https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pilapiirros. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pilapiirros. Näytä kaikki tekstit
lauantai 30. joulukuuta 2017
lauantai 16. tammikuuta 2016
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Leikkauksia 15! Kari Suomalaisen jalanjäljissä
Helsingin Sanomien kuukausiliite kehotti helmikuussa lukijoita päivittämään pilapiirtäjäsuuruus Kari Suomalaisen poliittisia puolueita esittävät hahmot nykyaikaan.
Karin pilapiirrokset olivat minulle nuorena rakkaita. Lainasin kokoelmakirjoja kirjastosta siinä missä Tinttejä, Asterixeja ja Lucky Lukeja. Jäljittelin Karin kekkosia ja koivistoja yhtä lailla kuin Barksin ankkoja ja Hergén selkeän linjan tekniikkaa. Karin pilapiirrokset opettivat sisäpolitiikasta enemmän kuin historian ja yhteiskuntaopin tunnit, sillä ne tarjosivat elämyksiä. Kari tyypitteli puolueet lapselle ymmärrettävään muotoon. Kokoomus oli lihava sotilaskypäräinen pappi, demari langanlaiha haalarityömies, kepu tanakka, pussihousuinen maalaismies, kommunisti puliukko. Vaikka Kari oli intomielinen oikeistolainen, hänen hullunkuriset hahmonsa rakensivat mielestäni kansallista konsensusta. Eihän noin hellyttäviä hahmoja kukaan voinut vihata!
Graafisesti Kari on ylivertainen myöhempiinkin suomalaisiin pilapiirtäjiin verrattuna. Hänen konservatiivisuuttaan opin vierastamaan, mutta sisäistin samalla, että konservatiivi kuuluu olla, jos haluaa saada töitään julki ja kaupaksi. Uskon, että muutkin ovat suomettuneet. Kari kummittelee edelleen suomalaisessa pilapiirtämisessä. Sekä tekijät että tilaajat määrittävät suhteessa Kariin sen, millainen pilapiirroksen kuuluu olla. Tiedostaen tai tiedostamattaan. Vähän samaan tapaan kuin Aku Ankka oli pitkään vesiposteineen ja rahasäiliöineen monille sarjakuvan synonyymi.
Kuukausiliitteen tarkka tehtävänanto kuului seuraavasti: Millaiset piirroshahmot kuvaisivat puolueitamme? Millaisiksi Kari piirtäisi ne nyt? Sitten Karin aikojen naiset ovat vallanneet näkyvämpiä asemia politiikassa. Mille puolueille sopisivat nyt naishahmot? Entä millainen olisi uusien puolueidemme perussuomalaisten tai vihreiden symboli?
Otin haasteen innolla vastaan. Valitettavasti sain piirrokseni valmiiksi vasta tänään. "Oikeat vastaukset" sisältävä kuukausiliite ilmestyy jo ensi lauantaina, joten olin auttamatta myöhässä.
En kyllä keksinyt vastaustakaan. Olisin voinut yrittää tuunata Karin hienoja hahmoja nykyaikaan. Kokoomukselainen pappi olisi ollut ruskettunut himourheilija, demariduunarille olisi kertynyt muutama vuosirengas jne. En kokenut lähestymistapaa rehellisenä. Puolueilla on toki edelleen eronsa. Kun julkikuvaa hiukan raaputetaan, kokoomus on rikkaan asialla, SDP suosii rasvakouria, keskusta maataloutta jne.
Itse politiikan liikkuma-ala on kuitenkin supistunut globalisaation myötä dramaattisesti sitten Karin päivien. Markkinavoimista on tullut vanhan testamentin Jumalan kaltainen oikutteleva tyranni, jonka mielenliikkeitä kaikkien puolueiden on pyrittävä ennakoimaan. Jos vasemmisto voittaa vaalit, markkinat ahdistuvat ja pakottavat oikeistolaiseen politiikkaan. Vastaavasti oikeiston vaalivoitto rauhoittaa markkinoita ja mahdollistaa vasemmiston tavoitteiden toteuttamisen. Puolueiden toimijuuden laita on siis vähän niin ja näin.
Yritin Kaksinkertaiset samikset -piirroksessani tavoittaa tämän uuden asetelman. Äänestäjä on ymmällään. Kaikki puolueet, joita kuvassa edustavat niiden puheenjohtajat, vaikuttavat eroistaan huolimatta keskenään samanlaisilta, koska ne pyrkivät liikkuvien keskitien äänestäjien suosioon. Kuin vanhasta muistista ne pyrkivät edelleen myös esiintymään toimijoina, vaikka tietävätkin hyvin salaavansa äänestäjiltä kauhean totuuden.
Markkinavoimia oli muiden jumalien tavoin vaikea piirtää kuvaksi. Päädyin vähän pessimistiseen, levottomana hytisevään, kaikkialle lonkeroituvaan talouskasvaimeen, jonka hyvän- tai pahanlaatuisuudesta ei ole varmuutta. Puolueiden osa on tahdottomana palvella talouskasvainta, lausua ennalta käsikirjoittettuja loitsuja niin uskottavasti kuin suinkin.
Karin ajan itsenäisiä toimijoita on enää vaalimainoksissa ja huonoissa pilapiirroksissa.
Karin pilapiirrokset olivat minulle nuorena rakkaita. Lainasin kokoelmakirjoja kirjastosta siinä missä Tinttejä, Asterixeja ja Lucky Lukeja. Jäljittelin Karin kekkosia ja koivistoja yhtä lailla kuin Barksin ankkoja ja Hergén selkeän linjan tekniikkaa. Karin pilapiirrokset opettivat sisäpolitiikasta enemmän kuin historian ja yhteiskuntaopin tunnit, sillä ne tarjosivat elämyksiä. Kari tyypitteli puolueet lapselle ymmärrettävään muotoon. Kokoomus oli lihava sotilaskypäräinen pappi, demari langanlaiha haalarityömies, kepu tanakka, pussihousuinen maalaismies, kommunisti puliukko. Vaikka Kari oli intomielinen oikeistolainen, hänen hullunkuriset hahmonsa rakensivat mielestäni kansallista konsensusta. Eihän noin hellyttäviä hahmoja kukaan voinut vihata!
Graafisesti Kari on ylivertainen myöhempiinkin suomalaisiin pilapiirtäjiin verrattuna. Hänen konservatiivisuuttaan opin vierastamaan, mutta sisäistin samalla, että konservatiivi kuuluu olla, jos haluaa saada töitään julki ja kaupaksi. Uskon, että muutkin ovat suomettuneet. Kari kummittelee edelleen suomalaisessa pilapiirtämisessä. Sekä tekijät että tilaajat määrittävät suhteessa Kariin sen, millainen pilapiirroksen kuuluu olla. Tiedostaen tai tiedostamattaan. Vähän samaan tapaan kuin Aku Ankka oli pitkään vesiposteineen ja rahasäiliöineen monille sarjakuvan synonyymi.
Kuukausiliitteen tarkka tehtävänanto kuului seuraavasti: Millaiset piirroshahmot kuvaisivat puolueitamme? Millaisiksi Kari piirtäisi ne nyt? Sitten Karin aikojen naiset ovat vallanneet näkyvämpiä asemia politiikassa. Mille puolueille sopisivat nyt naishahmot? Entä millainen olisi uusien puolueidemme perussuomalaisten tai vihreiden symboli?
Otin haasteen innolla vastaan. Valitettavasti sain piirrokseni valmiiksi vasta tänään. "Oikeat vastaukset" sisältävä kuukausiliite ilmestyy jo ensi lauantaina, joten olin auttamatta myöhässä.
En kyllä keksinyt vastaustakaan. Olisin voinut yrittää tuunata Karin hienoja hahmoja nykyaikaan. Kokoomukselainen pappi olisi ollut ruskettunut himourheilija, demariduunarille olisi kertynyt muutama vuosirengas jne. En kokenut lähestymistapaa rehellisenä. Puolueilla on toki edelleen eronsa. Kun julkikuvaa hiukan raaputetaan, kokoomus on rikkaan asialla, SDP suosii rasvakouria, keskusta maataloutta jne.
Itse politiikan liikkuma-ala on kuitenkin supistunut globalisaation myötä dramaattisesti sitten Karin päivien. Markkinavoimista on tullut vanhan testamentin Jumalan kaltainen oikutteleva tyranni, jonka mielenliikkeitä kaikkien puolueiden on pyrittävä ennakoimaan. Jos vasemmisto voittaa vaalit, markkinat ahdistuvat ja pakottavat oikeistolaiseen politiikkaan. Vastaavasti oikeiston vaalivoitto rauhoittaa markkinoita ja mahdollistaa vasemmiston tavoitteiden toteuttamisen. Puolueiden toimijuuden laita on siis vähän niin ja näin.
Yritin Kaksinkertaiset samikset -piirroksessani tavoittaa tämän uuden asetelman. Äänestäjä on ymmällään. Kaikki puolueet, joita kuvassa edustavat niiden puheenjohtajat, vaikuttavat eroistaan huolimatta keskenään samanlaisilta, koska ne pyrkivät liikkuvien keskitien äänestäjien suosioon. Kuin vanhasta muistista ne pyrkivät edelleen myös esiintymään toimijoina, vaikka tietävätkin hyvin salaavansa äänestäjiltä kauhean totuuden.
Markkinavoimia oli muiden jumalien tavoin vaikea piirtää kuvaksi. Päädyin vähän pessimistiseen, levottomana hytisevään, kaikkialle lonkeroituvaan talouskasvaimeen, jonka hyvän- tai pahanlaatuisuudesta ei ole varmuutta. Puolueiden osa on tahdottomana palvella talouskasvainta, lausua ennalta käsikirjoittettuja loitsuja niin uskottavasti kuin suinkin.
Karin ajan itsenäisiä toimijoita on enää vaalimainoksissa ja huonoissa pilapiirroksissa.
perjantai 8. helmikuuta 2013
Leikkauksia 14! Uskoa pientiloille
 |
| Yhden porsaan talouskin voi kukoistaa. |
Raeste, J. (31.1.2013). Björn Wahlroos sai 262 630 euroa maataloustukea. Helsingin Sanomat.
sunnuntai 16. joulukuuta 2012
Kirjoitus numero 150
Vuoden 2009 pimetessä olin masentunut. Kesälomaani vasten saadut yllätyspotkut puskivat syksyn tullen tajuntaan. Tekemistä puuttui. Työttömyysturvan menettämisen uhalla olin joutunut keskeyttämään myös opintoni. En halunnut heittää opinnäytettä varten kokoamaani materiaalia roskiin, joten muokkasin siitä vimmaisesti blogikirjoitusten sarjan. Parhaimmillaan kirjoituksia valmistui päivittäin, joskus kaksikin päivässä. Alkuajan kirjoitukset, jotka epäilemättä ovat blogin arvokkain osa, olen koonnut kronologisesti Työjuttuja -otsikon alle. Työjuttuihin on linkki blogin oikeasta palstasta.
