torstai 22. toukokuuta 2014

Vaalikoneista, valintakriteereistä - ja ketä lopulta äänestin

Pääsin ICT-urani alussa toteuttamaan yhtä maamme ensimmäisistä vaalikoneista. Tuohon aikaan tietokone oli uusi härveli monelle vanhemman polven ehdokkaalle ja harvalla nuoremmallakaan oli omaa edes työpaikalla. Tämän vuoksi ehdokkaita opastettiin kädestä pitäen antamaan vastauksensa, samalla annettiin tietokoneen peruskäyttökoulutusta.

Alunperin vaalikoneemme syntyi tuotteen lisäpalveluksi, kun pääohjelmoijaa alkoi riepoa olemassa olevien toteutusten hänelle tarjoamat kommunistit ja muut ääriehdokkaat. Eniten häntä suivaannutti se, ettei hän vastaajana voinut painottaa tärkeinä pitämiään asioita vaan ehdokkaan horoskooppimerkki ja NATO-kanta saivat saman arvon. Mahdollisuus painottaa vastauksia tuli meille ensin ja on sittemmin vakiintunut vaalikoneiden vakio-ominaisuudeksi.

Sittemmin koneisiin on tullut uusia piirteitä. Portaaton asteikko mahdollistaa vivahteikkaamman vastaamisen. Reaaliaikaisesti päivittyvä tilanne lisää pelinomaisuutta ja välillä myös yllättää. Videohaastatteluissa voi arvioida kandidaatin kielitaitoa, etenkin nyt eurovaaleissa. Graafisista arvokartoista poimii helposti ainakin viiteryhmien kadonneet lampaat. Tällä kertaa Sanomien vaalikone korostaa kiinnostavasti puolueen merkitystä yli ehdokkaan, eli tarjoaa paitsi suosikkiehdokasta myös tämän puoluetta. Tämä on perusteltua, sillä ryhmän päätökset rajaavat merkittävästi ehdokkaiden kykyä toimia omien arvojensa mukaan. EU-vaaleissa olisi ollut kiinnostavaa saada vastaukset myös niiltä ryhmittymiltä, joihin valitut suomalaismepit parlamentissa päätyvät.

"Mielipide ilman toimintaa on arvoton", tuiskautti muistaakseni ekoikoni Pentti Linkola tuskastuttuaan kevytvihreyteen. Lausuma on usein tullut mieleen vaalikoneita täytellessäni. Haluanko asioitani ajamaan ehdokkaan, joka on mahdollisimman paljon samaa mieltä kanssani, mutta myös kaltaiseni seinäruusu vallan tanssilattioilla, vai valitsenko kunnon jyrän ja taitavan verkostoitujan, joka ajattelee edes jossain määrin laillani? Pitäisikö äänestäjän pystyä määrittämään ehdokkaille myös painoarvo, joka vaikuttaisi suositeltujen ehdokkaiden järjestykseen yhtenä muuttujana?

Ehkä on hyvä, ettei äänestäjä voi tehdä näin, sillä se suosisi jo valmiiksi tunnettuja veteraanipoliitikkoja ja vaikeuttaisi entisestään uusien kykyjen nousemista esiin. Useinhan homman nykyinen haltija on objektiivisesti ottaen pätevin hoitamaan sitä jatkossakin. Tämä mielessämme valitsimme muuan Kekkosen presidentiksi niin monta kertaa, että sanat presidentti ja Kekkonen muuttuivat synonyymeiksi. Koska aina kuitenkin tulee päivä, jolloin Kekkonen ei enää ole käytettävissä, jonkun tulisi kasvaa ajoissa hänen saappaisiinsa. Yksi ehdokkaan valitsemisen kriteeri voisikin olla kokemuksen sijaan mahdollisimman täydellinen kokemattomuus. Lujittaa yhteisöä, kun vastuuta jaetaan, kun sitä samojen ihmisten tai klikkien sijaan kantavat vuorollaan kaikki.

Moni jättää äänestämättä, kun uskoo globaalin talouden sallivan enää yhdenlaisen politiikan. Valta lisäksi korruptoi, ja kompromisseja on pakko tehdä, joten turhautuneiden mielestä on samantekevää, ketkä meitä vedättävät. Tähän suuntaan taitaa taipua myös Linkola, joka toki äänestää, mutta pitää tärkeimpänä kriteerinä sitä, että ehdokas on nuori, kaunis nainen. On sitä omaa töpeksijää sitten ainakin mukava katsella.

