lauantai 19. toukokuuta 2012

Rikkoisinko lakia?

Kirjoituksessa Tottelin vain käskyä päädyin pitämään tottelevaisuuttamme periaatteessa hyvänä asiana. Yhteiseen tahtoon taipuen saamme paljon hyvää aikaan.

On hyvä, että käärimme hihat ja tuotamme yhteistä jaettavaa. On hyvä, että noudatamme työmatkalla liikennesääntöjä; pysymme omalla kaistallamme ja etenemme sovitulla nopeudella. Vastakkaisen kaistan rekkaan tähtäävät sekopäät päätyvät roskalehtien lööppeihin, koska ovat poikkeus. Sääntöjen noudattaminen on niin hämmästyttävän yleistä, ettei siinä riitä uutisoitavaa.

Välillä enemmistö lipsahtaa kuitenkin hulluuden puolelle. Koska vieressä on samanmoinen kaveri, kukin kokee edelleen toimivansa mielekkäästi. Pohjoiskorealainen liehuttaa lippua paraatissa suuren johtajan kunniaksi kummempia kyselemättä, kun samaa tekee 500 000 yhtä hölmöä. Kummallisena muille avautuvan todellisuuden luovat myös erilaiset hyvä veli -verkostoitujat, uskolahkot, perhehelvetit, pedofiilirenkaat ja "kansan" asialla olevat poliittiset ääriryhmät. Peräkammareiden kouluammuskelijapojista puhumattakaan. Tiedonkulun näennäisestä helppoudesta huolimatta olemme alttiita harhaisille todellisuuksille. Mielettömyyden näkevät vain ulkopuoliset.

Myös ammattiryhmät ja työpaikat tulkitsevat maailman tavallaan. Se on luonnollista ja hyödyllistä, mutta joskus yrityskulttuurikin sairastuu. Näin kävi esimerkiksi pääkaupunkiseudulla vaikuttavassa jäteyritys Lokapojissa, jossa tavaksi tuli kipata jätteitä minne sattuu. Asiakasta laskutettiin käsiteltyjä jätteitä suuremmasta määrästä. Jätteenkäsittelylaitoksella, jos sinne asti päästiin, ilmoitettiin vastaavasti todellista pienempi määrä. Työntekijöiltä vaati suorastaan kansalaisrohkeutta noudattaa lakeja. Osa silti kieltäytyi ja irtisanoutui (päätyen epäilemättä työvoimaviranomaisten langettamalle karenssille). Osa oli tottelevinaan, mutta yritti toimia lainmukaisesti esimiehen silmän välttäessä. Osa tottui tekemään työtä käskettyä. (ks. Salonen)

Jos näemme asiat toisin kuin enemmistö, tai ainakin vallanpitäjä, voi oikeustajumme joutua ristiriitaan myös lain kanssa. "Valaistuneelle" syntyy houkutus pitää omaa asiaa lain noudattamista tärkeämpänä. Näin on käynyt Suomessa murheellisimmillaan sisällissodassa. Reilu vuosikymmen myöhemmin Lapuan liike suosi arveluttavia keinoja. Koijärvestä lähtien ympäristöliikkeessä on ollut vahva kapinallisuuden traditio. Sitä ovat jatkaneet turkistarhaiskijät ja sikatilojen luvattomat kuvaajat. "Piraatit" viis veisaavat tekijänoikeuslainsäädännöstä kokiessaan taistelevansa sananvapauden puolesta. Laittomissa lakoissa toisen osapuolen käyttäytyminen koetaan niin epäoikeudenmukaiseksi, että lain kirjain saa väistyä.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Vasemmistolainen vappuni

Vaelsin kauniin kevätilman kunniaksi työväen vappujuhlaan Hakaniemen torille.

Juhlijoiden joukosta poimin erään entisen ay-juristin.
Tunnelma oli mukavan leppoisa. Paikalla oli runsaasti eri-ikäisiä ihmisiä, ja ohjelma oli sympaattisen kotikutoinen. Vanhaa jurnutusta kuuli vain sen verran, että kuuluttaja muisteli jenkkityyliin pukeutuneiden raggareiden puhkoneen vappumarssijoiden ilmapalloja palavalla tupakalla. Joskus 1970-luvulla.

En ole koskaan ollut kovin vasemmistolainen. Taistelulaulut eivät lapsuuskodissani raikaneet eivätkä punaliput liehuneet. Koska oikeistolaisuuttakaan ei tuputettu, en edes kapinoinut vasemmistolaisittain.  Opiskelija-aktiivina huomioin lähinnä kommareiden suunnattoman tyhmyyden. Chilen, Nigaraguan, El Salvadorin ja muiden mahdollisimman kaukaisten paikkojen työläisiä kohtaan oltiin kyllä solidaarisia, mutta naapurivaltion kokoista vankileiriä ei nähty millään. Ihmettelin näiden näköä, kun vartin kävely Viipurin kaduilla avasi omat silmäni reaalisosialismin totuudelle.

Vaan eipä taida tämän päivän porvari panna paremmaksi väittäessään luovan tuhon tihkuvan automaattista hyvää niin köyhälle kuin rikkaallekin. Ideologiasta, oli se kapitalismi, sosialismi tai mikä muu oman etuilun oikeuttava ajatusrakennelma tahansa, kasvaa dehumanisaation väline. Ideologian avulla haaveilemme kaukaisesta onnesta ja olemme näkemättä hätää tässä ja nyt..

Sydän ei vie minua vasemmalle, mutta heikomman puolelle kyllä. Siksi tovereiden joukossa oli tänään mukava seistä. Tunteen palo oli hyvin hillittyä. SAK:n puheenjohtajan, Lauri Lylyn puhe oli suorastaan tylsä. Se sisälsi kuin yhteiskuntarauhan vakuudeksi kaikki lattean kielenkäytön kukkaset. Miksi nuoria kiinnostava hyvä asia kätketään kamalaan kapulakieleen? Onko Lyly työnantajaleirin desantti? Palkatkaa hyvät ay-jäärät ihan oikeasti leiskuvaan kieleen tottunut puheenkirjoittaja!

Vasemmistoliittolainen toimittaja-kansanedustaja Silvia Modig osasi onneksi ottaa yleisön. Liturgiaa hänkin lateli, kun kehui hallituksen omia ja haukkui vieraita. Mutta sitten Modig puhui perustulosta. Siitä, miten perustulo lopettaisi ihmisten nöyryyttämisen ja auttaisi pienyrittäjiä, pätkä- ja silpputyöläisiä suunnittelemaan elämäänsä.

Puhe oli rohkea, sillä vasemmisto ei edelleenkään osaa pitää perutuloa kulun sijaan sijoituksena. Työn pyhään orjuuteen tottuneita varttuneempia kuulijoita rahan vastikkeeton jakaminen suorastaan kauhistuttaa. Kovin moni saa myös edelleen leipänsä juuri harkinnanvaraisbyrokratiasta. Pelkäänkin, että vasemmiston perustulo tarkoittaa tälläkään kertaa vain vesitettyä syyperustaista viritelmää alkuperäisajatuksesta.

Auringon helliessä tunsin kuitenkin hetkellisen aavistuksen asenteiden muuttumisesta. Näille hoopoille kun niin toivoisin hyvää.