Jouluksi 2010 sain valmiiksi myös opinnäytteen osaksi suunnitellun Oletko valmis -sarjakuva-albumin. Viimeistään tuolloin olisin voinut luontevasti lopettaa bloggaaminen. Paluu työelämään oli jo vähentänyt käytettävissä olevaa aikaa ja harventanut tahtia.
En olisi koskaan uskonut pääseväni tähän tekstiin numero 150. Nämä myöhemmät kirjoitukset ovat olleet pääasiassa kommentointia ajankohtaisiin työelämäasioihin. Luvattoman usein lähtökohtana ovat olleet pelkät Helsingin Sanomien artikkelit. En siis marginaalista käsin ruoki valtamediaa vaan saan siltä oman ravintoni. En liene hetkeen pystynyt tarjoamaan ajatuksia, joita ei olisi muotoiltu paremmin muualla.
Mitkä siis motivoi?
Jouluksi 2010 sain valmiiksi myös opinnäytteen osaksi suunnitellun Oletko valmis -sarjakuva-albumin. Viimeistään tuolloin olisin voinut luontevasti lopettaa bloggaaminen. Paluu työelämään oli jo vähentänyt käytettävissä olevaa aikaa ja harventanut tahtia.
En olisi koskaan uskonut pääseväni tähän tekstiin numero 150. Nämä myöhemmät kirjoitukset ovat olleet pääasiassa kommentointia ajankohtaisiin työelämäasioihin. Luvattoman usein lähtökohtana ovat olleet pelkät Helsingin Sanomien artikkelit. En siis marginaalista käsin ruoki valtamediaa vaan saan siltä oman ravintoni. En liene hetkeen pystynyt tarjoamaan ajatuksia, joita ei olisi muotoiltu paremmin muualla.
Mitkä siis motivoi?
perjantai 17. elokuuta 2012
Työelämäopetusta pullamössönuorille?
Lisää työelämää kouluihin toivoo Helsingin Sanomien Työelämä-sivujen tuottaja Pekka Mykkänen. Kun koulussa ei puhuta työelämän vaatimuksista, 20-vuotiaille joudutaan opettamaan työpajoissa esimerkiksi sitä, että jos työpäivä alkaa yhdeksältä, työpaikalle pitäisi saapua yhdeksäksi. (ks. Mykkänen). Ei hyvä.
Olin yli 30 vuotta sitten Mykkäsen kanssa samaa mieltä. Ruodittuani joulupäivänä 1979 päiväkirjassani lukion toisen luokan syystodistusta, murehdittuani hidasta lukunopeuttani, ennakoituani Ajatollah Khomainista uutta Hitleriä ja pahoilteltuani Rauman Lukon heikkoa menestystä laitoin kuntoon koulutusasiat.
Vauhtiin päästyäni korjailen oppiaineet: Äidinkielessä opetan kieliopin pääpiirteet ja analysoin tekstejä. Kirjailijoiden nimilistat ja vuosiluvut poistan. Uskonnosta karsin tylsät vanhan ajan kiistat, ja historiassakin käsittelen lähiaikaa vanhaa ja keskiaikaa enemmän, jotta ulkoluvun sijaan opimme ymmärtämään nykyisyyttä. Maantiedosta karsin toisarvoiset asiat, kuten kaivosten nimien opettelun (Ruotsin rautakaivosten nimiä kysyttiin jopa kokeissa). Maiden yhteiskuntajärjestelmät luen jostain syystä nekin maantietoon, kuten myös matkailun tuontirajoitukset, ja passin ja viisumien hankkimisen. Liikuntatuntini auttavat löytämään oman urheilulajin ja opettavat myös ensiapua. Matematiikasta, kemiasta, fysiikasta ja biologiasta en koe pystyväni sanomaan mitään, kosken täysin näe yhteyksiä, joissa ko. aineita sovelletaan. Vain kuvaamataitoon olen suurin piirtein tyytyväinen. Arvelen silti lopuksi, että Suomen koulu antaa paremmat edellytykset tietojen syventämiseen kuin monen muun maan. Ajattelemisen aihetta, muttei aikaa ajatella.
Lopuksi valitan kiirettä ja masennusta.
Päätin ahdistuneena teininä, etten koskaan antaisi muistojen kullata nuoruuttani, kuten monet aikani aikuiset olivat tehneet. Lukion koin rankaksi, vaikka pahimmasta huonouden tunteesta olin toisluokkalaisena jo päässyt jätettyäni pitkän matematiikan. Näkymien puute vaivasi enemmän murrosiässä. Suoranaista pakokauhua herätti peruskoulun ammatinvalintaoppaan loputon lista työnimikkeistä, joista en ollut koskaan kuullutkaan. Koululaisvierailulla paperitehtaassa olin saada paniikkihäiriön. Koin olevani petetty, täysin tyhjä, mihinkään kykenemätön. Olin elänyt kuplassa. Koulussa oppimallani ei näyttänyt olevan mitään todellista merkitystä. Käsitys vahvistui, kun kesätyöt menivät todistuksista riippumatta niille, joilla oli suhteita.
