Pahin IT-hype jäi minulta kokematta, ellei sitten tuhkimotarinani, tyhjätaskuhumanistista vuoden kurssilla monikansallisen IT-konsernin asiantuntijaksi, ole itsessään osa vuosituhannen vaihteen hulluutta. Työskentelin kuitenkin suomenkielisellä tittelillä hötkyilemättömässä insinööripopulaatiossa, joten elin hurjimmat tarinat vain tuttujeni kautta. Tämä ei tietysti estänyt jakamasta yhteistä toiveikkuutta.
Uuden talouden gurut asettivat 2000-luvulle tultaessa kehittyvään informaatioteknologiaan suuria odotuksia. Uskottiin päättymättömään tuottavuuden kasvun. Laskukausia ei enää esiintyisi, vaan nousu jatkuisi katkottomana.
(ks. Siltala, 138) Kommunistisen pakkovallan kaatuminen ja markkinatalouden liittyminen liberaaliin demokratiaan merkitsisi historian loppua, poliittisen elämän lopullista muotoa (Ollila, 327).
Myös työnantajien ja työntekijöiden välinen ristiriita tuntui väistyvän. Etenkin pienissä, kaveriporukan ympärille syntyneissä yrityksissä, kehitettiin vapaamuotoisempaa yrityskulttuuria. Yksityiset sijoittajat, pankit ja jopa valtiot rahoittivat suurilla summilla usein internetiin tai langattomaan viestintäteknologiaan liittyviä yrityksiä ja hankkeita. Tappiollisen nyrkkipajan markkina-arvo saattoi ainakin hetkeksi kohota suuremmaksi kuin huomattavasti suuremmalla liikevaihdolla perinteisellä alalla toimivalla voitollisella liikeyrityksellä. Useimmissa tapauksissa toiveet romahtivat, kun mullistavaa tuotetta ei syntynytkään, tai kun kysyntä osoittautui vaatimattomaksi. Vaikka monet otolliseen aikaan osakkeensa myyneet yrittäjät rikastuivatkin, sijoittajat menettivät useimmiten rahansa, työntekijät työpaikkansa ja elämäntapansa. (ks. esim. Finn)
Kriitikot katsoivat romahduksen osoittaneen, etteivät taloudelliset lainalaisuudet lopultakaan olleet muuttuneet. Esimerkiksi Juha Siltalan mielestä myös tietoyhteiskunnassa on edelleen kyse siitä, kuka saa haltuunsa työn tulokset. Vaikka tietotekniikan osaajalla hetkittäin olisikin myyjän markkinat, se ei vielä osoita, että työn ja pääoman sopimus olisi yleisesti muuttunut tai muuttumassa työn myyjän eduksi. "Uudeksi" talouden tekee Siltalan mukaan vain se, että tuotanto alistuu nopean pörssirahan ehtoihin ja perustuu materian ja markkinoiden realiteetteja uhmaaviin osakevoitto-odotuksiin. (ks. Siltala, 135)
Siltalan mukaan yhteiskuntasopimusta on pikemmin muutettu pääoman eduksi palkansaajien kustannuksella. Rahassa mitatut luokkaerot hämärtävät hänen mielestään toimihenkilön ja työläisen rajaa: palkansaajan kohtalon jakavat kaikki, jotka eivät kykene elämään pääomatuloilla, joilla ei ole huomattavia säästöjä ja joiden asuntokin on tarkoitettu vain omaan asumiseen - jotka siis ovat riippuvaisia oman työnsä myynnistä. Timpuri saattaa laskuttaa enemmän kuin pankkineiti, mutta molemmat ovat yleensä yhden maksuerän päässä putoamisesta. (ks. Siltala, 122) Siltala arvioi huipputuloistenkin taantuvan suhteessa pääoman omistajiin. Palkkojen osuudeksi Suomen kansantulosta hän laskee vuosina 1975-90 olleen keskimäärin 54,5 %, mutta vuonna 2000 se putosi 45,4 %:iin. Yritysten omaisuus- ja yrittäjätulot puolestaan nousivat vastaavana aikana 3,7 %:sta 15 %:iin kansantulosta. Ennen 1990-luvun lamaa yritykset maksoivat osinkona 5-10 prosenttia voitoistaan, viime vuosina 35 %. (Siltala, 128, ks. Hänninen)
Jokin taisi silti muuttua ihan oikeasti ja lopullisesti. Siinä, että erilaiset innovaatiot nostivat tuottavuutta, ei sinänsä ollut mitään uutta. Tieteellistä tietoa on hyödynnetty tuotannossa teollistumisen alusta lähtien, ja jo ennen sitä. Tietotekniikan räjähdysmäinen kehitys sen sijaan merkitsee sosiologi Manuel Castellsin mukaan todellista muutosta. Olennaista internetissä on se, että se mahdollistaa ensimmäisen kerran ihmiskunnan historiassa maailmanlaajuisen, reaaliaikaisen monenkeskisen kommunikaation. Hänen mukaansa tämä tulee merkitsemään ennen kaikkea sitä, että verkostot korvaavat hierarkiat perustavana organisaatiomuotona.
