maanantai 27. tammikuuta 2014

Vuoden valoisin aika

Kun työssä pärjätäkseen luopuu ajattelusta, pitää voimaa hakea toisten rohkeudesta. Docpoint-dokumenttielokuvafestivaali valaisee tätäkin talvea.

Tiistaista sunnuntaihin katson kuusitoista dokumenttia. Torstain nelituntisen At Berkeley -leffan takia jään kahden leffan päähän viimevuotisesta ennätyksestäni.

Tämän blogin aihepiiriä liippaavat ainakin seuraavat elokuvat:

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Hieno ura päättyi

Minulla on suuri ilo puhua joka sunnuntai viipyilevä puhelu äitini kanssa.

Tänään äiti kertoi poikenneensa lähipankin konttorissa.

Tällä kertaa ei puhuttu rahasta.

Tuttu virkailija, joka ehti palvella äitiä vuosikymmenet, jäi eläkkeelle. Hän juhlisti tapahtumaa tarjoamalla pullakahvit.

Äiti on keskittänyt raha-asioitaan tähän pieneen konttoriin. Enää sieltä hän voi nostaa käteistä rahaa pankkikirjalla, kuten on vuosikymmenet tottunut tekemään. Nettiin hän ei suostu menemään, eikä korvaamaan seteleitä kortilla. Automaattejakin hän vierastaa. Täällä se on hänelle sallittu. Hän on kokenut tunnelman ystävällisenä ja asiakasta arvostavana.

Muutama vuosi sitten tapahtui jotain ikimuistettavaa. Vanhempieni talon putket hajosivat. Remontin alta piti muuttaa pois, mutta vuokra-asuntoa ei tahtonut löytyä.

Virkailija tarjosi kotiaan.

Itse hän olisi muuttanut kuukausiksi kesämökilleen. Oli kylmin aika talvesta.

Asia järjestyi muulla tavoin, mutta ele jäi mieleen.

Virkailija oli emäntä talossaan. Asiakkaan asia oli hänen asiansa. Pitkä ura tarjosi varmuutta, minkä vuoksi hän viihtyi työssään ja sai asiakkaatkin viihtymään. Kahvittelun lomassa hän kertoi työskennelleensä kaksi vuotta yli eläkeiän.

Viime viikolla hieno ura kuitenkin päättyi ansaittuihin eläkepäiviin.

Pelkään, että virkailijan ja hänen kaltaistensa myötä katoaa aikakausi. Valtaan tarttuvat laskutikkumiehet, jotka tehostavat palvelut trendikkäiden nuorten tahtiin toimiviksi. Hymystä tulee kiristyvien myyntitavoitteiden lavaste. Tiskin molemmilla puolilla voidaan pahoin.

Liekö hyvä bisnes? Äitien kohtelu vaikuttaa lastenkin valintoihin.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Piikki minulle, piristysruiske taloudelle?

Tämä kirjoitus on provokaatio. Hiukan.

Taannoinen postukseni Yleisestä eläkeiästä erityiseen eläkeikään on Googlen analyysityökalun mukaan yksi blogini epäsuosituimmista. Se on harmi, sillä saatan eläkeasiat kerralla kuntoon. Esitän, että aikana, jolloin elinaikaennusteet on mahdollista laatia ammattialoittain ja sukupuolittain, yleinen eläkeikä on suoranaista sadismia. Oikeudenmukaisempaa olisi, että kukin meistä viettäisi työssä ja vapaalla saman osuuden elämästään.

Ilokseni toimittaja Laura Saarikoski tarttui Helsingin Sanomien kolumnissa ongelmaan. Siinä missä nyt syntyvä tyttö saavuttaa keskimäärin 83 vuoden iän, ja kevyessä toimistotyössä sitäkin pitemmän, 35-vuotias mies kuolee jo 68 vuotiaana, jos kuuluu alimpaan tuloviidennekseen. Jos 67 vuoden yleinen eläkeikä päätetään toteuttaa, kuten on monissa Euroopan maissa päätetty, ylimpään tuloluokkaan kuuluva nainen ehtii viettää eläkepäiviä hyvinkin 20 vuotta, raskaan ruumiillisen työn raataja vain yhden vuoden (ks. Eläketurvakeskus, ss. 234 - 235). Silti molemmat maksavat tuloistaan suhteessa yhtä suuria eläkemaksuja.(ks. Saarikoski)

"En muista missään muualla yhteiskunnassa järjestelmää, jossa pienituloiset subventoisivat hyvätuloisten sosiaaliturvaa", toteaa Saarikosken kolumnissa siteerattu vakuutusmatemaatikko Olli Pusa.(ks. Saarikoski)

Seuraavan päivän mielipidesivulla professori Raija Tahvonen huomauttaa aivan oikein, että terveet elintavat tuovat lisävuosia. Ei työ siis miestä tapa, vaan töiden jälkeinen perjantaipullo. Voihan se olla noinkin. (ks. Tahvonen)

Mutta toisaalta. Jos olisin nuori ja päättäisinkin ryhtyä erilaiseksi duunariksi. Jättäisin kossun korkkaamatta. Mikä olisikaan huokuttelevampi kannustin työvoimapulaasta kärsiville matalapalkka-aloille kuin alhainen eläkeikä? Peruskoulusta mopin varteen ja viisikymppisenä harrastamaan tieteitä, taiteita ja olevaisen pohdiskelua!

Yleisen eläkeiän kannattajat ovat perustelleet julmuuttaan sillä, että sukupuolen ja ammatin huomioon ottava järjestelmä olisi liian mutkikas. Olen jyrkästi eri mieltä. Juuri mikään ei tulvivan tiedon keskellä olisi yksinkertaisempaa.

Mutta kokeillaan herrojen mieliksi vielä simppelimpää järjestelmää.

Aikamme palvoo yksilöä, korostaa henkilökohtaista vastuuta elämästä, itseä niskasta kiinni ottamista. Koska tasa-arvoisessa yhteiskunnassamme kuka tahansa voi hankkia ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa, niiden puute paljastaa yhtä armottomasti tekemämme virheet. Peruskoululaisen pitäisi valita tulevan ammattinsa kannalta oikeat kurssit, vaikka aikuisetkin pystyvät puhumaan osaamisesta vain yhtenä möykkynä. Mutta jos tähän pystymme, jospa valitsisimme myös eläkkeemme?

Vaihtoehtoja olisi kaksi:

Vaihtoehto A: Jäämme töistä 67 vuotiaina ja saamme eläkettä niin pitkään kuin hengityskone pihisee.

Vaihtoehto B: Jäämme töistä jo 60-vuotiaana, mutta saamme eläkettä vain 80 vuotiaaksi saakka. 80-vuotispäivänä yhteiskunta järjestää kauniit juhlat, joihin kutsutaan ne lähimmät, jotka töiltään ehtivät. Juhlapäivän painuessa mailleen lääkäri antaa ruiskeen, joka päättää elintoiminnot kivuttomasti.