Minä uskon edelleen, että äänestämisellä voi vaikuttaa. Ehkei kuitenkaan kuten olemme tottuneet, vaan jopa päinvastoin. Eduskuntaan valittu muutama rasisti on muuttanut Suomea suvaisevammaksi kuin kaikki kukkahattutädit yhteensä, kun on pakottanut itse kutakin muodostamaan kantaansa ääri-ilmiöihin. Keskustelusta torjutut, mutta tosiasiassa olemassa olevat ennakkoluulot ovat nousseet puheenaiheiksi ja rokotuksen tavoin luoneet itselleen terveen vastavoiman.

Tämän logiikan mukaan tulisi globalisaation aikaan siis toimia seuraavasti: Jos olet sitä mieltä, että kansalaisten tulee ottaa enemmän vastuuta omasta elämästään, äänestä vasemmistoa. Näin markkinat pelästyvät ja pakottavat poliitikot purkamaan passivoivaa sosiaaliturvaa. Jos taas kannatat yhteisvastuuta ja vahvaa hyvinvointivaltiota, äänestä piinkovaa oikeistolaista, jonka mielestä kuurosokea pakolaislapsikin on oman onnensa seppä. Oikeiston vaalivoitto rauhoittaa markkinat, mikä mahdollistaa julkisten menojen kasvattamisen. Kannatat siis vain sitä, mitä eniten vastustat. Markkinat hoitavat loput! Yksinkertaista.

Yksi mahdollisuus on tietysti antaa Antti Rinteen tapaan porukan päättää. Viime eduskuntavaaleissa toimin juuri näin. Blogini lukijat valitsivat minulle työväenpuolueen, joka heistä parhaiten vastasi ajatuksiani. Itse toki valitsin lopullisen ehdokkaan.

Tällä kertaa selvisin kokonaan omin avuin. Ensimmäisen kerran elämässäni äänestin ensi sijassa henkilöä, en puoluetta.

Olen ennen äänestänyt demareita varmaan vain presidentinvaaleissa. Ei niin, että olisin nyt alkanut kannattaa heitä. Asetelma on entisellään. Minä olen intohimoinen perustulon kannattaja. Demarit taas vastustavat perustuloa ehkä sitkeimmin kaikista puolueista, koska heidän koko olemassaolonsa perustuu palkkatyön ympärilla tapahtuneeseen järjestäytymiseen, jota he pelkäävät perustulon rapauttavan. Demarit myös kannattavat ydinvoimaa, kuten mitä tahansa muutakin ääliömäisyyttä, kunhan siitä seuraa työpaikkoja. Minua se, että keskittymiskyvytön karvaton apinalaji sirottelee planeetan maankamaraan miljoonan vuoden ydinjätteet hetkellisen hurman takia, kuvottaa, itkettää ja naurattaa kuten ennenkin.

En myöskään ota kantaa puheenjohtajavaihdokseen. Arvioin demarit pikemmin nykyisellään niin vaarattomiksi, etteivät he kykene vaikeuttamaan yhteisten asioiden järkevää hoitamista juuri millään tavalla. Vietettyäni vappua Hakaniemen torilla (ks. edellinen päivitys alla) voin sanoa äänestäneeni demareita jopa hiukan säälistä. Kaikkea hyvää vaan, toverit, mutta ei tuo teidän juttu tuollaisenaan tule enää koskaan pelittämään.

Ylitsekäymätön houkutin oli tällä kertaa globaalin talouden koukerot syvällisesti ymmärtävä ehdokas politiikan ulkopuolelta. Mielikuvitukseton valintani osui ikäiseeni mieheen, laillani myös muualta Helsinkiin muuttaneeseen.

Vaikka vaalikoneet ovat ennen muuta viihdettä, hain niistä vahvistusta uskolleni ennen kuin astuin ennakkoäänestyskoppiin. Yleisradion vaalikoneen tuloksista huolestuin. Ehdokkaani sijoittui vasta sijalle 25. Kärkipäähän 222 vastaajasta ja ilman dramaattisia mielipide-eroja, mutta kuitenkin. MTV3:n vaalikone antoi tulokseksi jo neljännen sijan. Kun Sanomien vaalikone nosti valittuni kirkkaaksi ykköseksi, päätös oli selvä.

Kuka ehdokkaani on, jääköön vaalisalaisuudeksi. Ei hän kuitenkaan varis ole.

Helsingin Sanomien vaalikone: http://www.vaalikone.fi/suomi
Iltalehden vaalikone: http://www.iltalehti.fi/eurovaalit-2014/vaalikone.shtml
MTV3:n vaalikone: http://www.mtv.fi/uutiset/vaalikone
Yleisradion vaalikone: http://vaalikone.yle.fi/eurovaalit2014/

Suuri kiristys: http://www.hs.fi/kulttuuri/a1395807900781

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti