Vasemmistolainen vappuni

Vaelsin kauniin kevätilman kunniaksi työväen vappujuhlaan Hakaniemen torille.


Juhlijoiden joukosta poimin erään entisen ay-juristin.

Tunnelma oli mukavan leppoisa. Paikalla oli runsaasti eri-ikäisiä ihmisiä, ja ohjelma oli sympaattisen kotikutoinen. Vanhaa jurnutusta kuuli vain sen verran, että kuuluttaja muisteli jenkkityyliin pukeutuneiden raggareiden puhkoneen vappumarssijoiden ilmapalloja palavalla tupakalla. Joskus 1970-luvulla.

En ole koskaan ollut kovin vasemmistolainen. Taistelulaulut eivät lapsuuskodissani raikaneet eivätkä punaliput liehuneet. Koska oikeistolaisuuttakaan ei tuputettu, en edes kapinoinut vasemmistolaisittain.  Opiskelija-aktiivina huomioin lähinnä kommareiden suunnattoman tyhmyyden. Chilen, Nigaraguan, El Salvadorin ja muiden mahdollisimman kaukaisten paikkojen työläisiä kohtaan oltiin kyllä solidaarisia, mutta naapurivaltion kokoista vankileiriä ei nähty millään. Ihmettelin näiden näköä, kun vartin kävely Viipurin kaduilla avasi omat silmäni reaalisosialismin totuudelle.

Vaan eipä taida tämän päivän porvari panna paremmaksi väittäessään luovan tuhon tihkuvan automaattista hyvää niin köyhälle kuin rikkaallekin. Ideologiasta, oli se kapitalismi, sosialismi tai mikä muu oman etuilun oikeuttava ajatusrakennelma tahansa, kasvaa dehumanisaation väline. Ideologian avulla haaveilemme kaukaisesta onnesta ja olemme näkemättä hätää tässä ja nyt..

Sydän ei vie minua vasemmalle, mutta heikomman puolelle kyllä. Siksi tovereiden joukossa oli tänään mukava seistä. Tunteen palo oli hyvin hillittyä. SAK:n puheenjohtajan, Lauri Lylyn puhe oli suorastaan tylsä. Se sisälsi kuin yhteiskuntarauhan vakuudeksi kaikki lattean kielenkäytön kukkaset. Miksi nuoria kiinnostava hyvä asia kätketään kamalaan kapulakieleen? Onko Lyly työnantajaleirin desantti? Palkatkaa hyvät ay-jäärät ihan oikeasti leiskuvaan kieleen tottunut puheenkirjoittaja!

Vasemmistoliittolainen toimittaja-kansanedustaja Silvia Modig osasi onneksi ottaa yleisön. Liturgiaa hänkin lateli, kun kehui hallituksen omia ja haukkui vieraita. Mutta sitten Modig puhui perustulosta. Siitä, miten perustulo lopettaisi ihmisten nöyryyttämisen ja auttaisi pienyrittäjiä, pätkä- ja silpputyöläisiä suunnittelemaan elämäänsä.

Puhe oli rohkea, sillä vasemmisto ei edelleenkään osaa pitää perutuloa kulun sijaan sijoituksena. Työn pyhään orjuuteen tottuneita varttuneempia kuulijoita rahan vastikkeeton jakaminen suorastaan kauhistuttaa. Kovin moni saa myös edelleen leipänsä juuri harkinnanvaraisbyrokratiasta. Pelkäänkin, että vasemmiston perustulo tarkoittaa tälläkään kertaa vain vesitettyä syyperustaista viritelmää alkuperäisajatuksesta.

Auringon helliessä tunsin kuitenkin hetkellisen aavistuksen asenteiden muuttumisesta. Näille hoopoille kun niin toivoisin hyvää.