Olin yli 30 vuotta sitten Mykkäsen kanssa samaa mieltä. Ruodittuani joulupäivänä 1979 päiväkirjassani lukion toisen luokan syystodistusta, murehdittuani hidasta lukunopeuttani, ennakoituani Ajatollah Khomainista uutta Hitleriä ja pahoilteltuani Rauman Lukon heikkoa menestystä laitoin kuntoon koulutusasiat.
Pitäisi lukea suomea, historiaa ja psykologiaa... jne... jne... Toisin sanoen 1800-luvun filosofiaa, runoutta, muinaisia kirjailijoita, hermoston rakennetta... Voi kyllä kysyä, että koska me opimme täyttämään veroilmoituksen, asioimaan valtion virastoissa, laittamaan ruokaa jne... Että elämä opettaa?... Miksei koulu? Tosiasia on, että niin kauan kuin opiskelee ei itseään juuri ehdi sivistää. Koulu on todella paikka, jossa mahdollisimman nopeasti pyritään opettamaan ulkoa mahdollisimman paljon. Ja useimmiten vielä vääriä ja hyödyttömiä asioita. Monttua voi ihan hyvin kaivaa ilman keskiajan skolastiikkaakin.
 |
| Kaikkitietävä kynä sauhusi jo varhain. |
Koulu sen tekee; kuivattaa ihmisen, unelmat, kaiken... Lisäksi on alkanut tuntua, että olen tehnyt vakavia virhearviointeja arvioidessani tärkeimpiä ominaisuuksiani. Masennuskaudet ovat tullessaan yhä pitempiä ja syvempiä. Vaikka kyllä joulu aika hyvä oli.
 |
| Nuorta optimismia peruskoulun päättyessä. |
maanantai 7. toukokuuta 2012
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
tiistai 30. elokuuta 2011
tiistai 15. maaliskuuta 2011
Voimattomana atomina
1980-luvun alussa, lakkiaisten aikaan, työkkäristä tarjottiin helppoa ja rahakasta hanttihommaa ydinvoimalassa. Sanoin ei eettisin perustein. Virkailija katsoi minua vakavasti silmiin, ja tällä kertaa harkinnanvaraisuus kääntyi edukseni. Vältin karenssin, ja parin viikon päästä löysin mieluisamman työn.
En ollut perustanut kielteistä kantaani ydinvoimaan ituhippien puheisiin vaan ihan insinööreiltä saamani materiaaliin. Lukioluokkamme oli vieraillut Olkiluodossa, jonka toimintaa meille oli esitelty asiallisessa ja mukavassa tilaisuudessa. Teimme pienen kierroksen ja saimme vapaasti kysyä ilkeitäkin kysymyksiä. Minua kukkasia ja linnunlaulua sisältänyt diashow hiukan kummeksutti, mutta luokkakaveriini tarjottava upposi paremmin. "Kerrankin saatiin objektiivista tietoa", tämä muuten järkevä varhaisteknokraatti höläytti paluumatkalla.
Minä olin vaiti, mutta kahmin kassiini tarjotut esitteet. Pänttäsin niitä seuraavat illat. Fysiikka ja pitkä matematiikka olivat minulle vaikeita, mutta nyt oli kyse isoista asioista. Yritin ihan tosissani ymmärtää voimalan toimintaperiaatteen. Esitteet vakuuttivat minut itse voimalasta. Ympäröivästä maailmasta ne eivät kuitenkaan puhuneet mitään. Sotiako ei enää käytäisi, voimaloitako ei pommitettaisi, hullut diktaattorit ja terroristitko eivät haluaisi omaa ydinherkkuaan?
Ennen kaikkea minua hirvitti korkea-aktiivinen jäte, jonka kaivamisesta maaperään esitteissä puhuttiin kovin toiveikkain sävyin. Eihän noissa sadoissa tuhansissa vuosissa ollut mitään tolkkua, kun koko ihmisen kirjoitettu historiakin mahtui sadasosaan tuosta ajasta! Ihminen pohtii, onko hyvä vai paha, mutta oikeasti olemme vain mitättömiä. Hädin tuskin vaalikausissa ajatteleva apinalaji, joka harhojensa vallassa kuvittelee hallitsevansa jääkausia. Entä millainen laji hoitaa jätteet meidän karvattomien nisäkkäiden väistyttyä?
Onko meillä malttia aikuistua? Purkaa virittämämme aikapommi, joka ennemmin tai myöhemmin räjähtää silmillemme? Leikata irti pahanlaatuiseksi äitynyt talouskasvain?
Ei Japanin onnettomuus mitään muuttane. Ehkä meidän pitäisikin tunnustaa tosiasiat. Lakata kokonaan pettämästä itseämme kestävän kehityksen kaltaisella uuskielellä, kun oikeasti haaskaamme luonnonvaroja koko ajan yhä silmittömämmin? Turhien höpinöiden sijaan painaisimme citymaasturimme kaasupoljinta. Ajaisimme moottori ulvoen ykkösluokassa helvettiin ilman sentimentaalisia illuusioita. Puheissammekin.