Verkostot ovat hyvin vanha inhimillisen käyttäytymisen muoto. Ihminen on verkostoitunut vähintään siitä asti, kun hän on kommunikoinut kielen avulla. Verkostot ovat joustavia ja mukautumiskykyisiä, mikä on erityisen tärkeää, kun halutaan selvitä ja menestyä nopeasti muuttuvissa olosuhteissa. Kasvaessaan ja monimutkaistuessaan verkostot ovat kuitenkin tähän saakka kyenneet heikosti koordinoimaan toimintaa ja kohdistamaan resursseja erityisiin kohteisiin. Valtiot, suuryritykset ja muut laajemmat yhteenliittymät onkin yleensä organisoitu tehokkaammiksi hierarkioiksi, kun taas verkostoja on hyödynnetty lähinnä ihmisten arjessa.
Internetin kyky hallita monimutkaisuutta ajasta ja paikasta riippumatta muuttaa Castellsin mukaan asetelman. Internetin avulla monimutkaisemmat kokonaisuudet pysyvät hallinnassa ja verkostot pystyvät haastamaan hierarkiat myös vallan ja tuotannon maailmassa. Vaikutus ei ulotu yksinomaan pörssiin tai .dot.com talouteen. Kaikki sosiaalisen elämän alueet muotoutuvat uudestaan. (Castells, 1-6)
Talouden säännöt eivät siis kumoudu kokonaan, kuten innokkaimmat uuden talouden visionäärit ennustivat. Rinnalle kehittyy kuitenkin uusia sääntöjä, jotka tarjoavat myös vanhalle taloudelle uusia mahdollisuuksia hyödyntää verkostoja. Erillisen verkossa toimivan talouden sijaan syntyy verkostoitunut talous, jolla on sähköinen hermojärjestelmä. Verkostossa toimiva voi aina korvata oman tiedon tai kokemuksen puutteen jonkun toisen tiedolla tai kokemuksella. Tuottavuus lisääntyy kaikessa sellaisessa työssä, joka pystyy hyödyntämään uutta tietotekniikkaa. Maailmanlaajuisten verkostojen sähköistyminen on hyödyttänyt informaatiopainotteista palvelusektoria enemmän kuin tehdasteollisuutta ja maataloutta. Käytännössä kuitenkin kaikki liiketoiminta organisoituu verkostoiksi, kunnes lopulta itse verkosto on yritys. Verkosto mahdollistaa skaalautumisen, vuorovaikutuksen, joustavan hallinnon, brändäyksen ja kustomoinnin paremmin kuin hierarkinen organisaatiomalli. (ks. Castells, 64-112)
Verkostoilta puuttuu selkeästi määriteltävissä oleva keskus, minkä vuoksi siellä toimivia yrityksiäkin on usein hankalaa paikallistaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että paikka menettäisi merkityksensä tai että omistaminen lakkaisi keskittymästä. Esimerkiksi "paikattoman" internetin verkkotunnukset voidaan useimmiten jäljittää tietyille alueille, usein Yhdysvaltoihin. Myös internetin sisällöt syntyvät valtaosin suurten kaupunkien tarkkaan rajatuilla alueilla. Internetin avittama verkostoitunut talous koostuukin Castellsin mukaan jatkossa suurista, monin tavoin toisiinsa kytkeytyneistä alueellisista keskuksista. Paikan vetovoima säilyy, sillä kaupunkien työpaikat, palvelut ja vapaa-ajan mahdollisuudet vetävät ihmisiä puoleensa kuten ennenkin. Kun tuottavuutta tulevaisuudessa parannetaan yhä enemmän luovuuden ja innovaatioiden kautta, suurimmat keskukset muuttuvat hallitsevimmiksi kuin milloinkaan ennen. Kansainvälinen kilpailu tuleekin Castellsin mukaan jatkossa olemaan näiden keskusten välistä kilpailua. Keskuksen menestyminen kilvassa riippuu muun muassa siitä, onnistuuko se houkuttelemaan "luovaa luokkaa". (Castells, 207-230)
