Haluaisitko Ronald Reaganin pomoksesi?

Kun Ronald Reagan yritettiin heti presidenttiytensä aluksi murhata, useampikin lukiokaverini pahoitteli hänen selviämistään. Vierastin heidän puheitaan, mutta pidin minäkin Reagania arveluttavana pyssynpaukuttelijana.

Lapsekas näkemykseni Reaganista 1980-luvun alusta.
Klikkaaamalla kuvaa näet koko sarjakuvan.

Sivistymättömäksi oikeistolaiseksi sotahulluksi mielletty Reagan edusti 1980-luvun Suomessa miltei kaikkea mahdollista pahaa. Järjettömän kalliilla Tähtien Sota -fantasiallaan hän järkytti Kauhun tasapainoa, jota tuolloin pidimme maailmanrauhan takeena. Entisenä filmitähtenä Reagan tuntui elävän omassa yksinkertaistetussa Hollywood-todellisuudessaan, jossa hyvä ja paha kävivät ikuista taisteluaan. Ennustajan neuvoja kysellyt vaimo Nancykään ei tulevaisuudenuskoamme kohentanut. Yhtä vähän kuin kuuman linjan toisessa päässä paristoilla käyvät toveritkaan.

Lapsekas 1980-luvun näkemykseni
Neuvostoliitosta. Klikkaamalla kuvaa
näet koko sarjakuvan.

Aikalaisvitsi, jossa asiantuntijat arvuuttelevat Yhdysvaltojen ulkopolitiikan todellista johtajaa, kertoo tuolloisista peloistamme. Raati käy läpi henkilö henkilöltä presidentin avustajat, ulkoministerin, puolustusministerin ja muutaman pienemmän miekkosenkin, muttei varmuudella osaa nimetä ketään. Lopulta joku lausuu ääneen sen mitä kaikki jo ajattelevat. Jäljellä on vain vaihtoehto, että presidentti johtaa ulkopolitiikkaa itse. Hiljaisuus on pitkä ja täydellinen.

Lopulta asevarustelun köyhdyttämä Neuvostoliitto kaatui kuitenkin rauhallisesti, ja Itä-Euroopan maat itsenäistyivät kuten Yhdysvaltojen "haukat" olivat laskeneet. Ansionsa oli epäilemättä Gorbatšovilla, Jeltsinillä ja monella muullakin, mutta myös Reaganin arvostus on vuosikymmenten myötä kohentunut. Jopa niin että nykyinen demokraattipresidentti Barack Obamakin hakee oppia konservatiivina tunnetun Reaganin elämäkerrasta.

Miten ylimalkaisesti asioihin perehtynyt ja mahdollisesta alkavasta Altzheimerin taudista kärsinyt Reagan saattoi onnistua siitä missä monet pätevämmät eksyvät ongelmien labyrinttiin?

Työpahoinvointi ja Stephen Elop

Olen flunssaillut työn merkeissä.

Eilen torkahtelin läpi YLE TV 2:n Työpahoinvointi-illan. (Osa 1, Osa 2)

Keskustelu kertasi vanhaa. Mukaan oli päässyt muutama "työpaikkaterveyden" ammattilainen kauppaamaan tuotettaan. Työn ostajat ja myyjät vänkäsivät vastakkainasettelun olemassaolosta. Innokas marketin kassa Jama Jama todisti asenteesta ja kaiken työn samanarvoisuudesta, ja sai EVA:n Matti Apusen liikuttumaan.

Haussa työväenpuolue. Auta!

Työläisenä haluaisin äänestää työväen puoluetta. Ongelmani on tarjonnan runsaus. Kaikki puolueet ajavat asiaani. Viime eduskuntavaaleissa sanan työ tai jonkun sen johdannaisen mainitsi vaaliohjelmassaan Suomen Keskusta 220 kertaa, Vasemmistoliitto 201 kertaa, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 163 kertaa, Kansallinen Kokoomus 147 kertaa ja Vihreä liittokin 88 kertaa.

En osaa valita näistä fantastisista vaihtoehdoista. Sadannen blogikirjoitukseni kunniaksi vetoankin teihin, hyvät molemmat lukijani. Kertokaa minulle, mitä puoluetta minun mielestänne pitäisi äänestää!
Lupaan äänestää gallupissa voitolle päässyttä puoluetta sillä varauksella, ettei voittajaksi selviä perussuomalaiset tai kristilliset. Muista puolueista löydän kyllä kelvollisen ehdokkaan. Äänestänen Pentti Linkolan tapaan nuorta, kaunista naista ikäiseni ruman miehen sijaan.

Vetoomukseni ei ole vitsi! En myöskään missään nimessä halua halventaa kansanvaltaa. Evääni ovat aidosti levällään. Kaikista puolueista kun löytyy sekä hyvää että huonoa.

Parviälyä hyödynsin sitä paitsi jo ennen sosiaalista mediaa, kun ratkoin EU-kantani. Kuuntelin argumentteja puolesta ja vastaan. Pohdin kenen joukoissa seisoisin kannattaessani, keihin taas liittyisin vastustajana. Vaalipaikalle kävelin keinotekoisen pitkää reittiä, jotta kaikki mahdolliset näkökannat varmasti tulisivat vastaan ennen äänestyskoppia.

Ei ole erityisen kunniakasta ratkaista suuria asioita matkimalla muita. Epäilen kuitenkin, että toimimme näin jokainen. Tuskin sinäkään ratkoit EU-kantaasi käymällä läpi tuhansia sivuja virallisia asiakirjoja?

Puolueen valitseminen on vaikeaa myös markkinoiden nurinkurisen logiikan takia. Vasemmiston vaalivoitto pelästyttäisi markkinat ja pakottaisi poliitikot "yliuskottavaan" talouspolitiikkaan. Maineeltaan oikeistolainen päättäjä taas voi tehdä vasemmistolaistakin politiikkaa markkinoita hermostuttamatta. Vasemmistolaisen kannattaa siis äänestää oikeistoa, oikeistolaisen vasemmistoa.

Vaikken koskaan ole ollut intohimoinen minkään ismin kannattaja, olen silti aina löytänyt riittävästi vastustettavaa äänestääkseni. Äänestämättä jättämistä olen harkinnut vasta näissä vaaleissa. Tähän ratkaisuun näyttää päätyvän kirjailija Tommi Melender surumielisessä blogikirjoituksessaan. Hänen mukaansa elämme teknokratiassa, emme demokratiassa. Ehkä onkin hyvä niin, hän pohtii. Ehkäpä toisten asioihin intohimoisesti sekaantuvat populistit ja aktivistit ovatkin lopulta vaarallisempia kuin teknokraatit. Henkilökohtainen turhamaisuus ajaa useampaa poliitikkoa kuin ylevä aate. Parhaimmisto palvelee yhteisöään muilla tavoin.

Ja tosiaan: jos politiikka oikeasti olisi yhteisten asioiden hoitamista, miksei nykyisissä urheilijakansanedustajissamme ole ainuttakaan joukkuepelaajaa? Asell, Kalliomäki, Matikainen-Kalsström, Mieto, Virén. Ei MM-kiekkoleijonia, ei huippufutaajia. Markku Uusipaavalniemikin oli yksilöurheilija joukkueen sisällä.

Perussuomalaisia ja kristillisiä vastustaakseni äänestänen lopulta tälläkin kertaa.

Perussuomalaisuudesta löytyy hyvääkin, ainakin selvästi puhuminen. Muut voisivat ottaa oppia. Missiot, visiot, tahtotilat, painopistealueet, reunaehdot ja muut puppusanat voisi korvata ymmärrettävämmillä termeillä puheen täsmällisyyden vähääkään kärsimättä. Havainnollistaminen eroaa kuitenkin yksinkertaistamisesta. Jälkimmäisen voi antaa anteeksi vain aidosti yksinkertaiselle puhujalle. Timo Soini on kuitenkin erittäin fiksu mies. Pitäisikö hänet tuomita hädänalaisten laskelmoivasta hyväksikäytöstä, tyhjän tarjoamisesta uhatuille ja syrjäytyneille? Toisaalta isällinen Soini on paljon vartijana. Hänen hahmonsa toimii jykevänä tukkona vastenmielisen vihaviemärin kannella. Toivottavasti Soini ei päätä ryhtyä laihduttamaan.

Heikkojen asialla ovat olevinaan kristillisetkin. Sisäistynyt kristillisyys onkin mitä kannatettavinta. Se kohottaa monia aivan aidosti, auttaa heidät irti viinasta, huumeista tai omasta itsestä maailmankaikkeuden keskuksena. Mutta heti kun arjen teot vaihtuvat "jeesusteluun" uskovainen muuttuu sietämättömäksi. Jumalan tahtoa tulkitsevat uskonnosta riippumatta innokkaimmin ahdasmieliset, eroottisille kokemuksille ja mammonalle persot vanhat miehet. Ainakin minulle on Raamattua lukiessani jäänyt epäselväksi millainen olisi Jumalan ulkopolittiikka, talouspolitiikka tai tiedepolitiikka. Pelottaa ajatella. Mielelläni silti äänestän kristillisesti ajattelevaa ehdokasta kunhan hän ei kuulu Kristillisdemokraatteihin.

Käyn seuraavassa lyhyesti läpi aidot vaihtoehdot. Edellisten vaalien alla piirtämäni sarjis näyttää edelleen ajankohtaiselta, vaikka useimmat naamat ovatkin vaihtuneet.