Luokkakaverini syytti minua tunneperäiseksi haahuilijaksi, eikä olisi voinut osua oikeampaan. Yhden asian luulisi kuitenkin tekevän hänetkin levottomaksi. Kaltaiseni pessimismiin taipuvainen kömpelö kompastelija olisi täällä meillä Suomessa ihan oikeasti päässyt ydinvoimalaan töihin.
Ja olen sentään lukutaitoinen, toisin kuin se halvimman tarjouksen perusteella ympäri Eurooppaa haalittu jämäjoukko, joka paraikaa hitsailee Olkiluoto 3:a (ks. Nieminen)
Ydinvoimasta aiemmin:
Haussa työväenpuolue. Auta!
Vastakkainasettelun ajan paluu?
Leikkauksia 9!
Leikkauksia 8! Ydinvoimailemalla Suomi nousuun?
Insinööristä humanistin silmin
Lähde:
Nieminen, T. (31.1.2010). Työmiehen totuus Olkiluodosta. Helsingin Sanomat.
En ollut perustanut kielteistä kantaani ydinvoimaan ituhippien puheisiin vaan ihan insinööreiltä saamani materiaaliin. Lukioluokkamme oli vieraillut Olkiluodossa, jonka toimintaa meille oli esitelty asiallisessa ja mukavassa tilaisuudessa. Teimme pienen kierroksen ja saimme vapaasti kysyä ilkeitäkin kysymyksiä. Minua kukkasia ja linnunlaulua sisältänyt diashow hiukan kummeksutti, mutta luokkakaveriini tarjottava upposi paremmin. "Kerrankin saatiin objektiivista tietoa", tämä muuten järkevä varhaisteknokraatti höläytti paluumatkalla.
Minä olin vaiti, mutta kahmin kassiini tarjotut esitteet. Pänttäsin niitä seuraavat illat. Fysiikka ja pitkä matematiikka olivat minulle vaikeita, mutta nyt oli kyse isoista asioista. Yritin ihan tosissani ymmärtää voimalan toimintaperiaatteen. Esitteet vakuuttivat minut itse voimalasta. Ympäröivästä maailmasta ne eivät kuitenkaan puhuneet mitään. Sotiako ei enää käytäisi, voimaloitako ei pommitettaisi, hullut diktaattorit ja terroristitko eivät haluaisi omaa ydinherkkuaan?
Ennen kaikkea minua hirvitti korkea-aktiivinen jäte, jonka kaivamisesta maaperään esitteissä puhuttiin kovin toiveikkain sävyin. Eihän noissa sadoissa tuhansissa vuosissa ollut mitään tolkkua, kun koko ihmisen kirjoitettu historiakin mahtui sadasosaan tuosta ajasta! Ihminen pohtii, onko hyvä vai paha, mutta oikeasti olemme vain mitättömiä. Hädin tuskin vaalikausissa ajatteleva apinalaji, joka harhojensa vallassa kuvittelee hallitsevansa jääkausia. Entä millainen laji hoitaa jätteet meidän karvattomien nisäkkäiden väistyttyä?
Onko meillä malttia aikuistua? Purkaa virittämämme aikapommi, joka ennemmin tai myöhemmin räjähtää silmillemme? Leikata irti pahanlaatuiseksi äitynyt talouskasvain?
Ei Japanin onnettomuus mitään muuttane. Ehkä meidän pitäisikin tunnustaa tosiasiat. Lakata kokonaan pettämästä itseämme kestävän kehityksen kaltaisella uuskielellä, kun oikeasti haaskaamme luonnonvaroja koko ajan yhä silmittömämmin? Turhien höpinöiden sijaan painaisimme citymaasturimme kaasupoljinta. Ajaisimme moottori ulvoen ykkösluokassa helvettiin ilman sentimentaalisia illuusioita. Puheissammekin.
Luokkakaverini syytti minua tunneperäiseksi haahuilijaksi, eikä olisi voinut osua oikeampaan. Yhden asian luulisi kuitenkin tekevän hänetkin levottomaksi. Kaltaiseni pessimismiin taipuvainen kömpelö kompastelija olisi täällä meillä Suomessa ihan oikeasti päässyt ydinvoimalaan töihin.
 |
| Kauan sitten piirtämäni, mutta edelleen valitettavan ajankohtainen piirros. |
Ja olen sentään lukutaitoinen, toisin kuin se halvimman tarjouksen perusteella ympäri Eurooppaa haalittu jämäjoukko, joka paraikaa hitsailee Olkiluoto 3:a (ks. Nieminen)
Ydinvoimasta aiemmin:
Haussa työväenpuolue. Auta!
Vastakkainasettelun ajan paluu?
Leikkauksia 9!
Leikkauksia 8! Ydinvoimailemalla Suomi nousuun?
Insinööristä humanistin silmin
Lähde:
Nieminen, T. (31.1.2010). Työmiehen totuus Olkiluodosta. Helsingin Sanomat.
tiistai 8. helmikuuta 2011
Haussa työväenpuolue. Auta!
Työläisenä haluaisin äänestää työväen puoluetta. Ongelmani on tarjonnan runsaus. Kaikki puolueet ajavat asiaani. Viime eduskuntavaaleissa sanan työ tai jonkun sen johdannaisen mainitsi vaaliohjelmassaan Suomen Keskusta 220 kertaa, Vasemmistoliitto 201 kertaa, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 163 kertaa, Kansallinen Kokoomus 147 kertaa ja Vihreä liittokin 88 kertaa.
En osaa valita näistä fantastisista vaihtoehdoista. Sadannen blogikirjoitukseni kunniaksi vetoankin teihin, hyvät molemmat lukijani. Kertokaa minulle, mitä puoluetta minun mielestänne pitäisi äänestää!
Lupaan äänestää gallupissa voitolle päässyttä puoluetta sillä varauksella, ettei voittajaksi selviä perussuomalaiset tai kristilliset. Muista puolueista löydän kyllä kelvollisen ehdokkaan. Äänestänen Pentti Linkolan tapaan nuorta, kaunista naista ikäiseni ruman miehen sijaan.
Vetoomukseni ei ole vitsi! En myöskään missään nimessä halua halventaa kansanvaltaa. Evääni ovat aidosti levällään. Kaikista puolueista kun löytyy sekä hyvää että huonoa.
Parviälyä hyödynsin sitä paitsi jo ennen sosiaalista mediaa, kun ratkoin EU-kantani. Kuuntelin argumentteja puolesta ja vastaan. Pohdin kenen joukoissa seisoisin kannattaessani, keihin taas liittyisin vastustajana. Vaalipaikalle kävelin keinotekoisen pitkää reittiä, jotta kaikki mahdolliset näkökannat varmasti tulisivat vastaan ennen äänestyskoppia.
Ei ole erityisen kunniakasta ratkaista suuria asioita matkimalla muita. Epäilen kuitenkin, että toimimme näin jokainen. Tuskin sinäkään ratkoit EU-kantaasi käymällä läpi tuhansia sivuja virallisia asiakirjoja?
Puolueen valitseminen on vaikeaa myös markkinoiden nurinkurisen logiikan takia. Vasemmiston vaalivoitto pelästyttäisi markkinat ja pakottaisi poliitikot "yliuskottavaan" talouspolitiikkaan. Maineeltaan oikeistolainen päättäjä taas voi tehdä vasemmistolaistakin politiikkaa markkinoita hermostuttamatta. Vasemmistolaisen kannattaa siis äänestää oikeistoa, oikeistolaisen vasemmistoa.
Vaikken koskaan ole ollut intohimoinen minkään ismin kannattaja, olen silti aina löytänyt riittävästi vastustettavaa äänestääkseni. Äänestämättä jättämistä olen harkinnut vasta näissä vaaleissa. Tähän ratkaisuun näyttää päätyvän kirjailija Tommi Melender surumielisessä blogikirjoituksessaan. Hänen mukaansa elämme teknokratiassa, emme demokratiassa. Ehkä onkin hyvä niin, hän pohtii. Ehkäpä toisten asioihin intohimoisesti sekaantuvat populistit ja aktivistit ovatkin lopulta vaarallisempia kuin teknokraatit. Henkilökohtainen turhamaisuus ajaa useampaa poliitikkoa kuin ylevä aate. Parhaimmisto palvelee yhteisöään muilla tavoin.
Ja tosiaan: jos politiikka oikeasti olisi yhteisten asioiden hoitamista, miksei nykyisissä urheilijakansanedustajissamme ole ainuttakaan joukkuepelaajaa? Asell, Kalliomäki, Matikainen-Kalsström, Mieto, Virén. Ei MM-kiekkoleijonia, ei huippufutaajia. Markku Uusipaavalniemikin oli yksilöurheilija joukkueen sisällä.
Perussuomalaisia ja kristillisiä vastustaakseni äänestänen lopulta tälläkin kertaa.
Perussuomalaisuudesta löytyy hyvääkin, ainakin selvästi puhuminen. Muut voisivat ottaa oppia. Missiot, visiot, tahtotilat, painopistealueet, reunaehdot ja muut puppusanat voisi korvata ymmärrettävämmillä termeillä puheen täsmällisyyden vähääkään kärsimättä. Havainnollistaminen eroaa kuitenkin yksinkertaistamisesta. Jälkimmäisen voi antaa anteeksi vain aidosti yksinkertaiselle puhujalle. Timo Soini on kuitenkin erittäin fiksu mies. Pitäisikö hänet tuomita hädänalaisten laskelmoivasta hyväksikäytöstä, tyhjän tarjoamisesta uhatuille ja syrjäytyneille? Toisaalta isällinen Soini on paljon vartijana. Hänen hahmonsa toimii jykevänä tukkona vastenmielisen vihaviemärin kannella. Toivottavasti Soini ei päätä ryhtyä laihduttamaan.
Heikkojen asialla ovat olevinaan kristillisetkin. Sisäistynyt kristillisyys onkin mitä kannatettavinta. Se kohottaa monia aivan aidosti, auttaa heidät irti viinasta, huumeista tai omasta itsestä maailmankaikkeuden keskuksena. Mutta heti kun arjen teot vaihtuvat "jeesusteluun" uskovainen muuttuu sietämättömäksi. Jumalan tahtoa tulkitsevat uskonnosta riippumatta innokkaimmin ahdasmieliset, eroottisille kokemuksille ja mammonalle persot vanhat miehet. Ainakin minulle on Raamattua lukiessani jäänyt epäselväksi millainen olisi Jumalan ulkopolittiikka, talouspolitiikka tai tiedepolitiikka. Pelottaa ajatella. Mielelläni silti äänestän kristillisesti ajattelevaa ehdokasta kunhan hän ei kuulu Kristillisdemokraatteihin.
Käyn seuraavassa lyhyesti läpi aidot vaihtoehdot. Edellisten vaalien alla piirtämäni sarjis näyttää edelleen ajankohtaiselta, vaikka useimmat naamat ovatkin vaihtuneet.
En osaa valita näistä fantastisista vaihtoehdoista. Sadannen blogikirjoitukseni kunniaksi vetoankin teihin, hyvät molemmat lukijani. Kertokaa minulle, mitä puoluetta minun mielestänne pitäisi äänestää!
Lupaan äänestää gallupissa voitolle päässyttä puoluetta sillä varauksella, ettei voittajaksi selviä perussuomalaiset tai kristilliset. Muista puolueista löydän kyllä kelvollisen ehdokkaan. Äänestänen Pentti Linkolan tapaan nuorta, kaunista naista ikäiseni ruman miehen sijaan.
Vetoomukseni ei ole vitsi! En myöskään missään nimessä halua halventaa kansanvaltaa. Evääni ovat aidosti levällään. Kaikista puolueista kun löytyy sekä hyvää että huonoa.
Parviälyä hyödynsin sitä paitsi jo ennen sosiaalista mediaa, kun ratkoin EU-kantani. Kuuntelin argumentteja puolesta ja vastaan. Pohdin kenen joukoissa seisoisin kannattaessani, keihin taas liittyisin vastustajana. Vaalipaikalle kävelin keinotekoisen pitkää reittiä, jotta kaikki mahdolliset näkökannat varmasti tulisivat vastaan ennen äänestyskoppia.
Ei ole erityisen kunniakasta ratkaista suuria asioita matkimalla muita. Epäilen kuitenkin, että toimimme näin jokainen. Tuskin sinäkään ratkoit EU-kantaasi käymällä läpi tuhansia sivuja virallisia asiakirjoja?
Puolueen valitseminen on vaikeaa myös markkinoiden nurinkurisen logiikan takia. Vasemmiston vaalivoitto pelästyttäisi markkinat ja pakottaisi poliitikot "yliuskottavaan" talouspolitiikkaan. Maineeltaan oikeistolainen päättäjä taas voi tehdä vasemmistolaistakin politiikkaa markkinoita hermostuttamatta. Vasemmistolaisen kannattaa siis äänestää oikeistoa, oikeistolaisen vasemmistoa.
Vaikken koskaan ole ollut intohimoinen minkään ismin kannattaja, olen silti aina löytänyt riittävästi vastustettavaa äänestääkseni. Äänestämättä jättämistä olen harkinnut vasta näissä vaaleissa. Tähän ratkaisuun näyttää päätyvän kirjailija Tommi Melender surumielisessä blogikirjoituksessaan. Hänen mukaansa elämme teknokratiassa, emme demokratiassa. Ehkä onkin hyvä niin, hän pohtii. Ehkäpä toisten asioihin intohimoisesti sekaantuvat populistit ja aktivistit ovatkin lopulta vaarallisempia kuin teknokraatit. Henkilökohtainen turhamaisuus ajaa useampaa poliitikkoa kuin ylevä aate. Parhaimmisto palvelee yhteisöään muilla tavoin.
Ja tosiaan: jos politiikka oikeasti olisi yhteisten asioiden hoitamista, miksei nykyisissä urheilijakansanedustajissamme ole ainuttakaan joukkuepelaajaa? Asell, Kalliomäki, Matikainen-Kalsström, Mieto, Virén. Ei MM-kiekkoleijonia, ei huippufutaajia. Markku Uusipaavalniemikin oli yksilöurheilija joukkueen sisällä.
Perussuomalaisia ja kristillisiä vastustaakseni äänestänen lopulta tälläkin kertaa.
Perussuomalaisuudesta löytyy hyvääkin, ainakin selvästi puhuminen. Muut voisivat ottaa oppia. Missiot, visiot, tahtotilat, painopistealueet, reunaehdot ja muut puppusanat voisi korvata ymmärrettävämmillä termeillä puheen täsmällisyyden vähääkään kärsimättä. Havainnollistaminen eroaa kuitenkin yksinkertaistamisesta. Jälkimmäisen voi antaa anteeksi vain aidosti yksinkertaiselle puhujalle. Timo Soini on kuitenkin erittäin fiksu mies. Pitäisikö hänet tuomita hädänalaisten laskelmoivasta hyväksikäytöstä, tyhjän tarjoamisesta uhatuille ja syrjäytyneille? Toisaalta isällinen Soini on paljon vartijana. Hänen hahmonsa toimii jykevänä tukkona vastenmielisen vihaviemärin kannella. Toivottavasti Soini ei päätä ryhtyä laihduttamaan.