Aktuaalinen tuotanto ei digitalisoitumisen myötä lakkaa, mutta globaalin talouden painopiste siirtyy kuitenkin esineistä lupauksiin. (Eriksen, 49) Kun Adam Smithin maailmassa hinta laski, jos hyödykkeitä oli paljon ja nousi jos niitä oli niukasti, pörssikaupassa odotusten hinnoittelu toimii toisin. Enää ei menesty se, joka tuottaa tuotteita ja palveluja paljon ja halvalla. Keskeneräinen, kehityskelpoinen on parempi kuin valmis. (Eriksen, 55) Usein jo vanhentuneina syntyviä tuotteita tärkeämmiksi ovat muuttuneet lupaukset tulevasta. Kauppa on yhä enemmän lupausten vaihtoa: vaihdetaan mahdollisuuksia, tarjotaan tilaisuuksia ja myydään eteen heijastettuja toteutumattomia näkymiä. Virtuaalinen yritys saattaa "myydä" vielä suunnitteilla olevia mahdollisuuksiaan ja saada vastikkeeksi option toisen vastaavanlaisen yrityksen osakkeisiin. Ennen tuote oli ensin ja sillä käytiin kauppaa. Nykyään kauppa on ensin ja tuote on jotakin, mikä on tehtävä vasta myöhemmin. Kuluttajan kannalta joko heti tai ei koskaan on hyvä hetki ostaa uusi tietokone tai kännykkä. Seuraava versio on kuitenkin aina monipuolisempi ja edullisempi. Äärimmäisimmillään uutiset vanhenisivat jo julkaisuhetkellään ja muotivaatteet olisivat passé jo kauppoihin tullessaan (ks. Eriksen, 145).
Tuottavuuden kasvettua monia tuotteita ja palveluja tarjotaan liikaa, ainakin niille joilla on varaa maksaa. Juha Siltala ironisoi tekniikan kehityksen koskevan aloja, joilla ei ole kysyntää. Hoivalla olisi, mutta sitä ei kannata tuottaa. Niinpä raha ohjautuu investointien sijasta keinotteluun. (Siltala, 138) Jos vaikutelman antaminen investoijille on yritykselle tärkeää, yhtä tärkeää on vakuuttaa kuluttajat. Koska tuotteiden laadussakaan on harvoin merkittäviä eroja, kyky erottautua muista mielikuvin muuttuu ratkaisevaksi menestymisen kriteeriksi. Tätä tarkoitettaneen, kun puhutaan huomiotaloudesta, merkitystaloudesta tai kertomusten taloudesta. Jari Sarasvuon mukaan ylijäämätalous palkitsee ne, jotka saavat työlleen ja tarkoitukselleen huomiota. Paras tarina palkitaan. Globaalella markkinoilla voittaja vie kaiken, joten yrityksen on aktiivisesti pyrittävä keskustelun aiheeksi. (Sarasvuo, 20-22) Jos markkinoille tullaan väärin, ennenaikaisesti tai myöhässä, paraskin tuote jää kauppojen hyllylle. Mainonta voi hyvin olla yritysstrategian konkreettisin osa. Monikansallisten yritysten yhteenlasketut markkinointibudjetit ylittävät moninkertaisesti koko maailman koulutusmenot. (Ollila, 129)
