sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kehityskeskustelussa

Olin kehityskeskustelussa.

Keskustelut voivat olla ahdistavaa strategiapelaamista, jossa osapuolet vuorollaan toistavat ne latteudet, joita heiltä odotetaan. Tai joita he luulevat, että heiltä odotetaan. Pahimmillaan voi syntyä vaikutelma, että työntekijä hakee työpaikkaansa uudelleen.

Hyvä kehityskeskustelu mahdollistaa aidon vuorovaikutuksen työntekijän ja lähiesimiehen välillä. Formaali runko on apuväline, ei itsetarkoitus. Keskustelun aikana käydään läpi edellisen keskustelun jälkeen työssä tapahtuneita asioita ja luodataan tulevaan. Kehityskeskusteluihin perehtyneen konsultti Kari Lahden mielestä ihanteellisesti äänessä on 80-prosenttisesti alainen, vain 20 prosenttisesti pomo (Korhonen). Hyvä kehityskeskustelu on arjesta rauhoitettu tuokio, jonka aikana työntekijä on tähti.

Valmistauduin omaan hetkeeni huolella. Perehdyin etukäteismateriaaliin ja tein annetut esitehtävät. Kirjasin muistiin myös muutamia vapaamuotoisia asioita, joita halusin nostaa esiin. En maailman syleilyä, mutten myöskään lillukanvarsia. Huomioita omasta työstä, työyhteisöstä ja asiakassuhteista. Muilta osin kuin mitä jo väsymiseen asti olemme muualla toistelleet.

Valmistauduin koukeroisin sanankääntein myös pyytämään lisää liksaa. Kokemukseni mukaan terve ahneus on pomolle mieleen. En ole kutsumusammatissa, joten kiinnostus rahaan viestii sitoutumisesta työhön. Näinä yt-aikoina ei kummankaan tarvitse peitellä työn liikesuhdetta.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Lorun loppu

Ellei juoksu kiinnosta, sinun kannattaa tällä kertaa jatkaa matkaa.

Tämä kirjoitus tarinoi siitä, miten vuonna 1988 yliopiston ruokalassa lausutuista harkitsemattomista sanoista alkanut maratonjuoksemiseni päättyi viime sunnuntaina Vantaalla.

Olen tosin lopettanut jo kahdesti aikaisemmin. Vuonna 1992 jalkavaivoihin, kun tiesin asiantuntijoita paremmin miten harjoitella. Vuonna 2004 pelastaakseni parisuhteen, joka hajosi pian päätöksen jälkeen.

Tällä kertaa lopettamiseen ei liity dramatiikkaa. Vaikka urheilijan ei pitäisi nähdä tervettä päivää, voisin terveyden puolesta juoksennella entiseen tapaan. Liikuntaa harrastamattomilla tutuilla sen sijaan remppaa riittää. Kuvittelenko juoksemalla eläväni ikuisesti, kysyvät välillä. Milan Kunderan sanoin päinvastoin: Toisin kuin moottoripyöräilijä, juoksija on koko ajan läsnä omassa ruumissaan, hän joutuu jatkuvasti ajattelemaan rakkuloitaan ja hengästymistään; juostessaan hän aistii oman painonsa ja ikänsä, on enemmän kuin koskaan tietoinen itsestään ja elinajastaan (Kundera, 6-7). Juoksija voi seurata vanhenemistaan reaaliajassa sykemittarista. Hän jos kuka tietää rajansa.

Valmistautuminen Vantaan maratonille. Määrät ja matkat.
Tunnustankin tosiasiat. Välillä harjoittelun kuuluu tuntua raskaalta. Vetotreeni ei ole onnistunut, ellei sen jälkeen puuskuteta kaksinkerroin. Rasitusta ja lepoa oikein suhteuttamalla kunto kehittyy. Vähitellen askel lähtee lentoon ja hengitys kulkee vaivattomasti kymmeniä kilometrejä. Nautin edelleen juoksemisesta, mutta lennokkuuden hetkiä on yhä harvemmin. Yhä useammin eteneminen tuntuu töpöttelyltä. Vuonna 1989 luonnonlapsilenkkeilin helmikuusta elokuulle noin 800 kilometriä. Alkukesän reilasin pitkin Eurooppaa. Tänä vuonna harkitussa suhteessa kevyttä, pitkää, reipasta ja kovaa.harjoittelua on sykemittariin kertynyt 3102 kilometriä. Silti en yllä samaan vauhtiin kuin nuorena.

Poikamainen haaveeni oli sunnuntaina vielä kerran alittaa tietty juoksijat hölkkääjistä erottava loppuaika.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Saikuttajat kuriin?

Työvänpuolue kokoomus esittää sairausloman ensimmäisen päivän palkattomuutta, jotta pinnarit saataisiin kuriin.

"Uutta ajattelua" edustava ehdotus on ainakin kahdella tavalla pöljä.

Ensinnä siksi, ettei lintsaaminen ole ongelma. Ei ainakaan niillä työpaikoilla, joilla minä olen työskennellyt. Itse olen ollut sairauslomalla 1980-luvun lopun influenssani jälkeen vain kaksi päivää. Mielessäni ei silti ole edes käväissyt kadehtia huonompionnisia. Jos sairauslomailua jossain pidetään saavutettuna etuna, lienee taustalla pahempia ongelmia. Niiden ratkaiseminen lopettaa poissaolotkin.

Terveenä poissaolemista suurempi ongelma on ainakin avokonttoreissa sairaana läsnäoleminen. Syyllistyin siihen itse viimeksi perjantaina. Illalla minua odotti konsertti, johon olin ostanut liput hyvissä ajoin. Olin saamassa toivottuja vieraita kaukaa. Flunssan oireet pahenivat tunti tunnilta, mutta en voinut enää perua. Ja kun hammasta purren jaksoin huvitella, piti tietysti pärjätä töissäkin. Viereisen karsinan odottava äiti sai sitten flunssani, ja joutui pariksi päiväksi sairauslomalle. Tänään aivasteltiin takanani. Sain vähemmän arvostavaa palautetta. Jäämme odottamaan influenssakautta kokoomuksen puoluetoimistossa.

Ehdotuksen tekee pöljäksi myös sen osuminen pienipalkkaisiin. Rikkaalla on varaa yhden päivän ansionmenetykseen. Ehkä hän voi jopa tehdä siistiä sisätyötään kotoa käsin ja välttyä ansionmenetykseltä kokonaan. Sinnittelijälle taas pienikin tulojen notkahdus saattaa merkitä suistumista pikavippien maailmaan. On vain jaksettava ja painettava, terveyden uhallakin. Rakennusmies, poliisi, porrassiivooja, lähihoitaja, metsuri, kaupan kassa...

Etsin kuntavaaliehdokkaan Yleisradion vaalikoneesta. Olen yleensä äänestänyt Pentti Linkolan tavoin kaunista nuorta naista. Viisikymppisyydestä villiintyneenä olin kuitenkin valmis syrjähyppyyn. Sain voittajiksi tasapistein työväenpuolue kokoomuksen ehdokkaan ja toisen. Niin sanotuista yleisistä syistä valitsin sen toisen. Mielestäni Helsinki tarvitsee nyt fiksua ja huumorintajuista muslimimaahanmuuttajaa.