Heikkojen asialla ovat olevinaan kristillisetkin. Sisäistynyt kristillisyys onkin mitä kannatettavinta. Se kohottaa monia aivan aidosti, auttaa heidät irti viinasta, huumeista tai omasta itsestä maailmankaikkeuden keskuksena. Mutta heti kun arjen teot vaihtuvat "jeesusteluun" uskovainen muuttuu sietämättömäksi. Jumalan tahtoa tulkitsevat uskonnosta riippumatta innokkaimmin ahdasmieliset, eroottisille kokemuksille ja mammonalle persot vanhat miehet. Ainakin minulle on Raamattua lukiessani jäänyt epäselväksi millainen olisi Jumalan ulkopolittiikka, talouspolitiikka tai tiedepolitiikka. Pelottaa ajatella. Mielelläni silti äänestän kristillisesti ajattelevaa ehdokasta kunhan hän ei kuulu Kristillisdemokraatteihin.
tiistai 3. elokuuta 2010
Leikkauksia 9!
Viisaammat pohtivat tapaa merkitä ydinhaudat jälkeemme tulevia lajeja varten. Oma ehdotukseni on tässä:
perjantai 12. maaliskuuta 2010
Leikkauksia 8! Ydinvoimailemalla Suomi nousuun?
Piti saada työpaikkoja ja halpaa sähköä. Kepulaisille risupakettikin.
Pieni risupaketti taidettiin saada. Kovapalkkaisia töitä vain juristeille. Muut hommat menivät EU-maiden kieli- ja lukutaidottomalle jämäjoukolle, joka kilpailuttajien kantaisää, Sulo Viléniä, siteeraten saatiin tänne halvalla (ks. Nieminen). Sähköä laitos ei tuota vielä pitkään aikaan. Sellu- ja paperitehtaat ennätetään siihen mennessä siirtää säteilyltä turvaan.
Vanhatestamentillinen päätös fiaskolle olisi purkaa koko Baabelin torni ja tuomita syylliset ankarimman mukaan.
Suomen päättäjien ja Helsingin Sanomien päätoimittajan Janne Virkkusen johtopäätös on kuitenkin myöntää lisää lupia. Mahdollisesti jopa kolme, voimalaitosteknologian biodiversiteetin turvaamiseksi kukin eri toimittajalle. (ks. Virkkunen)
lauantai 23. tammikuuta 2010
perjantai 11. joulukuuta 2009
Leikkauksia 6!
Ammattiyhdistysliike torpedoi kaikkein huono-osaisimpien aseman kohentamisen vaatimalla perusturvan koplaamista ansioturvaan. Poliittinen vasemmisto on täysin sekaisin. SDP:n työläistaustainen kansanedustaja Valto Koski peruu äkisti perusturvan korottamista vaativan lakialoitteensa, ja inhimillisimmät demarit lipeävät Erkki Tuomiojan johdolla Ei riitä! -kampanjaan, joka ajaa 120 euron kuukausikorotusta perusturvaan.
Mainostoimisto Bobin "paviaaneilla" olisi nyt ainutlaatuisen propagandatempun paikka. EK voisi julistaa päivän mittaisen yleisen työsulun kaikkein huono-osaisimpien aseman kohentamisesi. Syntyisi todennäköisesti valtava kansanliike, johon suurin osa ay-liikkeen rivijäsenistäkin liittyisi vastoin johtajiensa toivomusta. Kun työnantaja ja oikeisto hoitaisivat prekaarien asiat kuntoon kokonaan ohi nolatun ay-liikkeen, ei ajatus Sauli Niinistöstä työväen presidenttinäkään enää kuulosta absurdilta huumorilta.
Ei riitä! -kampanjaan voi muuten liittyä täältä.
Lähteet:
A-zoom. (27.11.2009). YLE TV1. http://areena.yle.fi/video/581717
Pohjanpalo, O. (3.12.2009). Työttömän päiväraha ei nouse. Helsingin Sanomat.
Hillamo, H. & Hiila, H. (4.12.2009). Sata-komitean ei annettu auttaa huono-osaisia.
http://www.tuomioja.org/ (Kirjoitus: Perusturvan parantaminen vaatii kaikkien yhteistä tahtoa)
lauantai 28. marraskuuta 2009
Leikkauksia 5!
Alkuperäinen välähdys Osmo Soininvaaran blogissa: http://www.soininvaara.fi/2009/11/20/myykaa-heti/.
(Anteeksi korealaisilta, joilla kait vielä menee hyvin.)
perjantai 13. marraskuuta 2009
Leikkauksia 4!
Ohjelmassa arvioitiin, että ilmaista työharjoittelua teki viime vuonna 320000 ihmistä, kun laskettiin yhteen ammattikorkeakoululaiset, ammattikoululaiset, työvoimapoliittisen ammatillisen aikuiskoulutuksen kautta harjoittelevat sekä työllistämistuella tai työmarkkinatuella harjoittelevat.
Hurja luku, jonka arvelin nostavan valtavan myrskyn tiedotusvälineissä. Keskustelua käytiin kuitenkin lähjinnä vain ohjelman omilla sivuilla. Sikainfluenssa ja verotiedot kiinnostivat mediaa enemmän kuin orjuuden rantautuminen suomalaiseen arkeen.
perjantai 30. lokakuuta 2009
torstai 22. lokakuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)