Organisaatiot joutuvat tarinoimaan yhä enemmän myös omalle henkilöstölleen. Kun tuottavuuden vaatimus pakottaa ne teettämään kaiken tarvittavan siellä missä se kulloinkin onnistuu tehokkaimmin ja edullisimmin, jäljelle saattaa jäädä vain alati muuttuvan verkoston hallinnointi. Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander ironisoivat, että on yhä hankalampaa saada selville:
a. kuka omistaa yrityksen
b. kuinka monta yhtilötä ryppääseen kuuluu
c. missä pankissa (tai maissa) sillä on tili, jonne voitot kertyvät
d. keitä työntekijät ovat
e. mitä sen työntekijät täsmällisesti ottaen päivittäin tekevät
f. mitä se tuottaa
g. missä sen pääkonttori sijaitsee
h. ketkä ovat sen asiakkaita
i. omistaako yhtiön viime kädessä mafia
j. käyttävätkö alihankkijat lapsityövoimaa tai tuhovatko sademetsää.
(Nevanlinna, 129-130)
Koska työntekijä ei välttämättä enää edes itse tiedä, mitä hän oikeasti tekee, eikä itsetarkoituksellisesta rahan tekemisestä ole monelle elämäntehtäväksi, yrityksen on pystyttävä selittämään omilleenkin olemassaolonsa tarkoitus. Sarasvuo huomauttaa, ettei mikä tahansa tarina kelpaa: huomiotaloudessa ei taitavin tai tunnetuin pärjää, ellei hänen tarinaansa liity jotain moraalisesti ylevöittävää. (ks. Sarasvuo, 32) Sarasvuon mukaan lähes kaikki yrityksen ongelmat ovat lähtöisin niistä, jotka ovat kompetentteja, mutta jotka eivät jaa yhteistä tulevaisuutta ja arvopohjaa, joita samaan suuntaan vetäminen vaatii. (Sarasvuo, 235) Sarasvuo julistaakin ylevästi siirtymistämme aivan uuteen taloudelliseen paradigmaan: sielujen talouteen (Economy of Soul). Vastuu jälkipolvista, luonnosta tai maapallon kriisialueista ohjaavat ajattelua, asennoitumista tai arvottamista yrityksissä tavalla, jollaista ei ole koskaan nähty. Vaikka siis talouspuhunta on levinnyt kaikille muille elämänalueille, itse talous on samalla lakannut olemasta taloutta. Siitä puhumme huumana, tahtotilana, kommunikaationa tai persoonan aspektina, ja yhä harvemmin pelkkänä tuotantona, kauppana tai vaihtona. (Nevanlinna, 157-161)
Reaaliaikaisilla globaaleilla markkinoilla voittaja vie yleensä kaiken. Voittajaksi selviää useimmiten nopein ja tehokkain. Käsittelen seuraavaksi tiedon merkitystä tässä prosessissa.
Lähteet:
Castells, M (2001). The Internet Galaxy. Reflections on the Internet, Business, and Society. Oxford University Press.
Eriksen, T H (2003) Hetken tyrannia. Helsinki. Johnny Kniga.
(Alkuteos: Tyranny of the Moment: Fast and Slow Time in the Information Age. 2002)
Finn, K. (2004). Riot On! Dokumenttielokuva.
Hänninen, J. (3.7.2007). Palkkojen osuus kansantulosta on pysynyt matalana lamasta lähtien. Helsingin Sanomat.
Nevanlinna, T. & Relander, J. (2006). Työn sanat. Jyväskylä. Teos.
Ollila, M. (2002). Erheitä ja virheitä. WSOY.
Sarasvuo, J (2005). Huomiotalous: Diilin opetukset. Helsinki. Otava.
Siltala, J (2004) Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Muutokset hyvinvointivaltioiden ajasta globaaliin hyperkilpailuun. Helsinki. Otava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti