytyminen tuhoaa ihmisen, koska toimeton ihminen kadottaa tunteen tarkoituksestaan.
(Jari Sarasvuo: Sisäinen sankari, s. 191)


Me suomalaiset olemme alkoholisteja. Me suomalaiset olemme mökkikansaa. Me suomalaiset olemme formulakansaa. Me suomalaiset olemme muotoilijoita. Me suomalaiset olemme hevikansaa. Me suomalaiset olemme kiekkokansaa. Me suomalaiset olemme rehellisiä. Me suomalaiset teemme laadukkaita tuotteita. Jaan "me suomalaiset" -alkavien lauseiden käyttäjät kolmeen ryhmään. Ensin tulevat hengellisesti köyhät, joiden maailmankuva on ihan oikeasti peräisin iltapäivälehdistä ja koko perheen viihdeohjelmista. Sitten tulevat hyväntahtoiset, jotka kyllä tietävät päästävänsä suustansa latteuden, mutta kokevat sillä yhdistävänsä yhteisöä. Kolmannessa ryhmässä lymyilevät vallankäyttäjät.

torstai 17. syyskuuta 2009

Miksi teemme työtä?

Tämä kirjoitus on jatkoa kirjoitukselle Minä, laiskuri?,  jonka lopuksi esitin työn tekemiselle seuraavat motiivit:
1. Selviytyminen
2. Moraali
3. Tunnustuksen tavoittelu
4. Kulutus
5. Elämän tarkoituksen etsintä
Käsittelen jatkossa näitä motiiveja.

maanantai 14. syyskuuta 2009

Minä, laiskuri?

Olen koko ikäni ahkeroinut laiskuuttani. Vaikken välillä ole ymmärtänyt työni tarkoitusta, olen ikävyyksiä välttääkseni tehnyt minulle osoitetut tehtävät niin moitteettomasti kuin olen suinkin osannut.

Opin jo varhain kyseenalaistamasta liikaa. Kun lukiossa kirjoitimme aineen kehittyvän teknologian vaikutuksesta työllisyyteen, lopetin oman tekstini mielestäni nerokkaaseen oivallukseen: täystyöllisyyden sijaan meidän pitäisi pyrkiä täystyöttömyyteen. Suremisen asemesta olisi riemuittava jokaisesta työstä vapautetusta sielusta. Hämmästyin, kun jälleenrakennussukupolvea edustanut opettajani palkitsi vallankumouksellisen ajatukseni kympin sijasta ankarilla nuhteilla. Jäin ihmettelemään miten tämä muuten ihailemani ihminen saattoi tässä yhdessä asiassa erehtyä niin täysin? Nyt, tyhjänä ja työttömänä, miltei kolmekymmentä vuotta omaa työuraa takanani, pohdin jälleen samaa.

Miten minusta tuli tämä?

Olin kokenut sisäistäneeni, että työelämässä mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa kenelle tahansa, ihan omista tekemisistä tai tekemättä jättämisistä riippumatta. Olen ihmetellyt ja ihmettelen edelleen mistä tv-uutisiin kärrätään ne tyrmistyneet sellunkeittäjät, jotka aina samaan tapaan iltapäiväulosmarssilla protestoivat tehtaan siirtämistä autuaammille metsästysmaille. Itse koen vain olleeni onnekas pitkään. Pitkän uran tehneitä huipputyyppejä on kaatunut vierestä vuosien varrella vain tähtien asennon takia tai siksi, ettei heille ole osunut voittotavoitteiden kannalta riittävästi laskutettavia projekteja juuri seuraavalle kvartaalille. Arvasin, että minunkin toistakymmentä vuotta jatkunut it-humanistin urani kohtaisi tuotannollis-taloudellisen lopun vielä ennen eläkeikää.